”Voi kun munkin mies. Se ei osaa keittää edes perunoita.”
”Voisko mun poikaystävä tulla teille A:n oppiin?”
”Mun mies ei koskaan.”
” Ai laitatko sä teillä harvemmin ruuan kuin A?”
”Ilo katsella miestä keittiössä.”
”Seuraavaksi otan kyllä miehen, joka osaa laittaa ruokaa.”
Edelliset lainaukset ovat naispuolisten ystävieni lausahduksia tilanteissa, jossa A on tehnyt ruokaa. Joko niin, että he ovat olleet itse nauttimassa tuota annosta. Tai niin, että he ovat bonganneet kuvan somesta.
Kuten täältä blogin resepteistäkin olette varmasti huomanneet, on totta, että minun roolini keittiössä on pienentynyt sitä mukaa, kun olemme A:n kanssa eläneet yhdessä. Teen edelleen ruokaa viikoittain, koska se on musta hauskaa ja olen ihan hyväkin siinä. Mutta useimmiten puikoissa on silti A. Ainakin niin, että jos teemme ruokaa yhdessä, hän on pääkokki.
Syitä tähän on monia. Ensinnäkin ruuan laitto on miehelle vieläkin suurempi intohimo kuin minulle. Toisekseen A:n taidot keittiössä ovat paremmat kuin mulla. Hän on rohkeampi tarttumaan uusiin raaka-aineisiin ja tekemään luovia ratkaisuja. Ja koska on ihana syödä vaihtelevaa ruokaa, ja A:lla parempi pokka kokeilla uusia reseptejä, kääntyy usein vastuu hänelle. Kolmanneksi mä nautiskelen tällaisesta hetkestä, kun kotona on toinen jopa vielä intohimoisemmin ruokaan suhtautuva ihminen kuin minä. Ruuanlaitto tuntuu tosi hauskalle, koska se ei ole sataprosenttisesti omilla harteilla. Silloin niillä omilla kokkailuvuoroillaankin jaksaa panostaa ihan eri tavalla.
Joten jos ei käynyt edellisestä vielä selville, olen tosi iloinen, että A laittaa myös ruokaa! Se on ilo, arjen helpotus ja minusta myös kaunis rakkaudenosoitus.
Mutta. Olen törmännyt myös ruuasta ja sen valmistamisesta puhuttaessa hassuun ilmiöön. Siihen, joka liittyy tuolla postauksen alussa oleviin lainauksiin.
Minusta on jotenkin aika kummallista, että ruokaa valmistava mies on edelleenkin – vuonna 2018 – kummastelun ja ihastelun aihe. Että aivan kun keittiössä häärivä miekkonen olisi jokin erityislaatuinen näyttelyesine, jota täytyy erikseen ihan päivitellä.
Ja älkää ymmärtäkö väärin: Tottakai minustakin on kivaa, että puoliso tekee ruokaa. Itse asiassa herkkusuuna rakastan sitä! Mutta juuri siitä syystä, että talossa on toinenkin ihminen, joka kokaa. En siksi, että hän on MIES! Ei kokkaajan sukupuoli tee asiasta mitenkään erityisempää saavutusta.
Olen kuitenkin alkanutkin pohtia, mitä tapahtuisi, jos miehet alkaisivat puhua kokkaavista naisista kuten me naiset tuppaamme puhua miehistä. Miltä kuulostaisi:
”Voi kun munkin vaimo. Se ei osaa keittää edes perunoita.”
”Voisko mun tyttöystävä tulla teidän Pirkolle oppiin?”
”Mun vaimo ei koskaan.”
” Ai laitatko sä teillä harvemmin ruuan kuin vaimosi?”
”Ilo katsella naista keittiössä.”
”Seuraavaksi otan kyllä naisen, joka osaa laittaa ruokaa.”
Tällä tavalla käännettyinä lauseet kuulostavat ainakin omaan korvaani aivan kauheille. Kivikautisille ja niin stereotyyppisille kuin olla ja voi. Jännää, että meistä – monesti vieläpä tasa-arvoa ja sukupuolten välistä yhdenvertaisuutta kannattavista – naisista tuollainen puhe miehistä on kuitenkin ihan ok. Mielenkiintoista on myös se, että miehet antavat puhua itselleen noin. Jos joku – ystäväkin – sanoisi mulle, että ”ilo nähdä nainen keittiössä”, saisi hän kyllä kuulla kunniansa.
Semmosia aatoksia tähän isänpäivän iltaan! Toivottavasti teillä on ollut kiva isänpäivä! Onnea vielä kaikki isät, vaarit, ukit, papat, isoisät, isähahmot ja isäksi halajavat!
