kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 23.09.2018

Monitoimitakki, parhaat vedenpitävät lastenkengät ja luomupuuvillaa

Teksti
Karoliina Pentikäinen
222 kommenttia

// Kaupallinen yhteistyö: Reima// 

Mussa on aika vähän (enää?)sellaista lastenvaatehifistelijää, koska tuo lapsen oma maku syö aika hyvin tätä äidin intoa. Ainoa asia, mitä vahdin enää tarkalla seulalla, on ulkovaatteiden ominaisuudet. Ne kun ovat se, jonka ansiosta lapsi voi ulkoilla ja ylipäätään elää lapsekasta elämää. Hyvät ulkotamineet kun mahdollistavat ulkoilun missä säässä hyvänsä.

Tyttärellä itsellään on niin vuorenvarma maku, että moninkaan vaateasioihin en edes yritä tunkea näppejäni. Joten olemmekin päätyneet nykyisin tekemään yhteistyötä vaatevalinnoissa. Minä sanon, että joku tietty tuote on hankittava. Sitten annan vaihtoehdot ja  F itse tekee lopullisen valinnan annetuista kamppeista.

Nyt välikausikelien alettua kävi juuri näin. F oli – taas kerran – kasvanut yli kaikista välikausikamppeistaan ja meidän tuli hankkia uudet. Koska teen Reiman kanssa yhteistyötä, hoidettiin valinta Reiman mallistosta. Tosin. Eipä se mikään uusi juttu ollut. F:llähän on ollut Reimaa aivan vauvasta asti yhteistyötä tai ei.

F on jo toisella luokalla, joten kriteerit välikausivaatteissa on osin samoja, osin erilaisia kuin aikasisemmin. Toisaalta tarvitaan edelleen veden ja tuulen pitävyyttä, kestäviä matskuja ja vaatteiden muunneltavuutta, mutta mukaan on tullut myös jo koululaisen kriteerit. Vaatteen pitää miellyttää melkein kahdeksanvuotiaan silmää, mukailla jollain tasolla lapsen fanittamia sporttimerkkejä ja varsinkin housujen tulee olla mahdollisimman kapeat.

Ja tältä hän nyt välikausivaatetuksessaan näyttää! Älyttömän hyvä kokonaisuus meidän molempien mielestä. Pöksyiksi lapsi valitsi Reiman uutuushousumallin, Birgin, joihin ihastuin itsekin heti ensisilmäyksellä. Kolmikerroskankaiset, resorilahkeiset pöksyt menevät juuri nyt ulkona leggareiden päälle sujautettuna. Varsinaista vesipilariominaisuutta niissä ei ole, mutta eipä sitä joka päivä tarvitsekaan. Kunhan ohuita legginsejä suojaa vähän paksumpi kerros, se auttaa jo paljon välituntitouhuissa. (Ja kaiken lisäksi näitä samoja housuja voi pitää myös välikerrastona talvipakkasilla ulkohousujen alla.)

Takin väri oli F:lle selvä. Sininen veti voiton kaikista muista. Brisk-takissa erikoista on se, että samainen takki toimii peräti kolmella eri tavalla! Jos pukee takin kaupassa ostetussa kokonaisuudessa, on se todella lämmin (ainakin -10 pakkasasteeseen menevä) ulkotakki vuorella. Takissa olevan vuoritakin voi kuitenkin irrottaa niin, että yhdestä kokonaisuudesta muodostuukin vielä kaksi takkia lisää: Sinistä – vettä ja tuulta pitävää osaa – voi käyttää lämpimimmillä keleillä sellaisenaan kuoritakkina. Mutta toisaalta myös vuoritakki on ihan oikea ja kunnollinen takkinsa. Sen paksumpi vartalo-osa ja ohuempaa kangasta olevat hihat toimivat loistavasti ikään kuin paksumman verkkaritakin asemasta. Niillä välikausikeleillä, kun ei sada.

Näitä 2in1 ja 3in1 takkejahan on tosin ennenkin nähty. Se, mikä tässä takissa on kuitenkin erikoista, on se, että tällä kertaa homma todella toimii. Vetoketjukiinnitys on nopea ja myös sillä tavalla varma, että alustakki ei ala rullaamaan päällystakin alla. Odotukset veivattavan takin suhteen osalta ovat siis korkealla.

