Joskus sitä tarvitsee potkun persuuksille. Sellaisen kirkkaan hetken, jossa jokainen palanen loksahtaa juuri oikein kohdalleen.
Vaikka jokainen – tai no, melkein jokainen – mun elämän suurista päätöksistä on tapahtunut pitkällisen kypsyttelyn tuloksena, tiedän myös sen, että miltei yhtä monen kohdalta osaa nimetä tismalleen sen hetken, päivän ja tilanteen, jossa lopullinen päätös muutoksesta on syntynyt. Mä uskon johdatukseen ja kohtaloon, joten olen halunnut odottanut sitä merkkiä, joka sysää mut uusille urille.
Viime syksynä mä katselin Vain elämää -sarjaa yhtenä perjantai-iltana. En ole vuosiin seurannut Vain elämää, mutta koska F pitää siitä, vietimme tyttöjeniltaa sohvannurkassa. Mulla oli jo kauan kytenyt päässä jokin into uudistaa mun kirjoitushommia, mutta en ollut osannut oikein tehdä asialle mitään. Siinä Vain elämää ja Pyhimyksen osuutta kuunnellessa mä kuitenkin yhtäkkiä tajusin, mitkä tulee olemaan mun seuraavat liikkeet. Samana iltana näpytin työhakemuksen (josta en voi ihan vielä kertoa, mutta pian voin!) ja myös ensimmäiset sanat seuraavan kirjaani. Tai no. Itse asiassa en edes tiedä, onko se juuri seuraava julkaistava kirjani, mutta joskus vielä tuokin kirja hyvässä lykyssä näkee päivänvalonsa.
Tiedän, ettei minusta koskaan tulee Pyhimyksen kaltaista sananikkaria, mutta hänen virtuoosiomainen kielen käyttö kuitenkin innosti minua siinä hetkessä tarttumaan johonkin uuteen. Se antoi potkua tavoitella taas uusia haaveita. Ja luottamaan siihen, että myös minussa on voimaa toteuttaa vaikka mitä.
Mä tutustuin pari viikkoa sitten Löfbergsin kahvibrändiin. Siihen, jota olin toki juonut jo aikaisemmin ja jonka brändin tunnistin ja tiesin pintapuolisesti. Löfbergsin tarinaan ja heidän väkeensä tutustuessa selvisi kuitenkin paljon enemmän. Sitä, että löfbergsläisille kahvi ei ole vain juoma. Se on elämäntapa, jossa yhdistyy niin arvot, perinteet, voima kuin uuden oppimisen intokin.
Löfbergs on ruotsalainen perheyritys, jonka uteliaisuus heijastuu kaikessa siinä, mitä se tekee. Löfbergs haluaa tuoda esille kahvin arvostusta ja arvoa, mutta myös koko ajan kehittää kahvikulttuuria ja sitä, miten tekisi kahvipaputuottajien olot niin hyviksi, että myös uusi kahvipapusukupolvi haluaisi jatkaa perheensä perinteitä.
Mulle itselle tuli todella suurena yllätyksenä kahvikoulutuksesta esimerkiksi se, kuinka äärimmäisen vähän yksittäinen papujen tuottaja papuja koko kauden aikana tuottaakaan. Suurin osa kahvipaputiloista on pieniä perhefarmeja, joilta tulee koko kauden aikana vain yhdestä kolmeen säkillistä papuja. Kaikki työvaiheet tehdään käsin ja itse papujen vienti alas vuorenrinteitä tapahtuu kävelleen, aasien kantoapua käyttäen.
Sitä tietoa vasten, että itsekin jättelen PÄIVITTÄIN kupin pohjalle puoliksi juotuja kahvitilkkasia, tämä tieto sai silmät todella avautumaan. Se työ, joka kahvin eteen tehdään, pitäisi näkyä myös omassa kahviarvostuksessani. Mikään kahvinpapu ei vain ilmesty meille, vaan jokaisen pavun eteen on tehty tunteja, viikkoja ja kuukausia töitä.
