kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 27.02.2018

15 vinkkiä toimivampaan arkeen

Teksti
Karoliina Pentikäinen
19 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö: Robert Bosch Oy

Olen jo aikaisemmin arjessa miettinyt, kuinka monet sellaiset tavat, jotka ovat itselleni ihan arkipäivää, voivatkin olla jollekin toiselle ihan uusia ja ihmeellisiä. Ja sitten toisaalta: Melkein aina kun näen jonkun ystävistäni toimivan kotioloissaan, huomaan, että kalkuloin koko ajan tapoja – niitä hänelle tuttuja, mutta minulle vieraita – josta voisin ottaa vinkkiä omaan arkeeni.

Minusta vinkkien kierrättäminen on fiksua. Ilman kaverin – ja itse asiassa monen blogin lukijankin – neuvoa olisi jäänyt palanut ruoka kattilan pohjaan, kovettuneet kantapäät vielä kurjempaan kuntoon tai hyvät reseptit kokkaamatta. Siksi minusta olikin niin kiva, kun Bosch pyysi minua Kotikeskiviikko-sarjan merkeissä kertomaan omat arkea helpottavat vinkkini. Kokosinkin tähän alle listaan kaikkia sellaisia arjen pikkujippoja, jotka auttavat kodinhoidossa, sisustamisessa ja kotoilussa.

  1. Osta leikkokukkia, jos olet poropeukalo pitkäaikaisten kasvien kanssa. Tee tuttavuutta lähikukkakauppasi kanssa ja palkitse itsesi esimerkiksi siivouspäivän jäljiltä ihanalla kukkapuskalla. Neilikoiden hinta-laatusuhde on mielestäni leikkokukissa paras.
  2. Jos et jaksa vaihtaa lakanoita joka viikko, vaihda ainakin tyynyliinat viikon välein.
  3. Pese vaatteet pikaohjelmilla, jos ne eivät varsinaisesti ole likaiset, mutta eivät kuitenkaan enää käyttökunnossakaan sellaisenaan.
  4. Muista kuitenkin rullauttaa pesukone ainakin kerran kuussa kaikista pisimmällä ja kuumimmalla ohjelmalla, jotta kone itsessään puhdistuu.
  5. Käytä kotona kotivaatteita, suojaa vaatteet leipoessa ja kokatessa esiliinalla. Näin paremmat vaatteet pysyvät siisteinä pidempään.
  6. Täytä jääkaappia kuin kaupassa täytetään, eli pienimmän päiväyksen tuotteet eteen, pisimmällä käyttöajalla olevat tuotteet taakse.
  7. Suosi seinähyllyjä. Tavaroiden ripustaminen ja säilyttäminen seinillä on kätevämpää kuin tasoilla tai lattioilla. Vaikka keittiön tasolla olevat purnukat ovat tiellä kokatessa, lattian pinot häiritsevät vähintään imuroidessa.
  8. Käy ruokakaupassa/ tilaa kauppakassipalvelulla ruoka kerran viikossa. Kaupassa käyntiin ei tarvitse käyttää niin paljon aikaa ja kaiken lisäksi heräteostoskertojen määrä vähenee luonnollisesti.
  9. Säädä pankkikorttiisi lisäpalvelu, jonka avulla rahaa menee aina säästöön, kun vingutat korttia. Itselläni kertaostoksen säästöön menevä summa on vuosien sisällä liikkunut 2-5euron välillä. Tällä tavalla rahaa on kertynyt säästöön useita tonneja (joista osa on kyllä jo käytetty, hah).
  10. Kirjoita menosi ja tulos ylös, jolloin rahan konkreettista virtaa on helpompi seurata. Jos palkkasi tulee useassa osassa, kannattaa tehdä itselle selkeä suunnitelma siitä, mitä laskuja mistäkin palkan osasta tulee milloinkin maksaa. Näin pysyy hyvin tietoisena siitä, mitä omassa rahapussissa tapahtuu.
  11. Pidä välillä nuukuusviikkoja, jolloin koluat kaikki kuivakaappiin jääneet makaronipussit, riisit, purkkipavut, jauhot ja näkkärit. Osta mahdollisimman vähän uutta ruokaa ja ole kokkailuissa luova.
  12. Preppaa eli esivalmistele ruuat etukäteen. Varsinkin arki-iltaisin töiden jälkeen on ihana, jos kotona odottaa jo valmis tai melkein valmis ruoka nälkäisiä syöjiä.
  13. Käytä ostopalveluita, jos sinulla on siihen mahdollisuus. Pesula, siivouspalvelut, kotiin tuodut ostokset ja lastenhoito ovat arjen pieniä, mutta todella merkittäviä, iloja.
  14. Anna ja ota sisustustuotteita, huonekaluja tai tekstiilejä pitkään lainaan. Turha lepuuttaa hyvää mattoa varastossa, jos se voi tuottaa ystävän tai perheenjäsenen kotona iloa. Joskus ihana huonekalu ei sovi omaan asuntoon, mutta siitä ei halua silti kokonaan luopua. Silloin sen voi hyvillä mielin antaa toisteiseksi lainaan.
  15. Laita kauniita, sinua itseäsi ilahduttavia arkisiakin asioita esille, vaikkeivat ne sopisikaan tiettyyn sisustustyyliin. Miksi kaunista mekkoa, ihania koruja tai nättiä kahvipurkkia pitää piilotella kaappien sisällä. Kauniit arjen tekstiilit tai esineet voi surutta jättää esille niin, että niitä voi katsella silloinkin, kun niitä ei varsinaisesti käytä.

