kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 07.06.2019

Aionko pukea kaksoset samanlaisiin vaatteisiin?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
47 kommenttia

Olen uskaltautunut nyt kaksi kertaa haahuilemaan vauvanvaateosastolle. Ekalla kerralla oli ”pakko” ostaa vauvauutispostauksen bodyt. Ja ainokaisiksi ostoiksi ne yksien kirpparilta ostettujen vauvafarkkujen lisäksi ovatkin jääneet tähän mennessä. Pikkuhiljaa pitäisi kuitenkin jotain alkaa hankkia, koska kaksoset syntyvät keskimäärin raskausviikolla 32, joten keskiväli on ehkä jo ylitetty.

Mulle on ihan selvää, etten halua pukea lapsosia samoihin vaatteisiin. Samat naamat riittää samisteluun. Olin ajatellut, että ostaisin kuitenkin saman tyylistä tai vaikkapa samaa vaatetta välillä eri väreissä. Käytäntö on osoittautunut kuitenkin  hankalammaksi.

Aina, kun löydän kivan vaatteen, en löydä siihen saman henkistä paria. Ainakaan oikeassa koossa (ja alerekistä) . Ja kirppiksellä olen puolestani ihan pihalla. Voiko ostaa vain yhden kivan bodyn, jos en koskaan löydä toiselle yhtä kivaa.

Noh. Pieniä ongelmiahan nämä. Tai ei edes ongelmia. Oli vaan yllättävää. Ehkä tässäkin kaksosasiassa oppii ajan kanssa mestariksi.

-Karoliina-

P. S. Mun instan inboxiin saa tarjota kuvan ja hinnan kanssa myyntiin 44-68 vaatteita!

 

Kuva: Pixabay

Kommentit (47)

Mua lapsena ärsytti että minut ja kaksoisveljeni puettiin aina samanlaisiin vaatteisiin minulle ”tyttöjen värillä” ja veljelle ”poikien värillä”. Vieläki ärsyttää jotkut vanhat valokuvat. Eikö kaksosia voi pukea kuin muitakin sisaruksia. Molemmille jotkut kivat vaatteet, aivan sama sopiiko ne yhteen vai ei. Toisella voi olla vaikka mekko ja toisella farkut. Toisena päiväni sit vaikka toisin päin. Eihän itsekään pue joka päivä ihan saman tyylisiä vaatteita. Tai pukeudu mätsäämään esim puolison kanssa yhteen.

Ja vinkki, muistakaa valokuvata kaksosia myös erikseen. Nimimerkillä, minusta ei tainnut löytyä kuin yksi kuva jossa olen ilman kaksoisveljeäni. Ja se joskus harmittaa hieman nyt aikuisena.

Se tupla on kuitenkin niiiin älyttömän rakas ja tärkeä, että sitä sidettä ei tarvitse ”vahvistaa” sillä että kaikki pitää olla samanlaista tai mätsäävää. Tai sitten kun ollasn isompia etes yhteistä. Veljen kanssa jaettiin aina kaikki, mutta olihan se mahtava saada jotain ihan omaa. (Mitkä kuitenkin sitten aina jaettiin yhdessä. 😄) Nyt aikuisenakin nauretaan että jos ollaan samassa paikassa ja toisella on Tupla tai Twix, niin se toinen puoli on automaattisesti toisen. 😊🙈

