kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 31.08.2019

Diabeteshoitajan tapaaminen ja sokerien mittailua. RV 28-29.

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Edellisviikoilla todettu ja ruokavaliotarkkailulla ja verikoetestein mitattava raskausdiabetes pitänee edelleen pintansa niiden asioiden joukossa, jotka ovat edelleen päällimmäisenä mielessäni. Vaikka alussa sokeriarvot nousivat rajoille pienistäkin ja mielestäni terveellisistä ruoka-annoksista, on arvot alkaneet yhtäkkisesti tasaantua.

Minulle varataan silti aika äitipolin diabeteshoitajalta ja saan uudet ohjeet testaukseen. Mukana tulisi olla muutama tavallinen päivä (minun tapauksessani sellainen aika terveellinen ja säännöllisillä ruokaväleillä), sekä yksi ”viikonloppupäivä”. Päätän valita testijaksoksi Baby Showerien ajankohdan, koska uumoilen, että siellä on kuitenkin herkkuja tarjolla. Yllärikseni edes iso brunssi, hiilarit ja sokeri eivät nosta päivän arvoja edes raja-arvojen lähelle.

Olen jo hetken ajatellut, että minun kohdallani raja-arvojen ylitykset eivät ole johtuneet niinkään syömistäni ruuista, vaan siitä, että minulla on liian pitkät ruokailuvälit. Baby Shower-päivä ja sen läheisyydessä olevat päivät osoittavat arvailujani vain enemmän todeksi.

Jännitän kuitenkin mennä diabeteshoitajalle. Mutta kokemus hänen kanssaan on mitä parhain. Hoitaja taputtelee olalle monta kertaa, käskee lopettaa itsensä soimaamisen ja kertoo hyvin faktapohjaisesti sen, miksi kaksosraskaudessa (erityisesti) sokeriarvoissa on heittelyä. Tuollainen selkeä opastus ja tiedon kertominen on parasta henkistä apua, mitä voin saada. Alan ymmärtää, miten tämä raskausvartalo, sokerit, haima ja muut toimivat. Kyse ei siis olekaan kokonaan vain minusta, vaan siitä, että kroppa ei pysty käsittelemään kaikkea tätä tuplahormonimäärää.

Saan ohjeeksi syödä, kuten ennenkin, ja herkuttelukin on aivan sallittua. Kerron, etten missään vaiheessa ole siirtynyt kevyttuotteisiin, mutta sokeria ja höttöhiilareita olen katsonut tarkemmin. Niin ja syönyt paremmilla väleillä. Tämä kuulemma riittää nyt oikein hyvin, jos arvot saadaan pysymään näissä lukemissa. Jokapäiväisen testauksen saa lopettaa, mutta täsmäiskupäiviä joka viikko on sentään tehtävä.

-Karoliina-

Kommentit (1)

minun eräs kaveri on kärsinyt tyypin kaksi diepeetteksestä kokoelämänsä mun on aina käynyt häntä sääliksija olen yrittänyt auttaa häntä tuloksetta. Kunnes törmäsin netissä tälläiseen ”60-sec type2 diabetes reverse” postaukseen jossa sadat ihmiset suosittelee tätä teknikkaa poistaa diapeettestä ja käskin kaverini heti ostaa tämän video sarjan jä hän parantui alle kuukaudessa diapetteksestä!
haluan että kaikki diapeetikot näket tämän

http://tiny.cc/diabetesreverse

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X