Kengät on – tietysti – ne vedenpitävät Wetterit, joita meillä on ollut putkeen jo ainakin viidet. Ekat kenkäkokemukset näistä on vuodelta 2014 ja siitä lähtien niitä on tullut ostettua tähän päivään asti (tuolla kevään 2016 tyylinäyte). Ei ole ollut tarvetta vaihtaa kenkämallia, koska olemme löytäneet niin hyvän kenkäparin F:n jalalle ja kaiken-maailman-keleille. Plussaa näissä popoissa on muuten kaikkien käyttöominaisuuksiensa lisäksi se, että ne voi pestä 30 asteessa pyykinpesukoneessa.

Pipoksi Kobuk-villasekoitehattu ekstrakorvasuojilla ja hanskoihin kosketusnäyttösormiosat. Voisi kuvitella, että näillä jos millä pärjää.

Lopuksi vielä pieni ihana info ReimaltaReima on lanseerannut uuden tuotelinjan, Green Linen, josta löytyy näin aluksi college-paitoja ja -housuja 100% luomupuuvillasta. Materiaalina käytetyllä luomupuuvillalla on  GOTS-sertifikaatti. GOTS on luonnonmukaista tekstiilituotantoa edistävä järjestö, ja sertifikaatti todistaa, että tuotteessa käytetyn puuvillan materiaali on ekologisesti ja eettisesti tuotettua. Kuvissa F:llä päällä Lingon-paita ja Dawn-housut.

Mulla on iloa arpoa yksi pari Reiman Wetter-kenkiä (arvo 79,95) haluamassasi koossa ja sävyssä nyt myös täällä blogissa. Kommentoi postauksen alle oma puumerkkisi ja olet mukana arvonnassa. Arvonta-aikaa perjantaihin 28.9. klo 7.00 asti. Arvonnan säännöt löydät täältä. 

-Karoliina-

 

Kommentit (222)

Mukana! Siskonpojalle lahjaksi tuollaiset olisivat juuri täydelliset.

Mukana arvonnassa. Ilahduttaisin kummityttöä uusilla laadukkailla syyskengillä.

Olisivat hyvin tarpeelliset 🙂

Edellisestä jäi piste pois ja tuli hassu lause!

Meidän pieni ei vielä kävele, mutta sekin aika koittaa pian eli mukana arvonnassa Reiman haalari on jo käytössä!

Ehdottomasti mukana! Oma poika (7v) ois aivan innoissaan noin siisteistä kengistä. Ei tarvis enää kumppareita.

Kokeilen onneani eli mukana 🙂

Meillä on toistaiseksi ollut Reiman Patter -kengät suosikkeina ja näitä olisi mukava testata 🙂

Mukana arvonnassa: Navy 33

Mukana ollaan! Tarvetta olisi kovasti. 🙂

Olis ihana lahja kohta 8v kummipojalle!

Mukana arvonnassa. Nämä olisi täydelliset 3 vuotiaalle

Mukana. Ekaluokkalaiselle olisi hyvät kengät.

Mukana ehdottomasti! Meidän 4v tarvitsisi uudet kengät Ja varmasti jäisi vielä pikkusiskolle, koska Reiman laatu on taattua

Mukana, kohta parivuotias taapero tarvitsee syksyksi uudet popot. 🙂

Meillä on ollut näitä kenkiä ennenkin ja hyviä ovat olleetki. Voin suositella.

Mukana arvonnassa! Oma poika vasta 8kk, joten ilahduttaisin arpaonnen sattuessa kummityttöä kunnon kengillä

Reiman laatu ihan parasta! Mukana kenkien arvonnassa 🙂

Voi me niin tarvittais uudet kengät esikoiselle, mukana!

Mukana arvonnassa. Kuopuksella on käytössä esikoiselta pieneksi jääneet Patterit, nämä tulisivat kevääksi sille isommalle. 🙂

Meilläkin luotetaan Reimaan, niin välikautena kuin talven pakkasillakin!

Nämä olisi kyllä Suomen syksyyn paremmin kun sopivat!