Samalla intohimolla, jolla Löfbergs tarttuu ja haistelee uusia kahvitrendejä, se myös haluaa tukea kahvin juuria. Ja tukea sitä, että kahvipapukasvatus olisi edelleenkin kannattavaa toimintaa itse kasvattajille. Ei nimittäin ole ihan itsestään selvää, että uudet sukupolvet haluavat tehdä samaa työtä, mitä isovanhemmat tekivät aikanaan. Ja se kun on oikeastaan ainoa keino, jolla kahvinjuontia voi käytännössä tulevaisuudessa jatkaa. Jos he lopettavat viljelyn, loppuu meiltä aamukahvit.
Okei. Nyt sitten vielä sieltä kahvipapuviljelmiltä tähän hetkeen. Kuten olen kertonut, mä olen juonut kahvia päivittäin 7-vuotiaasta asti. Mun 1917 vuonna syntynyt mummo, joka asui siis meillä lapsuudenkodissani, keitteli mulle aamukahvit ja koulun jälkeen päiväkahvit. Kahvi on mulle siis intohimo, eliksiiri ja tapa, jolla mä aloitan aamun. Se, jonka ääreen istahdan kun haluan hengähdys tauon kesken työpäivän, ja se, joka yhdistää myös ystävien kanssa.
Me jauhetaan meidän kahvipavut aina siinä hetkessä, kun kahvi keitetään. Tai tarkemminkin: Meidän kahvinkeitin tekee jauhantatyöt aina ennen kulloistakin kupposta. Mun lemppareita on tummapaahtoiset kahvit. Vetelen yleensä vain espressoja, enkä kikkaille makusiirapeilla tai maidoilla kuin erikoistapauksissa. Löfbergsin kahveista mun lempparit onkin tällä hetkellä Crescendoa ja Kharisma.
Mulle Löfbergin kaltaiset perheyritystarinat ovat merkki luovuudesta, voimasta ja vastuusta. Ihailen niitä tyyppejä, joilla on selkeä visio tulevasta, mutta jotka kuitenkaan eivät unohda juuriaan, eivätkä yhteiskunnallista vastuutaan. Kehitystä ja kasvua voi tehdä ilman, että unohtaa yhteyttä luontoon ja perinteisiin. Kahvissa kaikki tämä on luontevasti läsnä.
Nyt mä painun pehkuihin, enkä kahvia enää tänä iltana juo. Mutta huomenaamulla mä taas otan eteeni sen aamun ensimmäisen espresson, avaan kalenterin ja läppärin ja mietin, miten mä voisin tehdä uudesta päivästä ja tulevaisuudesta taas kerran vähän paremman kuin entisestä.
-Karoliina-
Kuvat: Noora Näppilä
Kommentit (2)
Löfbergs <3
Kun minä ja mieheni tapasimme Ruotsissa 2011 ja aloimme miettiä, että mikä tämä meidän juttu on, sisältyi siihen jokunen kosiomatka. Mies tiesi rakkauteni ruotsalaiseen kahviin ja siitä narusta myös vetäisi: kymmenkunta kahvipakettia hän minulle rahtasi ja vitsi kun tunsin oloni rikkaaksi, opiskelijabudjetilla ei arjessa aina Löfbergiä litkitty. Sittemmin Ruotsiin muutettuani on ruotsalaisesta kahvista tullut aika arkinen juttu, mutta aina välillä pysähdyn kaupassa kahvihyllyn edessä ja mietin, kuinka onnellinen olen (ja tämän ehkä ymmärtää vain jotkut 😂) että saan aina juoda ruotsalaista kahvia.❤️ Ja toki, että tuo kahvipakettimies on edelleen elämässäni.
Hei ihana tarina <3!! Kiitti kun jaoit tänne, tuli hyvä mieli!