kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 19.08.2019

Pitikös se vauvojen nurkkauskin jotenkin sisustaa?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
18 kommenttia

*-merkillä merkattu tuote on saatu blogin kautta

Mä olen jotenkin miettinyt tätä meidän kotia viime aikoina niin paljon käytännöllisyyden kautta, että en ole ollenkaan ajatellut, että voisin myös hieman sisustaa uusille tulokkaille nurkkausta. Mä olen kyllä lähtökohtaisesti ehdottomasti toiminnallisen sisustuksen kannattaja, eli saan suurimmat kiksit siitä, kun säilytysratkaisut toimivat ja kaikella on paikkansa. Koska silloin kotia on helpompi pitää siistinä. Ja koska pidän siisteyttä kauneutena, saa hyvillä säilytysratkaisuilla ikään kuin sisustuksen ja kauniin kodin kaupan päälle. (Tästä samasta syystä en halua juurikaan koriste-esineitä, joilla ei ole mitään funktioita, ja jotka keräävät vaan pölyä. )

Anyway. Kun tässä eilen sitten katselin tuota vauvojen sänkynurkkausta, alkoi minua kuitenkin vähän harmittaa, miten ankealle se näyttää. Rakastamalla rakastan tyttöjen yhteistä Vaunuaitasta saamaamme Sebra-sänkyä*, mutta nyt se nököttää jotenkin todella yksinäisen oloisena tuossa valkoisella seinustalla. Ei tule esille sängyn kauneus, ja toisaalta eipä tuollainen kolkko nurkkaus juuri kutsu luokseen.

Toisaalta mitään kovin kiinteää seinustalle ei voi nyt asennella, koska tyttöjen kasvaessa sänkyjä pitää luonnollisesti hommata toinenkin, mutta kyllä tähän alkuun olisi ihana saada nurkkaukseen vähän jotain fiilistä ja pehmeyttä.

Selailin Pinterestiä, mutta siellä tosi monessa kuvassa – ainakin omilla hakusanoillani – löytyi ainoastaan kokonaisia vauvanhuoneeksi sisustettuja huoneita. Ei siis tuollaisia aikuisten makuuhuoneesta lohkaistuja nurkkauksia. Mitään kauhean räikeästi erilaista ja megalapsekasta en siis huoneeseen halua, koska onhan huone edelleen myös A:n ja minun makuuhuone. Mutta totta kai tyttöjen nurkassa saa näkyä, että kyseessä on kahden pienen ihmisen oma kohta kodissa.

Parasta tietysti olisi – taas kerran – jos käytännöllisyyden ja kauneuden voisi yhdistää samaan pakettiin. Eli jos nyt tulee mieleen sisustusideoita, ja vieläpä sellaisia ideoita, joista olisi apua vauvojen hoidossa, kertokaa ihmeessä! Mitkä tavarat esimerkiksi teidän mielestä pitää olla kädenulottuvilla pinnasängyn vieressä? Mitä ripustaisitte seinille (ilman poraushommia)? Millaisen valaistuksen nurkka kaipaa ja onko esimerkiksi mobileista vauvoille aitoa iloa, vaan ovatko ne taas aikuisten keksimiä vauvakoristeita?

Kaikki vinkit, linkit ja seurattavat Pinterest/Instagram -tilit otetaan ilolla vastaan!

-Karoliina-

Kommentit (18)

Itse laittaisin julisteen ja mobilen. Vauvojen luonteesta hyvin paljon riippuu onko mobilesta iloa vai ei, jos lapsi on rauhallinen hän hyvinkin voi sitä mielellään katsella 😊 Jos aikuisilla on yövalaisin tms niin mielestäni vauvat ei tarvitse omaa.😊

Nyt kyllä kiinnostaa, millaisia ovat vauvakoristeet, jotka ovat muiden kuin aikuisten keksimiä? 😀 Mielenkiintoista olisi nähdä vaikka vauvojen keksimiä vauvakoristeita..

Joku ihana puuterinsävyinen vuodekatos pehmentäisi tilaa. Vaatisi kyllä porausta kattoon koukun verran.

Meillä roikkui pinnasängyn vieressä pallovalosarja, vauva tykkäsi katsella palloja (piti myös Marimekon suurista kuvioista verhoissa), valo oli tarpeeksi himmeä ja pehmeä ollakseen välillä koko yönkin päällä, mutta tarpeeksi valaiseva, että näki öisin toimia. Ehkä laittaisin tuolin sängyn viereen, laskutasoksi tai istumapaikaksi, imetystä varten. Tai muuten vain nukkuvien ihanuuksien ihmettelyä varten.

Pikainen kommentti mobilesta. Meillä ei ollut ensimmäisellä lapsella, mutta toiselle ostin ystävältä muutamalla eurolla. Se on osoittautunut ihan loistavaksi, jos vauva on alkanut olemaan väsynyt (mutta ei vielä niin väsynyt, että nukahtaisi), niin mobilen alla on viihtynyt loppuajan ennen päikkyjä tai yöunia. Aluksi vaan tuijotteli sitä, mutta nyt 3 kk iässä jokeltaa ja tohottaa käsillä ja jaloilla ihan hulluna, eli pitää siitä tosi paljon. Meillä joku ihan perusmobile, missä roikkuu eläimiä ja se pyörii ja soittaa musiikkia. Hyvää loppuodotusta ja tsemppiä tukalaan oloon!

Miten olisi seinäviiri? Helppo kiinnittää ja poistaa. Rajaa nurkan. Omat vauvat on jo niin isoja ( koululaisia) etten osaa vastata muihin kysymyksiin, koska en muista 😂 sen muistan että me teetettiin pinnasängystä päähän kankaasta tarvike lokerikko jossa oli perusvälineistö.