Mukana arvonnassa! Nämä ois ihanat kengät nelivuotiaalle alkutalveen.

Kyllä kelpais meillekin nuo kivat kengät, siis mukana arvonnassa!

Mukana arvonnassa. Kengät menisivät omalle tyttärelle ️

Mukana! Reiman haalareita testattu aiemmin ja todettu superlaadukkaiksi, kengät vielä testaamatta 🙂 Tulisivat 2-vuotiaalle pojalle.

Mukana! Edelliset on jäänyt (ylläri:p) pieneksi.

Sekä leikki-ikäinen että esiteini tarvitsevat kumpikin taas uuden parin 🙂 Pienelläkin muuten meillä ollut kätevämpi tää joustonauhallinen malli joka vain sujahtaa jalkaan ilman tarrojen kans kikkailua 🙂

Mukavan näköiset kengät, erityisesti olisi kiva testata niiden kestävyys arkikäytössä!

Mukana arvonnassa! Eskarilaiselle tulisivat, jos onni potkaisee.

Todellakin erinomaiset kengät! Ja vielä kivan näköisetkin!

Oi oispa mahtavat kengät meidän pojalle!

Porukan veljessarjassa ois kyllä käyttöä Wettereille

Oman ekaluokkalaisen kanssa näitä jo kaupassa soviteltiin ja hän ihastui kovasti!

Ehdottomasti mukana arvonnassa! Reima ollut meidän suosikki jo useamman vuoden, enkä aijo vaijtaa!

Mukana arvonnassa! Reima ollut meidänkin suosikki jo monta vuotta, ne vaan kestää

Mukana! Kyllä meijän 2vee tai 3,5vee pojan kelpais Reimoilla lompsotella menemään! Varsinkin, kun pitää joka ikinen kuralätäkkö käydä läpi..

Mukana arvonnassa. Näitä kenkiä ei olekkaan vielä meillä kokeiltu.

Jeiiii nämä tulisi tarpeeseen!

Arvonnassa mukana 🙂

Nää patterit ja wetterit on meilläkin ihan lemppari vk-kengät!

Mukana arvonnassa, tulisivat tarpeeseen 3-vuotiaalle 🙂

Mukana! Meidän taapero kasvaa vaan näköjään maata pitkin ja kengät menee uusiksi kuukauden, parin välein eli tarpeeseen tulisi!

Meilläkin jokavuotinen hankinta nämä kengät Ehdottomasti mukana arvonnassa!

Mukana! Omalle ekaluokkalaiselle tulisi 🙂

Mukana. Parhaat kengät ikinä !

Tytölle pitäisi kunnolliset vk-kengät ostaa ja ko. Wettereitä ei olla vielä testattu. Ehdottomasti siis mukana arvonnassa 🙂

Mukana arvonnassa. Tytölle ens talveksi/kevääksi hyvät kengät!

Voisin kokeilla wettereitä ekaluokkalaiselle, joka taas on kasvanut kesän aikana… Tällä kertaa koululaiselle asti

Mukana. Veljen nuorin ois kenkien saaja. Rymypekka pahimmasta päästä

Nämä on joka syksyn must have.

Oi, nuo olis täydelliset meidän ekaluokkalaiselle maaseudun kasvatille!

Ehdottomasti tarpeen 5-vuotiaalle Lontooseen koulumatkoille!

Hyvältä näyttää. Reiman vaatteista meidänkin perheessä on kokemusta, mutta kenkiä ei olla vielä testattu. Esikoiselle, poika 7v, on juuri sopivasti vk-kengät hakusessa.

Mukana! Edelliset kävivät pieniksi ja nämä tulisivat tarpeeseen.

Mukana! Edelliset kävivät pieniksi ja nämä tulisivat tarpeeseen.

Kova ulkoilemaan, 2vuotias. Hänelle

Mukana arvonnassa! T. Ekaluokkalaisen myös kenkäkuivurin ostoa harkitseva äiti

5v vailla kenkiä joten mukana arvonnassa!

5 vuotiaalle tytöllemme olisi ihanat ja tulisi tarpeeseen.

Mukana. Kengät on tosi hyvännäköiset.

