kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 09.04.2018

Uusperhe-elämää: Aina joka-toinen-sunnuntai!

Teksti
Karoliina Pentikäinen
44 kommenttia

Eilisaamua alkoi, kuten niin monet joka-toiset-sunnuntait viime vuosina. Ponkaisin sängystä aikaisemmin kuin lauantaiaamuna. Se, missä lauantaiaamu oli mennyt yli puolille päivin sängyssä köllöttelyyn, hitaaseen aamupalaan, Karpin katsomiseen peiton alla Areenasta ja aikatauluttomuuteen, sunnuntai oli toista maata.

Ennen kahtatoista olin kokannut ja kuvannut ensi viikon ruokapostauksen, vastannut kuuteen sähköpostiin ja aloittanut yhden postauksen tekoa. Oli viimeistelty maanantain kauppakassitilaus, siivottu lapsen huone, imuroitu, pesty kolme koneellista pyykkiä, taiteltu toinen mokoma kaappeihin, pakattu tämän viikon työ ja koulukassit, etsitty maanantaisille kaverisynttäreille tarpeelliset kamppeet, käyty suihkussa sekä pesty kaksi tiskikoneellista astioita.

Tätä edeltävä viikonloppu oli mennyt, kuten niin monet joka-toiset-viikonloput ennen tätä. Olimme eläneet A:n kanssa perjantai-iltapäivästä sunnuntaiaamuun kuin ellun kanat. Jutelleet pitkiä katkeamattomia höpinöitä ilman, että jutut olisivat olleet mitenkään pakollisia arjen kulkemisen kannalta. Tarttuneet epäollennaisuuksiin ja niihin kivoihin yläilmoissa harhaileviin juttuihin, joihin ei koskaan normiarjessa olisi aikaa, energiaa tai edes aivotoimintaa. Olimme juoneet viinilasillisen lounaan kylkeen, ripotelleet tavaroita niitä heti siivoamatta ympäri kämppää ja unohtaneet perjantaina pestyt vaatteet pyykkikoneeseen vuorokaudeksi.

Kun sunnuntaiaamu sitten sarasti ikkunasta, tulvahti vastuu, aikuisuus ja joku roti heti auringonsäteiden kanssa sisään. Kuten aina ennenkin tällaisten viikonloppujen jälkeen!

Olemme huomanneet toki jo aikaisemminkin, kuinka monesta palasesta nämä joka-toiset-viikonloput oikein koostuvatkaan, mutta eilen kontrasti näiden kahden maailman välillä näyttäytyi jotenkin erityisen selvästi.

Tajusin nimittäin kesken pyykkiurakan, kuinka rutiininomaiseksi nämä tällaiset sunnuntait ovatkaan oikein elämässämme tulleet. Näin sunnuntaina kroppa ikään kuin tulvahtaa täyteen vastuullisen aikuisen aineosia. Ja vaikka toki aikuisuus ja vanhemmuus ovatkin se normiolotila, saa puolentoista vuorokauden vain itselle ja toisillemme eläminen ainakin minussa aikaiseksi sen, että rythiliike on tehtävä jotenkin erityisen isosti. Joka-toinen-sunnuntai olen säntillisempi äiti ja kodinhengetär, kuin minään muuna päivänä. Otan ikään kuin takaisin kaiken sen vapauden, jota olen juuri saanut.

Hetkellisen lapsettoman elon tilalle palaavat ne tyypit, jotka kuorivat porkkanat valmiiksi iltapalaa varten rasiaan, ripustelevat märät ulkovaateet kuivauspatterille aamua varten ja synkkaavat kalenterit. Koko sunnuntai – oli sitten kyseessä meidän hakuvuoro Hesasta vai pelkkä vastaanottovuoro kotosalla – ikään kuin tähtää siihen, että kohta lapsi on taas kotona ja elämä sen mukaista.

