Kolmistaan

Aionko pukea kaksoset samanlaisiin vaatteisiin?

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Olen uskaltautunut nyt kaksi kertaa haahuilemaan vauvanvaateosastolle. Ekalla kerralla oli ”pakko” ostaa vauvauutispostauksen bodyt. Ja ainokaisiksi ostoiksi ne yksien kirpparilta ostettujen vauvafarkkujen lisäksi ovatkin jääneet tähän mennessä. Pikkuhiljaa pitäisi kuitenkin jotain alkaa hankkia, koska kaksoset syntyvät keskimäärin raskausviikolla 32, joten keskiväli on ehkä jo ylitetty.

Mulle on ihan selvää, etten halua pukea lapsosia samoihin vaatteisiin. Samat naamat riittää samisteluun. Olin ajatellut, että ostaisin kuitenkin saman tyylistä tai vaikkapa samaa vaatetta välillä eri väreissä. Käytäntö on osoittautunut kuitenkin  hankalammaksi.

Aina, kun löydän kivan vaatteen, en löydä siihen saman henkistä paria. Ainakaan oikeassa koossa (ja alerekistä) . Ja kirppiksellä olen puolestani ihan pihalla. Voiko ostaa vain yhden kivan bodyn, jos en koskaan löydä toiselle yhtä kivaa.

Noh. Pieniä ongelmiahan nämä. Tai ei edes ongelmia. Oli vaan yllättävää. Ehkä tässäkin kaksosasiassa oppii ajan kanssa mestariksi.

-Karoliina-

P. S. Mun instan inboxiin saa tarjota kuvan ja hinnan kanssa myyntiin 44-68 vaatteita!

 

Kuva: Pixabay

Lue myös

X