Kirjoittelin muutama viikko sitten vastauksia kysymyspostaukseen ja kerroin, että meidän tulevista hääjuhlista kirjoittaminen – tai siis kirjoittamatta jättäminen – ei ole varsinaisesti ollut minulle mikään statement. Ennemminkin vain sellainen asia, jota en ole luonnollisestikaan ihan kauheasti live-elämässänikään ainakaan ennen tätä maaliskuuta miettinyt, joten ei ole myöskään tullut tunnetta, että minulla olisi aiheesta juuri kirjoitettavaa.
Se nimi-gatekin, joka liittyi ensi kuussa julkaistavan #vauvavuoden kannen kaksoissukunimeenikin oli jotenkin ihan hämmentävä. Olisi pitänyt korjata väärinkäsitykset heti alkuunsa, koska varsinaisestihan tilanteessa ei ollut tai ole mitään salaista, mutta jotenkin en tajunnut sitä siinä hetkessä tehdä. Anyway: Kirjan nimipainatuksessa ennakoitiin jo tätä kevättä, jolloin teos tulee varsinaisesti ulos (ja jonka tarkkaa julkaisupäivää ei vielä syksyllä 2017 tiedetty). Virallisestihan minun sukunimestäni katoaa kohta kokonaan tuo Sallinen, mutta työasioissa käytän varmasti aika pitkään kaksoisnimeä ihan käytännönsyistä. Esimerkiksi siksi, että kirjani (joita toivottavasti tulee tämän kevään jälkeenkin lisää) tulevat kirjastossa ja kirjakaupassa vierekkäin. Olisi jotenkin hassua, jos esimerkiksi Tee se itse -vauvan jatko-osa lymyilisi jossain monen kirjaimen ja kirjahyllyrivin päässä edeltäjästään.
No mutta nyt siihen hääasiaan takaisin. Kun olin kirjoittanut, etten ole juuri hääasioita miettinyt, muutamat teistä kommentoivat takaisin, että juuri tuohan olisi kirjoittamisen arvoista. Siis se, miten ”järjestin vasemmalla kädellä häät enkä uhrannut niille koko elämääni ja olemassaoloani”, kuten yksi teistä niin hauskasti ilmaisi.
Joten. Ehkäpä muutama sananen tällaisesta hääalusajasta. Mistä tämän kaiken aloittaisikaan? Kun menimme kihloihin, päätimme hääjuhla-ajankohdan heti samoin tein. Silloin hetki tuntui kuitenkin olevan vielä niin kaukana, että emme uhranneet kemuille ajatustakaan. Ja kun kuukaudet vierivät ja elämään tuli paljon muuta tähdellisempää – muutto, uudet työt, Tampere – ja vaikka mitä, jäi hääasia koko ajan jonnekin sinne hamaan tulevaisuuteen.
Kun emme kuitenkaan olleet vielä tikkua ristiin laittaneet asian suhteen sitten viime loppusyksyn, alkoi porukka jo ympärillä vähän kysellä, onko homma ihan hallinnassa. Että oliko hääpaikka, kukat, asu ja kirkko varattu. Ei oltu, joten pieni potkiminen persuuksille oli kai hyvästä. Aloitettiin hääpaikasta ja viime kuukauden aikana on vähän jo mietitty asuja ja kukkia. (Hassua, että minulle oli ihan selvää kaasojen asut, mutta omasta ei ollut ennen tammikuuta mitään tietoa tai ajatusta).
Meille oli alusta asti selvää, että halutaan vain ja ainoastaan sellaiset rennot kaveribileet, joissa jokainen vieras – myös se lähisukulainen – saisi juhlia ja rentoutua. Toisin sanoen haluttiin kemut, joiden fyysiseen järjestelyyn ei menisi yhtään enempää aikaa ja energiaa esimerkiksi meidän perheiltä, mitä on ihan pakko. Toki bestman-kaaso -akselilla on ollut pakko nakittaa hommia, ja varmasti he tekevät kovaa myyräntyötä vaikka polttareiden eteen, mutta muuten yritetään olla vaivaamatta ihmisiä liikaa. Esimerkiksi häitä edeltävälle päivälle ja hääaamulle olemme yrittäneet järjestää asian niin, ettei edes kaasojen ja bestmanien tarvitse tehdä muuta kuin nauttia olostaan ennen kuin tositoimet alkaa itse juhlassa.
