kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 11.04.2019

Näillä vinkeillä pelastat roskiin menevät tennarit. Throwback Thursday.

Teksti
Karoliina Pentikäinen
5 kommenttia

Mulla oli joskus valovuosi sitten postaussarja, jonne nostelin vanhoja postauksia, joko lukijoiden toiveista tai sitten niin, että näin itse ”vanhan jutun” olevan ajankohtainen tässäkin hetkessä. Kun pesin viime viikonloppuna F:lle nettikirppiskeltä bongaamiani käytettyjä tennareita, ja mietin, mitenkäs tämä homma nyt kannattikaan oikeaoppisesti tehdä, muistin, että mähän olen itse kirjoittanut tähän muutama vuosi sitten vinkkipostauksen. Joten: Menin nettiin ja googlasin omat ohjeeni. 

Koska homma on ajankohtaista ehkä teillekin nyt (ignoorataan maassa oleva lumi), ajattelin tbt-postauksena heittää tennarivinkit kehiin. Tällä elvyttää siis omat vanhat, mutta myös useimmat second hand -kangaskengät. 

Postaus julkaistu 28.7.2017. 

Mä rakastan (kangas)tennareita, mutta niissä on yksi huono puoli: Toisin kuin vaikkapa nahkanilkkurit, balleriinat tai saappaat, niitä ei vaan voi huoltaa sillä, että iskee vähän lankkia pintaan.

Olen ollut ihan kauhuissani, kun moni tuttu on ajatellut tennareiden tulleen tiensä päähän siinä vaiheessa kun niiden ulkomuoto on alkanut olla epäsiisti. Siitäkin huolimatta, että niiden pohjat ja muu käyttömukavuus olisivat vielä ihan priimaa.

Ostin F:lle keskiviikkona Koskarin alakerrassa olevalta lastenkirppikseltä aika kauheassa kunnossa olevat Converset. Ja sain niistä mielestäni aika kivannäköiset popot vielä arkikäyttöön. Tein, kuten aina teen, kun puhdistan tämän talon lenkkareita ja tennareita.

NÄIN PELASTAT TENNARIT:

  1. Hinkkaa tennareiden kumiosat ihmesienellä ja kynsilakanpoistoaineeseen kastetulla pumpulilla. Tee kynsilakkakikka varoen, ettet samalla poista kumin värillistä kuviointia.
  2. Irrota nauhat. Jos ne ovat vielä pestävissä, hiero nauhoihin Fairya ja tahranpoistoainetta. Jos esiliotus kloriitissa on hyvä idea (tosin kuvan tennareihin ostin uudet nauhat aivan suosiolla).
  3. Hiero kenkien kankaisiin tahrakohtiin niin ikään tahranpoistoainetta ja laita ne muiden pehmeiden pyykkien kanssa pesukoneeseen. Muu pehmeä estää sen, ettei kengät kolistellessaan riko pyykkikonetta. Asteeksi 30-40. Converset ja Vansit kestää tuon 40 astetta, mutta jotkin H&M:n kengät saattavat jo hieman kutistua siinä.
  4. Kuivata kengät, toista vielä kumiosien hinkkaus jos on tarpeen. Nauhoita kengät.
  5. Nauti melkein uudennäköisistä kengistä!

-Karoliina-

 

Kommentit (5)

Hei!
Kiitos supervinkistä, huomenna pääsee conssit käsittelyyn 🙂

Hienothan noista tuli, ihmettelen vaan miten kukaan edes kehtaa enää myydä noin paskaisia kenkiä..

Sellainen vinkki vielä, että tennarit kannattaa kuivattaa pohja alaspäin suorassa, että mahdollisesti lämmöstä pehmennyt pohjan liima ei valu sieltä pohjan kumin välistä ja tahraa kenkää!

Mä oon kova putsaamaan kenkiä, nyt kokeilin Rainbown jauhemaista tahranpoistoainetta. Aivan parasta, sitä reilusti veteen ja tennarit likoamaan, sitten kumiosien puhdistus ihmesienellä ja koneeseen.

Kannattaa kenkien kuivuttua myös suihkuttaa ne kengille tarkoitetulla tekstiilinsuoja-aineella. Tällöin uusi lika ei myöskään tartu niin helposti kenkiin. 😊

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X