Olen miettinyt, mistä käyttäytymiseni ja käyttäytymisemme johtuu. Toisaalta olen sitä mieltä, että lapsiperhe-elämä sujuu paremmin, kun siinä on selkeät sävelet ja asiat järjestyksessä (siis ne, mitä ylipäätään voi järjestää). Siksi minusta on kai niin tärkeä valmistella koti, aivot ja viikko niin, että on valmis ottamaan tyttären vastaan hyvin eväin. Toisaalta olen miettinyt, voisiko kyseessä olla omalta kohdaltani jokin sellainen syyllisyys, joka hiipii äitipuserooni pitkän – puolentoista vuorokauden – vapauden jälkeen. Haluaisin sanoa, etten (enää) koe syyllisyyttä moisesta elämäntilanteemme pakottamasta tai toisaalta mahdollistavasta (kummin vaan haluaa ajatella) lapsivapaasta ajasta, mutta joskus pohdin, olenko piilossa kuitenkin vähän nolona siitä, että näen ympärilläni kädet täynnä töitä paiskivia vanhempia ja sitten meillä on A:n kanssa mahdollisuus kuitenkin relata kahden kesken niin usein.

Joka tapauksessa. Olisi kiinnostavaa kuulla, millaisia rutiinipäiviä teille on muodostunut? Onko sunnuntai – elämäntilanteesta riippumatta – uuteen viikkoon ja arkeen valmistava päivä? Ja mikä muu viikonpäivä on saanut päälleen selkeät toimintamallit?

-Karoliina-

Lue myös: Äiti ilman lastakin ja onnellisuuden resepti 

Kuva: Pixabay

 

Kommentit (44)

Miten tuo lapsen hakeminen ja vastaanottaminen on teillä hoidettu? Siis näetkö ex-puolisosi aina näissä tilanteissa vai ette ollenkaan?

Käyköhän joskus niin (en tarkoita teitä), mutta jos kahdessa kodissa lapsiaikana keskitytään jämptiin arkeen ja lapsivapaalla rötvötetään, niin näkeekö lapsi aikuisissa vain sen tehokkuuden ja oppii siihen, että aina pitää olla ”tolkku”. En tiiä.

Tai sitten käy niin, että siivoukset hoidetaan lapsen poissaollessa, niin lapsi ei koskaan näe kodinhoitoa. Aina vaan on siistiä.

Kahteen edelliseen:

Niin, en osaa sanoa. Tosin: Onkohan sellaisia perheitä, jossa lapsen ollessa kotona on aina vaan siistiä? Kuulostaa ainakin omaan korvaan aika absurdille tilanteelle ;D 

Mun lapsuudessa kävi juuri noin! Kotona oli aina aika siistiä, ja omilleni muutettuani jouduin kysymään kämppiksiltä, että kuinka usein pitää imuroida 😀 Huomaan, että varsinkin aikuusuuteni alkutaipaleella ”suoritin” aikuisuutta aika paljon. Ajattelin, että lämmin joka päivä itsetehty ruoka ja täydet jääkaapit on aikuisuuden merkki. Vasta ihan viimevuosina oon tajunnut, että varmasti munkin vanhemmat relasivat, kun olin toisaalla.
Toisaalta, en muuttaisi tästä mitään! Oppi sitä imuroimaan myöhemminkin, ja ymmärrän, että vanhemmat halusivat käyttää vähän ajan yhdessä oikeesti yhdessä oloon, eikä kauppajonossaseisomiseen tai imurointiin.

Miten tämä kaikki kärjistyy mulla just tohon imurointiin? 😀

Meillä eletään uusperheen elämää, jossa sekä oma lapseni että mieheni kaksi lasta ovat meillä joka toinen viikko. Näinä viikkoina elämme normaalia lapsiperheen arkea ja sitten ’aikuisten viikolla’ teemme töissä pidempää päivää, käymme kaupassa jos muistamme ja käymme jopa treffeillä silloin tällöin ja viikonloppuna maleksimme. Meillä on vaihtopäivä sunnuntaina, joten päivä kuluu joko lasten tulon odotukseen ja tuloon valmistautumiseen (kaupassakäynti, siivous ym) tai sitten lähtöön valmistautumiseen (pyykkien pesu, tavaroiden pakkaus ym).

Lapset ovat kuitenkin meidän arjessa koko ajan läsnä, joko fyysisesti tai sitten ajatuksissa. Puhumme heistä paljon heidän poissaollessaan ja usein heidän tavaroitaankin lojuu siellä sun täällä, emmekä viitsi kaikkia siivoilla pois.

