kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 09.09.2019

Meidän koti: 70 m², 5 hlö. Kylpyhuone-wc. Osa 1.

Teksti
Karoliina Pentikäinen
17 kommenttia

Me laitettiin A:n kanssa lauantaina kotia aamukympistä iltakymppiin, kun roudattiin kamaa varastoon, vaihdeltiin tavaroiden paikkaa, tutustuttiin vauvatuotteiden käyttöoppaisiin ja tehtiin kaikkea sitä, mitä oltiin suunniteltu tekevämme, mutta jota ei oltu vielä saatu aikaiseksi.

Kun laittelin instaan samalla kuulumisia, tosi moni teistä kyseli, voisinko näyttää, millaista meillä on ja kuinka ollaan suunniteltu koti toimimaan myös siinä tilanteessa, kun perheeseen tulee kaksi uutta tulokasta. Ja kun vielä Mattilan Raisa vinkkasi alullepanemastaan #pienikotihaasteestaan, päätin, että tässähän olisi oiva tapa samalla esitellä vähän mun asumisideologiaa ja sitä, mitä ajattelen tilasta ja perheestä siinä. Sain muuten ihan hirveästi inspiraatioita Raisan 40-neliöisestä kodista, kun katselin tuolta Highlight-palluroista heidän kotinsa Kotiesittely-kuvat. Hauskaa, että sieltä taas oli yksi tilaratkaisu, jonka Raisa kertoi aikanaan bonganneen minulta. Tällä tavalla sitä laitetaan todellakin hyvä kiertämään.

Ekana on sanottava se, että mä uskon, ettemme tule asumaan tässä kodissa enää siinä vaiheessa, kun pienet vaikkapa lähtevät kouluun. Ja ollaankin puhuttu, että yksi lisämakuuhuone, toinen vessa ja tila suuremmalle ruokapöydälle ovat meidän tarpeet jatkossa, sitten joskus. Mutta ajattelen kuitenkin myös niin, ettei tästä ole kiire pois, kunhan ei itse tehdä tilasta tässä vaiheessa ongelmaa. Moni asia on järjestely-, tilaratkaisu- ja asennekysymys. Ja mun ja meidän asenne on tällä hetkellä se, että koti on niin kaunis ja täydellisellä sijainnilla, ettei tästä haluta vielä pois. Kaiken lisäksi tässä tilanteessa halutaan, että edes jotkin perusasiat – kuten koti – säilyy muutosten keskellä. Olisi ollut ihan järjetöntä alkaa nyt etsimään uutta, kun tulot tippuvat, kulut kasvavat ja hyvä kun jaksan selviytyä ihan perusarkipuuhista.

Okei. Mutta tässä alkulöpinät. Ja sitten katse sinne vessaan. Joka on siis samanaikaisesti meidän kylppäri ja spa (öh).

Tämä tila on ehdottomasti oma inhokkini meidän kodissa, koska se on kertakaikkisesti niin pieni. Ja koska se on pieni, ja siellä tulee sekä istua pöntöllä, käydä suihkussa, pestä hampaat, kuivata lapsen ulkona kuraamat ja kastelemat vaatteet, on se lähestulkoon aina liian täynnä rompetta omaan makuuni. Toisaalta onpa vessassa paljon hyvääkin. Se laatat on ihan ok-neutraalit, säilytysratkaisuja on ängetty sen sisään niin paljon kuin mahdollista ja toisaalta on hyvä, että meidän kodin neliöitä ei ole upotettu vessaan. Siellä kun kuitenkaan harvoin kestitään vieraita tai vietetään hengailuaikaa.

Koska tämä nyt sattuu kuitenkin olemaan muuten niin mieluisen kodin vessa-kylppäri, sitten sen kanssa on vaan elettävä ja tehtävä ratkaisut niin hyvin, kun vaan voi. Tässä mun ratkaisut ja vinkit pieneen kylpyhuoneeseen kanssa elelyyn:

  1. Nosta mahdollisimman moni asia pois lattialta tasoille ja seinille. Tämä pätee tosin muihinkin kodin huoneisiin. Meillä oli ennen kylppärin lattialla F:n suihkulelukorit, osa pesuaineista jne. Mutta kun tilaa on vähän, lattialla oleva tavara tekee tilasta vieläkin ahtaamman oloisen. Plus tavara kerää lattialla pölyä ja likaa. Siksi meillä on nyt paljon enemmän wc:n ja kylppärin tarvikkeita nostettu seinille ja jätetty lattiapinta-alaa puhtaaksi.
  2. Ikean imukuppikorit on loistavia. Ja toiset suositeltavat korit kylppäriin on nuo – muistaakseni Clasulta ostamani – roikkuvat korit, jotka voi laittaa koukkuihin kiinni. On ihan parasta, ettei seinille tarvitse porailla mitään, ja korien paikkaa voi muutella tarpeen mukaan.
  3. Kylppärissä olennaista on tietysti pyyhkeiden paikat, ja onneksi koukkuja voi joko teipata, laittaa imukupilla tai ripustaa esimerkiksi oven päälle. Mulla oli itse asiassa vielä vähän aikaa sitten tuossa ovenpäälliskoukussa nippusiteillä kiinni sellainen metalliverkkoinen lehtiteline. Ai miksikö? No siksi, että siellä oli todella kätevä säilyttää mun hiusraudat ja hiustenkuivaaja. Voisi kai siis sanoa, että yksi mun pienen tilan sisustusvinkki onkin se, että ajattele piensäilytystuotteiden ja isompienkin säilytysratkaisujen käyttö vähän toisin. Lehtitelineeseen ei ole pakko siis laittaa lehtiä tai kukkatelineeseen ei ole pakko laittaa kukkia, kuten kirjoitin jo täällä.
  4. Mun mielestä pienissä tiloissa korostuu erityisesti toimivuus. Mulla oli vielä vähän aikaa sitten allastasolla ihana kultainen tarjotin ja joskus siinä maljakossa kukkia jne. Fakta on kuitenkin se, että koska pieni kylppäri pölyyntyy yhdessä päivässä, oli tasoa vaikea pitää puhtaana, koska tarjotinta sai koko ajan siirrellä ja pelkäsin aina, milloin maljakko menee rikki. Siksi mun vinkki onkin, että pieneen tilaan ei edes kannata änkeä juuri turhanpäiväisiä koriste-esineitä. Koska vaikka ne ovat kauniita, itselläni ainakin menee niiden siirtelyyn hermo. Samasta syystä meillä on nykyisin tuossa kukkatelineessä kaikki sellaiset kylppärinpesuaineet heti käden ulottuvilla, joita tarvitsee (tai tarvitsisi) päivittäin. Samalla kun käy vessassa, voi pyyhkäistä peilin tai pölyt lavuaarista, mutta sitä ei todellakaan tulisi tehtyä niin usein, jos pesuaineet tulisi kaivella erikseen jostain hyllyjen päältä tai siivouskomerosta.

