Mä olen jo aikaisemmin kertonut siitä, miten yrittäjän ja toisaalta työntekijän duuneissa on molemmissa omat hyvät ja huonot puolensa. Yksi yrittäjyyden ihana puoli – siis tällä mun alalla – on se, että töitä voi tehdä missä ja milloin vain. Huono puoli se, että töitä täytyy tehdä milloin ja missä vain, koska lomia ei ole.
Koska te toivotte jatkuvasti MyDay-postauksia, ajattelin näyttää nyt konkreettisesti sen, millaista tämä meidän kesän vietto on töiden ja vapaa-ajan risteytyessä. Eli ts. miten en ole lomalla, mutta kuitenkin työnteko on erilaista ja löysempää kuin talvisin.
Sunnuntai 30.6.2019
Ollaan vietetyt viikonloppua Hankasalmella. A lähtee sunnuntaina ajelemaan Tampereelle, koska hällä on normaalisti työpäivä maanantaina. Me jäämme F:n kanssa mummolaan vielä yhdeksi yöksi. Käymme aamupäivällä sukujuhlissa, ja kun kemut ovat ohi, F lähtee mummon ja papan kanssa Jyväskylään luontomuseoon, minä tulen lapsuudenkotiini jo edeltä. Teen töitä viidestä puoli kymmeneen illalla. Kirjoitan postauksia, suunnittelen uutta työviikkoa ja hoidan Sidosteeseen liittyviä asioita. F tulee isovanhempien kanssa välissä jo mummolaan, mutta iltapalahuolto ja saunomiset hoidetaan isovanhempien toimesta.
Maanantai 1.7.2019
Mun isä on lähtenyt töihin jo kuuden aikaan, mutta minä olen meistä naisista eka, joka herää kahdeksan maissa. Mummo ja F koisivat ennätyspitkiä unia. Aloitan aamun sähköposteihin vastailulla, ja vaikka muut heräävät, teen töitä 11 asti. Käyn pitkästä aikaa läpi sähköpostinrästiposteja (inhokkihommaani, joka varsinkin kesäisin on huonolla hoidolla), soitan muutaman työpuhelun, sovin palaverin elokuulle ja alan neuvotella yhtä uutta yhteistyökuvioita sähköpostiviestien avulla. Kirjaan itselleni ylös, että muistaisin illalla hoitaa kuitit ja laskutushommat, mutta tiedän jo valmiiksi, etten tule tekemään niin.
Hyppäämme junaan klo 12.45 ja kirjoitan koko matkan 14.50 asti postauksia jemmaan. On ihanaa, kun junassa on hyvä ilma, eikä minulle tule huono olo. Junassa työskentely on best, koska silloin matka etenee nopeasti. Nautin, koska tiedän, että tuleviin vuosiin tällainen ei varmasti ole enää mahdollista. Sanon äänikirjaa kuuntelevalle F:llekin, että nyt meidän tulee nauttia rauhasta, koska puolen vuoden päästä tilanne junassa on meillä jo ihan toinen.
Tiistai 2.7.2019
Herään puoli kahdeksalta. Keitän puuroa, juon kahvia ja samalla näpytän kännykällä työjuttuja: Pitää saada hoidettua Sidosteen urheilijan sponssipaita painoon päivän aikana (kisat jo seuraavana päivänä). Soitan äitipolille ja varmistan seuraavan päivän ultra-ajan ja päivitän asiakkaan some-tilit.
Mies lähtee töihin ja kun lapsi on käyttänyt päivän ruutuaikansa jo ennen aamuysiä, alkaa hän askarrella, maalata ja tehdä erilaisia sotkuisia puuhia, joista en jaksa välittää, koska on ihanaa, että A)hän on niin kekseliäs yksin touhuaja ja B)voin tehdä hyvällä omatunnolla töitä.
Tiedän, että fiksuinta olisi ensin pedata sängyt, raivata koti aamukunnosta päiväkuntoon ja pukea päälle, mutta sorrun taas kerran siihen, että alan tehdä päivän töitä keskellä pomminjäljillä olevaa kotia, yöpuvussa.