Itse koen kyllä toki olevani äiti myös, vaikka oma lapseni on isänsä luona. Tosin aika usein mielen valtaa haikeus noina viikkoina, tulee vähän sellainen osa-aika äiti fiilis. Mutta senkin kanssa oppii elämään.

Ónnea ja arkea on niin monenlaista. Uusperheessä, ydinperheessä ja kaikissa muissa mahdollisissa perhemuodoissa.

Juurikin niin! Meitä kun on niin monenlaisia perheitä 🙂

 

Meillä ei ole uusperhe, joten en osaa siihen ajatusmalliin peilata. Mutta jos meillä vuorotyöläisillä sattuu joskus olemaan yhteinen lauantaivapaa, me saatetaan koko perheellä lojua yökkäreissä ja katsella puoleen päivään leffoja ja sarjoja. Ottaa rennosti. Hakea pitsat kotiin ja syödä olohuoneen lattialla. Lapsetkin nauttii siitä, kun ei tarvi olla aina niin tiptop ja elää rutiineiden mukaan 🙂

Kuulostaa ihanalle <3 

Tietenkin arjessa on rutiinit ja muut, mutta kyllä meillä lapsen läsnäollessakin (vähän pakkokin, kun ei olla uusperhe) tavaroita jätetään mihin sattuu, aikuiset voivat juoda lasin tai jopa useamman viiniä viikonloppuna, pyykit unohtuu joskus koneeseen jne. Puheenaiheet liikkuu myös muuallakin kuin arjessa, toki aivan kaikesta ei voi puhua jos lapsi on samassa huoneessa.
En halua arkiaskareihin liikaa aikatauluja, kun niitä on jo muutenkin tarpeeksi. Sunnuntaita en käytä siivoamiseen ellei ole oikein touhukas fiilis ja lapsi osallistuu myös osaltaan kotitöihin ja vaikka koulurepun pakkaamiseen, vaikka päävastuu vielä onkin meillä vanhemmilla.

Miksi omasta elämäntilanteesta ja sen myötä säännöllisistä lapsivapaista pitäisi kokea syyllisyyttä ja toisaalta miksi lapsen läsnäollessa ei voisi viettää vähän rennompaa viikonloppua.

Joo, toki voi 🙂 Ja toki elämä ja pyykkikone rullaavat silloinkin, kun lapsi on kotona. Tuosta sunnuntaista on vaan tullut sellainen ryhdistäytymisen päivä, kun on saanut hetken olla epänormaalissa tilassa. 

Me vietetään samaa ”kuin Ellun kanat” vapaata ihan siihen asti kun lapset palaa.. En siis siivoa, järjestele, kokkaa tai tee töitä, vaan sunnuntaikin on kello viiteen saakka pyhitetty juuri sille ihan-mitä-sattuu-tekemiselle. Me käydään monesti sunnuntaisin vielä syömässä, kirpiksillä, ulkoilemassa tms. kahdestaan, eikä lapset siitä pahastu vaikka sitten tilattaisiin heidän kotiutuessaan pizzat tai Woltista jotain. Tai vietetään sunnuntai-rääppiäisiä porukalla mitä jääkaapista löytyy-systeemillä. Eihän se meidän kaikkien ikävää poista eikä sitä että parasta on kun ollaan koko perhe koolla.

Kuulostaa niin kivalle tuokin <3 

Täällä eletään tasaisen paksua ydinperhearkea. Tai mitä nyt puoliso tekee vuorotyötä, myös viikonloppuisin, joten se kai on meidän arjen erikoispiirre.
Lasten harrastukset rytmittävät täällä nuo tehopäivät.
Keskiviikkoisin, kun lapsi harrastaa kaupungin parhaimman hypermarketin kulmalla, täytän harrastustunnin aikana jääkaapin ja ruokavaraston. Toisen lapsen harrastuspäivinä harrastetaan lähellä hyvää hedelmä ja vihannesosastoa, eli silloin täydennetään vielä ”vitamiinivarastoja”.
Pyykinpesulle tai tiskeille ei ole omaa päivää, vaan koneet laitan käyntiin aina aamuisin. Siivous on meillä keskiviikon juttu. Ennen siivottiin aina perjantaisin, mikä oli kyllä kiva, mutta muiden aikataulujen vuoksi siivouspäivä on saanut siirtyä.