Hupsis vaan, koululaisen kengät ovat käyneet pieniksi. Nämä Wetterit vaikuttavat tosi kivoilta ja tulisivat aktiiviseen käyttöön.

Noi on meidänkin perheen luottokengät, joita triollamme on ollut liuta. Uusiakin tarvitaan jatkuvasti.

Varmasti hyvät kengät! Toivottavasti päästään jossain vaiheessa testaamaan.

Voi meidän minille kengät! Juuri kiersin koko kaupungin kaupat läpi – tuloksetta..

Voi meidän minille kengät! Juuri kiersin koko kaupungin kaupat läpi – tuloksetta..

Mukana! Olispa ihanaa saada ekaluokkalaiselle vihdoinkin laadukkaat kengät! Työttömänä kun menty useampi vuosi jo vanhoilla kengillä, jotka alkavat olla jo tiensä päässä..

Mukana arvonnassa! Tytölle tulis tarpeeseen! Mustat kun sais niin periytyis pikkuveljelle sit.

Mukana. Yhdet sellaiset jo kulutettu ja kovasti tykätty! Reima on muutenkin myös ehdoton oma suosikki!

Arvonnassa mukana! Ulkomaille suomalaisena arvostus suomalaiseen valmistajaan ja aina yhtä luotettavaan reimaan kasvaa aina vaan! Käyttäjä olisi 9v poika.

Mukana! Omalle pojalle tarvis uudet välikausikengät. 🙂

Mukana arvonnassa, meidän ekaluokkalaiselle tytölle tulisi kengät tarpeeseen.

Voi, tarpeeseen tulis kengät meidän toppuluokkalaiselle tytölle, jonka viime kevään goretexit jostain ihmeellisestä syystä taas pienet!

Välikausikenkiä vailla

Oih! Onpas tyylikäs kokonaisuus. Reiman vaatteet on kyllä huippuja ja nuo kengät kelpais kyllä tänne pikku miehelle.

Näitä on paljon kehuttu muuallakin, joten olispa kiva laittaa testiin meidän 3-vuotiaalle. 🙂 Mukana siis arvonnassa!

Mukana arvonnassa! Olisi huippu päästä testaamaan näitä paljon kehuttuja kenkiä, meillä kun niistä ei vielä ole kokemusta 🙂

Rakkaalle kummipojalle on juuri hakusessa sopivat kengät touhuamiseen 🙂

Tyylikäs kokonaisuus todellakin! Reimalla laatutuotteita. Kengät tulis tarpeeseen, mukaan siis.

Mukana! Kerran kun pojalle Wetterit ostettiin, sen jälkeen ei enää muita halutakaan 🙂 Ihan parhaat popot!

Mukana. Taaperolle tulisivat tarpeeseen.

Mukana ehdottomasti 🙂

Tulis kyllä tarpeeseen pikku neidille, eli todellakin mukana arvonnassa!

Mukana! 2,5veelle vielä ostamatta syksy/talvikengät.

Mukaan arvontaan 🙂 uudet syyskengät tulisivat todellakin tarpeeseen.

Mukana! Pojalla juuri käymässä edelliset Reimat pieniksi joten tarpeen tulisi jo seuraavat 🙂

Molemmat lapset tarttis taas (!) uudet kengät 🙂

Reimat on parhaita! Ekaluokkalaiselle tulis kengät tarpeeseen

Voi olisipa ihana voittaa. Taas lapsille kenkien osto olisi edessä. Kiva arvonta!

Mukana, monet syyskengät hankintaliestalla!

Mukana ehdottomasti! Nää ois tarpeen meidän koululaiselle!

Mukana 🙂 reimaa meilläkin käytetty pojilla vauvasta asti

Muksu tarvisi uudet kengät, edelliset käynyt jo pieniksi!

Mukana! Reiman kangät on meilläkin hyväksi todettu niin äidin kuin pojankin mielestä.

Olen työtön. Olisi ihanaa saada tytölle hyvät kengät.

Hei 🙂 Ensinnäkin; luen blogiasi, enkä ole varmaan koskaan kommentoinut tänne? 😀
Olet inspiraatio monessa mielessä. Luin esikoisromaanisi ja toinen osa on vielä lukematta, myöhäiset onnittelut tästäkin! Ihana Blogi ja kauniit kuvat.