Päätin itse myös jo varhaisessa vaiheessa, että vaatteet ovat yhteisiä, kunnes osaavat itse asiaan jotakin mielipidettä ilmaista. Tokihan sitä tuli ostettua omaan makuun suunnilleen samantyylisiä housuja ja bodyjä mitä oli helppo sekoitella. Kyseessä ei-identtiset pojat. Sitten kävikin niin, että tehtiin ”raskauden purku” 36+0, koska toinen pojista ei enää kasvanut, heillä oli syntyissään yli kilon painoero! Se ero kyllä tasottuu varmasti jossain kohtaa, mutta sittenpä vaatteiden kanssa kävikin niin, että he käyttivät eri kokoja. Siinä mielessä hyvä, ettei yhtä kokoa tarvitse hankkia niin paljon, kun muutenkin ensimmäisenä vuonna koko vaihtuu suht tiuhaan. Kun kuulimme, että molemmat pojat tulevat olemaan pieniä ja toinen superpieni, kävi vanhempamme hankkimassa muutamia minikokoja. Noh, eipä niitäkään olisi tarvinut kuin muutamat, koska olimme lastenosastolla kuukauden päivät ihan vain lihomassa 🙂 Onneksi lastenosastolla oli kivoja vaatteita – ainakin täällä Oulussa! 🙂 ja sanoisin, että vaikka haluaisi pukea samanlaisiin, niin se voi olla vaan suurempi haaste tässä alkupuolella kun rapatessa roiskuu 😀

No tämäpä se. Koskaan ei tiedä, miten käy ja menee, joten kauheasti lukkoon lyötyjä juttuja ei tarvitse tehdä. 

Heips! Kysymys tästä uudesta sivustosta; löytyykö viimeisimmät postaukset jotenkin helposti järjestyksessä? jos haluaa lukea useamman väliin jääneen postauksen niin on vähän ärsyttävää rullata läpi kaikki kommentit ennen kuin pääsee seuraavaan.

Hmm. Mulla ei näy ne, jos en erikseen avaa kommentteja siihen väliin. Näkyykö sulla ne aina vakiosti siinä?

Toi kaksosten keskimääräinen syntymisaika aiheutti mulle TODELLA päänvaivaa. Odotin omiani loppuvaiheen kuumilla kesähelteillä ja hyvissä ajoin lyötiin äitipolilta tieto että kaksosraskaus ylipäätään sekä perätilaisuuden vuoksi synnytys tullaan käynnistämään 37viikolla. Lopputulema oli, että lapset syntyivät viikolla 39+4 käynnistettynä. Ja vaikka tiedänkin, että mitä pitempään he vatsassa pysyvät, sitä ns. Parempi se vauvoille on. Mutta voi taivas sentään, kuinka pitkältä tuo 2viikkoa4päivää tuntui tuon ”luvatun” käynnistyspäivän jälkeen. Minun vointini oli hyvä sekä tietysti myös vauvojen, joten kiirettä ei lopulta pidetty.

Voi jukra. Voin vaan kuvitella. Jos viikolla 28 maha on samankokoinen (tämä tieto pitäisi olla tosi :D) kuin viikolla 40 yksiköiden kanssa, voi viikko 39+4 olla jo melkoista. 

Itse puin kaksoset samanlaisiin. Hoidin itse yksin päivät, ei tullut niin ajateltua. Aika kiireistä aikaa. Selviytyi vain päivästä. Myöhemmin toivoin samanlaisia lahjoja, riidoista viisastuneena. Kannattaa hommata vaaleita värejä, koska voivat olla väreillekin allergisia. Samalla luokalla olivat, toinen toi toiselle läksyt, kun olivat kipeänä. Kaikki helpoksi.

Lopultahan se juurikin menee niin, että he itse ilmaisevat, miten asiat pitää mennä. Tämä vanhempien päätös koskee varmasti vain ihan alkua 🙂

Vauva-aikana meidän lapset puettiin useinkin eriparisiksi. Tämä siksi, että useat vaatteet oli kirppikseltä hommattuja. Nykyään lapset valitsevat vaatteensa kaapista itse (määrittelemme toki reunaehdot: pitkää vai lyhyttä hihaa, sporttia vai juhlavaa jne.) ja joinakin päivinä ovat kuin kaksi marjaa ja toisina taas ihan erilaisia. Meillä alkoi yllättävän aikaisin tuo valikoivuus vaatteiden suhteen. Syytän siitä kuitenkin itseäni, koska lapset ovat seuranneet omia vaatekriisejäni niin läheltä.:P Oikeasti ei haittaa yhtään. On ihan ok ilmaista itseään pukeutumisen kautta. Oliko muuten typo tuo kaksosten keskimääräinen syntymäaika? Itse muistelisin lukeneeni huomattavasti pidemmistä viikoista, lähteestä riippuen 36-38. Omat syntyivät 37+2.:)

Hmm. Olenkohan yleistänyt sen, mitä meille on sanottu. Mulle sanottiin jo ekoilla lääkärikäynneillä, että nämä ei saa mennä yli 37. Että sitten käynnistys. Tosin luoko lisävaaraa sama istukka, tiedä sitten. 

