Oikeita kuulumisia just nyt!

Tein tuossa eilen kalenterintäyttöä tälle, seuraavalle ja sitä seuraavalle viikolle. Täytin sivuja palavereista, iltamenoista, harrastusten kuljetusvuoroista ja postauksista. Oli kiva täyttää sivuja postausideoilla, jotka olin kirjoittanut muistiin kännykkään tai vihkon reunaan, oli kiva sijoitella kampanjapostauksia niille sovituille paikoille. Joitakin niistä kun pitää panttailla kuukausitolkulla ennen postauslupaa.

Tämän tiistain kohdalle jäi kuitenkin aukko. Siihen en ollut keksinyt selviä säveliä tai jotain ”tästä minulla on mielipide -tapaista” postausta. Niinpä päätin tehdä sen, jota rakastan eniten. Päätin, kunhan vaan kirjoittaa. Iskeä sanoja toistensa eteen ilman mitään suurempaa  tavoitetta. Tässä vaan ajatuksia juuri tänään, kun takana on jo melkein kaksi päivää uuttaa viikkoa ja edessä häämöttää tiistain ja keskiviikon välinen yö. Ja näitä asioita sitä tulee ajateltua ja elettyä:

Tällä viikolla meillä on periaatteessa ns. ”helppo viikko”. F:llä on kaksi harrastusta, jota vaativat aikuisten kuljetusta. Vuorottelemme F:n kavereiden vanhempien kanssa niin, että joka toinen viikko me viemme, joka toinen he. Sattuman saattelemana viikot ovat muotoutuneet niin, että kuljetusviikolla me kuskaamme sekä maanantaina ja keskiviikkona, kun taas tällaisena helppona viikkona kuljetuksen hoitaa toiset vanhemmat. Toisin sanoen sekä maanantaina, että keskiviikkona meidän ei tarvitse A:n kanssa lähteä yhtään minnekään ja kaiken kukkuraksi maanantaisin voi jatkaa työpäivää vielä reippaasti yli neljän niin halutessaan, koska F menee joka toinen viikkoa ip:sta suoraan samaan harrastukseen menevälle kaverille. Ensi viikolla on taas meidän vuoro kuskata ja tarjota päivällinen.

Mä olen huomannut, että meidän viikot muutenkin on jotenkin todella lyhyitä. Oikeastaan lasken arkipäiviksi vain maanantain, tiistain, keskiviikon ja torstain, koska varsinkin perjantai-iltapäivät ovat poikkeuksetta jo sellaista viikonloppuilua. Jos F on kotoa viikonlopun, annan hänelle usein luvan lähteä ip-kerhosta perjantaisin aikaisemmin, jotta voimme vaikka mennä ostamaan herkut, valmistella perjantain spessuruokaa tai matkata vaikka jonnekin.  Ja jos hän puolestaan menee isälleen viikonlopuksi ja minä vien tytön, lähdemme reissuun jo heti 12 jälkeen, jotta viikonloppu Helsingissä on mahdollisimman pitkä. Ensi viikonloppu on tosin molemmista näistä poikkeus, mutta silti tuntuu sille, kun jo nyt tiistai-iltana alkaisi ikään kuin valmistautua viikon ja työpäivien loppumiseen.

Toisaalta. En tajua, miten koko syyskuun on mennyt jotenkin niin, että tiistai-iltaan mennessä on tuntunut tapahtuneen vaikka sun mitä. Jostain syystä viime viikkoina alkuviikot ovat olleet monella tapaa aika buukattuja, jolloin monesti ihmettelen juuri näin tiistaisin, voiko tosiaan olla VASTA tiistai. Toisaalta tämän jälkeen aika juoksee, kuten edellisessä kappaleessa kirjoitin, siivillä. Kohta on kuitenkin jo perjantai. 

Vaikka viikot kiitävätkin vauhtia, tuntuu sille, että syksy on ollut tähän väliin juuri hyvä vuodenaika. On ollut ihana, kun elämä on ollut hyvällä tavalla rutiinia ja jatkumoa. On ollut mahtavaa pukea villatakki niskaan ja farkut jalkaan ja marssia reppuselässä arjen kiemuroissa. Koska kiemuroitahan tässä on ollut. En tiedä, mitä minä elämältä odotan, mutta tuntuu, kun painisin koko ajan itseni kanssa sen suhteen, mikä on elämänrytmi, jota haluan. Toisaalta rakastan äksöniä, muutosta, haasteita ja uusia ideoita. Oli kyse sitten töistä tai yksityiselämästä. Toisaalta kaipaisin jotenkin rauhaa ja stabiiliutta, koska mun luonne on sellainen, että samalla kun janoan vaihtelua, kuormitun myös asioista, jotka ovat yllättäviä tai vaativat jotain uusia tuntosarvia. Tuntuu, että se on tämän sosiaalisen introverttiluonteeni ristiriita. Siksi tunnen oloni joskus tosi väsyneeksi, mutta en kuitenkaan osaa tai edes halua hidastaa tahtia. Tajuan tilanteeni – tai siis luonteeni – päättömyyden. Levoton turvallisuushakuinen on ehkä hieman outo kombo.

Tänään me on vietetty ihan tavallista päivää vain kotona ilman harrastuksia tai muuta. Huomenna F suuntaa harrastuksiin, torstaina menemme ystäville syömään. Perjantai-iltana F lähtee viikonlopuksi taas toisaalle ja meillä on A:n kanssa takataskussa kutsu iltamenoille. Lauantai ja sunnuntai menee tuttavapariskunnan kanssa Hyvinkään Sveitsissä ja sunnuntaina vielä vierailemme koko kolmikon voimin kaveriperheen luona. Mutta sitä ennen katsotaan vielä ainakin Ensitreffit alttarilla, siivotaan koti (ja pohditaan taas siivoajan hankkimista), olla osana mainosvideota, tehdään parit ruuat, pakataan monta kassia ja eletään ihan vaan sitä arkea.

Ainiin. Sekin vielä. Mietin tässä, jos lopettaisin meikkaamisen kokonaan. Tosin sitä ennen olen opetellut meikkaamaan nomakeup-henkeen. On tämäkin yhtä veivaamista. Oma suhtautumiseni naamataulun maalaamiseen. Juu. Mutta that`s me! Aina liikkeessä ja menossa ja silti tasapainoa etsimässä. 

Mietin myös yhtä aivan jäätävän outoa juttua. Mitä jos iskisin kellon soimaan joka aamu (siis JOKA AAMU) 30 minuuttia aikaisemmin kuin yleensä ja juoksisin siinä ennen aamupaloja ja töitä hikisen pikalenkin. Olisikohan musta siihen?

-Karoliina-

Alkuperäinen kuva: Noora Näppilä