Sattuu enemmän kuin synnytys

Tänään mun piti matkustaa aamujunalla Nooran kanssa Helsinkiin ja Ivana Helsingille. Oli junaliput takataskussa ja aikataulu tehty. Noora kyseli jo torstain kohdilla, kykenenköhän mä sairasteluideni vuoksi lähtemään matkaan. Tottakai, mä ajattelin vielä silloin. Sehän on vasta maanantaina.

Totuus oli kuitenkin se, että tänäkin aamuna heräsin edelleen flunssaisena ja lämpöä kuumemittarissa. Ei ollut minusta reissuun lähtijäiksi.

Kävin jo perjantaina terveyskeskuslääkärillä, kuumepäivän kymmenen tienoilla, mutta lääkärin mukaan kaikki oli kunnossa. Virustauti, kotiin parantelemaan. Lauantaina mulle iski kuitenkin todellinen korvakipu, johon ei maksimiannos Buranaa ja Panacodia edes auttaneet. Sellainen korvan humina ja kipu, joka sai hartiankin jännittymään kipeän korvan puolelta.

Tiesin heti, mistä oli kyse. Varasin ajan Pihlajalinnaan heti sunnuntaiaamulle. Mä sairastin – ehkä muistattekin – syksyllä 2016 sellaisen pahan korvatulehduskierteen, joka kesti kuukausia ja jossa meni moni asia pieleen. Mun tärykalvo puhkesi tuolloin tulehduksen vuoksi itsestään ja kun tajusin mennä lääkäriin (silloin samalla tavalla pitkän kuumeilun jälkeen), oli korva jo pahassa kunnossa. Vetelin siihen 4 antibioottikuuria ja sain vatsani puolestaan pahaan jamaan tuollaisesta hevoskuurista. Korvaa puhkottiin, mätää (sori herkimmät) imettiin ja lopulta korva jouduttiin putkittamaan. Korva oli niin kipeä, etkä itkin operaatioiden aikana lääkärissä useaan otteeseen. Ja mähän en edes itkenyt synnyttäessä, joten voitte kuvitella, millainen kipu oli kyseessä. Mun on pakko sanoa, että noista hoidoista – jotka toki oli aivan ammattitaidolla tehtyjä ja tarpeellisia – mulle on jäänyt pieni pelko takaraivoon. 

Noh. Nyt sitten marssiin eilen lääkäriin ja ilmoitin jo ovella, että olen varma, että mulla on oikeassa korvassa korvatulehdus. Lääkäri kurkkasi korvaan ja totesi, että oikeassa olen. Kyseessä ei ollut sellainen perinteinen ”lasten korvatulehdust” ja siksi oli varmasti jäänyt huomaamatta ensimmäiseltä lääkäriltä. Vaan mulla oli – taas kerran – kertynyt märkää tärykalvon taakse. Kotiin hain viidelläkymmenellä eurolla erilaisia rohtoja. Mukaan lukien antibiootin, vatsansuojat, särkkärit ja sellaisen limakalvoturvotusta poistavan lääkkeen, joka saa mun sydämen lyömään tuhatta ja sataa. Kiva yhdistelmä veteläksi vetävän Panacodin kaverina. 

Asiaan piti kuulemma suhtautua sen vaativalla vakavuudella. Jos kuume ei pian laskisi, pitäisi varata aika korvalääkärille. Pelkään jo etukäteen korvan puhkaisua! Lääkäri muistutti, että tämäntyyppisissä jutuissa riskinä on kuulon aleneminen. Tiedän tunteen. Viimeksihän mulla lähti tulehduskorvasta kuulo moneksi viikoksi. Se oli yllättävän raskasta: Kun kolmiulotteisuus äänistä katosi, ei minulla ollut mitään käsitystä äänien etäisyyksistä. Joku saattoi puhua vieressä ja en tajunnut olleenkaan, että hän puhui juuri minulle.  Toisaalta melu tuntui yhdellä korvalla kuultuna aivan infernaalisen kovalle.

Nyt sitten pidetään peukkuja, että korva paranee antibiooteilla ja mä pääsen taas kuntoon. Ei miellään uusintaan vuoden 2016 korvakeissistä. 

Kivaa viikon alkua silti sinne. Jos jotain hyvää tässä makoilussa on, niin ainakin meidän kodin suhteen on tehty uudistussuunnitelmia. Kun tästä toivun, alkaa sellainen konmaritus, että oksat pois. 

-Karoliina-