Kuulostaa sellaiselle kivalle, hyvälle arjelle 🙂 

Ihanaa alkanutta kevättä! 

Vitsit sain tästä ihan parhaat naurut tänne oman lapsiperhekaaoksen keskelle. Juotte viinilasin (nimenomaan yksikössä) ja jättelette tavaroita sinne tänne, varsinaista rötväilyä! Mulla ei kyllä ole murto-osaakaan sun touhukkuudesta ja periaatteellisuudesta. En tiedä pitäisikö sun relata vai mun ryhdistäytyä?

Pahoittelut, mutta mä en ymmärrä tästä kommentista nyt oikein mitään 🙂 Haluatko selventää? 

Niin siis tuo sinun kuvauksesi lapsivapaasta ajasta kuulosta siltä kuin meillä on aina ja kuvauksesi sunnuntaista siltä kuin meillä ei ole koskaan. Jos oikeasti yhtään tunnet huonoa omaatuntoa noista muutamasta lauantaista kuukaudessa, täytyy sun oikeasti relata.

Itselleni torstai on eräänlainen järjestelypäivä. Siivoan, pyykkään, suunnittelen kauppalistan ja kalenterin valmiiksi, ettei viikonloppuna tarvitse tehdä yhtään mitään, jos ei halua. Se on ikäänkuin viimeinen rutistus virastoaikaiseen työviikkooni. Maanantaina täydentelen ruokavarastoja hieman, että pärjään taas torstaihin. Tein kaiken ennen sunnuntaisin, mutta alkoi tuntua, että se vei turhaan aikaa kokonaisesta vapaapäivästä. Kannatan silti yhden päivän taktiikkaa, koska se saa muut päivät vaan tuntumaan niin paljon rennommilta:)

Mullakin on usein ollut torstai siivouspäivä. Tapa peritty lapsuudesta. Perjantaina on nimittäin aina niin juhlava fiilis aloittaa viikonloppu puhtaassa kodissa 🙂

Mietitkö koskaan miltä tuntuisi toisinpäin? Että näkisit tytärtäsi vain 1,5 vrk kahden viikon välein?

Tämä on varmasti sellainen kysymys, mitä jokainen eronnut vanhempi / uusperheessä elävä aikuinen miettii säännölliesti. Sitä tuntee surua ja syyllisyyttä perheen hajoamisesta, vaikka tietää, että ero on ollut paras ratkaisu kaikkien kannalta. Lapsesta erossa oleminen on tosi rankkaa, eikä siihen varmasti ikinä totu. Kukapa vanhempi on lapsen saadessaan ajatellut, että päätyy tilanteeseen, jossa joutuu olemaan aikoja erossa? On aika sitten joka toinen viikonloppu tai joka toinen viikko tai mikä tahansa muu aika.

Ainakaan tämän postauksen perusteella K:lla ei tunnu olevan asian kanssa erityisen rankkaa?! Onhan se nyt eri asia olla erossa 3 päivää kuukaudessa kuin 27 päivää kuukaudessa.

Kuten tuonne yläpuolelle kirjoittelin ja olen aikaisemminkin maininnut: En kommetoi kyseistä aihetta täällä kommenttiboksissa. 

Kivaa aurinkoista päivää kaikille ketjuun kirjoittaneille 🙂 

Mutta kirjoitat kuitenkin kyseiseen aiheeseen liittyen tällaisen postauksen? 😀 Mikä logiikka tässä on?

Kuten olen lukuisia kertoja aikaisemminkin sanonut, ero on siinä, että postauksessa kerron ne asiat, jotka olen harkinnut voivan olla julkisia ja kommenttiboksissa taas usein asioista halutaan tietää myös yksityiselämän (ei vain omani, vaan esim. tyttäreni) osaset. Nämä asiat saattavat ihan ymmärrettävästi vaikuttaa joistain lukijoista samalla asialle, mutta ne eivät ole sitä. 