En itse koe vääräksi sitäkään, jos haluaa pukea lapset samanlaisiin vaatteisiin. Puetaanhan toisinaan sisaruksetkin samanlaisiin paitoihin tai väreihin.

En mäkään koe, että se on vanhemmuuden synneistä suurin. Mutta jotenkin koen – vielä nyt, kun en asiasta mitään tiedä – että identiteetille olisi hyvä, jos ei paketoitaisi ulkoisesti (kuten ei muutenkaan) aina samaan muottiin. 

Identtisenä, hyvin samannäköisenä kaksosena voin sanoa: pue mieltymyksiesi mukaan, ja kohta he kertovat itsekin, mitä haluavat pukea. Kenenkään identiteetin kehittymistä ei vääristä samannäköiseksi pukeminen, eikä kehitystä vahvista erinäköiset vaatteet. Kaksoset kun ovat yksilöinä ja kaksosina erilaisia; mikä sopii joissain perheissä, ei välttämättä sovi toisissa 🙂 keinotekoisia erotuksia (eri pk-ryhmät, harrastukset, koululuokat) jne ei tarvitse tehdä kategorisesti, sulle syntyvät tyypit kyllä itse osaavat jo aika pienestä lähtien kertoa, miten omalla kohdallaan haluaisivat tehtäväksi! Oma identtiteetti kehittyy kyllä, vaikka olisivat pitkään hyvin me-henkisiäkin. Ja toisaalta, toisille kaksosista on tärkeää hyvin intensiivinen suhde aikuisuudessakin. Näät kyllä, miten on teidän perheen kohdalla. Luota niihin syntyviin tyyppeihin, kertovat kyllä! Terkuin: eri ja samoja vaatteita lapsuudessa omannut, eri koululuokilla oleillut (joskin olisi itse haluttu olla samalla ja edelleen 35v olen sitä mieltä, ettei siitä olisi ollut haittaa), yhteisiä ja omia lahjoja saanut, nykyään eri paikkakunnilla eri elämäntilanteissa oleva kaksonen, jolle oma kaksonen on edelleen tosi tärkeä omien ystävien lisäksi.

Hyvä näkökulma! Se taitaa mennä juurikin näin 🙂

Minä puen lapsiani samantyylisiin asuihin hyvin usein vaikka ovat ikähaitarilla 14-0v. Ja heitä on 5kpl. Siis ”punaisena lankana” usein joku väri, tai materiaali asuissa. Ja se on heistä toistaiseksi kivaa. Eikä se todellakaan ole pois heidän yksilöllisyydestä.
Minulla on veljet, jotka ovat kaksosia. Heillä oli usein samanlaisia vaatteita mutta eri väreissä. Heitä oli vaikea ulkopuolisten erottaa ja yleensä oli vakiintunut ”koodi” että H. puettiin vaaleampiin ja A. tummempiin sävyihin. Helpotti esim. hoidossa.
He ovat aina olleet erilaiset luonteeltaan eivätkä ole kärsineet yhtenevistä asuista vaan juurikin pieninä halusivatkin.
Tsemppiä ja ilon rutistuksia teille vanhemmille ja tulevalle isosiskolle!!

Kiitos <3 

Hyvä kun otit tämän näkökulman puheeksi, koska jos minulla olisi vaikka 1- ja 4-vuotiaat lapset, varmasti niissäkin miettisin jollain tapaa, että asut ovat samanhenkisiä , vaikkei samanlaisia. Itse asiassa kyllä me vaikka miehen kanssa juhliin mennessä käydään keskustelu, kuinka juhlavat kemut on kyseessä. En voisi esim kuvitella, että hän lähtisi puvussa ja minä vaikka farkuissa. Tai itse iltapuvussa ja hän ilman solmiota. Sillä tavalla mätsään myös lapsen juhla-asun samalle levelille kuin meidän. 