Meillä ainakin oli mobilesta hyötyä, kun vaihdoit toiselle vaatteita/vaippaa tms. niin toinen viihtyi mobilea katsellen sen aikaa.
Katos vuoteen ympärille? Tauluja saa seinille myös sellaisten tarrojen avulla (en nyt kuollaksenikaan muista niiden nimeä, oisko ollu scotchilta?). Myös seinätarroja on tyylikkäitäkin nykyään saatavilla. Matto?

Googleen kun kirjottaa decor for baby corner niin tulee aika paljon kuvia seinätarroista. Miten ois joku sellanen?

Heti tuli mieleen ne mustat pallot, joita oli teidän Helsingin kodissa makuuhuoneseinällä.

Maalaisin osittain tai kokonaan tuon pinnasänkyseinän jollain puuterisen utuiselle ja aikuiseen makuun sopivan hempeällä maalilla. Tänä päivänä on myös kivoja sisustustarroja saatavilla, niin ehkä niitäkin hyödyntäisin.

Meillä vauvat ovat tykänneet mobilesta. Kannattaa kuitenkin valita mobile josta vauva voisi tykätä, eikö liian sistmustuksellista koska niissä ei yleensä ole paljoa värejä. Toki vauvat tykkää mustavalkoisesta paljon, näkee sen selkeästi.
Katokset kuulostaa tiellä olevalta rojulta, mutta nättejähön ne on, itse en ole laittanut tilanpuutteen takia.
Meillä pyörii pinnasängyn jalkopäässä varavaippa ja kosteuspyyhkeitä, joten vara laatikko minkä voi vaikka pinnasängyn reunasta laittaa olisi kätevä. Valoa enn ole tarvinnut, kännykän valolla oon pärjännyt… Ystävlillä on ihana löhö keinuva sohva vauvan makuuhuoneessa, siinä on super ihana imettää, ja vahtia vauvan nukahtamista.

Olen törmännyt samaan ilmiöön eli ei ole missään juttua vauvojen nurkkauksen sisustuksesta. Meilläkin ollaan samassa makuuhuoneessa. Lopulta päädyin omaan vaaterekkiin jossa roikkuu mekkoja. Mobilea meille ei tullut koskaan ja nyt se kiinnostaisi neiti 7 kk niin paljoa ettei nukkuisi

No paa vaikka joku taulu.

Joku ihana katosverho esim.tuon ilmapallon tyyppisessä värissä nurkkaan sängyn ”taa”,joku herkullisen värinen juliste tai sisustustarra tuohon seinälle.Vaipoille,harsoille,puhdistuspyyhkeille yms.esim.Ikean Råskog -kärry,jonka saa siirrettyä kivasti tarvittaessa.Nojatuoli,divaani,keinutuoli tai pieni sohva vauvojen yösyöttöjä varten.Mobile on varmaan ihan kiva,mutta kun sänky on kuitenkin pääasiallisesti nukkumista varten,en ole kokenut tarpeelliseksi hankinnaksi itse.Samalla tavoin ajattelen yövalosta:Joku ihan himmeä pöytävalo(esim.joku eläinhahmo tms.) ikkunalaudalla tms.riittää,yöt on kuitenkin vauvojenkin varmasti tarkoitus pääsääntöisesti nukkua.

Sisustusteipillä esim talonmuotoinen kuvio rajaamaan vauvojen ”aluetta”?

Minä valitsisin makuuhuoneeseen tuolle ja viereiselle seinustalle tapetin. Jotakin ”ei romanttista” kukka-kasvitapettia (tietenkin omien mieltymysten mukaan, mutta itse en laittaisi ruusutapettia tai vastaavaa), missä olisi ainakin pehmentävää vihreää. Jokin rottinkinen tuoli/keinu, joita löytyy tosi kivoja jostain ellokselta ja jotexilta, mitkä eivät vie paljoa tilaa. Seinille en laittaisi ehkä vielä paljonkaan vaan vasta vauvojen synnyttyä sellaisia asioita, joilla on merkitys tai saatu lahjaksi. Esimerkkinä voisin mainita taulun mihin on painettu jalan-tai kädenjäljet, valokuva/perhekuva tmv. pelkistetyillä, puisella kehyksillä. Se olisi rauhallista eikä silti liian vauvamaista ja sopisi myöhempäänkin. En tiedä onko teillä oma sänky tuossa kuvassa oikealla? Jokin pehmeä ylöspäin suuntaava valaisin seinälle tai pöydälle voisi olla tarpeen (myöhemmin jos etsii pimeässä kadonnutta tuttia ja aluksi imetyksen helpottamiseksi). Suosisin sellaista melko vaaleaa, max.vaaleanruskeaa puuta. Jokin sängyn ulkopuolelle kiinnitettävä pussukka voi olla tarpeen. Sinne saisi mahdolliset tutit, liivinsuojia ja mitä nyt kannattaa lähellä pitää. Myöhemmin sen voi vain irrottaa pois käytöstä tai täyttää parilla lelulla kun taapero aamuisin herää niin löytyy viihdykettä hetkeksi, puuroa odotellessa. =)

Seinätarroilla saa helposti ilmettä valkoiseenkin seinään. Kurkkaa Made of Sundays, ne myy aivan ihania seinätarroja! Myös Onni ja Ilona myy suloisia katselukortteja vauvoille/lapsille.
Jos seinälle haluaa laittaa jotain, on Command -taulukoukut olleet toimivia. Ne saa jälkiä jättämättä pois kun sen aika koittaa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X