Hääjärjestelyissä on auttanut myös se, että tiedämme itsemme ja kykymme. Meistä ei ole askartelemaan-paskartelemaan yhtään mitään, eikä minua voisi vähempää kiinnostaa jokin servetin väri tai nimikirjaimilla varustettu sormustyyny. Minusta on ihanaa, että sellaisiakin häitä on, jossa kaikki on tehty ja mietitty viimeisen päälle, mutta se ei vaan tunnu omalle jutulle. Ja minä uskon, että tässä asiassa on juuri kuunneltava sitä hääparista lähtöisin tulevaa tunnetta, koska vain sillä tavalla saadaan omanlaiset häät.
Ehkä oma kantava teemani onkin ollut miettiä, millaiset juhlat ovat meidän juhlat. Ei niin, millaiset häiden tulisi olla. Samaa olen miettinyt tässä morsianasiassa. En halua esittää morsianta, vaan haluan olla oma itseni morsiamena. Tiedättekö, mitä tarkoitan? Helposti sitä ajautuu katsomaan nimittäin jotain stereotyyppistää HÄÄkampausta tai HÄÄkoruja, mutta sitten yhtäkkiä tajuaakin, ettei ne ole yhtään sitä, mitä itse on. Ainakin minun on pitänyt monta kertaa vetää ensimmäiset suunnitelmat takaisin ja palata siihen, millainen minä ja minun tyylini aidosti on. Siitäkin huolimatta, ettei se olisi niin häämaista tai morsianmaista.
Kun lähettelin ääniviestiä viime viikolla yhdelle kaasoistani, sanoin, että ”joko asiat ovat todella hyvällä mallilla tai sitten me ollaan jäätävässä kusessa”. Tarkoitin tällä sitä, että vaikka häät ja sitä mukaa jotkin asiat hääjärjestelyissä tulevat ajankohtaisemmiksi, ei stressiä ole asioiden suhteen ilmaantunut vielä yhtään. Joko olemme onnistuneet tekemään asiat omalla tavallamme ”oikein” tai sitten me todellakin olemme unohtaneet 99% kaikesta tärkeästä. Toivotaan todella tuota ensimmäistä vaihtoehtoa!
Voi olla, että tulen vielä perumaan sanani rennoista hääjärjestelyistä, mutta tähän mennessä on tuntunut sille, että olemme onnistuneet tekemään siirtoja häiden eteen aika vähällä ajatuksella ja vaivalla. Minun vinkkini rennompaan hääsuunnitteluun ovatkin seuraavat:
- Ulkoista kaikki ne hommat, jotka voit.
- Luota ammattilaisiin/muihin häitä järjestäviin tyyppeihin. Jos ravintola on luvannut hoitaa ruuan, kukkakauppa kukat, bestman bändin buukkaamisen, luota siihen, että he tekevät myös sen.
- Tee aikataulu, niin ei tule paniikki (ehkä ainoa todella järjestelmällinen juttu, jonka olen häitä varten tehnyt, mutta minähän olenkin to do -listanainen).
- Mieti, mikä on oikeasti olennaista. Ja unohda muut. Esimerkiksi minä haluan hääpaikalle muutaman koristeen: kukat, kynttilät ja yhden kyltin. Ja muut asiat jätän sikseen. Jokaisen kaitaliinan, vessan korin ja viirin ei ole pakko sointua väreihin.
- Keskity siihen, mikä on hääjuhlien tärkein juttu. Minusta se on rakkaus ja ilon jakaminen tärkeiden ihmisten kanssa.
