Itkua ja tukisukkia. Raskausviikot 23-25.
Raskausviikko 23 alkaa hyvissä fiiliksissä, koska ultrasta kuului hyviä uutisia. Pari viikkoa sitten epäilty vika B-vauvan sydämessä olikin mitä todennäköisemmin vain huonosta näkyvyydestä johtunut harha, joten kaikki vauvoilla oli siis tällä tietämyksellä ihan hyvin.
Unettomuus kuitenkin vaivaa edelleen, ja se vaikuttaa tietysti myös muuhun jaksamiseen ja mielialaan. Minulta kysytään joka ikinen kerta äitipolilla, kuinka voin, ja joka kerta tähän asti olen voinut sanoa, että ihan hyvin. Viikon 24 ultrassa kuitenkin alan avautua mahavaivoista ja unesta ja hengästymisestä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun toivoisin vähän jotain tsemppausta tai pieni apuja, mutta juuri tällä kerralla lääkäri onkin minulle vieras. Hän kuuntelee hetken jorinoitani, keskeyttää lauseeni aivan keskeltä ja osoittaa tutkimuspöytää: ”Jos nyt tutkittaisiin, kerran sitä varten tänne olette tulleet.”
Ihan ymmärrettävä kommentti sairaalan kiireisessä arjessa ja tottakai tyttöjen hyvinvointi on tärkein, mutta itselleni – rättiväsyneenä – tuo kommentti ei ole paras mahdollinen. Pistää vihaksi, että juuri kun tällä kerralla olisin toivonut jonkinlaista apua myös omaan olooni, sitä en saa. Maha ultrataan syvässä hiljaisuudessa, kätilö ja A yrittävät keventää kivasti tunnelmaa, mutta minulta jää small talk tällä kertaa aika vähäiseksi. Lapsilla kaikki hyvin. Kiitos ja näkemiin! Purskahdan itkuun heti oven ulkopuolella ja kun labrahoitaja tulee hakemaan minua verikokeeseen, naamani on aivan punainen ja nenä vuotaa.
No. Tästä väsyneestä päivästä selvitään ja lomakausi rullaa. Helteet leijuvat Suomen yllä ja ensi kerran elämässäni INHOAN kuumuutta. En ole ennen oikein ”uskonut” sitä, että lämpötila voi vaikuttaa niin paljon oloihin, mutta nyt huomaan selvän notkahduksen yleisessä voinnissani. Jalat turpoavat, minua alkaa taas oksettaa ja kerta kaikkiaan kroppa on aivan lötkö. Onneksi voin sentään uida, eikä vesi aiheuta supistuksia. Rakastan lillua järvivedessä ja saada oloa hetkellisesti ainakin elinvoimaiseksi ja vilpoiseksi. Päivät meidän molempien perheiden mökeillä on kesän parhaita.
Vaikka tavallaan tiedän, että olotilani johtuu helteestä, alan samalla jo pohtia, tuleeko oloni olemaan yhtä tukala tästä eteenpäin koko loppu raskauden. Tutustun ekan kerran elämässäni oikein kunnolla tukisukkiin. Ei tule yhtään mummo-olo (eipä)!
Enpä tiedäkään, että heti seuraavalla viikolla sokerirasituskokeessa odottaa epämiellyttävä ylläri.
-Karoliina-
Kommentit
Yritän tässä muistella, miten tuplaraskaus itsellä meni 18 vuotta sitten… Voin aika hyvin oikeastaan koko raskauden ajan, mutta tietenkin maha oli iso ja mitään isompaa ”urheilusuoritusta” ei kyllä pystynyt tekemään, herkästi se vatsa alkoi supistelemaan ihan kauppareissukävelyissäkin juuri noilla sinun viikoillasi jo. Mutta se, mikä minulle tuli yllätyksenä ja vähän neuvolan väellekkin oli hempan lasku nopeaan ja ihan sen takia, että neuvolassa harjottelija ei tajunnut ottaa hemppaa yhdellä kertaa kun hemppa oli ihan hyvä ollut koko ajan ja kun seuraavaksi oma terveydenhoitaja sen otti, ei hänkään aluksi uskonut lukemaan todeksi, jouduin tietenkin heti verikokeisiin ja kyllä lukema oli tosi ja siitä sitten suoraan sairauslomalle loppuajaksi. Eli tuplaraskaudessa ne rauta-arvot tipahtaa tosi nopeesti eli ihan jokaisella kerralla se kannattaa mittauttaa vaikka olisi ollut edelliskerralla kuinka hyvä! Loppuaikoina oli närästys kanssa huipussaan ja silloin kyllä nukkuminen oli tosi hankalaa. Mutta en kokenut sitä mitenkään hirveänä rasitteena, lepäilin sitten pitkin päivää, jos olin väsynyt. Aina annan tuplaodottajille sen neuvon, että levätkää aina kun mahdollista, älkää siivotko kotia kun ette jaksa tai pysty. Tiedän, raskaus ei ole sairaus, mutta tuplaraskaus on sen verran riskiraskaus kuitenkin, että aika moneen asiaan saa ihan aiheesta sanoa, että ei pysty. Tsemppiä ja lepäile aina kun siltä tuntuu, ja mene siitä, mistä aita on matalin, kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi! Terveisin, 18 vuotiaiden kaksosten äiti.