Arvonnassa mukana! Kotona 5v. poika ja 2v. poika.
5v. Saisi kengät, kokoa 30 -> tai kokoa isommatkin. Tulevat sitten laadukkaana perästä pikkuveljelle 😉 !

Toi 30 jälkeen oleva piti olla nuoli mutta kone muutti sen siansaksaksi 😀

Ekaluokkalaiselle jäbälle menisi tarpeeseen kengät. Olisi hienoa jos saisi ilahduttaa häntä näin. Terkuin Kiva-äitipuoli

Ehdottomasti mukana arvonnassa!! Aina joka kaudessa Reimaan luottanut ja koskaan ei ole tarvinnut pettyä. Kengät tosin vielä testaamatta, mutta varmasti kaiken kehun arvoiset!

Mukana arvonnassa!
Muutama viikko sitten pojalle ostetut core-texit ovat nyt jo ihan kärjestä puhki kuluneet ja uudet kengät vielä tarvitsisi näille keleille. Näitä Reiman Wettereitä haluttais vielä testata, kun olen kuullut paljon hyvää näistä!

Tulisi pojalle kyllä tarpeeseen!

Meidän ekaluokkalainen neiti tarvitsisi uudet popot, vanhoista jälleen kerran kasvettu ulos..:)

Olisi kiva päästä testaamaan!

Kotoa löytyy kaksi käyttäjää, jotka olis onnellisia voitosta!

Mukana! Jasper 7v menokenkiä vailla.

Mukana! Kohta 4-vuotiaalle menisi 🙂

Mukana, parhaat kengät 🙂

Mukana todellakin! Pienelle neidille ois kiva saada ensimmäiset kunnon kengät

Wow! Kulutusta ja katseita kestävät ja vielä helpot pukeakin.
Onnettaren suosiessa pidän pojanviikarin varpaat lämpiminä.

Juuri tämmöisille kengille olisi tarvetta kun aktiivinen 5-vuotias ulkoilee. Mukana siis arvonnassa!

Mukana! Esikoisella hyväksi todetut kengät, mutta kaksosilta uupuu vielä 😀

Omalle lapselle tulisi kengät!

Meidän neljä vuotiaalle pojalle tulisi tarpeeseen.

Mitäh, Birgi-housuja vain 140 cm asti??? Misköhän, kun kerrankin olis stylet ulkohousut… vois olla ainakin 152 cm asti…
Kiitos arvonnasta! Palkinto näyttää kivalta.

Kummipojalle nuo kengät olisi täydelliset ja niin tarpeelliset! 🙂

Meillä kolmilapsisessa perheessä on jo vuosia suosittu Reiman ulkoiluvaatteita lapsilla ihanien kuosien sekä kestävyyden ja ominaisuuksien vuoksi. Jostain syystä Reiman kenkiä emme kuitenkaan ole koskaan kokeilleet ja ehkäpä nyt olisi aika näin tehdä. Meillä nämä tulisivat joko toka- tai kolmasluokkalaisen pojan käyttöön.
Ja kerrassaan mainio kokonaisuus teidän neidillä tässä postauksessa, sininen sopii hänelle hyvin

Näitä popoja käytiinkin jo viikonloppuna pikkutypylle hypistelemässä. Uudehkoina vanhempina nämä vaate- ja varustejutut on olleet huippuja, lastenvaatteet ovat yllättävän haasteellisia ostaa! Reima on kyllä kotimaisuutensa ja käytännöllisyytensä takia ykkönen 🙂

Oih, naureskelin juuri yksi päivä sinun jotain kommenttiasi liittyen talveen ja kerrospukeutumiseen – pukeudu tai kuole. Palelen niin paljon enemmän kuin keskivertoihmiset ja tämän vuoksi niin ymmärrän tämän filosofian! Ja koska inhoan palelemista itse yli kaiken, niin ulkovaatteet on se asia, missä haluan yrittää panostaa lapsella. Koska jos yhdenkin flunssan voi pukeutumalla välttää tai olotilan mukavammaksi räntäsateessa, tartun siihen!

