t:
Maanantaina kirjoitin, kuinka minua jymäytettiin polttariyllätykselläni niin isosti, että meinasin saada sydänhalvauksen. Tarinan tästä polttarien alusta ja vaanivasta stalkkerista voi lukea täältä. Mutta nyt siis jatkoa jymäytykselle.
Kun olin saanut ääninauhasta ohjeet marssia suorintatietä kotiini, pakkasin äkkiä tavarani töistä, jätin kokouksen kesken ja pyyhälsin naama aivan punaisena kohti kotia. Olo oli aivan epäuskoinen. Olin niin vahvasti muka-tiennyt oman polttariviikonloppuni, että oli melkein mahdoton uskoa, että ne olisivatkin juuri nyt.
Avasin kodin oven ja revin jo eteisessä auki sen paketin, jonka stalkkeri oli tuonut, mutta joka nauhassa käskettiin avata vasta kotona. Paketista paljastui salapoliisitakki, viikset, sikari, knalli ja lappu, jossa luki: #vodkaakirjailijasallinen ja #hiljaistenseiväshyppääjienkerho. Kyseessähän oli siis Komisario Palmu -polttarit! Olen ollut aina jäätävä Komisario Palmu -fani, joten polttarin teema oli valittu minulle aivan nappiin. Oikein hykerrytti se, kuinka tytöt olivat valinneet juuri sellaisen teeman, joka oli niin minua ja ehkä jopa sellaista ”salaista minua”, jota harva ehkä tiesikään minusta.
(Tähän väliin on pakko kertoa sekin, että olen niin suuri Palmu-fani, että molemmissa kirjoissani esiintyvä kissa, Usvan ja Juhan katti Neiti Amalia Rygseckhän on saanut nimensä Komisario Palmun erehdys -elokuvan henkilöhahmon mukaan).
Salapoliisivaatteiden lisäksi paketistani paljastui qr-koodi, jota en kyllä osannut itse avata, mutta jonka työpaikan pojat etänä avasivat minulle. Tämän linkin takaa löytyi kirje, jossa minun käskettiin pakata pikaisesti listan mukaiset vaatteet ja saapua klo 15 ”sinulle tuttuun olohuoneeseen osoitteeseen Hämeenkatu 26”. Kyseessähän oli entinen Living Room, nykyinen Kulma26, joka toden totta on minulle tuttu olohuone.
Niinpä vetelin hiki hatussa kaikki kamat F:n Minni Hiiri -matkalaukkuun (omani olin lainannut A:lle Berliiniin), puin Palmu-asun ylleni ja suuntasin taksille Kulma26:n. Siellä minua odotti jo aikamoinen sakki ihania, rakkaita salapoliiseja. Minkä vaivan tytöt olivatkaan nähneet asujensa suhteen! Oli Basil Hiiri, Austin Powers, Sherlock Holmes ja vaikka kuinka moni muu. Kaiken kukkuraksi pääsimme syömään ja kilistelemään aivan kaikessa rauhassa. Kulma26 nimittäin avasi ovensa uudistuksen ja uuden nimensä kanssa vasta iltapäivällä, joten me saimme olla ravintolan aivan ensimmäiset asiakkaat.
Syönnin, kuoharin ja rupattelun lomassa esittelin kaikki vieraat toisilleen. Oli ihana kertoa sille sekalaiselle seurakunnalle, josta harva tunsi toisiaan, kuka kukin oli. Niin ja mitkä muistot ja ajat yhdistivät meitä. Joukossahan oli niin ihan viime vuosina ystävikseni tupsahtaneita ihania naisia kuin ihan sieltä ala-asteajoiltakin mukana pyörineitä naisia.
Tämän kaksituntisen jälkeen suuntasimme Mysteeri-huoneeseen. En ole koskaan pelannut mitään pakohuonepeliä, mutta tykkäsin pakohuoneesta ihan hurjasti. Tarkempi kuvaus meidän jengin hieman hilkulle menneestä ratkaisusta löytyy muuten Nooran blogista. Sen voin kuitenkin sanoa, että illan hokemaksi muodostui lausumani: ”mä en ikinä pääsisi täältä yksin ulos!”. Voi siis sanoa, että kyllä meidän pelastuminen huoneesta oli aivan muiden kuin minun ansioitani.
Perjantai-ilta menikin sitten pakohuoneen jälkeen leppoisissa tunnelmissa. Suuntasimme siskoni ja tämän miehen kotiin toiselle puolelle kaupunkia koko polttarisakille. Söimme mieletöntä herkkuruokaa, rupattelimme ja nauroimme. Tämän illan viimeinen salapoliisitehtäväni oli ratkoa se, minkä biisin kukakin vieras oli valinnut minulle. Joukkoon mahtui niin love metallia, jääkiekon maalilaulu kuin Maija Mehiläinenkin. Näistä arvauksista syntyi taas uutta kertomusta ja ihania muistoja, jossa sai käydä läpi jotain tärkeitä hetkiä minun ja kulloisenkin vieraan historiasta.
Kun ilta alkoi kääntyä yöhön, osa polttarikansasta lähti kotiinsa unille, osa jäi siskolleni yöksi. Minäkin kömmin kirjaimelliseen siskonpetiin ja heräsin vasta lauantaiaamuna kuudelta. Julmettuun migreeniin!
Oli tarkoitus iskeä nämä polttarit nyt tällä postauksella jo pakettiin, mutta näköjään vielä riittää asiaa yhteen postaukseen. On jotenkin ihana purkaa viikonlopun tapahtumat tällä tavalla vielä kerran mielessään.
Joten jatkoa on vielä luvassa. Lauantaista, joka oli arvoituksia täynnä. Ja ennen kaikkea aktiviteetistä, jota ennen en saanut nauttia yhtään alkoholia ja joka pohjustettiin ”tässä on sitten moni kuollut”. Osaatteko jo arvata, mikä on kyseessä?
-Karoliina-
Kuvat: Noora Näppilä
Kommentit (3)
Oliko nuo viikset peittämään juuri laitetun huulitäytteen aiheuttaman turvotuksen?
Onko fiksu kommentoija koskaan nähnyt komisario Palmu elokuvia?? Ilmeisesti on siinä kohtaa aukko sivistyksessä.
Kuten tuonne edelliseen postaukseen kirjoitin, mulla on huulitäytettä, mutta siinä tapauksessa tässä olisi pitänyt kulkea viiksillä parisen vuotta 😀
Mutta toisaalta salapoliisiteeman mukainen tämmöinen ”paljastus” on toki ihan ajankohtainen.
Komisario Palmu on kyllä aina ja ikuisen ihan paras. Ja just viiksillä <3