-Karoliina-
Kommentit (28)
Itseasiassa ruokaa laittava mies ei kyllä nykyään ole enää mikään harvinaisuus enkä kyllä itse ole tuollaisia kommentteja kuullut (muilta kuin 50-luvulla syntyneeltä äidiltäni) omasta ruokaa laittavasta miehestäni. Eli ihan on yhtä ihme / tavallisuus kuin ruokaa laittava tai laittamaton nainen 🙂
Mitenkäs teillä auton huolto tai pikku remontit, onko stereotyyppiset sukupuoliroolit 🙂
”Voi kun meilläkin voisi rouva joskus huolehtisi katsastuksen” vai” meidän mies ei koskaan vaihda renkaita, aina minä” 🙂
Autojutut on ollut miehen kontolla. Tosin syksyyn asti en edes ole ajanut autolla, joten olen ajatellut, ettei se siksi liity minuun. Olisin ihan tyytyväinen ilmankin autoa, koska olen tottunut elämään niin. Mutta muut kotityöt kyllä jakautuu niin tasan, etten edes mieti, miten ne jakautuu. Totta on kuitenkin se, että jos jotain asiaa oletaan esim porata seinään, mä voin olla mukana häärimässä ja mittaamassa, mutta en vetämässä kiviseinään poralla. Jotkut Ikea-kaapit kyllä tykkään koota, mutta tässä remonttiasiassa varmasti voisimme olla paljon tasa-arvoisempia silti. Tähän voisi kiinnittää huomioita, koska olisihan se F:lle oivallinen malli kotoa, jossa myös äiti tekisi tuollaisia hommia.
Olihan yleistystä. Miten sulla onki mies joka tekee kotihommia, niin että muut on kateellisia.
Mut onneks on, edellinen kun ei tuntunut tekevän ikinä mitään…
Voi voi, kaikki haluis A:n itelleen.
Mielestäni on aina hyvin mielenkiintoista, kuinka monenlaisia tulkintoja tekstit saavatkaan aikaan. Mutta sehän niiden lukemisen suola onkin! Jokainen peilaa omat tulkintansa oman ajatusmaailmansa, mielensä ja elämänkokemuksensa kautta. Ja tuo sinun tulkintasi varmasti kertoi paljon sinusta.
On varmasti ihanaa vaihtelua, koska ex:äsi oli patalaiska kaikessa, joten sinä jouduit kantamaan vastuun kaikesta. Nauti nyt, kun tilanteesi on muuttunut.
Vastasin sinulle jo tuossa yläpuolella, johon olit kirjoittanut ilman nimimerkkiä 🙂
Tekstin pointti oli yleistyneissä ajattelumalleissa, joita pidetään faktoina.
Karoliina käytti omaa elämäntilannettaan vain esimerkkinä.
Totta 🙂
Mun mies ei juurikaan tee mitään keittiössä. Mutta en ajattele, että se johtuisi hänen sukupuolestaan, tai että hän ajattelisi ”naisen paikan olevan keittiössä”. Kyse on ennemmin siitä, että hän ei ole koskaan suhtautunut ruokaaan mitenkään muuten kuin ajatuksella, että jotain on syötävä hengissä pysymiseksi. Sen takia on monet kerrat nahisteltu vaikka kauppareissujen laskusta, siis että paljonko kaupassa käynti voi oikein maksaa.
Meidän erilainen suhtautuminen ruokaan ja ruuanlaittoon ärsyttää välillä enempi ja välillä vähempi, mutta ollaan me toisaalta vuosien aikana vähän siinä lähennytty toisiamme.
Jäin siis vaan miettimään, että ei siinä välttämättä tarvitse enää nykyään olla taustalla kivikautisia sukupuolten välisiä rakenteita, vaan ihan vain vaikkapa se, että naisilla kiinnostus ruoka-asioihin voisi ehkä olla yleisempää kuin miehillä? Samalla tavalla kuin vaikka käsityöt. Miehetkin neuloo ja ompelee, mutta on se ehkä silti yleisempää naisten harrastuksena? Tai vastaavasti vaikkapa metsästys/kalastus. Naisetkin metsästää ja käy kalassa, mutta olisko kiinnostus metsästykseen/kalastukseen kuitenkin miehillä vähän yleisempää?