Eli olisin enemmän kuin onnekas, jos 4-vuotias rakkaani saisi näin laadukkaat kengät itselleen! Reima loistaa ulkovaatteiden saralla <3.

Mukana. Nämä kelpaisi jopa tokaluokkalaiselle pojalle, jolle ulkonäkö tuntuu olevan suuressa roolissa

Oi täällä juuri kenkien metsästystä kolmelle tytölle ja nämä sopisivat täydellisesti.

Meille kelpaisi wetterit! <3

Mukana! Meille ensimmäisen kerran tänä syksynä kahdelle isommalla ostin juuri nämä kengät, vaikuttaa niin kivoilta vaikka vielä ollaan etelässä menty ihan lenkkarit, eiköhän pian pääse käyttöön. Vielä olisi yhdet jalat ilman välikausi kenkiä, eli kelpaisi tänne

Mukana arvonnassa, omalle 3-v pojalle kengät käyttöön!

Mukana! Omalle pojalle tulisi tarpeeseen

Reiman ulkoiluvaatteet ovat ennestään tuttuja ja hyviksi koettuja meilläkin, mutta kengistä ei ole kokemusta. Mukava olisi voittaa ja saada kengät testiin!

Ehdottomasti mukana! Reiman kengät on ihan meidän lempparit 🙂

Mukana! Tavoitteena ois löytää täydelliset jokasään kengät kahdelle koululaiselle. Ja oishan tuo perjantai oiva päivä voittaa, kun on mun synttäripäivä 🙂

Kiitos, mukana ollaan. t. Kahden pojan äiti 🙂

Reimaan on luotettu täälläkin jo monta vuotta ulkovaatteissa! 🙂 Meidän valinta olisi mustat kengät.

Esikoiselle pitää hankkia juuri tällaiset joka sään talvikengät.

Voih! Me ollaan poitsun kanssa niin ihastuttu parin vuoden ajan jo Reiman Pattern kenkiin ja nämä olisi hyvä jatkomo, joten mukana ollaan

Mukana arvonnassa:) ekaluokkaiselle tulisivat

Mukana arvonnassa! Vanhempi tyttö tarvitsee talveksi hyvät kengät

Tulisi todella tarpeeseen pian päiväkodin aloittavalle tytölle!

Mukana!
Hyvät kokemukset kengistä.

Ehdottomasti mukana! Kahdelle pojalle ois hakusessa kunnolliset vk kengät

Eskarilaiselle nämä tulis kovaan käyttöön

Mukana! Nykyään tarvitsee hankkia jo kahdelle lapselle kyseiset kengät,niin loistavat! Ja ihanat värit!

mukana! huiput aikuisellekin suomen loskapakkassaissa.

Tytöllä kävi pieneksi juuri aiemmat Wetterit, uudet eriväriset olisi toivelistalla.

Mukana arvonnassa!

Näitä me ei ollakaan vielä testattu, joten ehdottomasti mukana arvonnassa.

Todellakin mukana! Tulis niin tarpeeseen meidän pojalle!

Nämä olisi ihan täydelliset tytöllemme syksyyn

Mukana arvonnassa. Tyttö tarvis uudet kengät.

Nämä tarvittais meidän tokaluokkalaiselle! Viime kevääksi ostetut on ylläriylläri jo pienet 😀

Mukana! Nyt toivotaan että onni suosii.

Esikoinen tarviis ehdottomasti uudet kengät ja hänen kaksi pienempää sisarusta voivat olla sit seuraavat käyttäjät

Rakasta kummityttöäni ilahduttaisin uusilla kengillä esikoulutielle ️

Reima on myös meidän ekaluokkalaisen luottovaate <3 

Mukana arvonnassa 🙂 

Mukana ehdottomasti! 5 vee tarvis kiperästi uusia kenkiä. Meilläkin ollu muutamat wetterit ja niin hyvät kyllä on! 🙂 

Mukana arvonnassa – eskarilainen kaipaa sinisiä vk-kenkiä.

Mukana! Ja kylläpä vaikuttaa hyvältä koko setti! 🙂

Mukana arvonnassa! Pojalla olisi tarve juuri tällaisiin kenkiin.

Mukana!