Kaksoset syntyvät onneksi keskimäärin viikolla 36, ei sentään viikolla 32. Puolet keskimäärin seitillä, puolet alateitse.

Lähde: https://www.suomenmonikkoperheet.fi/monikkotietoa/odotus-ja-synnytys/

Hei joo! Niinpä näyttää ton mukaan, enkä lainkaan epäile lähdettä. Tosin meille sanottiin tuo 32 ihan valmennuksessa. Hmm. Ehkä kyse oli identtisistä tai jostain muusta. Mutta onni on toki, mitä myöhemmin <3

Unohtu se vielä sanoa, että päätin jo ennen A & S syntymää, että teen niille omat kakut jokaisella synttäripäivälle. Ovat siis saaneet omat juhlakakut niin ristiäisissä kuin 1 ja 2-vuotis kemuissakin. Asia, joka on aina ”omaa”, kun joutuvat kaiken syntymästä asti jakamaan.

Ja vaatteista vielä. Tytöillä ei ole omia vaatteita sinällään vaan yhteinen vaatekaapin sisältö paitsi pois lukien, jos ja kun on eriväriset uökovermeet, niin ne on ”ikiomat”

Kakkuasia. Make notes 😀

Meillä asuu identtiset kaksostytöt tosiaan, jotka täyttivät juuri 2-vuotta. Vauvana niillä ei ollut juuri koskaan samanlaisia vaatteita yhtä aikaa päällä tai jos oli, niin oli sama vaate eri väreissä. Nykyään sisävaatteet ovat 95% ajasta ”eriparia” eli esim molemmilla erilaiset paidat – ja housut. Muutamia vaatteita mm mekkoja on samanlaisia eriväreissä ja ne on joskus yhtä aikaa päällä erilaisten pöksyjen kanssa.

Ulkovaatteissa sitten onkin hankalampi. Haluan, että ne ovat samaa paria keskenään, mutta mieluiten erivärissä. Tämä sitten onkin haalareiden/takkien kanssa monesti hankalaa toteuttaa, kun on yksi sievä väri ja loput omaan makuun huonoja tai liian arkoja eli useimmiten ovat sitten saman värisessä haalarissa ja erivärisissä pipoissa. Enkä halua myöskään toiselle sinistä haalaria ja toiselle punaista, kun sitten aina saa toteamuksia, että ”ompa söpö tyttö-ja poika” ja olla sitä sitten korjaamassa.

Kuvia Meillä on otettu yhdessä ja erikseen. Eniten taitaa olla erikseen otettuja, kun yhteiskuvat ei tuppaa molempien osalta ikinä ”onnistumaan” 🤣🤷‍♀️

Kaksosuus on niin upea juttu ja sen kanssa oppii äitinäkin löytämään sen ”oman juttunsa”

Jännä juttu, että olen ajatellut – vielä asiasta mitään tietämättä – että ulkovaatteissa voin joustaa ja samistella. Kun haluan kuitenkin, että molemmilla on yhtä hyvät vesipilarit ja tekniset ominaisuudet. Onhan tuolla F:lläkin ollut samanmalliset Reiman kengät jo yksistään 4 vuotta putkeen. Aina vaan ostetaan uusi koko. 

Itsekin kaksosena koen hyväksi, että vanhemmat huomioivat meidät yksilöinä. Vaatteet eivät juuri koskaan olleet samanlaisia, korkeintaan samat eri väreissä. Lisäksi tarkoituksella oltiin eri luokilla koulussa, niin oli myös omia juttuja ja omia kavereita. Silti opettajat sekoitti meidät, vaikkei olla edes identtisiä. Kaksonen on maailman tärkein ja läheisin ihminen, mutta mielestäni vanhempien tai muiden aikuisten ei tarvitse sitä korostaa sen enempää kuin muillakaan sisaruksilla 🙂

Tätä mäkin olen ajatellut! Ja juuri niin, ettei esim kotona puhuttaisi ”kaksosista”, vaan lapsista ihan nimillä. Jos pitää jotenkin eritellä, niin sitten vaikka ”pienet”, kuten meillä perheessä puhuttiin, kun tarkoitettiin kahta viimeisenä syntynyttä. Tai ”isot”, kahta ensimmäisenä syntynyttä. Meistä keskimmäisin kuului molempiin kategorioihin 😀 

Minusta monikkoyhdistykset järkkää kirppiksiä ja nykyisin FB on varmasti myös vastaavia. Tampereella on varmasti monikkohdistys.

