Miksi luovuin puolesta vaatekaappini sisällöstä?
Intouduin maanantaisen farkut, neule ja nahkatakki -fiilistelyni tunnelmissa pohtimaan vaateasioita enemmän kuin moneen vuoteen. Minua ei ole muutamaan viime vuoteen kiinnostanut täydellisen vaatekaapin muodostaminen läheskään niin paljon kuin männävuosina. Toki vaatteet ovat aina olleet rakkauteni kohde, mutta lähiajat olen keskittynyt oman yksittäisen vaatekaappini sijaan miettimään muun muassa sitä, missä vaatteet tuotetaan, kuinka vastuullista vaateteollisuus toimii ja kuinka vaatteet saa kiertoon. Sen oman mikrotasoni, makuuhuoneessa sijaitsevan vaatekaappini sisältö on sen sijaa saanut aika vähän huomiotani muutamia kirppisraivauksia lukuun ottamatta.
Muistan, kun F oli parivuotias, minulle oli oikein sellaisia unelmasivuja vihossani, jonka avulla pyrin etenemään kohti täydellisiä asukokonaisuuksia pala palalta. Tiesin tarkkaan, mitä kaapeissani oli. Ja mitä sinne ostaisin, kun seuraavan kerran vaatteisiin liikenevää rahaa ilmaantuisi. Hahmottelin asukokonaisuuksia paperille jo olevista elementeistä ja mietin, mikä uusi osanen voisi palvella mahdollisimman montaa asuani parhaiten. En tehnyt ostoksia hetken mielijohteesta.
Käppäilin viime sunnuntaina kaupungilla asussa, jossa periaatteessa kaikki oli kohdallaan. Mutta jossa en silti tuntenut oloani niin hyväksi, kuin olisin voinut, jos yllä olisi ollut niin sanottu luottovaate. Ja siitä se ajatus sitten lähti.
Päätin nimittäin, että raivaisin vaatekaappini siihen kuntoon, että IHAN JOKAINEN vaate sen sisällä olisi sellainen, jossa oloni olisi taatusti hyvä. Ei mitään sinne päin -juttuja, ei puoliksi hyviä, vaan täysiä nappivalintoja.
Ajatus tuntui kutkuttavalle. Ja samalla myös pelottavalle, koska tiedän, että olen säästellyt kaappini monia vaatteita vain esimerkiksi niiden hinnan tai brändin vuoksi, vaikka en niitä juuri ole lopulta käyttänyt. Siksipä päätin tehdä raivausoperaatiooni pienen takaportin. Pehmeän laskun kohti todellista karsimista. Sain Orthex Groupilta kesällä varastonsiivousprokkikseemme kosteuden ulkona pitäviä laatikoita*, joihin voi turvallisesti pakata vaatteet myös kylmälle ullakolle. Niinpä olen alkuviikon mättänyt vaatetta todella rankalla kädellä varastoon.
Tämä kotimaisten tekstiilien haaste on vienyt minua jo monta askelta eteenpäin kohti sellaista vaatekaappiajattelua, johon olenkin halunnut pyrkiä. Se on opettanut kunnioittamaan sitä, mitä jo kaapissa on. Näkemään tuotantoprosessien ja materiaalien taakse. Ja huomaamaan, että ihan liikaa tekstiiliä päättyy ihan vaan roskiksiin. Myös minun vuokseni!
Nyt toivonkin, että vaatteista luopuminen tekee osittain minulle samaa. Eli saa minut arvostamaan jo olevaa vielä enemmän. Käyttämään luottovaatteitani paljon useammin kuin ennen. Tässä raivauksessa kylkiäisenä toivon tulevan kuitenkin myös sen bonuksen, että oma tyylini selkiytyisi minulle itselleni vieläkin kirkkaammin. Toki tiedän moniakin juttuja, joista pidän ja joista en. Mutta silti ihan liian usein tulee ostettua jotain, jossa olo ei lopulta tunnu siltikään kotoisalle. Haluaisin tässä kokeilussa oppia ennen kaikkea sen, miksi joku vaate himottaa niin paljon, että sen haluaa ostaa, mutta miksi juuri se sama vaate ei tunnukaan tosielämässä hyvälle oman vartalon päällä. Niin ja mikä elementti yhdistää kaikkia lempivaatteitani. Sekin on vielä aikamoinen mysteeri. (Paitsi ehkä tuo värimaailma, minkä bongaa aika selkeästi, kun ”uutta” vaatekaappiani katson.)
Näillä ajatuksilla ja projekteilla keskiviikkoillan viettoon.
-Karoliina-
*saatu
Jaa oma kokemuksesi