Hyvästi kesä! Ei (ehkä) tule ikävä!

Mies aloitti työt loman jälkeen maanantaina, lapsi koulun tänään. Kolmannen luokan! Kliseistä, mutta en tajua, miten nopeasti aika menee. Sinne se tepsutteli varmasti ja rutiininomaisesti, vaikka luokka ja ope vaihtuvatkin kielivalintojen vuoksi.

Meidän kesä on ollut ihan erilainen kuin mikään kesä tähän asti. Raskaus on tuonut oman lisänsä ja rajoitteensa. Toisaalta tuntuu, että lapsen kanssa ollaan oltu kylki kyljessä koko ajan. Se on ollut ihanaa, mutta välillä myös aika…miten sen nyt sanoisin…kokonaisvaltaista. Ehkä tunne pienissä piireissä pyörimisestä on tullut siitä, että sellaiset varsinaiset aikuisten menot, perheen yhteiset suuremmat matkat ja ystäväporukan rilluttelut ovat loistaneet poissaolollaan. Ollaan vaan oltu kotona ja mökeillä. Hissukseen, ilman sen suurempia kummallisuuksia.

Vaikka olen koti- ja perheihminen, on vähän turhauttanut, ettei tänä kesänä ole ollut mitään suurempia high lightejä. Mun mielestä ihan parasta on se, jos 95 prosenttia elämästä on ihan tavallista arkea, ja 5 pronsenttia juhlia, leivoksia, mekkoja ja glitteriä. Tänä kesänä tuo viisi prosenttia on loistanut poissaolollaan (kukaan ei mennyt edes naimisiin, snif), ja sen huomaa jotenkin oloissa. En tiedä, pitäisikö keksiä jotkin megabileet tai hotelliloma miehen kanssa ennen vauvojen syntymää korjatakseni suhdeluvut oikeiksi.

Siksi arki – se oikea arki – on ihan älyttömän tervetullutta juuri nyt. Tuollainen arjen kaltainen kesä on ollut hämmentävä, koska olen tottunut vähän menevämpään kesämenoon. Voi siis sanoa, että tällaisen kesän jälkeen se ihan oikea arki tuntuu tähän kohtaan juuri sopivalle ja tervetulleelle. Eipähän tarvitse elää sellaisessa kummallisessa välitilassa, vaan voi rehdisti keittää siskonmakkarasopat viideksi, herätä ihmisten aikaan ja luottaa siihen, että työkontaktit ovat sähköpostin äärellä taas kesän taukojen jälkeen.

Meidän arki jännittää mua kuitenkin hieman. F ei ole enää iltapäiväkerhossa, joten mulle on vielä hieman epäselvä konsepti se, miten hän tulee koulusta kotiin todella aikaisin, mutta mä pidän silti kotikonttoria näissä samoissa neliöissä. Siis tokihan olen koko hänen elämänsä (kuten nyt kesän) tehnyt töitä kotosalla hänen läsnäollessaan, mutta yleensä olen saanut kuitenkin syksyisin pidemmät rauhalliset työskentelyajat itselleni. Mä jo periaatteessa siirryin keväällä H23:ltä kotiin tekemään töitä (koska en jaksanut istua työpöydän ääressä, vaan tein/teen töitä pääasiassa pötkötellen läppärillä), mutta nyt mietin, pitäisikö silti raahata ruhonsa vielä takaisin Hoksulle ennen vauvojen syntymää. Tai vaihtoehtoisesti olla pari päivää viikossa Ratinan MOW:lle. Mun ongelma ei ole siis se, etteikö lapsi pärjäisi ilman ip-kerhoa. Vaan enkö minä pärjää ilman sitä. Hah.

Toinenkin arjen muutos on se, että koska F on ollut tähän asti tanssikoulun ylläpitämässä iltapäiväkerhossa, hän on saanut 5 tanssituntia viikossa ikään kuin integroituna iltapäiväkerhoon. Ihan loistava konsepti, jota suosittelen todella lämpimästi!  Tämän harrastusiltapäiväkerhon vuoksi F:ää ei tarvinnut kahteen ensimmäiseen kouluvuoteen näiden lisäksi kuskata iltaharrastuksiin kuin kahdesti viikossa.

Nyt nuo iltapäiväkerhoon sisällytetyt tunnit jäävät kuitenkin kolmosella pois, joten harrastuksiin – muun muassa sinne tanssiin – on kuljettava erikseen iltapäivisin. Ja sanomattakin selvää, että nuo harrastukset eivät ole koulun jälkeen, vaan enemmänkin iltapainotteisesti. Onneksi olemme saaneet F:n ystävien vanhempien kanssa jo aikaisemmin kimppakyytiringin toimimaan loistavasti, ja osaan paikoista tytöt voivat mennä bussilla jo ihan itse. Pieni asia tällainen arki-iltojen muutos, joka kuitenkin vaatii aluksi varmasti vähän opettelua.

Niin että kesä 2019. Olit tosi tärkeä ja takuulla ikimuistoinen. Mutta en taida jäädä sua silti juuri kaipaamaan. Varsinkaan hellepäiviäsi. Ilolla odotetaan jo syksyä ja ihan uutta elämää.

-Karoliina-