Kun tarkemmin miettii, minulla on oikeasti häitä varten yksi ainoa toive. Se, että kaikki olisivat terveinä ja hyvissä voimissa juhlimassa. Tällä tavalla perusäitinä kauhuskenaarioissani lymyilee aina oksennustauti. Sellaista pöpöä kun ei tulisi, voisi olla superonnellinen. Sen vierellä vähän väärän väriset kukat tai nuotin vierestä soitetut urut eivät kyllä merkitse lopulta mitään.
Lopuksi on vielä kerrottava, että näiden kaikkien asioiden kirjoittaminen nyt ensi kerran ihan tietokoneen näytölle, yhdistettynä tällä viikolla tehtyihin muutamiin uusiin hääsuunnitelmiin, alkaa puserooni hiiviskellä ihana – jos ei nyt hääkuume – niin ainakin innokas mieli. Jostain syystä päässä on soinut myös koko päivän lapsuudesta tuttu Essi Wuoren ”Hei me mennään naimisiin -biisi”, vaikka ei nyt ihan ”viikon päästä, lauanataina” olekaan totuudenmukainen jatko rallattelulle. Mikä ihmeen tv-ohjelma se muuten olikaan, jossa tuo kappale aina 90-luvulla (?) soi? Ei kai silloin vielä Satuhäitä ollut olemassakaan.
-Karoliina-
Kuva: Laura Ikonen
Kommentit (19)
Oisko ollut Kesähäät? Oliko se se missä hääparit kisaili keskenään ja joku putos lopuksi vaahtoon? Mä tykkäsin siitä ohjelmasta ihan kauheesti, tai muistan tykänneeni 🙂
Ihanaa häidenalus-aikaa! Tunnistan tuon odottavan fiiliksen, vaikka meillä ei häitä ollutkaan. Salaa hiivittiin maistraattiin. Mutta oon odotellut kaikkea muuta kivaa 😀
Vaikka ajatus naimisiin mennessä täytyykin olla, että tämä kestää loppuiän, niin avioehto on kyllä tärkeä asia, erityisesti silloin kun mennään yhteen aikuisina tai kun on jo lapsia ja mahdollisesti omaisuutta tai tuloja jostain aiemmasta tai esim. tulevaisuudessa yrityksestä tulevasta. Sillä turvataan jokaisen perheenjäsenen tulevaisuus, jopa oma työpaikka jos jotain sattuu. Rakastuneena tätä harvoin ajattelee, kun luottamus toiseen on 100%:sta. Toivoisin, että avioehto olisi vain yksi normaali asia muiden hääasioiden joukossa.
Asioista voi ajatella kovin monella tavalla. Mun mielestä elämä olisi hirveän hankalaa jos kaikki talouden rahat ei olisi yhteisiä. Meillä on aina ollut yhteinen tili ja tuntuisi hankalalta aina miettiä kumpi maksaa yms.. jos ero tulisi niin luonnollisesti kaikki menee puoliksi. Itse ymmärrän avioehdon tärkeyden jos vaikka toisen suvulla on paljon omaisuutta tai toisella on yritys, mutta miksi perus duunareiden jotka on asunnon yhdessä ostanut pitäisi tehdä avioehto?
Ei välttämättä avioehtoa, mutta mikäli on yhteistä omaisuutta ja/tai molemmilla/toisella/yhteinen yritys, kannattaa miettiä testamenttiasiat. Jos tapahtuu kaikista kamalin, niin on hankala järjestellä yrityksen tai lainanpyöritykseen liittyviä asioita, kun koko kuolinpesän (= myös lasten) mielipidettä on kysyttävä taloudellisesti merkittävissä asioissa.
Eihän avioehto tietenkään tarkoita että naimisissa ollessa olisi erilliset rahat tai erilliset laskut. ”Perusperheessä” avioehdolla ei toki ole suurta merkitystä jos alusta asti asuntolainat yms. on hankittu yhdessä, mutta aika monella on sitä aiemmin elettyä elämää jo takana.
Jep, avioehto meilläkin. Olimme niin eri vaiheessa henkilökohtaista elämää, toisella vuosien työura takana ja omaisuutta, toinen kädestä suuhun elänyt opiskelija. Mun mielestä avioehtokin on rakkautta.