Annan yhden yhteistyötarjouksen asiakkaalle, joka sitä pyytää. Muistutan toista asiakasta syksyn yhteistöistä ja annan oma ehdotukseni postausten kärjestä. Samalla muistan, että perhana vieköön yksi tarjousehdotus on seissyt pöydälläni monta päivää. Alan naputella myös sitä.
Yhdentoista aikaa lapsi kysyy, voiko lähteä kaverin kanssa leffaan. Hän ei ole koskaan mennyt leffaan täysin ilman aikuista, mutta en näe ongelmaa, koska leffateatteri ja menomatka sinne on tuttu. Ostan lapsosille leffaliput ja tyttären kaveri tulee kohta touhuilemaan meille ennen elokuvan alkua.
Kirjoitan viikon postauksia taas jemmaan ja otan muutaman kuvan niitä varten. Tämän jälkeen väännän lounaantapaisen meille jääkaapin jämistä. Kesällä kauppakassin tilaaminen on jäänyt ja sen kyllä näkee ruokavaroista.
Ehdin kirjoittaa hetken kolumnia, jonka dead line on perjantaina. Onneksi löydän edellisiltana koneeni syövereistä yhden kolumnipohjan, jonka olin sinne joskus inspiraatioissani näpytellyt, joten aihio on jo valmiina.
Yhden maissa alan pikasiivota kotia ja laittautua ihmisten ilmoille. Päätän sittenkin viedä tytöt leffaan bussilla, koska lapselle ei ole käyttörahaa mukaan ja hän tarvitsee muutenkin nenäsumutetta apteekista flunssaan. Saavatpahan tulla keskenään pois.
Mulla menee Koskarissa yllättävän kauan, koska erehdyn penkomaan Koskarin lastenvaatekirpparille. Tulen kotiin 15 maissa ja alan kirjoittaa kolumnia. Teen tarjouksen isosta ambassador-yhteistyöstä, jonne tulee kirjata tarkasti jo postausten sisältö ja postauksiin liittyvät tuotteet. Kirjoitan sitä ja kolumnia 17 asti.
Olen ajatellut, että illalla, kun lapsi menee nukkumaan, kirjoitan kolumnin loppuun. Ja lapsi nukahtaakin hyvissä ajoin. En saa kuitenkaan mitään aikaiseksi. Valmis kolumnipohja tuntuukin yhtäkkiä taakalle. En saa aikaiseksi enää mitään fiksua ja minua stressaa jo seuraavan päivä ultra äitipolilla.Suljen läppärin yhdentoista aikaan.
Keskiviikko 3.7.2019
Menemme aamulla ultraääneen, jossa kaikki on onneksi hyvin. Sen jälkeen tulen kotiin, jossa F ja hänen ystävänsä viettävät päivää. Yleensä voin keskittyä missä tahansa metelissä ja keskeytyksistä huolimatta, mutta koska nyt ei ajatus ja juttu kulje, häiriinnyn jatkuvasti pienestäkin mekkalasta, ts. ihan normaalista elämästä. Räävin kasaan kolumnia, suikkaroin välillä blogin puoellla ja vastailen sähköposteihin.
Lähden puolineljäksi kynsihuoltoon ja sieltä miltei suoraan Motonet GB-kisoihin. Tulen kotiin ysin maissa tyttöjen kanssa miehen jäädessä vielä kisoihin. Kun tytöt nukahtavat, pakotan itseni tietokoneen ääreen. Runnon kolumnin näppäimistöstä ulos väkisin. Lopetan yhden aikaan yöllä. Harvoin kolumnia on näin vaikea tehdä, ja ajallisesti – tasoon nähden – työskentely oli todella tehotonta. Aina ei vaan lähde. Palautan tekstin toimitukseen saatesanoilla ”tällä kertaa synnytysprosessi oli vaikea. Enkä tiedä, onko tässä edes mitään punaista lankaa”. Saan kuitenkin toimituksesta tsemppiviestin seuraavana päivänä ja kommentin, että punainen lanka on aivan näkyvillä. Se helpottaa.
