10 syytä, miksi kaapit sotkeutuvat!

Mä olen tehnyt kaappi-inventaarioita viime vuosien aikana varmasti kymmenen kertaa. Olen karsinut, raivannut ja järjestellyt. Ja löytänyt itseni tuijottamasta kaaosta uudelleen viimeisen puolen vuoden päästä. Tekin saatatte olla jo ihan turhautuneita siellä, että mitä helkkaria se TAAS jorisee raivaamisesta.

Osasyy tähän jatkuvaan kaappien läpikäyntiin on tietysti se, että lapsiperheessä, neljän vuodenajan maassa, kaappeja saisi ilman omaa ”vikaakin” olla koko ajan mylläämässä. Vaatteet jää pieneksi ja kelit vaihtuvat. Kyllä te tiedätte!  Milloin numeron 35 kenkä odottaa vielä kaapissa käyttäjäänsä ja milloin se sama kenkäpari on jo liian pieni. Milloin pyöräilykypärä vaihtuu luistelukypärään ja milloin taas rantalelut suksiin.

Tämän jatkuvan muutoksen, tyhjentämisen ja täyttämisen lisäksi kaappien ja kodin haasteita tulee luotua ihan itse. Ja siis nyt syytän itseäni. En miestä, enkä lasta, vaikka toki moni kaappi ja tavara on yhteinen. Mun on kuitenkin tunnustettava, että mä olen pääasiassa se ihminen, joka saa kaapit kaaokseen. Ihan vaan minä.

Koska olen tässä 14 sairastelupäivän (en mitenkään laske päiviä tai mitään) aikana katsonut kaikki Netflixin Konmari-jaksot ja itsetutkiskellut sitä, miksi nimenomaa mun kaapit joutuvat kaaoksen kynsiin, olen päättänyt tällä kertaa tarttua tätä ongelmaani ikään kuin sieltä alkulähteiltä. En pelkästään korjata vahinkoja vaan yrittää estää vahinkoja tapahtumasta jatkossa.

Mä uskon, että en ole ainoa ongelmani kanssa, niin kirjoittelen nyt auki näitä meikäläisen ajatuksia aiheesta. Jos kasvava lapsi ja vaihtelevat kelit ovat kaappiemme tuhon syyt numero yksi ja kaksi, tulee tässä kahdeksan lisää. Täydentäkää ihmeessä myös omillanne, niin saadaan oivallusta yhdessä aikaiseksi.

