Multa on kysytty nyt sekä instassa, että ihan livenä viimeisten kuukausien aikana päivittäin sitä, miten meinaan järjestää mun työt, kun vauvat syntyvät. Olin miettinyt tätä asiaa toki jo ennen raskautumista etukäteen, mutta tokihan kaksi kappaletta vauvoja ja hieman erilainen raskaus muuttivat suunnitelmat heti alkujaankin. Tai no. Niin hyvin, kun elämässä ja varsinkaan vauvojen kanssa mitään voi etukäteen edes juuri lyödä lukkoon.
Koska jonkinlaiset suunnitelmat on silti tehtävä, on mun plääni syksylle ja vauvavuodelle seuraava.
Ensinnäkään mä en tule näillä näkymin (jos jotain hyvin dramaattista ei tapahdu), lopettamaan mun töitä kokonaisuudessaan missään vaiheessa. Työ on tosi iso osa mun identiteettiä ja sellainen pilkahdus minuudesta kaiken äiteyden keskellä, että ihan jo mielenterveyteni vuoksi koen, että mun on tärkeää pysyä kiinni kirjoittamisessa ja some-töissä. Niin mä tein myös F:n ollessa vauva (kirjoitin kolumnia, aloitin blogin ja tein Kaksplussaan yhtä juttusarjaa), niin meinaan tehdä myös nyt.
Jonkinlaista kevennystä on kuitenkin luvassa. Mulla on nyt selkeä postaustahti, mutta kun olo alkaa käydä liian voipuneeksi (ennen synnytystä tai sen jälkeen), meinaan pitää mun vuoden pitämättömiä lomia tässä kohdassa. Mä olen panttaillut lomapäiviä koko vuoden ja syksyllä on sitten oivallinen sauma pitää ne pois alta. MeNaiset on ollut myös ihan superjoustavia ja ihania sen suhteen, miten lomien jälkeen voin jatkaa blogia. Jonkinlainen kevennys on siis luvassa. Minusta aivan täydellistä tukea työnantajalta: Ei ole näköjään sellainen ”naiset tukee naisia -henki” jäänyt vain puheen tasolle, vaan ihan oikeasti tuetaan ja ymmärretään, kun sen hetki on. Arvostan tällaista toimintaa tosi paljon!
Huolta ei silti kannata kokea, ettenkö tänne viikoittain ja useasti kirjoittelisi. Koska ihan varmasti kirjoitan. En varmasti edes osaisi olla kirjoittamatta!
Kolumni sen sijaa ilmestyy MeNaisten printissä aivan normaalisti, eli kolmen viikon välein, vaikka bebet syntyvätkin. Tätä varten mun pitäisi kyllä tehdä juttuja tai ainakin ideoita jemmaan, mutta vähän tuntuu sille, että en kuitenkaan tee niin. Ennakointi ei ole oikein mun juttu, ja tekstit – ne ajattomatkin – kuluu minusta, jos kauheasti kirjoittaa etukäteen. Toivon ja uskon, että kyllä mä kolumnitkin saan jotenkin puskettua ulos, vaikka elämä nyt muuttuukin.
Joutsenen kanssa mä kevensin tahtia jo keväällä, ja kesän aikan lopetin kokonaan (ainakin hetkeksi). Töiden vähentäminen tuntui kauhealle, koska rakastan tuota brändiä ja sen tuotteita, ja tuntui, kun oma tekeminen olisi vasta lähtökuopissaan. Pahoinvointi teki päätöksen kuitenkin ikään kuin puolestani, koska maantieteellisesti Joutsenen tehdas ja konttori Riihimäellä oli minulle vaikeimman matkan päässä. Onneksi tämäkin asia meni niin joustavasti kuin vain pystyi, eikä mun Joutsen-untuvarakkaus ole minnekään kadonnut. Blogissa Joutsen vilahtelee aivan varmasti edelleen ja toisaalta mistäs sitä tietää, miten tästä vielä joku päivä äitiysloman jälkeen työkuvioit menevätkään.
Sidoste-töitä mä sen sijaa olen tehnyt koko ajan, tosin aina voinnin mukaan. Töiden teon myös heikossa hapessa ja taukojen kanssa on mahdollistanut se, että mulla on ollut näissä duuneissa ihan älytön mäihä. Se, missä mä olen ollut Sidoste-töissä senior, on mun oikeana kätenä (ja kaikkena muunakin!) – juniorina – ollut Pinja. Pinja on hoitanut kaiken sen, mitä mä en ole jaksanut tai voinut. Ja päälle toki omatkin työnsä. Me ollaan pidetty niin monta palaveria niin, että mä olen vaan maannut sohvalla ja Pinja on nakuttanut tietokonetta. Tai järkätty kuvauksia niin, että Pinja on hoitanut kaikki taustat ja järjestelyt ja meikäläinen on astellut kuvauksiin vaan paikalle. Ilman tuollaista duunikaveria tämä paketti ei olisi mitenkään toiminut. Nyt syksystä eteenpäin – ehkä tässä elo-syyskuun aikana – mä lopetan Sidoste-hommat hetkeksi kokonaan, ja Pinja ottaa koko vastuun meidän paketista. Tai no. Pidetään me silti yhteisiä ajatusriihiä (inhona tätä sanaa, mutta en keksi parempaa) kuitenkin useamman kerran kuussa. Sidoste on sellainen mun lempilapsi, että en kestäisi olla erossa niistä kuvioista ihan kokonaan ja samasta syystä olen raskaanakin halunnut roikkua messissä aina, kun omat voimat sen on sallinut.