Torstai 4.7.2019
Herään aikaisin, jotta ehdin ennen klo 10 vastata sähköposteihin. Neuvolan jälkeen teen töitä kaksi tuntia, mutta en saa edelleenkään maksettua tai lähetettyjä laskuja. Olen todella, todella huono tässä kohtaa yrittäjyyttä. Inhoan kaiken maailman alati vaihtuen asiakkaiden laskutustietojen etsimistä ja kaikkea sitä shaiberia. Lisäksi unohdan merkata aina itselleni esimerkiksi eri duunien kanssa sovitut palkkiot, ja sitten pitää selata sähköpostit läpi, mitä mun pitikään laskuttaa. Lapsonen tekee omia pikku hommiaan, kuten askartelee ja tekee bränkkejä.
Ennen yhtä päätän ruokkia lapsen Kotipizzassa ja sitten menemme Pyykin kesäteatteriin Tatun ja Patun ensi-iltaan. Liput olen saanut blogin kautta. Hieman hävettää, että kerta Pyynikillä on ensimmäinen, vaikka asumme 4 minuutin automatkan (ajastin) päässä.
Kun tulemme kotiin, kirjoitan perjantain postauksen, sekä pakkaan ja silitän blogikuvausvaatteet. Menemme A:n ja F:n kanssa ekalle käynnille Nooran ja Matin uuteen kotiin, mutta olemme päättäneet Nooran kanssa ottaa samalla myös blogikuvia. Juomme Nooralla ja Matilla kahvit, ja sitten suuntaamme Nooran ja F:n kanssa kuvaamaan. Kuvausassistentti ei varsinaisesti helpota kuvien ottoa. Eikä se, etten meinaa enää taipua pukemaan ja riisumaan auton takapenkillä. Mutta selvitään tästäkin.
Perjantai 5.7.2019
Perjantaina vastaan muutamaan sähköpostiin, mutta en tee muuta ja näin olen itse asiassa koko viikon hommat ajoittanutkin. A on koko päivän ja illan töissä, joten olemme päättäneet viettää F:n kanssa tyttöjenpäivää. Tällaisina päivinä lapsi on hyvin tarkka, ettei äiti ole läppärillä. Käymme Andy Warholen näyttelyssä, syömässä Ratinassa ja tulemme kotiin katsomaan Harry Potteria. Tosin nukahdan puolen tunnin kohdalla ja lapsi herättää kahden tunnin päästä, kun leffa on ohi. Kokataan yhdessä salaattia ja sitten A:n veli ja F:n serkut tulevat kylään. Tytöt hummailevat keskenään. Lojutaan porukalla sohvilla, syödään iltaruoka ja perään vielä iltapalakin.
Koko päivän takaraivossa on ollut paine, että pitäisi hoitaa ne lasku- ja laskutusasiat, mutta en hoida niitä edelleenkään F:n mentyä nukkumaan. A ei ole kotona, joten päätän tehdä töitä. Kirjoitan tätä kyseistä postausta ylös (helkkarin vaikea muuten muistaa, mitä teki esimerkiksi vuorokausi sitten!), ja kun lopetan, kello on 23.56. Vaikka A tulee kotiin, en saa unta, ja nukahdan vasta aamun pikkutunneilla. Päässä pyörii miljoona asiaa liittyen töihin, äitiyslomaan ja kaikkeen siihen. Huomaan, että olen alkanut pohtia sitä, miten helkkarissa saan klaarattua tämän saman paletin sitten, kun mukana on kaiken lisäksi kaksi vauvaa. Olen palkannut itselleni äitiysloman ajaksi jo assarin, mutta silti mietityttää, miten saa hoidettua äitiyden ja yrittäjyyden extreme-olosuhteissa.