1. Teen pikasiivouksia, koska en kestä sotkua. Kuvitelkaa tilanne: Tulen töistä kotiin. Pöydillä ja kaapin päällä on harja, hiuspompula, kasa papereita ja huulirasva. Koska aikaa vieraiden tuloon/harrastukseen lähtöön on kaksi minuuttia, pikasiivoan. Sullon kaikki kamat yhdellä pinolla kaappiin ja laitan kaapinoven kiinni. Tadaa! Olkkari näyttää heti siistimmälle, mutta kun tätä toistaa tarpeeksi usein, kaikki on hukassa ja kaapit kaaoksessa.
2. Etsin pikasiivouksen satoa. Kerran olen pikasiivonnut aikaisemmin päivällä/viikolla ja sullonut siinä rytinässä kaikki vaatteet topeista alkkareihin ja neuleisiin farkkupinoon, pitää samaisessa – kahden minuutin kiireessä – etsiä juuri se yksi pikasiivouksessa kaappiin perukoille sullottu paita. Siinä tapauksessa ei auta muu kuin repiä aivan kaikki kaapista lattialle myttyyn. Ja tunkea yhtä nopeasti loput vaatteet kaappiin takaisin, kun kadoksissa ollut paita on (ehkä) löytynyt.
3. Minulla pirskahtelee liiaksi. Yksi marittamisen perusideahan on se, että kaappeihin jätetään vain ne tavarat, jotka pirskahtelevat ja tuovat iloa. Mutta mitäs sitten, jos vaate toisensa jälkeen pirskahtelee niin maan perkeleesti? Onko pirskahteluun ylärajaa? Saako pirskahdella, vaikka kaappi pursuaa?
4. Summa on pirskahdellut joskus pankkitilillä. Sitten on tietysti niitä ostoksia, jotka ovat maksaneet (paljon) ja joista ei siksi halua luopua. Ei, vaikka ne eivät oikeasti pirskahtele, eikä niitä halua enää käyttää. Tässä asiassa olen kyllä petrannut verrattuna aikaisempiin siivouskierroksiini, mutta vieläkin kauhistuttaa heittää kamaa pois, jos muistan, paljonko tuote maksoi.Sellaisesta tulee kauhea morkkis. 
5. Syytän hormoneita. Mä en enää nykyisin tykkää shoppailla (vaikka kauniista esineistä ja vaatteista edelleenkin pidän). Musta on kiva tehdä täsmäiskuja joihinkin mun lempiliikkeisiin, mutta en enää laahustelisi useita tunteja keskellä kauppoja ja kauppakeskuksia ilman päämäärää, kuten nuorempana tein. Silti, jos mut päästä menkkojen ekoina päivinä kaupungille, saavun kotiin kauppakassit pullollaan. Kun naama on täynnä finnejä, omat housut kiristää ja olo muuten vaan karmea, tulee helpommin tehtyä ostoksia, joita en oikeasti tarvitse. Mutta joiden kuvittelen jotenkin poistavan kurjan olon. Olen joskus jopa menkkapäissäni vaihtanut vaatteet KESKEN kauppareissun jossakin pukukopissa, kun kotona valittu asu on ollut mielestäni kauhea. Toisin sanoen olen omasta mielestäni ollut kauhea. Tiedostan tavallaan tämän hetkellisen alemmuustilan, mutta ihan aina se ei silti johda fiksuihin lopputuloskiin. 
6. Koko vaihtelee. Mun paino vaihtelee viiden kilon haitarilla johtuen juuri hormoneista, IBS:n tilasta ja ties mistä (siis herkkuiltapaloista). Ja vaikka a-linjaisissa mekoissa tuollainen heittely ei haita, rintsikoissa, farkuissa ja vaikka tyköistuvissa vaatteissa se jo tuntuu. Siksi tuntuukin, että kaapista löytyy aina niitä vaatteita, jotka ovat tosi kivoja, mutta jotka ovat sillä hetkellä joko liian löysiä tai liian tiukkia. Sitten ne seilaavat pitkin hyllyjä ja luovat sotkua. Ovat tiellä. 
7. Olen lyhyt (jos vertaa kaksimetriseen mieheen ja 3,5-metriseen kotiin). Meillä on aika fiksusti säilytystilaa, joka on nostettu tuonne huoneiden yläosiin. Harmi vaan, että ne ovat mulle tavoittamattomissa. Ainakin ilman tikkaita. Ja jotkut jopa niiden kanssa. Mies  esimerkiksi laittaa lävikön keittiössä aina yhteen yläkaapin nurkkaan, jonne en yletä ilman keittiötikkaita. Mä ehkä jaksan pastanhimoissani vielä hakea tikkaat ja kivuta hakemaan sen, mutta en todella jaksa enää pesun jälkeen laittaa lävikköä takaisin. Sitten se seilaa pitkin keittiötä.
8. Oon vaan tämmönen. Vaikka olen joissain asioissa millimetrin tarkkaa, sitten olen luonteeltani näissä asioissa – ryhdistäytymisten väleissä – boheemi huithapeli. Joskus katson kylppärin kaappia ja olen ihan ”apua, mikä tämä kaaos on. Alan raivota nyt perheelleni, joka on saanut tämmöistä aikaan!” ja sitten tajuan, että kaikki ne levitellyt pumpulipuikot, avonaisen tuubit ja loppuun käytetyt, mutta hyllyille jätetyt purki, on mun jäljiltä.

Kohti parempaa kaappien siisteyttä siis. Taas kerran. En lupaa mitään pysyvää, mutta ihan varmasti jauhan tästä taas seuraavat pari kuukautta. Teitä on varoitettu.

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä