Lauantain Euroviisut eivät olleet ehtineet vanheta kuin muutamalla minuutilla, kun ensimmäiset sen jo keksivät. Saara Aalto oli nimittäin nyt munannut. Lähtenyt isolle kirkolle nolaamaan itsensä, koska olihan se varma jo aivan alusta asti, että ei tulisi pärjäämään. Saara, miten meni nyt niinku omasta mielestä? Heko heko.
Istuin Euroviisu-viikonlopun jälkeisenä aamuna bussiin. Koulupojat juttelivat takanani ikkunasta näkyvistä maisemista. Jokaisen bussipysäkin kohdalla näky kommentoitavaa: ”Vittu mikä läski. Homo.”
Astuin ulos bussista. Tai siis olisin astunut, jos edessäni oleva mies – arviolta kahdeksankymppinen – ei olisi pysähtynyt eteeni. Hän kääntyi kuskiin päin ja ajattelin jo hetken, että hän huikkaisi kiitokset. Mies kuitenkin rykäisi kurkkuaan ja murahti juuri sillä äänellä, jonka kuski kuuli, mutta joka ei kuitenkaan havahduttanut koko linja-autollista: ”Kuski. Opettelisit sinäkin ajamaan!”. Sitten mies luikahti ovesta ulos kuulematta, vastattiinko hänelle edes.
Astelin hetken ihanassa auringonpaisteessa, toukokuun yllättävässä helteessä ja mietin, ettei voisi olla kauniimpi päivä. Ja silti kurkkua kuitenkin kuristi: Mikä ihme sai ihmiset lyttäämään toinen toistaan tuolla tavalla? Miksi Saara Aalto muuttui yhtäkkiä haukkujen kohteeksi, kun hän ei voittanutkaan? Miksi nuoret pojat arvioivat ikkunan takaa muita rumin sanakäänteinen ja mikä vanhalla sedälläkin oli niin huonosti, että piti päästä vähän ojentamaan bussikuskia (jonka ajotavassa itse en ollut havainnut mitään kummalista)?
Olen miettinyt paljon viime vuosien aikana ihmisten asennetta toisiin ihmisiin. Joku sanoo, että netti on laukaissut vihapuheet, mutta minä en usko tuota lainkaan. Netti on ehkä väylä, jossa vihapuhe on päässyt esille, mutta jostainhan ne kauheat sanat kumpuavat, enkä usko, ettei noita sanoja olisi ollut aikaisemminkin. Nyt ne ovat vaan suuremman ihmismäärän luettavissa, ei vaan bussissa selän takaa kuultuja.
Ei netti kirjoittele itse mitään. Me kirjoitamme ne sanat ja meidän mielestämme ne karmeat sanat myös kumpuavat. Kuten bussimatkalla: Kaikki oli näennäisesti hyvin, ihmiset rauhallisia, mutta silti pinnan alla kyti paha olo ja toisten ihmisten lyttäämisen tarve.
Minä en pidä Saara Aallon musiikista kovinkaan paljon, kuten olen tänne kerran kirjoittanut. Mutta hei: Tuo nainen on uskalias, rohkea ja lahjakas. Ja se jos mikä, on jo paljon enemmän, mitä monikaan meistä on!
Olen ihan varmasti itse haukkunut elämässäni muita ihmisiä. Ajatellut kurjasti ja epäreilusti, mutta mitä vanhemmaksi tulen ja mitä enemmän katselen tätä porukkaa ympärilläni, alkaa tulla tunne, että haluan tehdä asiat toisin. Koska olen tajunnut myös sen, että se vihapuhe –päänsisäinen, kaverin kanssa bussissa puhuttu tai muuten ulos tuotu – tekee eniten hallaa omalle sydämelle.
Me puhumme meidän kotona ”mustan sydämen jutuista”, jos F:ltä alkaa tulla suusta ilkeitä asioita. Siitä, että sydän alkaa mustua ja muuttua pahaksi, jos päästelee suustaan kauan karmeuksia. Minä uskon siihen, että mieli ja sydän mustuvat myös aikuisella, jos sitä koko ajan myrkyttää tahallaan.
Yhtä asiaa edelleenkin silti ihmettelen: Miksi tämä Suomi on sellainen maa, että jos haluaa saada asiat hoitumaan – palvelua kaupassa, rikkoutuneen ikkunan korjatuksi tai vaikka reklamaatiokorvauksen huonosti tehdystä työstä – kiltteydellä ei pääse yhtään mihinkään? Olen niin monta kertaa huomannut, että vasta kun v-mäinen akka hyppää kehään, homma alkaa toimia. Se jos mikä, on kurjaa ja kummalista.
-Karoliina-
Kuva: Ville Paasimaa / Yle
Kommentit (3)
Kyllä, samaa ihmettelen itse. Todella surullista tää negatiivinen kommentointi, josta tuntuu tulleen ihan normaalia 🙁
Tälläistä toimintaa näkyy surullisen paljon! Kerran bussissa mummo tiuski ihan kunnolla toiselle naiselle, lapset välitunnilla talomme viereisellä pihalla huutelevat törkeyksiä toisilleen tai töissä silloin tällöin tulee asiakkaita, jotka ”palautetta” antaessaan haukkuvat minun ulkomuodosta(omistan tikkujalat) kaupan sisäänostajaan asti. huh! Parhaiten selviytyy tilanteesta yleensä vastaamalla (ehkä liiankin) ystävällisesti takaisin, koska yleensä he yrittävät vain provosoida:D Nettiasiassa olen kyllä samaa mieltä kanssasi!
Kai tämä sinänsä on netin avittamaa, vaikka ei kuitenkaan aiheuttamaa, että kun on huomattu, että netissä voi sanoa kenelle tahansa mitä tahansa ja siitä ihan oikein innostuttu, niin se on varmasti madaltanut kynnystä sanoa asiat sitten myös suoraan päin pläsiä näille kanssakulkijoille, jotka kehtaavat olemassaolollaan omaa elämää häiritä.
Itse sain tästä erittäin konkreettisen maistiaisen Suomessa huhtikuussa kun random naisihminen kävi kovin sanankääntein ja kirosanoin minun, ja erityisesti korkokenkieni kimppuun. Lähti seuraamaan ja huuteli perässä totuuksia kuten ”et oo edes hyvännäköinen”, ”jessus mitkä ripakintut” ja ”tosi rumat kengät sulla”. Itseäni tilanteen absurdius nauratti, mutta pieni arrogantti sisälläni kerkesi myös miettimään ”Annanko sulle peilin vai osaisitkohan ihan ite kattoa itteäs?”. En kuitenkaan kokenut tarpeelliseksi lähteä aukomaan päätäni. Taito, joka ilmeisesti yhä useamman suomalaisen tulisi opetella.
Tuosta palvelun saamisesta vasta kun suuttuu täytyy kommentoida, että itselläni ei ole Suomessa tullut tuollaista vastaan, mutta ympäri Itä-Eurooppaa asuneena ja reissanneena on kyllä käynyt selväksi, että ei sille kassaneidille kannata nätisti puhua jos jotain haluaa 😀