Siskolla on kaksoset. Hauskinta oli, että häneltäkin on monesti kysytty onko nämä identtiset vaikka lapset on tyttö ja poika 🙂

Onnea 🙂

Se on muuten hassua, että meiltäkin on kysynyt moni aikuinen ihminen, että ovatko samaa sukupuolta vai eri.  Vaikka siis tieto identtisistä on ollut kysyjällä jo. 

Kävinkin jo kommentoimasta tonne instan puolelle ja nyt huomaan, että samoilla linjoilla ollaan. Mun mielestä kaksosuutta ei tarvitse korostaa vaan nimenomaan sitä, että lapset ovat yksilöitä. Meidän tyttöjä on monien ollut vaikea tunnistaa alusta asti, enkä halua hankaloittaa sitä samoilla vaatteilla enää enempää. Ei se ole lapsestakaan kivaa, kun joutuu aina kertomaan kuka on 😀
Mä puin pienenä tytöt samankaltaisiin vaatteisiin ns. yhteen sopiviksi, mutta nyt kun ajattelen niin vähän turhaahan sekin on. Nyt lapset ovat jo sen verran isoja, että ostetaan mistä tykkäävät. Ja etenkin kun suurimman osan vaatteista pyrin ostamaan kirppiksiltä niin siinä ei voi enää samanlaisuutta niin ajatella.

No se on juuri niin, että kirpparilta harvoin pareja löytyy! 

Meillä oli mun identtisen siskon kanssa pienenä aina samanlaiset vaatteet ja nyt niitä kuvia on niin ihana katsoa 😊 sitten kun haluttiin itse päättää vaatteistamme niin oltiin myös erilaisissa vaatteissa 😂

Ihana, että olet kokenut niin, että asiat on tehty teillä oikein <3

Hyvä pointti tuo, että ottaa lapsista myös erikseen kuvia. Ja sen tiesinkin, että pitäisi tehdä välillä asioita vain sen toisen kanssa, että ei aina sellaisena koko pakettina! Täällä siis saatu pari päivää sitten tietää, että kaksoset (erimunaiset tosin) ovat tulossa, joten ajatuksen tasolla koetetaan tehdä tätä valmistautumistyötä!

Karoliinalle onnea odotukseen!

Oi että! Onnea teillekin <3 Ekat päivät pää oli kyllä aika pyörällä ainakin meillä tästä tiedosta. 

Ystävä puki kaksoset ihan pieninä erilaisiin, mutta vanhempana tuli haasteita kun aina jompikumpi suuttui erilaisesta vaatteesta. Nyt 3 vuotiaana he kulkevat samanlaisissa vaatteissa, koska muuten tulee riita ja tappelu.

Tästä puhui mulle myös yksi identtisten äiti. Ja hän sanoi, että jopa hävettää, kun lapset haluavat laittaa tismalleen samanlaiset. Kun ei itse haluaisi leimautua vanhemmaksi, joka pukee lapset samistellen. Mutta se kun sattuu olemaan lasten oma toive. 

Itse olen kolmosena kasvanut ja kiitollinen siitä, että vanhempani eivät koskaan pukeneet meitä samanlaisiin vaatteisiin. Kuten kaupantätikin mainitsi, kaksosuus/kolmoisuus tarkoittaa joka tapauksessa melkein kaiken jakamista, joten mielestäni oli tärkeää, että saimme kuitenkin kasvaa kaikissa mahdollisissa asioissa yksilöinä. Toki pienenä sillä ei ole niin merkitystä, mutta kasvettaessa tämän merkitys kasvoi kokoajan.