Kiitos blogista, jonka olen taas pienen tauon jälkeen löytänyt uudestaan 🙂
Sellainen aika iso ero vain, että esimerkiksi käsityöt ovat ihan vapaaehtoisia harrastuksia. Ruokaa taas on ihan pakko olla, jotta pysyy hengissä. Ja varsinkin lapsiperheessä (kasvavat lapset kuluttavat aivan hirveästi, eivät elä välipaloilla jne.) ruoanlaitto tai sen ruoan jostain hankkiminen on ihan pakko. Ellei sitä itse laita, täytyy ruoka ostaa valmiina jostain. Ja siihen taas todella harvalla on säännöllisesti varaa.
En siis vertaisi ruoanlaittoa tai siivoustakaan käsitöihin, koska molemmat on aivan pakko tehdä, jos haluaa säilyä terveenä eikä halua tekemisiin lastensuojeluviranomaisten kanssa 😀
Oot tuossa oikeessa. Ajattelin enemmän kuin mitä kirjoitin tuohon omaan ekaan viestiini. Kun kirjoin että mun mies ei kokkaa, niin sekin oli vähän väärin sanottu. Hän kyllä pitää itsensä ravittuna kotona ollessaan, silloinkin jos oon monta päivää työmatkalla, ja on saanut tehtyä itselleen ruokaa kun ei vielä edes tunnettu toisiamme, joten tarkoitin tässä ehkä nimenomaan ruuanlaittoa just siitä näkökulmasta, että se asia oikeasti kiinnostaa ja siitä ruuan tekemisestä nauttii, jolloin ruokaa ei tee enää sen takia että on pakko jotain syödä vaan pitääkseen itsensä ja/tai lapset hengissä. Nuudeleilla ja valmislihapullilla saa jo täytettyä vatsan, mutta mä en pidä sitä vielä varsinaisesti kokkailuna, vaikka onhan sekin tietty ruuanlaittoa. Eli olin siis tosi epätarkka ekassa viestissäni 🙂 (ja onko tämä viesti nyt yhtään selvempi.. )
Kolmeen edelliseen: Hyviä pointteja! Jotkut tekemiset ja tekemättä jättämiset on arvo- ja arvostusasioita. Jos ei pidä ruokaa esim tärkeänä, on varmasti vaikea laittaa siihen energiaa. Tosin ihmismäisen elämän vuoksi, varsinkin lasten kanssa, on hyvä joustaa omista käsityksistä.
Mulle tää keittiöhomma on vähän sama kuin siivous. Se, että mies kokkaa tai siivoaa on ihan perusjuttu.
Tokihan on niitä, jotka hehkuttaa kun joku naisporukasta kertoo miehensä osallistuvan kyseisiin juttuihin.
Mun mielestä nää ei oo asioita, joista miestä pitäs jotenki erityisesti ylistää ja hehkuttaa.
Eikä tätä kyllä omassa kaveriporukassani juurikaan tapahdu.
Toisaalta en kyllä ihmettele sitäkään, jos jonkun mies ei osallistu kyseisiin juttuihin. Jos tilanne on molemmille ok, niin mikäs siinä.
Samaa mieltä. Puoliso kokkaa ja siivoaa siinä missä minäkin. Ei siinä ole edes mitään mainitsemisen arvoista.
Samaa mieltä. Tai siinä mieltä samaa mieltä, että tottakai puolison kiittäminen kauniista teoista (mitä musta yhteisestä arjesta huolehtiminen on) ja arvostaminen on sallittua. Jopa toivottavaa. Mutta sukupuolen ei pitäisi tässä näytellä mitään roolia.
Toivoisitko, että A olisi tyttäresi isä, ex:äsi sijaan, jolloin sinun ei tarvitsisi ikinä olla ex:äsi kanssa missään tekemisissä?
Olipa loukkaava kysymys bloggaajalle. Mikä piru teitä ihmisiä vaivaa??
Iloista syksyä, Karoliina.
Toivoisin ennemminkin sitä, että kellään ei olisi tarve huudella yhden postauksen alle kolmen eri nimimerkin turvin epäasiallista sisältöä. Minua mietityttää, miksi olet niin kiinnostunut juuri existä ja nyxistäni. Ehkä tämä on asia, johon vain sinä tiedät vastauksen.
