Elellään täällä röykkiöiden keskellä edelleen, kun omaisuuden maritus on käynnissä. Homma on yhtä aikaa ihanaa ja kamalaa. On mahtava saada kotia kuntoon, mutta tämä välikaaos on hirveä.
Olemme F:n kanssa yhdessä karsineet hänen huonettaan. Ja vaikka kuinka tarkoitus olikin luopua turhasta tavarasta, olin aluksi aivan järkyttynyt siitä, kun F alkoi mättää kovalla kädellä kaikkea tavaraa laatikoihin, joissa luki ”varastoon”, ”kirpparille” tai ”roskiin”. Yritin kaikin tavoin pitää kiinni Siiri-kirjoista, Sylvanian Families -leluista ja palapeleistä, mutta F oli toista mieltä.
”En mä leiki näillä”, tyttö totesi ja mätti tavaraa määrätietoisesti pois. Ja totta se oli. Ne muutaman hetken takaiset lempikirjat ja lelut eivät olleet olleet touhuissa mukana enää aikoihin. Ja nyt ne toden totta tukkivat vaan tilaa. Oli pakko myöntää, että tältäkin osin yksi palanen lapsuutta oli laitettava sivuun.
Hassua, miten kuvittelen, että en ole mitenkään kiinni tavarassa. Ja silti, kun Miinat ja Manut pakataan laatikkoon, pieni osanen sisälläni nyyhkyttää.
-Karoliina-
Kommentit (2)
Hyvä artikkeli
Ah, tiedän tunteen! Ensin keuhkoan lapsille, että nyt pitää saada kamaa veks ja sitten kun ne alkaa valikoida tavaroitaan pois pistettäviin, oon ihan että eikö tää olis vielä kiva? 😀 Siiri-kirjat kyllä mahtuisi vielä hyllyyn!