Mukavaa arkipäivää! Me tosin ollaan F:n kanssa tällä hetkellä aika epäarkisissa fiiliksissä. Keski-Suomessa vietettävä hiihtoloma vie meidät nimittäin tänään Kuopioon ja teatteriin.

Kuvat: Noora Näppilä 

Asu: paita, Nanso / essu, Sanqvist (Volt )/ farkut, Zara

Kommentit (19)

Hei! Mahtava tuo lisäpalveluvinkki! Kerro lisää 🙂 Onko millä pankeilla, kaikilla? Miten toimii?

(Aikuisten) farkut venäjtävät usein pussittamaan, vaikka eivät varsinaisesti olisikaan likaiset. Housuja (ja aikaa sun muuta) voi säästää pyöräyttämällä housut vain kuivausrummussa.

Olipa hyvä vinkki. Kiitos 🙂

Tätä ei nyt kysytty, mutta itse yritän jatkuvasti keksiä ideoita, kuinka helpotan arkeani. Yksi parhaimmista on ollut se, että valmistan tänään huomisen lounaan ja päivällisen. Paljon hyötyä on myös ollut myös siitä, että liotan ja keitän kilon kikherneitä valmiiksi pakkaseen, josta niitä voi napata sitten kätevästi ruoanlaittoa nopeuttamaan. Viikon ruokaostosten teko viisihenkisessä perheessä on myös aika must. Koska en omista rumpua, on pyykin pesu aika hidasta hommaa, koska kuivuminen vie paljon aikaa telineellä, eikä uutta koneellista pääse pesemään kovinkaan nopeasti. Nopeutan prosessia ripustamalla vielä vähän kosteat vaatteet katonrajassa sijaitsevaan pikkupyykille tarkoitettuun pyöreään pyykkipojin varustetuin kuivausrinkulaan, jossa pyykki kuivuu lämpimässä todella nopeasti. Näin saadaan uusi pyykkierä koneeseen ja telineeseen nopeammassa tahdissa. Ainakin minulle arjen helpotus on niin pakollista.

Kiitos vinkeistä 🙂 Juuri tällaisia on ihana saada!

Blogisi on loistava ja huomaan vierailevani täällä yhä useammin ja useammin! Ja lähes jokaiseen postaukseen tekisi mieli kommentoidakin jotain! Esim. postaus rakkaistasi olisi voinut olla itse kirjoittamani – aivan samanlaisia ajatuksia täällä uusioperhearjesta ja siitä kuinka aiemmin koin olevani linkki heidän kahden välillään.

Mutta tähän postaukseen – säästövinkkisi pankkikorttiin liittyen on loistava! En ole koskaan kuullut, että pankkikorttiin voisi asentaa tällaisen säästöominaisuuden, mutta pakko ottaa selvää! Ehkäpä tässä olisi toimiva keino saada enemmän sukanvarteen!

Mukavaa lomaa Keski-Suomessa!

-Vilma

Oi ihanasti sanottu. Kiitos paljon <3 

 

Kauppakassipalvelu on ollut meidän perheen pelastus! Muutama euro siitä, että joku kerää ja pakkaa meidän viikon ostokset, puhumattakaan siitä, miten se säästää aikaa, vaivaa ja Hermoja! 🙂 Olen tallentanut järjestelmään meidän perusostoslistan, jota muokkaan tilauksen yhteydessä tarvittaessa. Tämän lisäksi käymme lähikaupassa ehkä kerran viikossa, lähinnä maitoa tai jotain herkkua hakemassa.

Aivan sama meille! Kauppakassi tule maanantaisin ja siitä syödään koko viikko. Ainoastaan viikonlopun lämpimät ruuat ostetaan erikseen. Ihan timanttinen palvelu!

Kateellisena aina lueskelen teidän etelän ihmisten palveluista; on kauppakassia ja ruokaboksia. Toki meilläkin paikallinen pieni k-market kerää ja kuljettaa, mutta hinta on 5€ keräilystä ja 7€ kuljetuksesta ja siihen päälle kalliit pikkukaupan hinnat, niin ei kiitos 😀

Pikkupaikkojen hinnat on kyllä kurja juttu 🙁 

Mutta saman verran tuo keräily täällä maksaa. 15e on S-kortin kanssa keräily + kotiinkuljetus. 

Mutta tämmöistä kaikkea saisi olla lisääkin! Mä uskon, että jos pesulasta haettaisiin ja tuotaisiin, käyttäisin sitäkin tiheämmin. 

Näköjään Osuuspankissa on säästölipas palvelu, juuri siihen tutustun.

Hienoa! Kiitos kun jaoit tänne muillekin tiedon 🙂 Mulla oli tosiaan tiedossa vaan tuo Nordean ePossu!

Nää vinkit oli oikeesti tosi, tosi hyviä! 🙂 Ja mahtavaa miten porukka on innostunut jakamaan omia neuvoja, kirjoitin useemman itelleni ylös. Kiitos!! 🙂

Kiitos rahansäästö vinkistä, otin heti palvelun käyttöön!

Kolmeen edelliseen:

Tosiaan Nordealla ainakin. ePossu nimeltään, voi säätää nettipankista!

Ainakin Nordean verkkopankissa pystyy tällaisen tekemään.

Mua kanssa kiinnostaa tämä! En ole koskaan kuullutkaan moisesta, mutta kuulostaa hyvältä idealta.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X