Kolmistaan

Speissiä, kiitos!

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Huomenia. Heräilen täältä Nooran ja Matin luota yökylästä. A lähti eilen jääkiekkoalumnien tapaamiseen Lahteen ja F puolestaan Helsinkiin. Ja mä sitten tulin tänne, koska yksin nukkuminen ei ole enää oikein hyvä idea. Mä olen saanut pahimmat supistukset ja mahakrampit öisin, joten tuntui turvallisemmalle, etten joudu itse leikkaamaan napanuoria, jos kotisynnytys saa yöllä alkunsa. Onneksi ei saanut, mutta täytyy sanoa, että yö oli taas kerran mielenkiintoinen. Supisteli ja kramppasi ja välissä lapsoset yrittivät ilmeisesti tulla mahanahoista läpi. Miksi ihmeessä kaikki tuo on tehtävä öisin? 

Me ollaan oltu perheenä niin tiivisti yhdessä viimeinen kuukausi, ja koska mä en ole itse juuri ihmisten ilmoilla samaan tahtiin käynyt kuin ennen, tuntui, että tähän väliin tällainen hetken oma aika, sekä A:n ja mun yhteinen parisuhdeaika tänään ja huomenna, tulee todella tarpeeseen. Vaikka lähtökohtaisesti en tykkää ollaa nykyisin yksin kotona (sinkkuna tykkäsin, mutta ehkä siksi, ettei ollut vaihtoehtoja), oli ihana nauttia hetki sellaista oloa, ettei ympärillä  ole mekkalaa ja soivia summereita ja kaikkea sitä ihanaa – mutta välillä väsyttävää – kolmosluokkalaisen elämöintiä. 

(Niin ja siis selvitykseksi, että lasken omaksi ajaksi ja rauhaksi myös tämän kyläilyn, koska nämä tyypit ovat niitä mun ”rinkiläisiä” , joiden seurassa voi löhötä sohvalla lököpöksyissä ihan kun kotonaan olisi.)

Jännä juttu, miten se oman tilan ja speissin tarve iskee päälle aina silloin tällöin, vaikka kuinka olisi perheihmisiä. En muista itse asiassa koska viimeksi, mutta siitä on kulunut varmasti tosi pitkä aika jo. Ehkä mun oman tilan ja hiljaisuuden kaipuu iski nyt  päälle jo vähän ennakkoon, vaikkei vauvat ole edes vielä syntyneet. Muistan nimittäin, että sellainen ”älkää vaatiko multa kahteen tuntiin mitään ja antakaa lasi viiniä -fiilis” iski F:n vauva-aikana aika silloin tällöin. Ja siihen tosiaan riitti se pari tuntia ja viinilasi, että olin taas oma itseni ja arki maistui jälleen.

Tästä tulikin mieleeni oiva aasinsilta siihen, että viimeisimmän viinilasillisen tänä vuonna olen juonut helmikuussa. Tai itse asiassa, jos tarkkoja ollaan, viimeinen alkoholiannos oli shampanjat, jotka kulautettiin alas Nooran saatesanoin: ”Ajattele, jos nämä on sun viimeiset kuohuvat vähään aikaan.” Ja nehän oli.

Sellaista ajatuksenvirtaa aamuun! Nyt mä taidan kömpiä ylös täältä sängystä ja käydä katsomassa, saako täältä täyden palvelun hotellista aamukahvia. 

-Karoliina-

Kuva: Pixabay
 

Lue myös

X