Korjaukseksi vielä edelliseen: itse asiassa en kirjoita ”kyseiseen aiheeseen liittyviä postauksia”. En nimittäin puhu blogissani siitä henkilöstä ja hänen tunteistaan/oikeuksistaan, josta niin usein toivotte minun kirjoittavan. Puhun ainoastaan omasta perheestäni ja ennen kaikkea omista tunteistani. 

En tiedä oliko ensimmäinen kommenttini sitten epäselvä, mutta tarkoitinkin juuri kysyä miltä SINUSTA tuntuisi jos näkisit lastasi vain 3 päivänä kuukaudessa. En siis kysynyt kyllä kenestäkään toisesta henkilöstä. Olisi siis mielenkiintoista lukea juurikin sinun omista tunteistasi.

Eikös tässä alunperin kysytty juurikin sinun tunteistasi ja ajatuksistasi??

Freesi ajatus! Tämä ei olekaan vielä tullut kenellekään mieleen viimeisen kahden vuoden aikana, joten hyvä, kun otit esille.

Käytyäni toisenkin asianosaisen blogissa, ei voi kuin syvästi ihmetellä kuinka pystyy riistämään isän läsnäolon lapseltaan. Muuttamaan, vaikkei toisessa kaupungissa odota edes työ, ainoastaan lapselle täysin vieras henkilö. Hurjaa.
Toivottavasti perheenne päätyy siihen että asiat ovat tasapainossa, ja lapsi saa oikeuden vanhempaansa arkenakin.

En käy ko.aiheeseen liittyvää keskustelua lukijoideni kanssa. 

Jos ja kun jotain perhe-elämästäni kirjoitan ja kerron, se tapahtuu postauksessa siltä osin, kun koen sen kunnioittavan omaa ja perheenjäsenten yksityisyyttä. Olen päättänyt, että itse en kirjoita tai vastaa enää yhteenkään kysymykseen, jota en koe luonnolliseksi avata tai selittää ihmisille, jotka eivät todellisuudessa elämäämme ja meitä läheisesti tunne.

Teillä toki on oikeus esittää näkemyksiänne jatkossakin aiheesta kun aiheesta <3

Meillä ei ole lapsia mutta miehen kanssa molemmilla työvuorot 8-25h eikä säännöllisiä viikonloppu – tai pyhävapaita ole. Usein ollaan vuoroviikonloput töissä, joten ne harvat kun ollaan yhtäaikaa vapaalla joko emme siivoa tai siivoamme todella tehokkaasti. Olemme samassa työpaikassa (emme työparina) joten yhteisen ajan lisäksi myös oma aika on tärkeää. Harrastuksille raivataan aina aikaa ja reissaamme myös tahoillamme omien kavereidemme kanssa. Useasti puhutaan siitä yhteisestä ajasta ja sen tärkeydestä mutta kun työskentelet ja asut saman ihmisen kanssa olen huomannut että yhteisen ”siviili”ajan lisäksi on ihan oikeasti joskus kiva olla itsekseenkin 😉

Meillä ei ole lapsia mutta miehen kanssa molemmilla työvuorot 8-25h eikä säännöllisiä viikonloppu – tai pyhävapaita ole. Usein ollaan vuoroviikonloput töissä, joten ne harvat kun ollaan yhtäaikaa vapaalla joko emme siivoa tai siivoamme todella tehokkaasti. Olemme samassa työpaikassa (emme työparina) joten yhteisen ajan lisäksi myös oma aika on tärkeää. Harrastuksille raivataan aina aikaa ja reissaamme myös tahoillamme omien kavereidemme kanssa. Useasti puhutaan siitä yhteisestä ajasta ja sen tärkeydestä mutta kun työskentelet ja asut saman ihmisen kanssa olen huomannut että yhteisen ”siviili”ajan lisäksi on ihan oikeasti joskus kiva olla itsekseenkin 😉

Nyt kun asun yksin, olen huomannut että on helpompaa ripotella kotiaskareet pitkin viikkoa; ei tule enää niitä urakkapäiviä, jolloin pitää tehdä kaikki ja sen jälkeen ei jaksa kuin rojahtaa netflixeilemään. Yhtenä päivänä keittiö, toisena vessa ja suihku, kolmantena pyykit ja neljäntenä huoneitten imurointi ja moppaus jne.