Lauantai 6.7.2019
En tee töitä ollenkaan, mitä nyt päivitän ihan vähän asiakkaan somea. Olen aivan poikki. Olen saanut unta aamuviideltä ja herään ennen ysiä. Mennään naisporukassa naapurin äiti-lapsikatraan kanssa Tammelan torille aamupalalle ja sen jälkeen F menee vielä naapuriin leikkimään. En saa nukuttua päiväunia, vaikka yritän.
Iltapäivällä F lähtee Nooralle ja Matille hartaasti toivottuun yökylään. Yökylä on ajoitettu tähän, koska meidän piti A:n kanssa mennä ystävien pihajuhliin. En kuitenkaan voisi edes kuvitella pukevani päälle bilekolttua ja lähteväni sosiaalisesti pyörimään. Jäämme kotiin, käymme hampparilla ja lojumme sohvalla.
Sunnuntai 7.7.2019
Herään ennen kymmentä. Olen pitkästä aikaa saanut nukuttua hyvät unet. Kannatti siis manailla Instagramissa unettomuutta, heti tehosi ääneenvalitus.
F on vielä yökylässä. Juomme aamukahvia rauhassa sängyssä, mies pelaa jotain kännykkäpeliä ja minä avaan läppärin. Lähetän muutaman työsähköpostin (mitähän jengi ajattelee, kun viestien lähetysajankohta on sunnuntaiaamu), koska tuntuu sille, että nyt siihen on energiaa ja ideat pulpahtelevat mieleen. Edellispäivien epätoivo töistä selviytymiseen on muuttunut hyvien unien jälkeen innokkuudeksi: Keksin ratkaisuja ja suunnittelen, kuinka homman tulee tästä edetä. Mulle käy usein näin, että kun saan vaan nukuttua hyvin, asioille alkaa löytyä ratkaisuja!
Suunnittelen uuden viikon postausten aiheet paperikalenteriini, pohdin yhtä töitä helpottavaa yksityiskohtaa mun töiden organisointiin ja mietin jo, mistä seuraava kolumni voisi kertoa. Uuteen dead lineen on kolme viikkoa, mutta koska mies aloittaa kahden viikon loman viikon päästä, en haluaisi tuhlata perheen yhteistä lomaa yhtään enempää kuin pakko työntekoon.
Buukkaan ensi viikon työpalaverin. Puolen päivän aikaan lapsi tulee kotiin. Vietetään loppupäivä perheaikaa. Käydään pyörälenkillä ja kahvilla Arboretumissa. A tekee ruokaa ja meille tulee ystävä syömään. F huitelee illan pihoilla ja naapurissa, minä pakastan anopin tuomat mansikat. Oikein hyvä viikon päätös!
-Karoliina-
Kuva: Noora Näppilä
Kommentit (13)
Oletko miettinyt ulkoistavasi laskutuksen yms yrityksesi taloushallinnon? 🙂
Kylläpä on ihana lueskella näitä ja aiempia kommenttivastauksiasi – ja asennettasi moneen asiaan: täynnä ihanan tervettä ”maalaisjärkisyyttä”. Hyvä sinä, jatka samaan malliin! Ja tästä ”otteestasi” sekä tuosta tämän tekstin teeman ”järjestelmällisestä, mutta tilanteen mukaan joustavasta, organisointikyvystäsi” on takuulla hyötyä tuplapienokaistesi synnyttyä. Tunnistan hyvin näistä myös osan itseäni, joten kokemuksesta ennakoin 😊. Kaikkea hyvää!
Tästä sai kyllä hyvän käsityksen miksei blogissasi ole enää juurikaan kiinnostavaa luettavaa. Käytät suurimman osan ajasta yhteistyöpostausten suunnitteluun ja kuvauksiin. Kiitos ja hei, etsin muuta luettavaa. (p.s ihme jos julkaiset tämän kommentin :))
Ihme? Miksi? Sinulla saa olla oma mielipiteesi ja jos lukukokemus ei miellytä, on jokaisella varaa valita netin syövereistä jotain itseä kiinnostavaa.