Kommentit
Tsemppiä sinne! Voin vaan kuvitella miten väsynyt olosi on. Itse vaan nukuin joka mahdollisessa välissä noilla viikoilla, vaikka pätkittäistä nukkuminen oli. Minulla mahassa möyri yksi rauhallinen pieni poika eikä kaksosia.
Minulla ensi viikolla 25v tuplat. Muistan sen kauhean väsymyksen. Nukuin joka välin. Kuten olen sanonut. Ihan oikeasti nukuin. Mahani vieressä. Laitoin lapset kouluun. Nukuin. Laitoin puolisolle ruuan. Nukuin. Tein välipalaa koulusta tulijoille. Nukuin. Tein iltaruuan. Nukuin. Kts läksyt. Ja yöunille. Ihan oikeasti. Sanoin neuvolassa, kaikki hyvin rouvalla. No, se kostautui, kun pojat syntyi. Vesi valui selkää myöten, huonosta kunnosta. Kahden pukeminen ulkoilua varten. Olin naatti. Kodin ympäri vaunuilla. Olin ihan väsynyt. Joskus ruokatunnille tullessa puoliso löysi minut nukkumassa keittiön lattialta. Lapset nukkuivat omissa baby sittereissä. Ihan karseeta!!! 😂😂😂😂
Yritän tässä muistella, miten tuplaraskaus itsellä meni 18 vuotta sitten… Voin aika hyvin oikeastaan koko raskauden ajan, mutta tietenkin maha oli iso ja mitään isompaa ”urheilusuoritusta” ei kyllä pystynyt tekemään, herkästi se vatsa alkoi supistelemaan ihan kauppareissukävelyissäkin juuri noilla sinun viikoillasi jo. Mutta se, mikä minulle tuli yllätyksenä ja vähän neuvolan väellekkin oli hempan lasku nopeaan ja ihan sen takia, että neuvolassa harjottelija ei tajunnut ottaa hemppaa yhdellä kertaa kun hemppa oli ihan hyvä ollut koko ajan ja kun seuraavaksi oma terveydenhoitaja sen otti, ei hänkään aluksi uskonut lukemaan todeksi, jouduin tietenkin heti verikokeisiin ja kyllä lukema oli tosi ja siitä sitten suoraan sairauslomalle loppuajaksi. Eli tuplaraskaudessa ne rauta-arvot tipahtaa tosi nopeesti eli ihan jokaisella kerralla se kannattaa mittauttaa vaikka olisi ollut edelliskerralla kuinka hyvä! Loppuaikoina oli närästys kanssa huipussaan ja silloin kyllä nukkuminen oli tosi hankalaa. Mutta en kokenut sitä mitenkään hirveänä rasitteena, lepäilin sitten pitkin päivää, jos olin väsynyt. Aina annan tuplaodottajille sen neuvon, että levätkää aina kun mahdollista, älkää siivotko kotia kun ette jaksa tai pysty. Tiedän, raskaus ei ole sairaus, mutta tuplaraskaus on sen verran riskiraskaus kuitenkin, että aika moneen asiaan saa ihan aiheesta sanoa, että ei pysty. Tsemppiä ja lepäile aina kun siltä tuntuu, ja mene siitä, mistä aita on matalin, kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi! Terveisin, 18 vuotiaiden kaksosten äiti.