kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 21.01.2019

15 x näin feikkaat väsyneille kasvoille eloa!

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Eilen aamulla peilistä katsoi aivan kauhea naama. Harmaa ja väsynyt. Kuten jo kerroin, mä olin kuumeillyt torstaista asti rokotteen vuoksi. Ja kaiken lisäksi meidän ihana pieni hoitotyttö tulikin kipeäksi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, joten unet jäivät kahdestakin syystä vähäisiksi.

Meillä oli kuitenkin sovittu Nooran kanssa sunnuntaiaamun kuvaukset, joten päätin, että ne myös järjestetään. Hassua, että olin ajatellut tällä viikolla kirjoittaa sellaisista mun naaman ”piristyksistä” ja heti tuli omat vinkit käytännössä täytettäväksi toteen. Ja joo: Eihän näissä (tai muissa setin kuvissa) ole se parhain naama ikinä, mutta lähtötilanteeseen verrattuna sentään jotain ihan muuta, kun sängystä noustua. 

Olipa väsyneen ilmeen takana pienten lasten yöheräily, öisin stressaavat työasiat, aikaero, bilettäminen, sydänsurut, flunssa tai jokin muu, joskus on vaan pakko vähän feikata pirteyttä naamalle. Periaatteessa olen sitä mieltä, että aina ei tarvitse olla paras versio itsestään, ja elämä saa näkyä naamasta, mutta toisinaan asiat ovat toisin. Esimerkiksi työtapaamisissa on usein valttia, jos näyttää sille, että jaksaa esimerkiksi olla valveilla työaikansa. Ja täytyy todeta, että joskus kun ulkokuorta saa piristettyä, sisäinen olokin paranee. Siksipä:

 

15 VINKKIÄ, JOLLA VOI FEIKATA PIRTEYTTÄ KASVOILLE

  1. Käytä pikakaunistajaa. Esimerkiksi Lumenella on kasvonaamio, jonka täytyy olla kasvoilla vain minuutin.  Ja joka saa heti ihon sen näköiseksi, että veri kiertää siinä paremmin.
  2. Kosteuta iho. Varsinkin silmänympärysiho.
  3. Sekoita kosteusvoiteeseen välittömästi heleyttä tekevää Vita Liberatan itseruskettavaa. Varo, ettet vedä överiksi!
  4. Jos väsynyt ilme johtuu flunssasta tai vaikkapa illalla itkemisestä, käytä nenäkannua. Vie turvotusta silmien alta ja poskista välittömästi.
  5. Käytä tätä superainetta silmäpusseille!
  6. Laita valoa heijastavaa meikkivoidetta. Mutta vain välttämätön määrä. Olen monta kertaa yrittänyt peittää sameita kasvoja paksulla meikkikerroksella, mutta se vaan pahentaa tilannetta.
  7. Käytä valokynää ja peitevoidetta silmien alla maltilla.
  8. Taivuta ripset yläilmoihin ja meikkaa yläluomi ja yläripset. Nostaa katsetta!
  9. Jätä silmien alaluomi ja alaripset huomiotta.
  10. Paitsi. Laita vaaleaa meikkikynää alaluomen sisäosaan. Antaa valoa ja peittää esimerkiksi punoitusta.
  11. Tee huulipunahuijaus. Mitä punaisempi ja pirteämpi puna, sitä vähemmän kukaan huomaa naaman virheitä.
  12. Taputtele valoa. Hohdetta poskipäille ja vähän silmän sisänurkkaan.
  13. Unohda aurinkopuuteri, joka tekee yleensä ilmeen tunkkaiseksi. Käytä poskipunaa, mielellään nestemäistä.
  14. Nosta tukka ylös tai kampaa se taakse. Antaa skarpin vaikutelman.
  15. Pue päälle valkoista tai kirkkaita värejä.

Mitä unohdin listasta?

-Karoliina-

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X