4v tytölle tulisi tarpeeseen. Käytettynä olen näitä tai vastaavia etsinyt, mutta olisi kiva saada ihan uudet lapselle

Mukana. Kengät tulisivat ekaluokkalaiselle tyttärelleni, jonka kengät pääsevät aina mukaan yhteen jos toiseen retkeen, erilaisiin maastoihin ja lammikoihinkin… 

Mukana! Nuorimmalle kunnon kengät!

Ehdottomasti mukana! Useamman Wetter-kenkäparin kokemuksella parhaat syys- ja kevätkengät, tulisi tosi tarpeeseen kummalle tahansa meidän lapsukaisista joilla kesän aikana jäi suunnilleen kaikki kengät pieneksi… 

Ihanaa alkavaa viikkoa! 

Mukana 🙂 tulisi käyttöön pian 4v täyttävälle pojalle.

Jo kolmet Wetterit ollut tytölläni käytössä ja TAAS pitäisi hankkia uudet – todellakin mukana!

Wettereitä meillä ei vielä ole testattukaan! Ehdottomasti siis kiinnostaisi kokeilla jollekin neljästä neidistä. Ehkä näistä tulee meidänkin uudet suosikit 🙂

Mukana arvonnassa. Mun 5-vuotias kanssa yhä enemmän valkkaa vaatteensa nykyään itse. 🙂

Mukana arvonnassa. Esikoinen tarvitsisi syyskengät ja näitä on paljon kehuttu, joten olisi kiva päästä kokeilemaan ovatko maineensa veroiset. 🙂

Vielä riittäisi just koot meidän ekaluokkalaiselle. Kahdet tällaiset on ollu ja ollaan kyllä tykätty

Juuri tutkailin poikasen varpaita ja totesin että pakko ostaa vielä yhdet vk-kengät kun tuntuu että nyt (kirppikseltä) ostetut onkin jotenkin ahtaat ja kalvaa varpaita. Tulisivat taaperolle siis isoon tarpeeseen meilläkin.

Tosi kiva kokonaisuus! Arvonnassa mukana,käyttöön tulisivat kolme vuotiaalle.

Oih! Mukana ehdottomasti! On ollut monesti mielessä nämä kengät, mutta en ole raaskinut ostaa uutena eikä kirppiksellä ole tullut ikinä vastaan juuri sitä meidän kokoa. 5-vuotiaaltamme viel puuttuisi kunnon vk-kengät, vaikka koululaisellekin nämä olisi kyllä kivat.

Mukana ! Tokaluokkalaiselle pojalleni olisivat loistavat kengät

Tälläset tarvittaisiin koululaiselle

Ehdottomasti mukana :)!

Mukana! Kiva olisi saada pojalle kirppiskenkien sijaan ihan bränikät.

Meidän myös tokaluokkalaiselle tytölle olis just passelit! Huomaa, että vaatteiden ulkonäkö on alkanut merkkaamaan tytölle kovasti, joten äitinä saa taistella, että käytännöllisyys on vaatetuksessa myös mukana. Näissä popoissa näyttäisi molemmat asiat yhdistyvän! Reiman kenkiä ei ollakaan vielä koskaan kokeiltu, vaikka muussa ulkovaatetuksessa ollaankin merkkiin luotettu.

Ehdottomasti mukana 🙂 Meidän 3v on juuri aloittanut päiväkodin, niin nämä olisi täydelliset kengät sinne <3

Tulisivat niin tarpeeseen meidän 4-vuotiaalle! Pikkusiskolla on jo omat Wetterit, joten jos toiset saisi tätä kautta, niin olisipa mahtava juttu! 🙂 Reima on meillä luottomerkki ja kaikki talvihaalarit olleet aina Reimaa!

Mukana! Tulis ihan kuin tilauksesta nää kengät meidän miekkoselle 🙂

Noniin ja eka kommentti menikin sitten tohon sun aijempaan postaukseen ;D

 

Niin että mukana ollaan! Reiman välikausi vaatteista meillä onkin kokemusta, mutta kenkiä ei olla vielä testailtu.

Ehdottomasti meidän tyttöjen lempikengät. Ja nyt isompi tarvitsee uudet, koska on kasvanut edellisten ohitse.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X