kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 10.06.2018

Haluatko tehdä elämästäsi paskaa? Tässä ohjeet siihen.

Teksti
Karoliina Pentikäinen
4 kommenttia

Mä olen aina pitänyt itseäni ennen kaikkea realistina. Mutta vasta nyt olen alkanut tajuta, että oikeasti olen ollut pessimisti. Sellainen, jonka ”ihan varmaan kohta tapahtuu jotain kauheaa -asenne” on tehnyt elämään enemmän ansoja kuin mitään hyvää. Se, joka on kuvitellut suhtautuvansa asioihin aika neutraalisti, mutta oikeasti maalaillut piruja seinille.

Minulla on lapsesta asti ollut sellainen asenne, että teen päässäni erilaisia skenaarioita eteeni tulevista asioista. Mentaaliharjoittelen.  Vaikka haaveilu ja unelmien miettiminen on ollut myös osa minua, olen nähnyt asioissa usein myös sen kurjemman puolen. Jos olen vaikkapa hakenut uutta työtä, olen toivonut onnistumista, mutta samalla psyykannut itseäni pettymykseen.

Tällainen tasapainottelu toivottavan ja ei-toivotun lopputuloksen välillä on toki varmasti ihan järkevääkin. Eikä plan-b:n tekeminen varmasti sekään ole huono asia. Minun on kuitenkin täytynyt myöntää – vaikkei se helppoa olekaan aina ollut – että pahimpaan varautuminen on tehnyt minut monessa asiassa onnettoman. Sellaisen ihmisen, jolla on ollut ympärillä vaikka mitä hyvää, mutta joka ei ole osannut nauttia siitä ihan siksi, että on koko ajan pelännyt, että kuitenkin sattuisi seuraavaksi jotain pahaa.

Mieleeni on jäänyt eräs quote parin vuoden takaa. En löytänyt sitä mistään enää, mutta quoten pääpointti meni jotenkin näin: 99% prosenttia kaikista huolista, joita murehdit etukäteen, ovat turhia murheita, koska ne eivät kuitenkaan toteudu.

Ja vaikka kyseessä tosiaan oli vain jokin Instagram-feediin teksti, piileskeli siinä jokin sellainen totuus, joka herätteli minua omista ajatuksistani. Koska noinhan se todella menee! Jos mietin omia elämäni isoja tai pieniä etukäteismurheita, harva niiden kauhuskenaarioista on lopulta kuitenkaan tapahtunut. Itse asiassa vaikka joku pelkoni olisikin käynyt toteen, on siitä usein seurannut lopulta jotain hyvääkin. Pitkässä juoksussa!

Toisekseen olen alkanut kyseenalaistaa tätä ”realistista” suhtautumistani asioihin. Olen alkanut pohtia, mitä hyötyä huolestumisesta oikeasti on. Tietysti isot asiat edelleen pelottavat ja jännittävät, mutta olen yrittänyt lopettaa erityisesti pienistä asioista murehtimisen. Tajunnut sen, että itse huolestuminen ei koskaan muuta lopputulosta yhtään mihinkään. Joskus toiminta voi muuttaa, ja sitten toisaalta on paljon asioita, jotka eivät ole omissa käsissä.

Olen miettinyt – quote-tekstiä ajateltuani – kuinka paljon elämässä olen hukannut energiaa turhaan murehtimiseen. Kuinka paljon tunteja ja päiviä olen hukuttanut huonoihin fiiliksiin, vaikka elämässä olisi silläkin hetkellä ollut paljon nautittavaa, iloittavaa ja nähtävää. Ajattelinkin, että ei elämä useinkaan ole paskaa, jos ei siitä tee sellaista. 

Joskus tällaiset ”elämä tuo eteen, mitä tuo -ajatukset” saavat minut kuitenkin raivokkaaksi. Niissä kun omasta mielestäni ainakin piilee joskus sellainen ajatus, että ihminen ei voi juuri vaikuttaa omaan elämäänsä. Aivan kun se olisi vain jokin ajelehtiva tukki. Minä uskon puolestani vahvasti siihen, että moniin asioihin voi vaikuttaa. Ja että omalla toiminnalla sen tukin suuntaa voi muuttaa. Samalla yritän kuitenkin myös muistaa sen, että niihin asioihin, joihin en voi vaikuttaa, en myöskään käytä turhaa energiaa. Tiedän, että tämän asian opetteluprosessi on vielä alussa, enkä läheskään joka kerta onnistu ylevissä tavoitteissani. Mutta on pakko myöntää, että jo nyt oloni on kepeämpi kuin koskaan aikaisemmin. Pienet teot kun on kuitenkin kaiken suurenkin alku.

Ennen olisin ajatellut, että ihminen ei voi muuttua. Että olen sitä, mitä olen aina ollut. Nyt – kaiken tämän innoittamana – olen alkanut uskoa myös siihen, että tällainen pessimistikin voi joku päivä olla ainakin osittain ihminen, joka ei näe kaikkialla uhkia. Sitä kohti mennään! Joskus hitaasti, joskus parilla askeleella taaksepäin, mutta silti kohti vähän taas parempaa asennetta. 

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Kommentit (4)

Hei ihana postaus. Todellakin voi ihminen muuttua (mut älä muutu liikaa <3) 🙂

No huhhuh! Olipa ajankohtainen kirjoitus. Olen pyöritellyt tätä tismalleen samaa dilemmaa nyt aktiivisesti mielessäni pidemmänkin aikaa. Toimin tämän saman negatiivisen mallin mukaan ja ajoittain uppoudun hyvinkin syviin vesiin tämän ajatusmallin vuoksi. Allekirjoitan joka sanan, teen elämästäni paskaa uppoutumalla siihen, miten valmistaudun kun se pahin tapahtuu. Yleensä tämä kierre pamahtaa päälle juuri silloin, kun asiat ovat hyvin ja voisi hetken olla stressaamatta ja vaikka nauttia elämästä. Ehkä juuri silloin onkin tilaa tälle kaikelle hermoilulle ja pessimismin multihuipentumille. Toki tätä elämä ei pelkästään ole, mutta siinä määrin aivan älytön kierre, että haluaisin oppia tästä eroon. Kas, siinä vasta pulma onkin!

Tosi ihana postaus! Todella samaistuttava. Olen itsekin ollut aina tuollainen pessimisti, viime vuoteen asti. Silloin aloitin opettelemaan positiivista asennetta ja pois turhasta murehtimisesta. 

Vaivannäkö palkitaan ja ihminen voi todellakin muuttua! Oma asenteeni on nykyisin sata kertaa rennompi kaikkeen, stressaan vähemmän, olen itsevarmempi ja kokonaisuudessaan onnellisempi. 

You go girl! 🙂

Ehkä on niin, että hetken voi ajatella, että mitä jos ja sitten pyrkii päästämään siitä irti, jotta poistiivisuus voisi astau epäilyn tilalle. 

Me emme ehkä ihmiskuntana olisi elossa ilman realisimia ja ehkä emme ilman pessimismiäkään? Mene ja tiedä, mutta aivan varmasti me tarvitsemme rohekutta tedhä asioita ja rohkeutta selättää pelkomme. Toisaalta on aivan varmaa, että kaikkeen emme voi vaikuttaa, mutta siihen voimme miten kohtaamme asioiden lopputulokset. 

Ihana on vapautua turhista peloista tai ainakin on ihanaa omata kyky hiljentää niiden ääniä. 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X