kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 22.07.2019

12 vuotta ystävyyttä. Vaikka juurihan me tavattiin!

Teksti
Karoliina Pentikäinen
2 kommenttia

Palasin eilen Hyvinkäältä, jossa olin viettömässä tyttöjen viikonloppua (tai siis naisten la-su -vaihdetta) vanhojen kamujeni kanssa. Meidän ”ryhmä” sai alkunsa 12 vuotta sitten (kuulostamme ikälopuille), kun minä ja toinen nuori ope aloimme hengatta yhdessä ensimmäisessä koulussa, johon menin opettajaksi. Vuosien saatossa kouluun tuli lisää uusia, nuoria naisopeja ja aina uudet otettiin mukaan illanviettoihin ja muuhun yhdessäoloon.

Mä lähdin kyseistä koulusta jo 2010 äitiyslomalle, enkä koskaan palannut enää sinne, mutta meidän ryhmä säilyi. Kaikki me ei luonnollisestikaan olla oltu tuossa koulussa yhtä aikaa opeina. Ihmiset ovat muuttaneet, menneet muualle töihin tai jääneet kotiin lasten kanssa, mutta se ei ole haitannut. Meitä on aina jotenkin yhdistänyt juuri tuo koulu.

Me näemme illanistujaisissa ja muissa tapahtumissa ja tutustumaan niiden kanssa, keiden kanssa ei olla jaettu samaa arkea koulun käytävillä. Nykyisin meitä on 15 naista. Ihan hyvin kasvanut siitä kahden naisen porukasta. Ollaan toistemme lasten kummeja ja kaasoja, tai muuten vaan luottotyyppejä eri kokoonpanoilla.

Mä en ole kovin aktiivinen live-tapaaja, koska PK-seudulle ei yhden iltapäiväkahvin vuoksi jaksa lähteä. Nyt oli kuitenkin ihana, että F:n kummitäti (minun kummityttäreni äiti) antoi kotinsa Hyvinkäällä illanviettoon ja yöpymiseen, ja minäkin jaksoin vielä lähteä mukaan. Täytyy sanoa, että matkustaminen tällä mahalla ja tässä helteessä ei ole juhlaa. Mutta oli tietysti sen arvoista! 

Kyllä me lauantai-iltana naurettiin sitä, miten illanvietot ovat rauhoittunut iän ja elämäntilanteiden muuttumisen myötä. Muisteltiin hurjia nuoruusvuosia. Yhteisiä reissuja, keskustoiden sinkkuboxeja, koomisia sattumuksia ja yhteisiä hulvattomia käänteitä. Lauantaina sen sijaa lököiltiin paljussa, puettiin yöpppärit päälle jo ennen kymmentä ja sen kun vaan makoiltiin sohvilla. Niin ja jaettiin nukkumapaikat ensin niiden kesken, ketkä olivat raskaana. 

Kivaa uutta viikkoa! Me ollaan aloitettu se mökillä lötköten.

-Karoliina-

Kuva: Pixabay 

Kommentit (2)

Heippa! Kuulostaapa kivalta. 🙂

Kiitos inspiroivasta blogista! 

Kyselisin sellaista, että mistä tuo blogisi bannerissa oleva mekko on peräisin?

Kiitos ❤️ mekko on Ivana Helsingin tämän kesän mallistoa. Aivan ihana!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X