Meillä toinen omistaa asunnosta 2/3 ja toinen 1/3, koska ostotilanteessa suhteen ollessa alussa toisella oli jo paljon enemmän aiempaa varallisuutta. Avioehto on myös kunnioitusta toista kohtaan.
Jausaa saimpas tahtoni läpi ja toivottavasti tämän postauksen kirjoittaminen oli sinullekin edes iha jees 😀 Harkintaasi jatkojuttu aiheella: miksi just nyt naikkariin. Mitä avioliitto tarkoittaa teille ja miksi päätitte mennä naimisiin ettekä vaan elä modernissa avoliitossa vailla huolta huomisesta (joo tiedän olevani heikoilla jäillä näiden hääjuttujen toivomisen kanssa mut aina saa toivoa, eiks jea?)
Se ohjelma oli Kesähäät! Katselin sitä pienenä tyttönä ja haaveilin kermakakkuhääpuvusta. 😀
Minun ajatukseni häiden järjestämisestä ovat hyvin samansuuntaiset kuin sinulla. Naimisiin meneminen merkitsee minulle todella paljon, mutta häistä en jaksa stressata. Isoimmat asiat ovat kunnossa, mutta serviettien sävyllä tai kaasojen mätsäävillä mekoilla ei ole minulle merkitystä. Eniten itsekin pelkään sairastumista, mutta toivon, että päivästä tulee ihana! 🙂
kun pääsis edes kihloihin ..noo kyllä se hetki vielä sieltä tulee.. 😀 tykkään katsella hääohjelmia ja tiedän jo suunnilleen minkälaisen häämekon haluan ..haaleanvaaleanpunaisen pitsimekon 🙂 ollaan puhuttu kyllä miehen kanssa näistä asioista eikä kumpikaan halua mitä’än isoja häitä vaan perheen ja kaverien kesken. Eikä kirkkohäitä!
Vähän asian vierestä, mut pakko sanoa kun meinasin jo sairastelupostauksen yhteydessä mainita: oletko huomannut, että käytät noin joka toisessa postauksessa osallistavaa kirjoitusmaneeria ”Tiedättekö, mitä tarkoitan?”. Ymmärrän että sen tarkoitus on saada lukija ajattelemaan asiaa omakohtaisesti, mutta jatkuvasti toistettuna se alkaa pistää silmään. Itsekin kirjoitan työkseni ja tiedän että tällaisia toistoja muodostuu helposti, joten siksi vinkkaan 😉
Niin??
No, toistuessaan tuollaiset tehokeinot menettävät tehonsa ja vaikutus muuttuu jopa päinvastaiseksi. Sitä niin.
Menin uudestaan naimisiin noin puolitoista vuotta sitten, onneksi ja onneksi myös juhlimme oman näköisesti.
Olkaa onnelliset omalla tavalla, niin se on aitoa ja ihanaa <3
Ihanaa, että joku muukin tässä elämänvaiheessa osaa ottaa rennosti! Itse olen kaasoillut parin kaverin häissä ja aikanaan sanoin miehelleni, että nyt ainakin tiedän, mitä häiltäni en halua. Ei tule meillekään pönötystä tai muodollisuuksia vaan rennot juhlat, joissa kaikki viihtyvät.
Ja varsinaista HÄÄpukuakaan ei ole. Ihana myyjä luki ajatuksiani (tai näki tuskaisen ilmeeni) ja lukuisten prinsessaluomusten jälkeen toi sovitettavaksi valkoisen iltapuvun!
Häistä tulee varmasti ihanat, onnea!
Mä tän aiheen ääressä näen sut nyt siinä Ivana Helsingin (?) pitsimekossa ja seppele päässä, ne aivan upeat kuvat parin vuoden takaa…Sellaiseksi morsiameksi mä sut kuvittelen
Niin milloin ne teidän häät on?
Mä en muista sitä senkään vähää, vaikka nimi on tuttu 😀
Oliko toi vaahtoon tippuminen Amorin kaaret ohjelmassa :D?