Vituiks-män-risotto
Mies oli eilen flunssan kourissa. Makasi reporankana sängyssä ja kello läheni uhkaavasti viittä. Olin odottanut vesi kielellä jo edellisillasta asti lupailtua kanttarelli-pekonirisottoa. Nyt näytti kuitenkin uhkaavasti sille, että se piti valmistaa itse.
No mikäpä siinä. Taruin härkää sarvista. On tässä ennekin ruokaa tehty. Pilkoin sipulit, enkä todellakaan PURISTANUT valkosipulia millään Ikean rakkineella vaan runttasin ensin valkosipulin liiskaan – aivan kuten Jyrki Sukula – ja sitten siivuttelin sulavasti.
Kuullotin sipulit PORTUGALISSA tuodussa JULMETUN KALLIISSA oliiviöljyssä. Alkoi löytyä ruuanlaittoflow. Kyllä tämä tästä.
Keittelin kasvisliemet ja kuullottelin riisit. Sitten perään desi (vai kaksi?) valkoviiniä minipullosta, jonka mies oli tuonut varta vasten risottoa varten. Huh! Jopas oli tymäkkää valkkaria. Alkoi ihan silmiä kirvellä tinton koskettaessa kasaria. Tulisi varmasti maukasta.
Valmistin kanttarelit. Ensin kuivalla pannulla ja sitten lopuksi vasta voi. Tietty. Sain tämän ohjeen pari viikkoa aikaisemmin eräältä kokilta.
Sitten pekonit uuniin, paketillinen parmesaania raasteeksi ja hidasta kypsennystä kasvislientä tilkka tilkalta lisäilleen.
Tulkaas perhe syömään. Mamma on kuulkaas täällä kokannut vähän gurmeeta. Nyt kyllä kannattaa ottaa ihan ruokakuviakin blogiin, kun edes joskus on itse tehnyt aterian. Ei aina niitä aviomiehen tekemiä.
”Täällä kaapissa olisi ollut viiniä siihen risottoon”, mies huikkaa.
”Joo mä tiedän, laitoin jo sitä”, vastaan.
”Tää on avaamaton”, mies nostaa pullon esille jääkaapista.
Hetken hiljaisuus. Ryntään ”viinipullolle”. Pullo olikin sitten vaaleaa balsamicoa. Että silleen. Kannatti hikoilla keittiössä 45 minuuttia. Mies söi säälistä 3 annosta, lapsi pakotettiin yhteen. Itsellä maistui kitkerä etikka suussa vielä illallakin,
Että sillee. Vituiks-män-risotto. En kokkaa enää koskaan.
-Karoliina-
Kommentit (1)
Ai että, tämä oli kyllä päivän ehdoton pelastus ja piristys ️ Tsemppiä ensi kertaan