Meillä perus lauantaina tehdään kotitöitä jotka viikolla jäänyt tekemättä ja sunnuntaina otetaan rennosti. MUTTA MAANANTAINA ON VKL JATKOT! Maanantaina työpaikalla odottaa vielä muutama karkki perjantain karkkipäivä karkeista. Maanantaina saa ottaa vielä rennosti ja maanantaille en mielellään sovi mitään aikatauluja, jotta saa vielä rentoutua varsinkin jos vkl on ollut menevä.

Meillä ydinperheessä lauantai on viikkosiivous- ja kotityöpäivä. Tietenkin perus ruoanlaitto ja pyykkäys ym. hoidetaan joka päivä. Tai siis minä hoidan. Lapsetkin tietävät, että lauantaina tehdään hommat yhdessä. Mies on tosin silloin oikeissa töissä. Sunnuntai on levähdyspäivä, että jaksaa taas seuraavan viikon ahertaa. Silloin halutessamme myös kyläilemme tai pyydämme ystäviä luoksemme.

Hei niin elävästi kirjoitettu! Mukaansa tempaavaa tekstiä 🙂

Mulla on tullu jostain syystä tiistaista sellanen ”asioidenhoitopäivä.” Käyn kaupassa ja apteekissa, siivoon, pesen pyykkiä, maksan laskut jne. Hoidan kaikki juoksevat asiat, päivitän kalenterit ajantasalle ja kaikkee sellasta. Ehkä se on se että loppuviikon haluan pyhittää rentoutumiselle ja harrastuksille, ja viikon alkuun maanantaille olis liian rankkaa kasata vielä kotityötki ku ottaa muutenki koville herätä uuteen työviikkoon. 😀

Meillä sikäli eri tilanne, että emme asu miesystäväni kanssa yhdessä koko aikaa, vaan molemmilla on oma koti. Mutta itseni kannalta lapsivapaat viikonloput on juuri tuota täydellistä vastuuttomuutta 🙂 Miesystäväni mukaan jätän tavaroita lojumaan, hommat jää kesken jne. Toki tehdään paljon, käydään urheilemassa, ystävien luona, elokuvissa… Mutta tekeminen on kaikki hyvin ”itsekästä” ja nautintokeskeistä: siivoilut, pyykkäykset ynnä muut jää pois mielestä. Arki tuntuu kaukaiselta.

Itse teen ryhtiliikkeen vasta maanantaina, joka on meillä vaihtopäivä. Haen kuopuksen päiväkodista, ryhdyn kotona heti ruoanlaittoon ja pyykkäykseen.

Mutta siis tunnistan todella hyvin nuo ajatuksesi omassakin elämässäni.

Mulla on kolmen viikoin välein reilu vuorokausi ihan omaa aikaa. Ja sillon kyllä minimoin kaikki kotityöt yms. Teen vaan kivoja juttuja. Sitten kun yksi (tai kaikki kolme) muksua pyörii täällä, on pakko keskittyä siihen arjen pyöritykseen. Ja sillon hoidan taatusti kaikki kotihommat lasten valveilla ollessa. Jotta jää edes hitusen omaa aikaa.

Jos erosta pitää hakea jotain positiivista, on se nimenomaan tuo säännöllinen oma aika 1x 3 viikkoon. Ei sillä. Olisin kyllä mielummin pitänyt perheen kasassa ja tässä vieressä toisen aikuisen. Aina asiat vaan ei mee niinku strömsössä.

aurinkoista kevättä. Ja nauttikaa kahdenkeskisestä ajasta <3

Ai ketkä ei näkisi toisiaan? Mä en nyt oikein ymmärtänyt tätä kommenttia…

Mulla on aina sellanen mukana.

Eikö niitä napakympistä tuttuja lavasteita käytetä juuri tähän, ettei aikuiset ihmiset näkisi toisiaan?

Minusta kysymys oli ihan asiallinen. Tiedän kyllä tapauksia, missä lapset juoksevat esim autosta toiseen aikuisen näkemättä toisiaan. Mutta kuten olen jo sanonut aikaisemmin, en kommentoi ko.aiheeseen liittyviä asioita täällä kommenttiboksissa. Kivaa uutta viikkoa kaikille <3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X