kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 06.08.2019

Mitä toivon kaksossynnytykseltä?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
19 kommenttia

Kun mä odotin F:ää, en muista, että synnytyksestä olisi varsinaisesti missään ultrissa tai muualla hirveästi puhuttu. Siis toki yleisellä tasolla, mutta ei multa koskaan kyselty, miten haluaisin synnyttää. Enkä oikeasti edes kaivannut sellaista. Asiat etenivät rivakasti ja synnytys oli minusta ihan hyvä kokemus. Kokonaisuudessaan (kotona oloajan kanssa) synnytys kesti ehkä neljä tuntia. Sairaalassa kaksi, ja asiat menivät F:n kietouduttua napanuoraan ja imukupin tultua kehiin silti todella, todella hyvin. Vauva oli terve ja minä kävelin itse osastolle.

Nyt tilanne on kuitenkin täysin toinen. Synnytyksestä on alettu puhua varovaisesti (ihanan hienotunteisesti!) sairaalassa jo varmasti viikolta 20 ja itse kaksossynnytysvalmennus toi myös paljon uutta tietoa. Itse asiassa valmennukseen asti mä ajattelin, ettei mulla ole juuri mitään mielipidettä kaksosten synnytystavasta. Pääasia, että tulevat ehjänä maailmaan. Oletin jopa, että kaksi (oletettavasti) pientä yksilöä voi olla helpompikin synnyttää alateitse kuin yksi iso vauva.

Noh. Valmennus kuitenkin osoitti sen, ettei ”kaksi tule siinä missä yksikin”. Kahden vauvan synnytyksessä on aivan omat riskinsä, eikä kaksi – välttämättä, joskus tottakai kyllä – tule putkeen yhdellä synnytysvaivalla. Joskus B-vauva voi jäädä pyörimään isoon kohtuun pitkäksikin aikaan niin, että kätilön on runtattava lapsi synnytyskanavaan (kivaa). Joskus taas iso kohtu ei jaksa enää supistella kunnolla, vaan toisen vauvan – usein kyllä ensimmäisenkin – synnytykseen joudutaan ottamaan supistusapuja lääkkeistä. Kaiken tämän ja paljon muun jälkeen kun kätilö vielä painotti useaan otteeseen, että kaksosten alatiesynnytys vaatii äidin todellista motivaatiota, aloin miettiä, onko mulla oikeasti sellaista motivaatioita.

Mä olen vähän sellainen, että ajattelen, että äitiys – kuten muutkin elämän osa-alueet – tulee vetää omaa hiihtoa. Ja vaikka alatiesynnytystä pidetään monissa piireissä ainoana ja oikeana tapana tulla äidiksi, mä en ajattele niin. Olen alatiesynnyttänyt, mutta onko se tehnyt musta yhtään sen parempaa äitiä. Enpä usko! F:n kohdalla se oli hyvä tapa, toipuminen nopeaa, mutta en pidä synnytystapaa minään itseisarvona. Siksi olenkin nyt kuunnellut kaikki suositukset puolesta ja vastaan keisarinleikkauksen/alatiesynnytyksen.

Ensimmäinen lääkäri, joka otti asian puheeksi, halusi ”varoittaa”, että mitä todennäköisemmin meidän tytöt tulee maailmaan keisarinleikkauksella. Kaksossynnytystä alateitse suositellaan pääasiassa silloin (jos muut asiat suotuisia!), kun A-vauva on raivotarjonnassa. Meillä A ei ole koskaan vielä ollut synnytystä ajatellen oikeinpäin, vaikka tokihan tässä on vielä hetki jos toinenkin aikaa kääntyillä.

Viime ultrassa asiasta taas puhuttiin uudelleen toisen lääkärin kanssa, ja mä kerroin, että voisin kyllä lämmitä ennemmin leikkauksen kuin alatiesynnytyksen suuntaan. Jos siis tämä tapa on lapsille vaan turvallinen. Jotenkin se tuntuu musta nyt myös henkisesti paremmalle vaihtoehdolle, koska onhan tämä koko raskaus jo tähänkin asti ollut aikamoista pyöritystä ja monella tapaa rankempaa, kuin olisin osannut ajatella. Samalla myös mietin sitä, onko tällä kunnolla musta edes fyysisesti suoriutumaan niin suuresta ponnistuksesta. Synnytys nyt kuitenkin on aikamoinen urheilusuoritus, ja kun tarvitsen apua jo sohvaltakin nousemiseenkin, tuntuu vähän utopistiselle, että pystyisin antamaan parastani synnytyssalissa.

