Kolmistaan

28 on uusi 40. Eli miltä kaksosodotuksen raskausviikot oikein tuntuvat.

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Vaikka varsinaiset raskausviikkopostaukset junnaavatkin vielä himppusen jälkijunassa, ajattelin ottaa tähän tällaisen reaaliaikaisen katsauksen nykyiseen olomuotoon ja mielenmaisemaan.

Mä olen raskausviikolla 28. Maaginen viikkomäärä, josta alettiin puhua lääkärissä heti sillä hetkellä, kun tieto kaksosista näkyi ultran ruudulla.

”28. raskausviikko on tärkeä. Sen jälkeen sikiöiden henkiinjäämisennuste kasvaa päivä päivältä varmemmaksi, vaikka ennenaikainen synnytys tulisikin.”

”Viikolla 28 kaksosodottajan maha vastaa yksösodottajan mahan kokoa viikolla 40. ”

”En tiedä vielä yhtään kaksosten odottajaa, joka olisi ollut töissä viikon 28 jälkeen”

”Viikolle 28 asti kaksoset kasvavat usein yksösten kanssa samoilla kasvukäyrillä, mutta sen jälkeen kasvu alkaa hidastua, koska tila alkaa yksiössä käydä niin ahtaaksi.”

Alkuraskaudesta viikon 28 ajattelu tuntui kauhean kaukaiselle, mutta nyt kun seison tässä hetkessä, tajuan kyllä, mitä minulle on yritetty kertoa kaikki ne kerrat. Pähkinänkuoressa se menee näin: Olen fyysisesti olotilassa, jossa olen aivan viimeisilläni raskaana. Töpöttelen menemään kuin vanha mummo, pysähdyn lepäämään jokaiselle puiston penkille ja supistukset vetävät välillä naaman mytylle. Viima aristaa rintoja ja kömpelyyteni yllättää minut päivittäin. Voisin hyvin kuvitella, että käsi olisi jo synnytyssairaalan ovenkahvassa, jos en tietäisi paremmin.

Matkaa oikeaan synnytykseen on kuitenkin toivottavasti vielä hetki jos tovikin. Maksimissaan itse asiassa 9 viikkoa. Miltä se sitten tuntuu, kun raskausviikkojen on vielä edessä, vaikka olomuoto kertoo jostain ihan muusta? Ihanalle ja kamalalle.

Välillä mä olen todella ärtynyt tähän tilaan. En voi olla miettimättä, mitä tästä vielä seuraa ja mikähän vaiva tai kremppa seuraavaksi iskee. Tuntuu jotenkin aika hurjalle ajatella, että oma vatsa käytännössä ohittaa vielä raskausviikot 41, 42 ja jopa 45. Toisaalta huumorin kannalta otettuna onhan se jokseenkin spesiaali kokemus sekin. Katsoa, kuinka pitkälle nahka venyy ja selkä kestää.

Perjantaina mä kävin äitipolin päivystyksessä yhden nelituntisen pötköttelemässä ja tutkimuksissa vatsakivun vuoksi (ei tuntunut supistuksille, vaan jollekin muulle), mutta onneksi kaikki näytti olevan hyvin. Vauvat olivat ottaneet viikossa 300g + 300g kasvua, joten minun tukala oloni johtui sitten luultavammin siitä. Niin ja siitä, että tyypit olivat menneet taas kerran täysin eripäin ja vielä keskenään vaihtaneet paikkaa. Loppuviikon kipurepertuaarini on taas tuntunut sille, kun joku katetroisi mua yllättäen ja ponnekkaasti tämän tästä. Ihania sisäisi potkuja ja hyvin ennalta-arvaamattomia tuntemuksia. 

Toisaalta se, että aikaa vielä synnytykseen (luultavammin) on, on aivan ihanaa! Koen nimittäin, että tarvitsen ja tarvitsemme vielä vähän lisää aikaa saada koti ja elämä kuntoon ennen pienten tuloa. Me olemme tilanneet ja varanneet kyllä kuivausrummut, lisäkaapit, rattaat, sitterit, pinnasängyn ja kaikki muut, mutta kotona niistä ei vielä kuin murto-osa. Niin ja kyllähän meiltä varmasti puuttuukin vielä osa tavaroista. Niistä pitäisikin itse asiassa tehdä vielä jonkinlainen lista.

Olen myös miettinyt, että pitäisi jo tässä vaiheessa selvittää kaikki vauva-arjen alkutaipaleen asiat ennen kun kääröt kannetaan sisään. Vaikka oikeasti elelen aikalailla fiilispohjalta, voisin kuvitella, että kahden vauvan kanssa elämä on paljon helpompaa, jos monet asiat on järjestelmällisesti mietitty jo etukäteen. Samalla tajuan myös sen, että en muista F:n ensimmäisestä puolesta vuodesta paljoakaan.

Vaikka tämä raskaus onkin yllättänyt monella tapaa, kaksosraskaus on ollut monista vaivoista ja yllättävistä olotiloista huolimatta useilla tavoilla tähän asti myös todella positiivinen kokemus. Mua varoiteltiin alkuraskaudesta niin paljon vuodelepojaksoista ja lyhentyneistä kohdunkauloista, joten on ollut ihana huomata, että alun pahoinvoinnin jälkeen olenkin voinut mennä ja tehdä juuri niin paljon, kun olen vaan jaksanut. Joka ei tietysti ole paljon, mutta kuitenkin paljon enemmän, kun kuvittelin. On ollut tosi mahtavaa, että moni kauhuskenaario ei ole toteutunut mun kohdalla ja lääkärikin sanoi viimeksi, että voin jatkaa ihan samaa rataa, kuin tähänkin asti. Mitään erityistä ei tarvitse varoa tai vältellä. Saan nostella kasseja, kävellä paikasta toiseen jne. On tullut ihanan superinen olo, kun olen voinut sopia elokuulle vielä pitkiä palavereita ja mm. Reiman blogitapahtuman Ratinaan ensi viikoksi. Ehkä jopa jaksan TTT:lle syksyn ensi-iltoihin syyskuussa! 

Lukekaa muuten uudesta MeNaiset-lehdestä mun tämän viikon kolumni. Sekin liittyy raskausviikkon 28. Ja paneutuu asiaan vähän eri kulmasta. Siihen, miten inhottavaksi mulkeroksi muutuin, kun itsetunto laski yllättäen kehonkuvan muuttuessa. Lehti myynnissä keskiviikkon (14.8.2019) asti.

-Karoliina-

P.S. Hyvää syntymäpäivää isi <3 

Kuvat: Noora Näppilä

Lue myös

X