Toiseksi. En käytä suurinta osaa, kuten ehkä huomasit. Mutta todella suuren osan ajasta yrityken pyörityksessä vie kaikki muu kuin itse tämä kiva homma, kirjoittaminen. Se on tosi sääli, mutta jokaisessa työssä on omat kompastuskivensä. Se on yrittäjän työn kurjin puoli: Asiakashankinta, neuvottelut, sähköpostit, laskut jne.
On ihan totta, että en voi julkaista kuutena päivänä viikossa, joka ikinen vuoden viikko, ilmaista luettavaa, jos en saa jostakin palkkaa tämän kirjoittamiseen menevän ajan korvaukseksi. Yhteistyöt ovat tuo palkka pääosin. Varmasti sellaisia bloggaajiakin maailmassa on, mutta meidän perhe tarvitsee molempien aikuisten tulot. Tosin en tunne juuri perheitä, joissa toinen aikuinen (tai parhaassa tapauksessa se ainoa aikuinen) tekisi työtä täysin ilmaiseksi. Mutta lottovoittoa odotellessa <3
Hei! Suositteletko Pyynikin Tatua ja Patua?
Suosittelen sellaisille alle 7-vuotiaille. Toki on myös paljon hassuja kohtia isommillekin, mutta isommat jaksaisivat varmasti katsoa myös vähän juonellisemman kokonaisuuden. Esitys noudatteli kirjaa, eli se koostui pienistä irrallisista kohtauksista. Mutta sekä minä, että F naurettiin monessa kohdassa. Siinä mielessä oikein hyvä!
Tykkäsin siitä, että esitystä ei oltu turhaan venytetty. Oli napakka, nopeatempoinen ja kesti 45min. Tatu ja Patu olivat hyviä, kymmeniä rooleja näytelleet naishahmot olisivat voineet olla paikoin parempiakin. Mun mielestä, jos roolia vaihdetaan – ainakin lastennäytelmissä – pitäisi asun, maskin ja äänen myös vaihtua radikaalisti. Nyt ei varmasti jäänyt edes pieniltä katsojilta epäselväksi, että samat naiset vetivät joulupukin, mökkiläisen, karhun jne roolit.
Mutta hyvä kesäteatteri ja lasten näytelmäksi piristävän vaihteleva.
Onpas kiirettä ja suunnitelmallista. Olet kyllä tehokas, kun saat kaiken hoidettua ja vielä raskaana, jaksamista 👍(arjensuklaasuukkoja.blogi.net)
Ai! Hassua, jos näyttää sille 🙂 Omasta mielestä hommat on täysin retuperällä ja epäsuunnitelmallista. Yleensä pyrin tekemään duunit 8-16, eli tuollainen yötyöläisyys ei ole yhtään mun juttu tai tavoite. Ihanaa uutta viikkoa <3
Hei, muistathan levätä välillä 😊? Toisaalta: Kaksoset saanevat varmasti sinut sitten aikanaan irti töistäsi ihan luonnostaan, nautihan nyt tekemisen valinnan vapaudesta 😊
Toki muistan <3 Ja itse asiassa yhdestä asiakkuudesta luovuin jo heti raskauden ekoilla viikoilla, Sidostetta hoidan ehkä 50% siitä miten ennen jne. Toisaalta työt pitää myös selväjärkisenä. Ne piristää ja on suuri ilo. Voit tosiaan olla, että ”hieman” työtahti tästä tulee luonnollisesti hidastumaan 🙂
Mistä tuo sinun raidallinen paita mahtaa olla?
Tämä on taas sarjassamme ”kaveri osti äitiysvaatteeksi siinä vaiheessa, kun en itse vielä julkisesti äitiysvaatteita uskaltanut ostella” 🙂 Eli second hand, mutta Vilan mekko.
Suurin osa onneksi onkin! Mutta satunnaiset laskut, joiden summat ja saajat vaihtelee, ja kuitenkin mun tulee kaivaa nuo tiedot itse sähköposteistani esille, olen hoitanut itse ihan siksi, että kuitenkin joutuisin näkemään suurimman vaivan niiden eteen. Mutta hitsi kun KAIKEN sen, joka ei ole vain kirjoittaminen, voisi ulkoistaa <3