Noh. Saa nähdä, miten tässä lopulta käy. En ole ihminen, joka alkaisi kirjoitella synnytystoivelistaa tai tekisi synnytysmusiikkisettiä Spottariin, mutta tottakai asia mietityttää monella tavalla. Pidetään nyt vaan peukut pystyssä, että asiat menisi hyvin, menipä ne sitten miten vaan.

-Karoliina-

Kuva: Pixabay

Kommentit (19)

Mun ystävä synnytti kaksoset Sveitsissä eikä edes annettu vaihtoehtona alatiesynnytystä. Siellä kaksoset aina keisarileikkauksella.

Minä synnytin kaksoseni leikkauksella täällä Englannissa eikä mulla ollut loppujen lopuksi vaihtoehtoja koska olivat molemmat poikittain. Mutta vaikka T1 olisikin ollut pää alaspäin, olisin valinnut leikkauksen silti. Siitä syystä että vaikka T1 olisi tullut alateitse, T2 olisi silti voitu joutua leikkaamaan jos kaikki ei olisi mennyt hyvin. Ajatus siitä, että olisi pahimmassa tapauksessa pitänyt toipua sekä alatiesynnytyksestä että leikkauksesta oli liikaa. Ja mulla leikkaus oli hyvä kokemus, toivuin nopeasti, nostin ja kannoin molemmat vauvat ensimmäisestä kotipäivästä lähtien. Onnea odotukseen ja synnytykseen!

Ihanan täysjärkinen postaus. Synnytystapa ei määrittele äitiyttä millään tavalla.

Itse synnytin ensimmäisen alakautta. Valitettavasti synnytys oli niin vaikea, pitkittynyt imukuppeineen ja kaikkine komplikaatioineen, että päätin, että en koskaan enää halua äidiksi. Kokemus oli niin traumaattinen.

Onneksi 10 vuotta tuon jälkeen rohkenin uudelleen äidiksi. Sektio oli ainut synnytysvaihtoehto. Itsellä sektio oli hyvin korjaava kokemus. Se olo nopea, kivuton ja toipuminen oli hyvin nopeaa. Alatiesynnytyskompikaatioden takia olin monta viikkoa sairaalassa ja vauvakin keskolassa. Nyt sektion jälkeen olin 4h jälkeen jalkeilla ja 3 vuorokauden jälkeen kotona ja kipulääkkeiden ansiosta koko ajan lähes täysin kivuton.

Vaikka ihmisillä olisi mitä mielipiteitä, niin kuuntele VAIN itseäsi ja toki lääkäreitä. Monessa tapauksessa sektio on turvallisin, etenkin vauvoille. Itse en voi allekirjoittaa lainkaan kauhukokemuksia sektiosta. Päin vastoin!

Joten älä turhaan pelkää sektiota. Kaikki menee hyvin! Hurjasti onnea ja tsemppiä kaikkeen. Pienen vauvan äitinä on ollut ihanaa seurata odotustasi ja innolla odotan aina uutta blogipostausta!

Itse kaksi perätilassa olevaa lasta sektiolla synnyttäneenä sanon, että kyllä ne on kaikki muut asiat jotka naisesta tekee äidin, kuin synnytystapa! Synnytyksiä ne on molemmat 🙂

Toipuminen meni itsellä molemmilla kerroilla hyvin. Toki liikkuminen ja asentojen vaihtaminen nukkuessa on alussa hankalaa. Tsemppiä koitokseen!

Suunniteltu sektio on vauvalle turvallisempi kuin alatie, itselleni ainakin ollut ainoa vaihtoehto. Kannattaa liittyä Facebookissa suunnitellun sektion ryhmään, sieltä saa paljon tietoa 🙂

Anna mennä alateitse vaan, jos kaikki on hyvin synnytyksen alkaessa ja lääkärin niin suositellessa. Itse olen synnyttänyt kyllä vain yksösiä😁, mutta kokenut sekä suunnittelemattoman sektion että kaksi alatiesynnytystä. Vaikka sektio oli ainoa vaihtoehto aikanaan, koska synnytys ei edistynyt, niin en voi sitä muuten suositella. Jos ei ole pakko, niin en itse valitsisi.. Olin kovin kipeä pitkään ja vauvanhoito oli siksi vaikeaa. Mutta siis tottakai niin edetään kuin on pienille paras❣️

