Raskausviikko 4. Vihdoin plussatesti! (Menkkaoireista huolimatta)

Mä olen raskauden ajan kerännyt tietoja, ranskalaisia viivoja ja lauseenpoikasia siitä, miten raskaus on edennyt ja miltä milläkin viikolla on tuntunut. Ensin ajattelin, että pidän nuo viikot vain itselläni, että voin joskus niihin palata. Mutta kun nyt aloin lukea niitä, tuntui, kun ekojen viikkojen tarinoista olisi iäisyys. Teki ihan mieli fiilistellä niitä ja kertoa noista viikoista myös teille. Ainakin itse olen koko raskauden ahminut kaiken maailman raskaustarinoita, joten ehkä näitä on kiva lukea myös siellä ruudun toisella puolella, jos toiveissa on raskaus tai olet raskaana. Tai muuten vaan: Onhan nämä tarinat joka kerta erilaisia kuin jonkun jonkun toisen tarinat.

Mä olin elätellyt raskaustoiveita niin monen kierron ajan, että olin alkanut jo vähän kyllästyä ”raskausoireisiin”. Niin monta kertaa mun oma psyyke oli huijannut raskausoireita. Ja kun vielä päälle oli pistetty heilahteleva kierto, olin tulkinnut oireita monta kertaa vääriin niin, että olin joutunut pettymään kerta toistensa jälkeen. Oli ollut mahan turvotusta, rintojen arkuutta, myöhässä olevia menkkoja ja vaikka sun mitä.

Siksipä tässäkin kierrossa olin skeptinen. Mitä jos nyt kävisi, kuten aina ennenkin. Olin viikon alussa ystäväni kanssa hotellissa. Siellä mulla meni vatsa sekaisin ja muutenkin olo oli osin etova. Ystäväni oli jo ihan varma, että olisin raskaana. Itse aloin innostua aiheesta. Jopa tekstailtiin kotona olevalle A:lle, että pitäisiköhän tehdä testi. Päädyttiin kuitenkin siihen, että menkkojen ekaan poisjääntipäivään oli niin pitkä aika, ja toisaalta halusin tehdä testin A:n kanssa, että nyt jäätiin vain odottelemaan.

Keskellä viikkoa matkustin Hankasalmelle F:n kanssa hiihtolomalle. Ilmestyi Kauneuden ja terveyden kansijuttu ja muistan, kun luon juttua ensi kerran vanhempieni sohvalla, mahaani alkoi kipristellä hirveästi. Kipu oli kuukautiskipujen kaltaista, mutta kipeämpää. Selkä oli myös arka. Laitoin kotiin jääneelle epätoivoisi viestejä siitä, kuinka olin täysin varma siitä, että tämäkin kierto oli nyt tässä. Mies yritti rauhoitella minua ja sanoa, että toivoa ei olisi vielä menetetty. Minua vaan vituttu miehen ainainen positiivisuus. Ärsytti se, miten toinen ei kerta kaikkiaan tajunnut, ettei tässä ollut tilaa enää millekään toivolle. Peli oli menetetty.

Näin samana päivänä siskoni vastasyntyneen ihana tytön ensimmäistä kertaa. Hän oli niin pieni ja ihmeellisen rakas. Ei kertaakaan tuntunut sille, että toisen vauvan pitely olisi tuntunut vaikealle. Onni tuntui, vaikka itseä ahdisti oma olo. Uskon, että jos lapsi olisi ollut jonkun kaukausemman ihmisen, olisin voinut tuntea myös surua. 

Kuukautiset eivät kuitenkaan alkaneet sinä päivänä, eikä seuraavana. Olin ihmeissäni. Koska varsinainen ensimmäinen testipäivä olisi ollut viikonloppuna, kun menimme ystäväperheen kanssa Himokselle, emmekä olisi voineet tehdä A:n kanssa kuitenkaan testiä vain omissa oloissamme, päätimme, että teen testin yhtä päivää liian aikaisin Hankasalmella. Pidin miestä jutussa mukana WhatsAppin kautta. Kun testiin alkoi piirtyä kaksi viivaa, lähetin kuvan ja kysyin ”eikö olekin molemmissa viivaa?”. Ja siitä se matka sitten alkoi.

Olo oli aivan epätodellinen. Uutisista kerrottiin heti molempien perheiden aikuisille ja Himoksen reissun vanhemmille. Oli aivan hassua, kun yhtäkkiä pitikin katsoa kaupassa, mitä juustoa salaattiin laitettiin ja kuinka salaatti oli huuhdeltu. En uskaltanut lasketella. 

Tein viikonlopun ajan testin joka ikinen aamu. En voinut millään uskoa raskautta, kun oireet olivat jääneet alkuviikkoon ja hotelliin. Olo oli koko ajan aivan tavallinen. Fyysisesti. Henkisesti jotain ihan muuta.

-Karoliina-