kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 15.07.2018

Jääräpäänä parisuhteessa!

Teksti
Karoliina Pentikäinen

 

 

 

Minä olen elänyt parisuhteessa suurimman osan aikuiselämästäni. Tai ehkä hölmöä sanoa parisuhteessa. Oikeampi termi olisi varmasti parisuhteissa, koska jokainen suhde on omalla tavallaan erilainen.

Olen ollut teinisuhteessa, kaveriparisuhteessa, hyvässä suhteessa, paskassa suhteessa, ihan ok:ssa suhteessa, kuolevassa suhteessa, hullussa suhteessa, on-off -suhteessa, ihanassa suhteessa, alkusuhteessa, kipeässä suhteessa, väärässä suhteessa ja vaikka sun missä. Monia noista vieläpä samojen ihmisten kanssa kaiken maailman järjestyksessä, koska suhteilla on tapana muuttua kulkunsa aikana.

Tavallaan jokainen noista suhteista on kasvattanut ja opettanut, mutta samalla myös tuonut taakkaa niskaan. Se, missä paska suhde on toisaalta opettanut arvostamaan hyviä ihmissuhteita vieläkin enemmän ja tuonut näin hyvää elämään, on samainen shaiba saanut pelkäämään.  Tuonut pelkoja moniin hyviinkin suhteisiin ja osasiin elämässä.

Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että kaikki oppi on ollut hyvästä. Vaikka joskus ihmissuhdekiemurat saa kieriskelemään synkissä liemissä, eikä itsensä kohtaaminen ole aina kovinkaan kivaa, on ainakin omalla kohdallani kaikesta seurannut lopulta hyvää. Jos ei ulkoista, niin ainakin päänsisäistä. Sitten lopulta.

Yksi parissuhdeoppi on ollut kuitenkin ylitse kaiken muun. Nimittäin se, että parisuhde on kompromissia. Tai sen mielestäni pitäisi olla sitä, jotta olisi mahdollisimman toimiva. Ja se jos mikä on asia, jota minun on täytynyt ihan toden totta opetella!

Jos minun pitäisi nimetä yksi vahvuuksistani, olisi se tänä päivänä varmasti se, että olen sillä tavalla itsenäinen, etten ole aikoihin ollut riippuvainen kenestäkään. Ja jos joku asia on ollut minulle varsinkin viime vuosina tärkeä, niin se, että minulla on omat juttuni. Yksi suurista kynnyksistä esimerkiksi Tampereelle muutossa oli se, että pelkäsin, etten saisi tässä kaupungissa sitä OMAA sakkiani. Vaikka A:n kaverit ja heidän puolisonsa ovatkin ihan superihania, ja olen saanut A:n kautta jopa monta sydänystävääkin, koin, että minun on rakennettava tänne Manseen myös omat maamerkkini, jotta olisin kokonainen. Oma itseni ja minä. En vaan jonkun tyttöystävä tai vaimo.

Siksi se, että olen tutustunut vaikkapa Nooraan ja saanut töistä ikioman H23-tiimini, on ollut tosi tärkeää monella tavalla. Ainahan hyvät ystävyys- ja työkaverisuhteet ovat olleet tärkeitä, mutta nyt erityisesti.

No. Tämän lisäksi olen kuitenkin vuosi vuodelta ymmärtänyt yhä enemmän myös sitä, että toimiva suhde on molempien puolisoidensa itsenäisyyden lisäksi myös sellainen, jossa molemmat joustavat ja pyrkivät tekemään asioita yhdessä ja yhteiseen hyvään. Tiiminä! Ja tämä jos mikä, on ollut minulle – nolottaa edes myöntää – se kohta, jossa olen varmasti ollut nykyisin suhteeni alussa aika huono.

Olen alkanut vasta viimeisen talven aikana hahmottaa aidosti sitä, että parisuhde on myös sitä, että ollaan valmiita kompromisseihin, valitaan ne ”omat taistelut” tarkoin (ja unohdetaan pienemmät) ja mennään myös oman mukavuusalueen ulkopuolelle joskus silloinkin, kun ei niin huvittaisi. Suurin oivallukseni onkin ollut se, etteivät itsenäisyys ja kompromissienteko ole toistensa vastakohdat! Koska ihan liian usein koin (ja koen varmasti joskus vieläkin), että kompomissi on jollain tapaa omasta itsestä luopumista. Alistumista. Vaikkei se tietysti oikeissa mittasuhteissa ja terveessä ihmissuhteessa ole sitä lainkaan.

Joskus oman hiihtoni vetely on saanut jopa ihan lapsellisia mittasuhteita. Jos A esimerkiksi sanoo, että haarukat ja veitset voisi laittaa tietyllä tavalla tiskikoneeseen, jotta ne mahtuisivat sinne paremmin, alkaa vitutta samoin tein. ”Täytä ite sitten, jos ei kelpaa.” Tai jos hän ehdottaa, että menisimme tekemään jotain sellaista aktiviteettiä, joka hänelle on tuttua, mutta minulle ei, alkaa ärsyttää, etten osaa. Ettei olla valmiiksi tismalleen samanlaisia, tismalleen samanlaisine kiinnostuksenkohteineen tai harrastuksinemme (vaikka oikeasti juuri se erilaisuus on minusta niin ihanaa ja kiinnostavaa). ”Olisit valinnut valmiiksi vaimon, jonka kanssa voi luistella.” Ööö, no joo. Ymmärrän itsekin, ettei elämänkumppania valita noilla kriteereillä ja muutenkin argumentointini on hölmöä.

Jostain syystä koen välillä hirvittävän vaikeaksi toisen ihmisen elämään sopeutumisen. Paljon vaikeammaksi, kuin nuorempana alkaessani seurustella, koin. Silloin oli ihan luonnollista alkaa diggailla samaa musiikkia, pukeutua samalla tyylillä ja käydä samoissa paikoissa. Nyt tuntuu, että tarkkailen koko ajan sitä, etten vaan joustaisi liikaa. Että en kai nyt vaan ajaudu tekemään jotain ihan vaan suhteen vuoksi. Etten nyt tekisi asioita omaa itseäni vastaan ihan vain miellyttääkseni toista. Tai niin, että kadottaisin itseni.

Ymmärrän, että järkevä ja parisuhteeseen kuuluva joustaminen ovat eri asia kuin liiallinen toisen myötäily ja tässä onkin asia, josta minun pitää oppia vielä miljoonia asioita. Missä kulkee se raja, etten ole paskamainen omaa hiihtoa vetävä jääräpää? Ja se, etten muutu mukana ajelehtivaksi lapaseksi?

Kun olen tajunnut tämän oman pään sisäisen ongelmani, ja alkanut tietoisesti (ja joskus jopa vasten ensireaktioitani) joustaa asioista, on ollut ihana huomata, kuinka paljon hyvää asioista onkaan seurannut. Olen aina vastustanut esimerkiksi golfia ihan nyt vain periaatteen vuoksi. Kun sitten (jostain ihme syystä) suostuinkin taannoin treenaamaan lyöntiä A:n kanssa ja toisen kerran menimme harjoittelemaan koko perheen voimin, tuntui superhyvälle se, että luovuin vastarintaliikkeestäni. Ehkei kaikki se, mikä tulee toiselta ja on itselle aluksi vierasta, täydy olla vierasta hamaan tappiin. Joskus jousto tuo mukanaan paljon enemmän hyvää, mitä on aluksi osannut ajatella.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: Poola Kataryna 

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X