Sellaisia ajatuksia pienestä vessa-kylppäristä! Tässä vielä pitäisi parissa viikossa saada sellainen seinien väliin purstettava tanko tuonne suihku”kopin” ylälaittaan syksyä ajatellen. Tähän asti ollaan voitu kuivata F:n ulkotamineet tuossa kuivauspatterilla, mutta nyt kun pyyhkeitä tulee lisää, pitää saada osa roikkumaan tällaisina päivinä jonnekin muualle. Myös pienten ihmisten amme ja teline on vielä sovittamatta tuohon tilaan. Saa nähdä, mitä siihen keksitään. 

Millaisia vinkkejä tai inspiskuvia tai -sivustoja sinä seuraat liittyen hyviin ja toimiviin pienen kodin sisustusratkaisuihin. Ja hei: Osallistu ihmeessä oman kotisi kanssa #pienikotihaaste -haasteeseen Instassa. Olisi ihana päästä kurkistelemaan teidän koteihin ja löytämään sieltä ideoita myös meille.

-Karoliina-

 

Kommentit (17)

Taitettava amme tosi jees!

Tarvitseeko vauvat välttämättä ammetta, jos tilanpuute iskee? ☺️ Pieniä kun ovat, niin voi pestä lavuaarissa ja vähän isompana suihkun alla!

Onpa kätevä idea. Meillä ei taida lavuaari onnistua, kun on noin pieni ja matala lavuaari.

Meillä kaksoset on kylvetetty alusta asti lavuaarissa, koska ei ole aikaa alkaa täytellä ammetta. Sanoisin siis että tosiaan turha tilanviejä.
Meillä ei mahdu kahta pinnistä, joten alusta asti on nukutettu samassa. En tiedä, ovatko siihen näin tottuneet, vai ovatko persoonina sellaisia, mutta toista sänkyä ei taideta tulla tarvitsemaankaan.

Mäkin toivon, että yksi sänky menee mahdollisimman pitkään 💞

Ja jos haluaa kylvettää muualla kuin lavuaarissa (meillä sen mallinen, ettei oikein onnistu, kun hana tiellä yms.), niin iso vati ajaa vauva-aikana asiansa oikein hyvin ja voi säilyttää jossain yläkapissa tms. kun ei ole käytössä. Tai nostaa seinälle, jos visuaalinen silmä sen kestää.

Myös kattoon saa roikkumaan asioita ja moni asia on sellainen, että ptrmpi säilytyspaikka löytyisikin oikeastaan jostain muualta kuin kylppäristä.

Mietinnässä olisi meillekkin noi imukuppikorit – pysyykö oikeasti seinällä?

No meillä on pysynyt imukupeista 5/6. Yksi ei vaan pysynyt, vaikka oli samanlainen ja sama pinta!

Hei tämä on kiva postaussarja! 🙂 Meillä on rivarinpätkä 90neliötä ja uusperheeseemme saapuu neljäs lapsi talvella. Lasten käytössä on iaksi pientä huonetta, vessoja meillä onneksi on kaksi! 😀
Näppärät säilytysratkaisut tulee tarpeeseen ja täälläkin niitä parasta aikaa kovasti suunnitellaan. Tilan jakaminen lasten kesken on myös asia erikseen, kun vanhin on 11 ja nuorin vauva -aika erilaiset tarpeet siis lapsilla!

Se on totta, että lasten ikä (ja joskus sukupuoli) vaikuttavat näihin kauheasti. Onnea odotukseen 💞

Kiva juttusarja, kiitos tästä:) Ja sopiipa hyvin tuo kukkateline vessaan, eipä olisi itselle tullut mieleen, hyvä idea!

Kiva, jos sarja tuntuu mukavalle 💞

Tuo aika on niin ihanaa kun saa laittaa kotia vauvaa varten 😊 Hyvin olette tehoneliöt suunnitellut 👍

Ihailen sun mahtavaa asennetta, että ette haluakaan ostaa suurta ja kallista, vaan mietitte tilaratkaisut niin, että elämä voi jatkua isommallakin sakilla. On upeaa ajattelua, että elämän ei tarvitse olla luksuskodissa 150 neliön neliöissä, vaan vähempi riittää hyvään elämään. Tykkään kovasti Karoliina sinun maalaisjärkisestä elämästä, joka ei ole vain glitteriä ja hienoja juhlia! ❤️

Niin olisi 🙂 Sellaista olen katsellut!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X