Tähän on varmasti sanottavaa monelle, aivan kuin imetykseenkin… Voin puhua vain omasta puolestani. Olen synnyttänyt kahdesti alateitse ja kerran sektiolla. Alatiesynnytysten jälkeen olo on ollut energinen ja upea, mutta sektion jälkeen voimaton ja kipeä. Noin kuukauden olin lähes sänkypotilaana, ei esim. nosteluita. Samoin oli työ saada suoli toimimaan eikä pissapussikaan kiva ollut yms. Olisin halunnut valita alatiesynnytyksen, koen suostuneeni liian helposti sektioon. Tilanteet vaan joskus tulevat eteen nopeasti eikä välttämättä ehdi tarkoin valitsemaan. Sinulla on nyt onneksi aikaa miettiä. Kannattaa perehtyä tarkkaan toimenpiteiseen ja sen jälkeiseen aikaan. Toki kaksossynnytyksessä on riskinsä, mutta onneksi siinä on silmäpareja ja huippu ammattitaitoa lähellä koko ajan… Mutta ja ennen kaikkea, tärkeintähän on lopputulos, hyvinvoivat vauvat! Ajan kanssa sektiostakin sitten toipuu.

Minut on hätäsektoitu kerran,nopeita alatiesynnytyksiä on takana 4. Vauvat ovat kaikki olleet hieman alle 3 kiloisia.Itse ajattelen omien kokemusteni kautta niin, että alatiesynnytyksessä kovin työ tehdään ennen vauvan syntymää, sektiossa taas työläin osuus alkaa syntymän jälkeen.Jonkinmoista fysiikka tarvitaan molemmissa nopeaan toipumiseen.Itse olen kokenut fyysisen toipumisen alatiesynnytyksestä huomattavasti helpommaksi ja nopeammaksi kuin sektiosta.Myös tunnemyrsky on alatiesynnytysten jälkeen ollut huomattavan maltillinen sektioon jälkeiseen olotilaan verrattuna.Toki minulla sektioon liittyi todellinen ja akuutti vauvan menettämisen mahdollisuus ja vauvasta olin erossa ensimmäisen vuorokauden.Hieman erilainen tilannehan on myös kaksosten sektio,vaikka elektiivinen olisikin.Eiköhän synnytystapa kuitenkin lopulta valikoidu ensisijaisesti vauvojen hyvinvoinnin näkökulmasta,joten liikaa sitä ei kannattane pohtiakaan ennakkoon.

Synnytin omat kaksoseni alateitse. Esikoiset. Aikamoinen rytäkkä. En vielä sairaalassakaan tiennyt miten he ovat tulossa ulos, mutta koska A oli rt niin alatiesynnytys oli ykkösvaihtoehto. Rankkaa se oli mutta selvisin ihmeen hyvin, aivan olemattomalla kunnollani. 😄 Jos alatiesynnytykseen vielä satut päätymään niin suosittelen ainakin ehdottomasti ottamaan tarpeeksi kivunlievitystä, että saat levättyä mahdollisimman paljon. 😊

Lisäisin vielä sellaisen huomion ettei ole ollenkaan itsestäänselvää, että alatiesynnytyksestä toipuu helposti. Sain synnytyksessä pahan repeämän jonka hoitoon liittyi komplikaatioita, enkä ole toipunut siitä vielä kahden vuoden jälkeenkään täysin. Ensimmäiset päivät vauvan kanssa olin kipeä, lääkehuuruinen enkä päässyt nousemaan sängystä itse saati nostamaan vauvaa. Toipumiseen on mennyt pitkään. Kaikkiin näihin synnytystapohin liittyy riskinsä ja etunsa, joten on parasta antaa jokaisen tehdä valintansa omista lähtökohdista käsin ja luottaa ammattilaisiin:) Onneksi palkinto on maailman paras kunhan kaikki menee hyvin, joten aika paljon sitä on valmis sietämään.

synnytin kaksoset alateitse 3.6kg ja 3.7 kg…kaikki meni nopeasti ja turvallisesti eikä missään vaiheessa edes epäilty synnytystspas

Jokainen on toki yksilö. Olen synnyttänyt 3 kertaa alateitse ja jokainen synnytys on aina ollut helpompi kuin edellinen. Kaikissa jälkikäteen kipein paikka oli tippa kädessä :D. Ikävä kyllä joka synnytyksessä tiputettiin jotain (antibioottia, nesteitä..). Viimeisen yli neljäkiloisen synnytin ilman mitään jälkiä alapäässä.