No ihan varmasti juuri näin, että iän myötä asia korostuu! 

Mun täytyy myöntää, että mä varmaan tuplavauvojen kanssa pitäisin vaatteita yhteisinä, kunnes itse osaisivat valita ja erottaa omansa. Kuulostaa itellekin kummalliselta, I know, mutta miten ihmeessä voi muistaa kummalle alunperin on hommattu /saatu lahjaksi mitkäkin sukat niistä mahdollisista kymmenistä. 😅

Mä en kanssa ajattele, että vauvoilla on (ehkä ulkotamineita lukuun ottamatta) oltava täysin omansa. Tosin en varmaan halua kovin montaa ihan samaakaan asua. Mutta siis sekaisin niin kauan, kun alkavat itse ymmärtää, mitä on päällä. 

Onko tulossa kaksi prinssiä vai prinsessaa? 🙂

Meillä on siitä vahva arvaus ultrien perusteella, mutta ei haluta ainakaan vielä kertoa. Koskaanhan ne ei (ilman verikoetta) ole kuitenkaan aivan 100% tietoa, ja meille verikoetta ei ole tehty. 

Meillä tyttö-poikakaksoset, toisella kymmenellä jo. Kertaakaan eivät ole halunneet mitään samanlaista, pl karkkipäivän karkit tai käteinen..😊 Itsekään en tosin samanlaisista vaatteista perustanut, toki joitain samanlaisia mutta erivärisiä lahjavaatteita oli käytössä, harvemmin kyllä yhtäaikaa.. Ja hyvä idea muistaa ottaa omia kuvia, meillä tosin unohtui ristiäisissä ottaa se tuplakuva..

Meillä identtiset on usein puettiin samanlaisiin vaatteisiin, vaikka odotusaikana vannoin etten niin tee. Usein myös isommilla oli samanlaiset vaatteet. Nykyisin päättävät itse vaatteensa, lähes aina samanlaiset 🙂

Ymmärrän identtisten pukemisen eri vaatteisiin. Hyvää ystävääni harmittaa kun ei kaikista vauvakuvista erota, kumpi kyseessä. Tämän vuoksi toisella on aina tummempi vaate ja toisella vaaleampi. Itse täysin epäidenttisten äitinä taas tykkään samistella 🙂 ja niitä kivoja löytöjä kannattaa hankkia vaikkei paria heti löydy, se saattaa löytyä vasta myöhemmin vaatekaapista! 44-50 vaatteet taas liikkuvat hyvin monikkokirppiksillä

Vielä raskauden kestoon. Vaikuttaa että se vaihtelee sairaanhoitopiireissä ja raskauksia on alettu päästää pidemmälle, jos ongelmia ei ole. Mutta tietysti etenkin momot (ja sen jälkeen modit) puretaan aikaisemmin. Itsellä myös käsitys että 32 ja 36. Didit saatetaan päästää jopa 40 asti.

Meillä erimunaiset tytöt (pun intended), tykkään pukea heidät samankaltaisiin vaatteisiin, mutten samanlaisiin. On myös helpompi esim vieraille keksiä muistisääntöjä vaatetuksesta tyyliin Karoliinalla on keltainen paita, Miinaliinalla on musta. Helpottaa myös itseä, kun takaapäin ei tunnista nopeesti, kumpi kyseessä, jos vaikka tarvii kieltää tms. Lahjaksi on saatu (ja tekin varmasti tulette saamaan) täysin samanlaisia vaatteita, joita ei sitten malta jättää käyttämättä. On muuten hauskaa, kuinka ihmisillä on pakkomielle väittää, että kahdesta possunpunaisiin puetusta lapsesta toinen on varmasti poika. Tai kuinka he pettyvät, kun ovatkin eri näköiset, vaikka ovat kaksoset. Tervetuloa ihmeellisyyksien maailmaan!

Vitsi miten hyvä tuo kuvavinkki! Kiitos! Taas asioita, joita ei kertakaikkiaan edes ole tullut ajatelleeksi. 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X