*postauksen lopussa mainoslinkki.
”Me eletään nyt parasta aikaa”, mä ajattelen yhtä aikaa tosissani ja sarkastisesti. Kun lapsi kiljuu, mies murisee ja mulla on PMS-kiukku. Kun maito on kaatunut pöydälle, lattiat täynnä ripoteltuja likavaatteita, kädet karrella talvi-ilmasta ja liedellä toisen päivän siskonmakkarasoppa. Kello jo yli nukkumaanmenoajan. Taas. Miten näin vähäisestä ihmismäärästä voi tulla tällainen meteli ja sotku?
Menen illalla suihkuun ja kihisen edelleen päivän stressejä. Jynssään harjalla ja kuorin ihoa, koska niin tämmöisen reippaasti kolmekymppisen on hyvä tehdä. Kurtistelen kulmia, vaikka lopulta maito saatiin pyyhittyä, lapsi unille ja kotikin siihen kuntoon, että sitä jaksaa katsella. Ei siistiksi. Ei kai täällä ole sitä enää koskaan.
Kertaan mielessä päivän työt. Ja seuraavan. On oltava vähän tehokkaampi huomenna. Kirittävä aikaa umpeen.
Hiivin vielä vettävaluvana sammuttamaan lapsen pupuvalon. Peittelen ja katson kaikkein kauneimpia kasvoja. Pyöreitä poskia ja kuitenkin jo ylväitä, sellaisen ison lapsen, piirteitä. Kaartuvia ripsiä ja kaunista taipuisaa tukkaa. Suukottelen nukkuvan lapsen otsaa. On pakko käydä kuiskaamassa olohuoneen ovelta: ”Tule nyt katsomaan, miten ihana se on.”
Kömmitään vierekkäin sohvan nurkkaan, mennään kainaloikkain. Unohtuu päivän kiljunta, työt ja pyykit. Yhtäkkiä tuntuu, että meitä on hetkisen vain me kaksi. (Paitsi silloin, kun se kolmas muistuttaa olemassaolostaan kävelemällä unissaan keittiöön kesken parhaimman suutelukohtauksen.)
Tätä on tämä aikojen aikaa.
Hyvässä ja pahassa.
Se, joka tuntuu vartalossa ja silmäpusseissa. Täydessä sydämessä ja täydessä kodissa.
Aika, jota muistellaan, kun kaikki muut ajat ovat jyränneet jo sen aikoja sitten ohi.
// Ajan hermoilla oleva joululahja Daniel Wellingtonilta. Joululahjapaketit -10%, eikä edes tarvitse itse paketoida. Koodilla KOLMISTAAN koko tilauksesta -15%. https://www.danielwellington.com//
-Karoliina-
Kuva: Noora Näppilä
Kommentit (12)
Kaunis kello! Kyllähän nämä ruuhkavuodet oikeasti ovat elämän parasta aikaa, vaikka välillä tuntuu hieman ironiselta hehkuttaa äitiyden ihanuutta väsyneenä ja pinna kireällä. Mutta aika menee lopulta nopeasti, liiankin nopeasti. Voimia arkeen! 🙂
Miten Daniel Wellington liittyi tähän postaukseen?
Eikös se ole hyvä, että kirjoitetaan normielämästä eikä tehdä mitään kaupallista postausta ? Tätähän täällä on monesti vaadittu 🙂 Tämä jos mikä oli juuri sellainen. Ja loppuun vielä tarjottiin alennusmahdollisuutta.
Ei millään muulla tavalla kuin linkkinä lopussa 🙂
Tämä oli tosi koskettava teksti, kiitos <3
Kiitos <3
Ruuhkavuodet yhden 8-vuotiaan lapsen kanssa, joka viettää isällään myös osan ajasta? Salli mun nauraa. 😀 Testaa vaikka elämää parin pikkulapsen kanssa ja puhu sitten…. 😉 noh, sitä valitusta arjen rankkuudesta ei jaksaisi kukaan lukea, joten pitäytykää te vaan tossa.
Minnasss sä valitat rankkuutta parin pikkulapsen kanssa? Salli mun nauraa! Testaappa elämää lasten ja muistisairaiden vanhempien kanssa ja puhu sitten… 😉
Ai mitämitä, sekö rankkaa? Testaappa elämää lasten, muistisairaiden vanhempien ja syövän kanssa ja puhu sitten… 😉
Hetkonen hetkonen, sekö rankkaa? Testaappa elämää kaikella edellämainitulla ja työttömänä ja puhu sitten…. 😉
Älkääs puhuko, kokeilkaapas arkea Afrikan AIDS-lapsena ja puhukaa sitten… 😉
…
Ymmärrätkö pointtini, Minnasss? Aina löytyy joku, jolla on rankemmin. Silti ei kukaan voi tulla ulkoa arvostelemaan toisen elämän kiirettä ja rankkuutta. Ja miksi ees pitäs?
Ruuhkavuosia määritellään eri tavoin, ja lasten lisäksi siihen yleensä kuitenkin niputetaan työt, harrasteet ja muut menot.
(Muutenkin helvetin dillejä kommentteja nää jotka kohdistuu toisten lapsimäärään. Vaikka ite oliskin onnistunut sikiämään useasti niin tietämättä toisten tilannetta vois tommoset kommentit jättää laukomatta. Mutta kommentista paistavasta katkeruudesta päätellen,voi olla hankala suodattaa sanomisiaan muutenkin.)
Loistava kommentti Bussijussi;)
Minasssässä ei puhunut mitään työstä, ehkä hänellä ei ole käsitystä sen lajin vaativuudesta…. no, ainakin osa meistä voi todeta työelämän olevan aika mehut vievää.
Edelliseen ketjuun. Mä en ajatellutkaan, että postauksen olisi jokin itkuvirsi siitä, kuinka kamalaa elämäni on. Se on välillä rankkaa, mutta välillä ihanaa. Sellaista, mitä elämä ihan varmasti kaikilla välillä on.
Aika moneen asiaan pätee vanha sanonta: ”älä kadehdi niiden iloja, joiden suruja et tunne.
Ja kiitos vielä aloittajalle tervetulotoivotuksista. Mielelläni kokeilisin elämää useammankin lapsen kanssa, jos sellainen vain olisi mahdollista.
Mukavaa itsenäisyyspäivää kaikille 🙂
Pahaa oloa pursuava kommentti.
Kiitos samoin sinulle <3