Eka synnytys oli mullakin hankalampi ja paljon tikkejä alapäässä. Olin silti täysin kivuton, kun söi särkylääkkeet, niin istuminenkin onnistui täysin. Sektiohaava on varmasti paljon kipeämpi. Minulle on tehty myös tähystys vatsan alueelle nukutuksessa ja ne kivut sen jälkeen oli kyllä tuskaa. Puhumattakaan epämukavasta olosta kun piti olla pitkään tippaletku, katetri ja hartiapistos nukutuksen jälkeen oli aivan hirvittävän kipeä. Sektion jälkeen myös ummetus- ja muut vatsakivut ovat kovia. Suolen toiminta häiriintyy helposti.

Ja kaksosten hoitaminen heitä nostelematta tuntuu vaikealta? Jos sektion jälkeen siis syytä olla nostelukiellossa

Mistä noista syntymättömistä tietää, kumpi vauva on A ja kumpi B?
Vai onko se joka kerta sama vai vaihteleeko vain?

Minulla suunniteltu sektio ja alatiesynnytys. Kipeähän sitä sektiosta on, mutta vaan hetken ja lääkkeet auttaa. Minusta taas kaikki vessahommat oli niin paljon helpompia sektion jälkeen 🙂 ei mitään ongelmia. Sairaalassa olo aika on pahin alussa, mutta jos vaan mies siellä pystyy olemaan mukana, niin kaikki hoituu, kun voi autella. Kotona en muista olleen enää mitään kipuja ja vauvaa pystyin hoitamaan. Tsemppia kovasti tulevaan!

Synnytin kaksoset suunnitellulla sektiolla A-vauvan perätilan takia. Vasta muutamaa viikkoa ennen synnytystä minulle realisoitu se tosiasia, että kaikki kaksoset eivät synny alateitse tai sektiolla – voi olla että hyvin edennyt alatiesynnytys joudutaan jatkamaan loppuun kiireellisenä sektiona B-vauvan voinnin vuoksi. Ystäväni koki samalla synnytyskerralla kummankin eli vauva A syntyi alakautta ja B sydänäänien heikkenemisen vuoksi sektiolla. Jälkeenpäin heillä huomattiin B vauvan synnynnäinen sydänvika joka on vauva-aikana leikkauksella korjattu. Loppu hyvin kaikki hyvin mutta sektioon päätyminen ei välttämättä ole huono juttu.

Itse halusin ehdottomasti suunnitellun sektion omille kaksosvauvoilleni, nyt jo eskareiksi ehtineille mamman pikku kullannupuille.

Ajatus siitä että on jotenkin vähemmän äiti jos ei synnytä on niin absurdi että siihen ei kannata aikaansa haaskata.

Vauvat syntyi suunnitellulla sektiolla muutamaa päivää ennen rv 37, eli käytännössä täysiaikaisina. Olivat syntyä syliin jo rv 27 kun kohdunkaulaa oli yllättäen alle sentti suljettuna, mutta makuuttaminen tepsi kuten oli tarkoituskin, ja vauvat pysyi vielä pitkän matkaa kyydissä saaden kipeästi tarvittua aikaa kasvaa ja kehittyä.

Sairaalassa maatessani oli hyvää aikaa tutkia kaikkea mahdollista kaksosiin liittyvää, ja vaikka itselläni oli alusta alkaen täysin selvää että haluan sektion samoin kun esikoisenikin kohdalla, en opittuani aiheesta enemmän olisi voinut kuvitellakaan alatiesynnytystä. Ja onneksi ei tarvinnutkaan.

