Kolmistaan

Saako opettajalta vaatia palvelua?

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Mulla oli eilen Insta Storiesin puolella yllättäen asiaa, kun aloin taas pitkän tauon jälkeen puhua opettajan työstä. Mähän olen tehnyt nämä mun opettaja-avautumiset jo viime talvena täällä, täällä, täällä ja täällä, mutta näköjään ainakin yksi asia jäi käsittelemättä. Nimittäin se, onko opettajan ammatti palveluammatti. Ja ovatko lapset ja vanhemmat asiakkaita.

Kuten jo storiesissa kerroin, mun mielestä opettaja– toisin kuin kommenttiboksissa useampikin henkilö kertoi – ei ole palveluammattissa. Opettajan tehtävä on kasvattaa ja opettaa. Piste.

Opettajan työtä – olipa kyse päiväkodista, perusopetusta tai toisesta asteesta –  ei voi verrata siihen, että ”kyllä kaupankassallakin myyjän on hymyiltävä ja oltava ystävällinen, vaikka olisi huono päivä”. Uskokaa tai älkää: Sitä tsemppaamista opettajatkin tekee. Silloinkin, kun välitunnilla olisi joutunut elvyttämään oppilasta, tekemään lastensuojeluilmoituksen tai silloin, kun virtsarakko huutaa hoosianna, koska ei ole taaskaan ehtinyt välitunnilla vessaan.

Mä koen, että suuri ongelma kodin ja koulu kommunikaatio-ongelmista juontaakin juurensa juuri tästä seikasta, että toisten mukaan kyseessä on palveluammattilainen-asiakas -suhde. Toisten mielestä ei. On ihan selvää, että näin radikaali ajatusero johtaa ongelmiin, vaikkei niitä kumpikaan osapuoli haluaisi.

Mutta. Vaikka opettajalta ei varsinaista palvelua kannatakaan mielestäni alkaa vaatimaan, täytyy opettajan tietysti olla dialogissa vanhempien kanssa.  Koska vaikka kyseessä ei ole palveluammatti, voi opettajalta silti edellyttää ammattitaitoista, fiksua ja inhimillistä otetta asioihin. Koska joskus myös me (voinko enää sanoa ”me”?) opettajat sokeudumme omalle työllemme. Emme näe jotain tärkeää asiaa omasta toiminnastamme tai oppilaastamme. Silloin me tarvitsemme, joka esimieheltä, kollegalta tai vanhemmalta herättelyapua. Ihan niin kuin varmasti jokainen muukin ammattiryhmän edustaja tarvitsee apua joskus ulkopuolelta.

Minulle ainakin on käynyt opettajana joskus niin, että jos olen saanut vaikka jonkin konfliktin tai huonosti menneen tilanteen jälkeen vanhemmilta viestin, jossa lapsen taustaa tai luonnetta on avattu tarkemmin, olen oppinut jotain sellaista, jota ilman tätä keskustelua en olisi oppinut. Ja se taas on lisännyt ammattitaitoani seuraavissa samansuuntaisissa tilanteissa. Se, ettei opettajalta kannata varsinaisesti vaatia palvelua, ei kuitenkaan ole siis sama kuin se, etteikö opettajalta voisi vaatia omien asenteidensa tai toimintamalliensa tarkennusta.

Minulla oli esimerkiksi liki 10 vuotta sitten kollega, joka soitatti – olipa kyseessä mikä tahansa oppitunti – luokassa hengellisiä lauluja ja virsiä. Siitäkin huolimatta, että 1/3 luokan oppilaista kuului toiseen uskontoryhmään kuin tähän meidän valtion omaan. Tässä tapauksessa vanhemmat ottivat yhteyttä kouluun – ei vaatiakseen palvelua, vaan vaatiakseen opettajan asenteiden ja koulun uskontolinjauksen tarkennusta. Ja minusta se oli aivan oikein! Opettaja ei saa käyttää ”valta-asemaansa” väärin, koska opettaja on myös – uskokaa tai älkää – aika usein todella merkittävä asennekasvattaja.

Mä olen tarkastellut koulua 9 vuotta opettajan näkökulmasta. Varhaiskasvatusta ja koulua puolestani vanhemman näkökulmasta 7 vuotta. Olen ollut opettaja, joka ottaa palautetta kotoa ja antaa palautetta kotiin. Mutta olen ollut myös vanhempi, joka ottaa palautetta koulusta, mutta myös antanut sitä sinne suuntaa. Sellaista on kommunikaatio ja dialogi, jossa toisen ei tarvitse olla asiakas, eikä toisen palveluammattilainen.

Mitä koulun ja kodin väleihin toivoisin, olisi ymmärrys. Ymmärrys siitä, että opekin on vain ihminen. Sellainen, jolla saattaa olla kotona avioero tai sairas lapsi. Tosin niin on ihminen se vanhempikin. Se, joka tekee joskus ylilyöntejä lillukanvarsista, koska kyseessä on se hänelle rakkain olento, oma lapsi.

Tsmeppiä opet ja vanhemmat kevätlukukauden loppurutistukseen!

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä 

Lue myös

X