Elettäisinkö kuin luolamiehet?

Muistan erään keskustelun useamman vuoden takaa entisen naapurini (=ihanan naisen, jonka kanssa on tullut viime aikoina pidettyä ihan liian vähän yhteyttä) kanssa. Elettiin joululoman loppua. Naapurini, joka yleensä teki todella pitkää päivää töissä, oli kerrankin ollut yli viikon ihan vaan lomalla. Hän hehkui onnellisuutta, voimaa ja hyvää oloa. Aloimme jutella lomien tärkeydestä hyvinvoinnille aluksi vähän tähän tyyliin, mutta sitten ystäväni tokaisi:”Ihminen on lopulta edelleenkin kuin luolamies. Jos se saa liikkua, syödä puhdasta ruokaa, harrastaa seksiä, nukkua ja viettää aikaa rakkaittensa kanssa, on se onnellinen”.

Kun aloimme ruotia noita lauseita, tajusimme, että nuo viisi osa-aluettahan olivat ne kaikkein yksinkertaisimmat asiat elämässä, mutta samalla juuri ne, josta nykyihminen ensimmäisen alkoi karsia, jos kiire alkaa painaa päälle. Skipata hyvän ruuan pikaversiolla, unohtaa kaikenlaisen hikoilun, lyhentää yöunia ja valitaa työt ja velvoitteet perheen ja ystävien sijaan. Kun alkoi tätä asiaa oikein ajatuksella miettiä, tuli tunne, ettei ollut ihme, että niin moni ihminen koki voivansa huonosti. 

Kun tässä taannoin sain kotona kaappien karsinta- ja siivousvimman, tajusin, että se oli pienessä mittakaavassa tätä ihan samaa ”palaa perusjuurillesi -settiä”. Kaapit olivat alkaneet nimittäin tässä Tampereella asutun vuoden aikana levitä ihan totaalisesti käsiin. Siksi, että tavaraa oli kertynyt liikaa, mutta myös siksi, että kaiken elämän keskellä jokin sellainen asia kuin siistit pinot ja rivit olivat tuntuneet täysin yhdentekevälle. 

Lopulta kuitenkin tuli sellainen tunne, että juurikin se pieni sivuseikka – kaappien kunto – alkoi tunkea jo ihan oikeastikin vähän jopa hyvinvoinnin esteeksi. Kun tuli töistä kotiin ja olisi kaivannut rauhaa ja leppoisaa oloa, alkoi vaan ahdistaa se, kun tuntui, että kaapit kaatuvat niskaan. Että joka kerta, kun vaatetta meni hakeman, rasvapurkkia etsimään tai pyykkejä viemään kaappiin, turhautui, kun millekään ei ollut tilaa tai mitään ei löytynyt. Luolamies sisälläni oli alkanut kaivata rotia perusasioihin. Ja kun sen kaappeihin lopulta sai, olo keveni yllättävästi. 

Kun pakkasin tätä viikonloppua (josta kerron teille huomisessa postauksessa lisää) varten kassia ainoastaan sillä tiedolla, että olisimme menossa Tukholmaan, ahdistuin jo etukäteen pakkaamisoperaatiosta. Kun tällä kertaa edessä olikin kuitenkin siistit vaatekaapit, joista ylimääräinen kama oli annettu edellisviikolla kiertoon, sekä puolityhjät kylppärin kaapit, oli yllätys melkoinen – Pakkaaminen vei vain murto-osan siitä ajasta, jota se yleensä vei. Eikä  tullut edes asukriisejä (vaikken edes tarkasti tiennyt, millaisia tilaisuuksia varten pakkailin) ja ekoja kertoja elämässäni kosmetiikkapussit ja lentoa varten täytettävä litrainen muovipussukka eivät olleet ääriään myöden täynnä. 

Vaikka se niin pöhkölle tuntuukin – ja pieni boheemi sisälläni haluaakin elää välillä ”villisti” välittämättä tarkoista siivouspäivistä tai siitä, muistaako aina syödä tai käydä lenkillä – on nuo pienet ja suuret arkiset perusasiat ne, jotka lopulta pitää ainakin minut virkeänä, hyvällä mielellä ja liikkeessä. 

-Karoliina-