Kaksosten syntymään liittyy paljon riskejä. Yli puolet syntyy ennenaikaisina ja pienipainoisina. Synnytys voi käynnistyä yllättäen, jolloin b:llä suuri riski hapenpuutteeseen, ellet jo ole tai vaikka olisitkin valmiiksi sairaalassa. Itselläni kävi niin että kun vauvat oli saatu onnistuneesti ulos, jossa ei yli paria minuuttia mennyt, leikannut lääkäri kursi haavan kiinni ja vasta ollessaan jo puoliksi salista ulos huikkasi ovelta että ai niin, kohtu oli jo niin venynyt että vauvat näkyi läpi – heippa. Myöhemmin selitystä metsästäessäni selvisi että suunniteltu sektio oli tehty aivan viime tingassa, kohtu olisi voinut revetä milloin tahansa, jossa tapauksessa niin äidin kuin vauvojenkin hengenlähtö olisi ollut lähellä.

Hapenpuute voi myös kohdata jos a syntyy alateitse ongelmitta mutta b jääkin jumiin tai tulee joku muu yllättävä komplikaatio, ja pahimmillaan hapenpuutteen aiheuttama aivovamma voi olla todella vaikea.

Sektioiden riskitilastot eivät yleensä erittele sitä, mikä osuus on hätäsektioista joihin on jouduttu kun alatiesynnytys on mennyt pieleen ja mikä osuus on suunnitelluista sektioista, jotka ovat huomattavasti ongelmattomampia kuin hätäsektiot vaikka ilman muuta niissäkin voi tapahtua yhtä sun toista.

Pidin ja pidän itse sektiota turvallisempana – vaikeahan se on muuta mieltä olla kun lapset on terveitä ja kaikki meni ongelmitta.

Teet kuten itse parhaaksi katsot ja mitä vaistosi sinulle kertoo. Minulla tuli vahva tunne että kaikki ei ole hyvin paria päivää ennen sovittua sektiota, ja sain vaadittua sektion aikaistusta, jota ilman tilanne olisi voinut olla toinen, mutta toki sitä ei voi kuin spekuloida.  

Tsemppiä!

Ensinnäkin; kätilö ei runno b-sikiötä synnytyskanavaan a:n synnyttyä. Siinä odotetaan hetki miten sikiö asettuu itse. Älä käytä termiä runnominen, kätilöt eivätkä lääkärit runno ketään minnekään. Missään valmennuksessa ei varmastikaan käytetä tuota sanaa.
Toiseksi; ei ole oikeaa synnytystapaa, alatiesynnytys on yhtä oikea tapa kuin sektiokin synnyttää.
Jokainen synnytys on erilainen, jokaiset synnyttäjät ovat erilaisia, jokainen on yksilö. Siihen esim miksi jollekin tulee repeämiä toiselle ei, voi vaikuttaa monet asiat. Tai siihen miksi jonkun geminisynnytys on päätetty synnyttää alateitse ja toisen sektiolla.
Kohtaat varmasti lääkäreitä ja kätilöitä keiden kanssa voit käydä asioita läpi ja saada tietoa juuri sinun tilanteeseesi. Netissä huono verrata kun jokaisella eri lähtökohta ja oma kehonsa.
Tsemppiä tulevaan synnytykseen ja vauva-aikaan!

Itse synnytin kaksoset alateitse. A raivotarjonnassa ja B perätilassa, ei edes puhuttu leikkauksesta, koska synnytys oli itselleni toinen  ja annettiin ymmärtää, että B tulee kuin ” itsestään”  ulos riippumatta miten päin on.  Näin varmaan olisi ollutkin jos B olisi ollut raivotarjonnassa. Oli aikamoinen pusertaa perätilavauva maailmaan, supistukset loppuivat A.n tultua ulos ja tipat täysille, puudute ei enää vaikuttanut ja ikäeroa heille tuli lopulta liki tunti. Lopulta B- lapsi tuli sinisenä ulos, mutta selvittiin lopulta säikähdyksellä. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Synnytin omat (yli 3kg) monodi-kaksoseni alateitse. Meillä A-vauva oli kääntynyt hyvissä ajoin rt ja B-vauvakin kääntyi pari viikkoa ennen syntymää rt. Olihan se aikamoinen rytäkkä ja synnytyksessä taisi olla mukana 3 lääkäriä ja 3 kätilöä. Kaikki meni loppujen lopuksi hyvin vaikka B-vauvan kanssa tulikin kiire ja hänet otettiin lopuksi nopeasti imukupilla maailmaan. Palauduin nopeasti synnytyksestä, mutta raskausajan makoilusta palautuminen kestikin sitten kauemmin.  Tsemppiä tulevaan koitokseen! 

Vastaa käyttäjälle Vierailija Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X