kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 15.05.2019

Saako opettajalta vaatia palvelua?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
16 kommenttia

Mulla oli eilen Insta Storiesin puolella yllättäen asiaa, kun aloin taas pitkän tauon jälkeen puhua opettajan työstä. Mähän olen tehnyt nämä mun opettaja-avautumiset jo viime talvena täällä, täällä, täällä ja täällä, mutta näköjään ainakin yksi asia jäi käsittelemättä. Nimittäin se, onko opettajan ammatti palveluammatti. Ja ovatko lapset ja vanhemmat asiakkaita.

Kuten jo storiesissa kerroin, mun mielestä opettaja– toisin kuin kommenttiboksissa useampikin henkilö kertoi – ei ole palveluammattissa. Opettajan tehtävä on kasvattaa ja opettaa. Piste.

Opettajan työtä – olipa kyse päiväkodista, perusopetusta tai toisesta asteesta –  ei voi verrata siihen, että ”kyllä kaupankassallakin myyjän on hymyiltävä ja oltava ystävällinen, vaikka olisi huono päivä”. Uskokaa tai älkää: Sitä tsemppaamista opettajatkin tekee. Silloinkin, kun välitunnilla olisi joutunut elvyttämään oppilasta, tekemään lastensuojeluilmoituksen tai silloin, kun virtsarakko huutaa hoosianna, koska ei ole taaskaan ehtinyt välitunnilla vessaan.

Mä koen, että suuri ongelma kodin ja koulu kommunikaatio-ongelmista juontaakin juurensa juuri tästä seikasta, että toisten mukaan kyseessä on palveluammattilainen-asiakas -suhde. Toisten mielestä ei. On ihan selvää, että näin radikaali ajatusero johtaa ongelmiin, vaikkei niitä kumpikaan osapuoli haluaisi.

Mutta. Vaikka opettajalta ei varsinaista palvelua kannatakaan mielestäni alkaa vaatimaan, täytyy opettajan tietysti olla dialogissa vanhempien kanssa.  Koska vaikka kyseessä ei ole palveluammatti, voi opettajalta silti edellyttää ammattitaitoista, fiksua ja inhimillistä otetta asioihin. Koska joskus myös me (voinko enää sanoa ”me”?) opettajat sokeudumme omalle työllemme. Emme näe jotain tärkeää asiaa omasta toiminnastamme tai oppilaastamme. Silloin me tarvitsemme, joka esimieheltä, kollegalta tai vanhemmalta herättelyapua. Ihan niin kuin varmasti jokainen muukin ammattiryhmän edustaja tarvitsee apua joskus ulkopuolelta.

Minulle ainakin on käynyt opettajana joskus niin, että jos olen saanut vaikka jonkin konfliktin tai huonosti menneen tilanteen jälkeen vanhemmilta viestin, jossa lapsen taustaa tai luonnetta on avattu tarkemmin, olen oppinut jotain sellaista, jota ilman tätä keskustelua en olisi oppinut. Ja se taas on lisännyt ammattitaitoani seuraavissa samansuuntaisissa tilanteissa. Se, ettei opettajalta kannata varsinaisesti vaatia palvelua, ei kuitenkaan ole siis sama kuin se, etteikö opettajalta voisi vaatia omien asenteidensa tai toimintamalliensa tarkennusta.

Minulla oli esimerkiksi liki 10 vuotta sitten kollega, joka soitatti – olipa kyseessä mikä tahansa oppitunti – luokassa hengellisiä lauluja ja virsiä. Siitäkin huolimatta, että 1/3 luokan oppilaista kuului toiseen uskontoryhmään kuin tähän meidän valtion omaan. Tässä tapauksessa vanhemmat ottivat yhteyttä kouluun – ei vaatiakseen palvelua, vaan vaatiakseen opettajan asenteiden ja koulun uskontolinjauksen tarkennusta. Ja minusta se oli aivan oikein! Opettaja ei saa käyttää ”valta-asemaansa” väärin, koska opettaja on myös – uskokaa tai älkää – aika usein todella merkittävä asennekasvattaja.

Mä olen tarkastellut koulua 9 vuotta opettajan näkökulmasta. Varhaiskasvatusta ja koulua puolestani vanhemman näkökulmasta 7 vuotta. Olen ollut opettaja, joka ottaa palautetta kotoa ja antaa palautetta kotiin. Mutta olen ollut myös vanhempi, joka ottaa palautetta koulusta, mutta myös antanut sitä sinne suuntaa. Sellaista on kommunikaatio ja dialogi, jossa toisen ei tarvitse olla asiakas, eikä toisen palveluammattilainen.

Mitä koulun ja kodin väleihin toivoisin, olisi ymmärrys. Ymmärrys siitä, että opekin on vain ihminen. Sellainen, jolla saattaa olla kotona avioero tai sairas lapsi. Tosin niin on ihminen se vanhempikin. Se, joka tekee joskus ylilyöntejä lillukanvarsista, koska kyseessä on se hänelle rakkain olento, oma lapsi.

Tsmeppiä opet ja vanhemmat kevätlukukauden loppurutistukseen!

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä 

Kommentit (16)

Hyvä kirjoitus. Aiheellinen. Itse olen huomannut samanlaista asennemuutosta myös hoitoalalla. Vaaditaan palvelua. Ja palautteissa joko kiitetään tai moititaan palvelusta. Hiukan laittaa karvat pystyyn tuo sanavalinta tässä(kin) yhteydessä.

