Ei mikään lomaihminen?
Me heräsimme tänä aamuna kahdeksalta. Tai oikeasti ensimmäisen kerran jo seiskalta. Huomasi selvästi, että perheemme pienin ihminen oli palannut eilen isovanhemmilta kotiin ja pitkään nukkuminen ei enää sopinut pirtaan.
Mentiin yhdessä urheilukentälle ja tehtiin koko perheen voimin aamuhikoilut, sitten suihkun kautta toriaamupalalle. Torit ja toriaamupala ovat asioita, joita olen oppinut rakastamaan Tampereella asuessani. Niissä on jotain sellaista aitoutta ja samalla myös vähän historian siipien havinaa. Laukontori on meidän lähellä ja tykkään siitä hirmuisesti. Toisaalta Tammelan torilla on parhaat aamupalaleivät (myös gluteenittomat). Vaikea valinta, minne mikäkin aamu mennään.
Tänään nokka näytti Tammelantorille. Meillä ei ollut tarkoitus ostaa torilta muuta kuin aamupalat, mutta niinpä vain tulimme kotiin kädet täynnä mansikoita, vattuja, punajuuria, perunoita, sipulia, porkkanaa ja vaikka mitä muuta. Kun siinä sitten laitettiin marjoja pakastimeen, pestiin pyykkiä ja tehtiin jokainen omia töitämme, tuli kauhean hyvä fiilis. Sellainen yhdessä tekemisen meininki. Kotitöiden ja vastuiden jakaminen kun saa minut ihan kauhean iloiseksi.
Voi tietysti ajatella, että ilon repiminen nimenomaa työnteosta on tällainen vähän vinksahtanut paheeni, joka johtaa välillä ylilyönteihin. En kuitenkaan voi itselleni mitään, että juuri nämä hetket – ne arkiset ja sopivasti arkityöntäyteiset – saavat sydämeni eniten läikkymään. Varsinkin ne, jossa vastuu jakautuu sopivasti ja kaikki tekevät osansa hyvillä mielin. Yhteiseen pottiin.
Tänään me menimme pakastuspuuhien jälkeen ystäville. Veneiltiin, ongittiin, uitiin, grillattiin ja herkuteltiin. Vietettiin siis juuri sellaista perinteistä lomapäivää, mistä aina talvella haaveilee. Yritän nyt siis ajatella niin, että nautin tästä rentoudesta, turvonneista sormista ja rytmittömyydestä, vaikkakin sisimpäni halajaa jo syksyä ja ihan tavallista elämää. Jos joillakin ihmisillä on turvaruoka, mulla on selvästikin kokonainen turva-arki. Rakastan tavallista eloa, työpäiviä, Prisman kauppakasseja ja viikonpäiviä, joiden nimet muistaa. Nyt ei nimittäin ole moneen viikkoon ollut mitään hajua, mikä päivä on meneillään.
Puolitoista viikkoa ja koulut alkaa. Se tarkoittaa samalla myös sitä, että minulla alkaa työt säännöllisemmin toimistolla. Odotan sitä ihan kauheasti! Mutta päätin myös, että nautin tästä päivämäärättömästä ja päämäärättömästä olemisesta vielä hetken. Miten ihanan lämmintä vesi ja ilma ovatkaan!
-Karoliina-
Kuvat: Noora Näppilä
Asu: haalari, Planet Planet (Ivalo)* // kengät, Vamos
*saatu
Jaa oma kokemuksesi