Milloinka mä näitä töitä meinaan sitten ihan konkreettisesti tehdä? Pyrin elämään niin, että sunnuntai on mun viikon virallinen ja megatehokas työpäivä. Sunnuntai aika monestakin syystä. Yksi syy on tietysti se, että A voi olla kotona tyttöjen kanssa. Harvoin hänellä on nimittäin töitä sunnuntaisin, vaikka viikonloppuisin muuten aina silloin tällöin onkin. Sunnuntaityöskentely on myös taloudellisesti järkevintä, koska KELAlta kerrottiin, että työskentely sunnuntaisin tai arkipyhinä ei vaikuta äitiysrahaan. Jos pitää ottaa palavereita, kuvauksia tai vaikka puhekeikkoja muille päiville, täytyy sitten varautua siihen, että ilmoittaa asiasta aina KELAlle ja tietää, että noilta päiviltä äitiysraha tippuu minimiin.
Tosin uskon kyllä, että jos vaan suunnittelen oikein, sunnuntaiduuni on ihan hyvä järjestely. Kaikki postaukset niin blogiin kuin instaankin (jos siis instassa kaupallista maksettua sisältöä, eikä vaan omaa löpinää), voi nykyisin ajastaa etukäteen. Ja sellainen 1/3 kolumnin, ½ kokouksen ja muutaman blogipostauksen teko yhden päivän aikana kuulostaa jopa aika kevyehkölle. Kun olin esimerkiksi opettajana, tein yhden maanantaivapaapäivän aikana aina jemmaan 7-8 postausta. Ja sekin onnistui F:n päiväkotipäivän raameissa. Pitää vaan ehkä järjestää homma niin, että joko istun Peltorti päässä työpöydän ääressä kotona, tai lähden vaikka kahvilaan tekemään duunia. Sen tiedän, että kotona kaiken keskellä tuollainen tehokkuus ei tule onnistumaan!
Koko hommaa tietysti helpottaa sekin, että ollaan alusti asti päätetty, että me palkataan myös kotiapua, sekä mä palkkaan tämän lisäksi itselleni kaikkiin juokseviin työhommiin assarin. Mun ei ole järkeä tässä elämäntilanteessa käyttää aikaa joidenkin tosi teknisten sähköpostien hoitoon tai muuhun sellaiseen, joka ei ole varsinaisesti tätä mun omaa kirjoitustyötä. Soppariasioita, neuvotteluja, kuvia ja kaikkea kalenterihommaa voi varsin hyvin hoitaa joku toinenkin mun puolesta. Se, miten palkkaaminen käytännössä – kaikkien näiden Suomen lakikiemuroiden kanssa toimiessa – täytyy ohjeiden mukaan tehdä, jääköön mun kirjanpitäjän huoleksi.
Että sillä tavalla! Suunnitelmaa on. Osa leväperäistä, osa mietittyä, mutta eiköhän tämä tästä ala edetä. Aina jos alan stressata, mietin, että olenhan mä ennenkin selvinnyt tilanteista kun tilanteista. Sitä paitsi meillä on nyt jo niin tasa-arvoisia nämä lapsehoitokuvioit ja kodin työt, että mä uskon, että kun vaan puhalletaan A:n kanssa samalla tavalla yhteen hiileen, saadaan homma pyörimään. Mun ei tarvitse ottaa kaikkea omalle kontolleni, vaan myös mulla – kaksosia tai ei – on mahdollisuus tehdä töitä ja panostaa intohimoduuneihin. Jatkossa pitää sitten pohtia, miten palaan joskus kokopäiväisesti töihin, jääkö mies kotiin, voidaanko molemmat tehdä töitä yhtä aikaa jollain järjestelyillä ja niin edelleen.
Kaikki vinkit muilta äitiys”lomalla” työskennelleiltä otetaan ilolla vastaan 🙂
-Karoliina-
Kuvat: Noora Näppilä
Kommentit (4)
Kuulostipa tosi inspiroivalta! Mulle ois ihan unelma, jos voisin tehdä jotain pientä duunia vanhempainvapaan aikana, mutta en ole yrittäjä, joten se ei oikein onnistu – ellen sitten keikkaile sunnuntaisin. Saattaa olla, että aloitan tekemään jotain tutkimustyötä, jota voisi tehdä 2-3h päivässä esimerkiksi, se olisi ihan mahtavaa!
Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta😻 kivaa vaihtelua äippälomalla tehdä töitä ja usein huomaan imettäessä pyörittelevän ajatuksia ja ideoita, ja niitä imetyshetkiähän riittää 😅😅 Sen ajattelin sanoa, että jos tuntuu vauvojen kanssa liian rankalta, niin muutoksia kannattaa tehdä aika herkästi.. Vähentää töitä, palkata apua vauvojen hoitoon tai työhön. Meinasin itse äitiyrittäjänä uuvahtaa, ennen kuin hoksasin. Kaikkea hyvää ja tsemppiä raskauteen❤️
Assarin palkkaaminen on kallista ja hankalaa, pidä mielessä, että voit palkata myös freelancer-pohjalta jonkun pätevän tyypin hoitamaan asioita ja sopia, että hän laskuttaa esim. tuntipohjalta sinua. Omassa yrityksessäni päädyin tähän ratkaisuun, koska töitä ei ollut tasaisesti ja työsopimuksen tekeminen olisi ollut a)hankalaa b) kallista. Lisäksi löysin tyypin, joka oli pätevä, ja jolle oli ok lähettää minulle lasku toiminimensä kautta tehtyjen tuntien mukaan.
Ihanan inspiroivaa, että joku jaksaa tehdä töitä lähes heti raskauden ja synnytyksen jälkeen. Itsellä jäi haluamisen tasolle, koska imettämiset ja yövalvomiset verotti vaan niin paljon voimia. Tsemppiä (arjensuklaasuukkoja.blogi.net)