Terv. kätilö

Tämä diskurssi johtuu ns. uusliberalistisen talouspolitiikan nousun takia 1990-luvulta lähtien. Tähän ajatteluun liittyy se että kaikki yhteiskunnassa voidaan ajatella taloustieteen termein. Potilas on asiakas ja oppilas on asiakas ja vaaditaan palvelua. Nämä ovat tulleet ihmisten kyseenalaistamatta. Myös tehokkuus ja tuottavuus puhe liittyvät samaan. Kokoomuslainen politiikka muutti 1990 luvulla monia koulutukseen ja julkishallintoon liittyviä lakeja ja puhe tuli julkiseen talouteen yksityiseltä puolelta. 100 vuotta voimassa ollut koulupiiri-laki lakkautettiin ja koulutuskilpailu tuli kuvioihin. Enää ei siis mennä lähikouluun vaan kilpailutetaan kouluja. Lasten yhdenvertaisuus ja taas-arvo kärsivät. Lukekaa sosiologiaa, taloustiedettä ja kasvatustiedettä ym.

Onko muka noin? Itse olen käsittänyt, että koulushoppailu on nimenomaa kielletty nykyisin?

Sama tulee esiin myös lääkäreillä, vaaditaan asiakaspalvelua. Lääkäreillä ei kuitenkaan ole ole asiakkaita vaan potilaita!

Totta varmasti. En ole tullut tätä edes itse miettineeksi.

Itse varhaiskasvatuksen puolella opettajana toimineena tuntuu, että tuo vanhempien vaatimustaso kasvaa mitä vanhemmista lapsista kyse, ja valittaminen on nyt helpompaa. Aina mahtuu mukaan kaikenlaisia vanhempia, mutta päiväkodissa ja esipopetuksessa vanhemmat ovat oman kokemuksieni mukaan vielä yleensä tosi kiitollisia, vastaanottavaisia ja muistavat aina kiittää päivältä 🙂 Lasten kasvatustyötä tehdään aidosti yhteistyössä vanhempien kanssa, joka on rakennettu molemmin puoliselle kunnioitukselle ja luottamukselle. Ja se on hienoa ennen kaikkea lasten kannalta!:)

Ida

http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

Ihana kuulla 😍

Kiitos kun otit esiin tämänkin tärkeän asian esiin opettajuuteen liittyen!

Kiitos, kun luit ❤️

Hyvä kirjoitus, ja olen ehdottomasti samaa mieltä. Kun olen kuunnellut monia opettajaystäviä, niin on tullut vähän sellainen olo, että tällainen induvidualistinen tapa olla maailmassa ja ajatella, että minä olen joka tilanteessa palveltava asiakas, on loppujen lopuksi haitallinen ihan kaikille, ennen kaikkea oppilaille. Opettajilla on rajalliset resurssit ja ajan pitäisi mennä ennen kaikkea siihen opettamiseen, ei niin megana mihinkään asiakaspalveluun tai vaatimusten täyttämiseen.

Mä uskon ihmisten kohtaamisen tärkeyteen ja pidän siis myös yhtä tärkeänä sitä, miten lapset kohdataan. Mutta on myös yhtä tärkeää opettaa se, ettei oma perhe/lapsi ole isossa joukossa ainoa perhe ja lapsi. Sellaisen ymmärtäminen antaa valmiudet jatkossakin kohdata elämä.

Ehkä opettajan ammattia ei lueta perinteisiin palveluammatteihin, mutta jokainen ammatti on omalla tavalla palveluammatti. Harvaa työtä tarvitsee tehdä, jos ei löydy asiakasta. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että vanhemmille ei tarvitse palveluksia tehdä, mutta ilman lapsien palvelua opettajaa ei tarvita ollenkaan. Enkä tarkoita palvelulla nyt mitään jokaisen toiveen toteutusta. Mutta tässä on lapsien myötä tullut seurattua kaikenlaisia opettajia, ja kyllä oikeasti osalle tuntuu olevan hieman epäselvää, että kaikkein tärkeintä ovat oppilaat ja heidän oppiminen. Mutta onneksi kohdalle on osunut myös opettajia, joille lapset ja heidän oppiminen ja koulussa viihtyminen on tärkeää. Heitä tekee mieli halata joka kevät ja heitä oppilaat rakastaa!

On ihan totta, että usein se paras ope on myös ihmiläheisin, empaattisin ja avuliain. Se ei kuitenkaan tarkoita palveluammatti, vaan sitä inhimillisyyttä ja ihmisten kohtaamista, mitä kaikki ihmistyö parhaimmillaan on. Hyvä on ope sellainen ilo ja apu, mitä parempaa tiimiä vanhempi ei voi toivoa!

Myyjän työ on antaa tuote ja ottaa rahat. piste.

Poliisin työ on pamputtaa ja sakottaa. piste.

Papin työ on kastaa, haudata ja saarnata. piste.

Ei nyt aivan noinkaan. Opettaminen ja kasvattaminen ovat laajoja käsitteistä, jotka pitävät sisällään vaikka mitä, kun taas tuossa listassa töistä on esitetty yksittäiset hommat. Esimerkiksi papin työ on todellisuudessa sielunhoito, tuki ja hengellinen työ, jotka pitävät sisällään huomattavasti paljon enemmän kun kasteet ja hautajaiset.

Ihana kuitenkin, että ihmiset myös antavat positiivista palautetta 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X