Ei taida exästä jauhava floodaajakommentoija tietää, että blogaaja taitaa nähdä ip-osoitteet mistä viestit tulee.. vaikka kuinka vaihtelisi nimimerkkejä 😀
No se just, että monet elää juuri tuon epätasa-arvoisen stereotypian keskellä. Kyllä toki voisin sanoa, että kiva jos puoliso kun osallistuisi, mutta eipä se sitä asiaa silti muuta, kun puolisoni sattuu olemaan myös mies. Ja kun kyse ei meillä todellakaan ole siitä, että olisin ollut parempi laittamaan ruokaa tai edes erityisen kiinnostunut siitä. Ihan yhtä paskoja oltiin lähtötilanteessa. Mutta kyllä se niin meni, että mies oletti minun hoitavan homman, koska olen nainen ja hänen perhemallissaan se meni niin. Enkä minä nuorena oikein osannut mitään siihen sanoakaan. Nykyään tilanne on tämä ”pakon sanelemaa, koska itseäni tätä nykyä kiinnostaa edes vähän minkälaista se ruoka on, vaikka en edelleenkään mikään kokki ole, ja mies taas voisi vallan mainiosti syöttää perheelle päivästä toiseen pelkkää roskaruokaa, olen minä joutunut ottamaan yksin vastuun ruoasta. Jos haluan vapaapäivän siitä, on hyväksyttävä, että ravintoarvot on siltä aterialla lähinnä nolla, joten ihan hirveän montaa niitä en viikkoon suunnittele. Ja tää on ihan paskaa, koska mä en tällä hetkellä nauti ruuanlaitosta yhtään. Vähän helpotti osittainen töihin meno/opiskelut, koska ei enää tarvitse ihan joka päivälle sitä kahta ateriaa miettiä.
Mutta joo, en varmaan sanoisi asiaa noin, ”voisit mennä naapuriin vähän oppitunnille” tms. Mutta kyllä sitä sukupuolioletusta edelleen on herranvuonna 2018, eikä se mua ihmetytä, vaikka ärsyttää. Oman mieheni vanhemmat ovat -50-luvulla syntyneitä ja siellä se on kuitenkin elänyt vielä vahvasti. Seuraavalla sukupolvella toivottavasti harvinaisempaa jo. Toivon ainakin itse osaavani opettaa näitä asioita sekä tytölle että pojilleni.
Toikin on niin totta. Toista aikuista ihmistä ei voi pakottaa kotihommiin. Ja epätasajakokin on ok, jos se on molemmille ok. Esim mun lähipiirissä nainen laittaa aina ruuan ja mies aina siivoaa. Tosi fine. Mutta tuo kuulostaa kurjalle!
Mun isä, 71 v, kokkaa, leipoo ja ompelee. Siivoaa enemmän kun äitini. Mutta samalla korjaa auton ja pyörän, asentaa kodinkoneet ja valaisimet.
🙂
Edelliseen ketjuun:
Musta on ihanaa, jos kotitöiden jakautumisessa sukupuolella ei ole väliä! Just se, että esimerkiksi lapset opetetaan tasapuolisesti koitöihin on ihana asia. Ehkä juuri siksi olen ollut itsekin kummissani, koska luulisi, ettei keiton keittävä mies tai seinän maalaava nainen ole mikään ihmetys. Aika syvästi perinteiset roolit taitavat – ainakin siellä mielikuvissa – elää.
Tästä tuli aasinsillalla mieleen Tommi Kinnusen (olikohan se hän?) kolumni eiliseltä. Siinä puhuttiin siitä myytistä, että ”suomalainen mies ei puhu tai näytä tunteitaan”. Hän heitti ilmoille ajatuksen, onko tuo vain sellainen heitto, joka ajatellaan todeksi. Että jos miesten tunteita ja esim isän hellyyttä ei vaan ole haluttu nähdä. Mielenkiintoinen juttu ja sai todella pohtimaan sitä, mikä on todellisuus. Ja mikä se ”todellisuus”, joka me sanoilla rakkennetaan.
Mun kohdalle on sitten varmaan sattunut harvinaisuuksia mutta nimenomaan niitä arkikokkeja – jotka avaa jääkaapin ja katsoo sisällön perusteella mitä ruokaa voisi laittaa suhteellisen nopeasti – on kotona ja lähipiirissäkin useita. Ja nimenomaan niin, ettei tuo ole edes meillä mikään puheenaihe (vaikka toki syön kiitollisena valmiin ruoan ja siitä kiitän & arvostan kovasti), vaan ihan tavallinen asia.
Meillä mieheni kyllä huolehtii ruuanlaitosta sataprosenttisesti sekä arkisin että pyhisin, vaikka molemmilla olisi siihen mahdollisuus. Hän myös leipoo ja kokeilee uusia reseptejä, vaikka ammatiltaan ei mikään kokki olekaan. Hän on myös opettanut tämän kokkaus- ja leipomistaidon lapsillemme. Poikamme jopa leipoi kaiken itse omiin rippijuhliinsa. Osaanko arvostaa tätä kaikkea? Toivottavasti.
Arkiruuasta pääsääntöisesti huolehtivia miehiä on kyllä oikeesti vähän. Hatunnosto heille! Viikonloppuhifistelijöitä kyllä on varmaan paljonkin.