kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 19.09.2019

Tämän päivän aikataulut aamusta iltaan

Teksti
Karoliina Pentikäinen
7 kommenttia

Mä olen kautta blogin historian tehnyt aina silloin tällöin postauksen siitä, millaiset arjen aikataulut meillä oikein on. Koska havahduin tänään (rähmää silmissä, yöpuku päällä klo 11.35), että meidän arkihan on osin muuttunut aika paljon viime aikoina totutusta, ajattelin kertoa, millaista elämää nykyisin eletään.

6.15 miehen kello soi. On pyytänyt illalla, että pakotan hänet nousemaan aikaisin, koska hänellä on aikainen tapaaminen. Minä herään, mies ei. Klassikko. Menen noin sadatta kertaa pissalle, ja lapsi herää ryminääni. Käsken mennä vielä omaan sänkyyn, mutta eikö tuo pitkäsääri änkeä väliin 6.30. Kaikkien unet on sitten siinä. (Joka on hyvä tietysti miehelle, joka ei myöhästy,. Huonoa minulle).

7.00 herään omaan herätyskellooni. Mies on tehnyt meille aamupalan (yleensä minä teen, koska olen ekana ylhäällä). Lapsi alkaa popsia, minä aloitan kahvilla ja mehulla. Päätän, että teen instayhteistyön ihan vaan tässä aamutuimaan nopeasti. Olenhan sentään kuvannut video-osuudet edellispäivänä. Oikeasti koko hommassa vierähtää puolitoista tuntia.

7.33 mies lähtee töihin ja minä alan letittää lapsosen tukkaa. Tehdään pientä neuvottelua urheilupäivän vaatetukset (ulkohousut kahisevat), mutta lopulta lapsi on ulkona ovesta 7.55. Repussa eväät ja juomapullo. Jalassa ulkohousut ja korvilla korvapanta. 

8.00 lämmitän jo jäähtyneen puuron ja kömmin puuron kanssa sohvan nurkkaan. Insta-yhteistyön teko jatkuu. Samalla päivitän muutaman kohokohtapalluran.

9.30 alan muokata pari päivää aikaisemmin kirjoittamaani kolumnia. Yritän tehdä näitä jemmaan nyt, jotta ei tarvitse ihan synnäriltä alkaa tarinoimaan.

11.10 painan Lähetä-nappulaa, kun laitan kolumnin eteenpäin edittiin.

11.10-11.20 vastaan Instan yksityisviesteihin ja yhteen sähköpostiin

11.35 havahdun nälkään. Löhötän edelleen yöpuvussa, rähmät silmissä, läppäri sylissä, vaikka on jo lounasaika. Kaapissa olisi ruokaa, mutta päätän säästää jämät iltaruualle (koska mies ei ehdi Helsingin reissun ja tyttären harrastuksen vuoksi kokata tänään, ja minusta on tullut patalaiska kokki). Teen kaksi ruisleipää ja rahka-annoksen. Menköön nyt ainakin tällä kaavalla siihen asti, kun iskee isompi nälkä.

11.55 Selaan Pomp De Luxin sivuja ja mietin, millaisen mekon lapsonen voisi laittaa päällensä siskojensa ristiäisiin. Tuntuu hassulle järkätä juhlia ihmisille, joita ei ole vielä nähnyt. Mietin, laittaisinko oman mekkoni – jonka kuosia en tosin vielä tiedä – pariksi jotkut ihanat lenkkarit vai tilaisinko Sweedish Hasbeensin Outelistä umpikärkiset puukorkkarit. En usko, että enää koskaan kykenen kävelemään tämän koettelemuksen jälkeen oikeilla korkkailla ja Hasbeensit – jotka ostin meidän häihin – on parhaat korolliset kengät jalassa ikinä. Tosin marraskuun ristiäisiin en voi laittaa niitä, koska ne ovat avokärkiset sandaalit. Pitäisi olla vähän suojaavampaa menoa. Supistelee, mutta supistukset eivät satu.

12.10 havahdun siihen, paljonko kello jo on. Lapset (tytär ja tämän  paras ystävä) tulevat koulusta yhden jälkeen. Aloitan pikaisen ”aamusiivoamisen”, eli taittelen pyykkejä, laitan uuden koneellisen pyörimään, siivoan keittiön, olkkarin ja raivaan muutenkin kämpän. Ilahdun, kun mies on pedannut sängyn. Suoritan aamu(päivä)pesut, laitan piilarit ja pesen hampaat. Tukka on edelleen hyvin edellispäivän kiharruksista, joten ei tarvitse kun harjata se ja laittaa meikkiä. Vedän ylleni tismalleen ne samat sukkisleggarit, joita käytän muutenkin aina.

12.50 täydennän sairaalakassiani eilen pesemilläni uusilla imetysliiveillä ja -rintsikoilla. Vauvojen hoitolaukusta puuttuu vielä ainakin peppuliinat. Mietin, olisiko liian aikaista änkeä omaan sairaalakassiin jo laturi. Ihan vaan, ettei unohdu, jos tulee kiire. Tämmöinen konkreettinen valmistautuminen selvästi auttaa henkisesti. 

13.26 lapsoset saapuva kotiin. Tytöt käyttävät kännykkäajan (20min), piirtävät ja rakentavat majaa  Tämä kaksikko kuuluu yhdessä meidän perheen kalustoon. Jos F:n ystävä ei käy meillä montaa kertaa viikossa, tulee ihan tunne, että jotain puuttuisi.

13.30-14.30 tytöt touhuavat ja minä keitän heille mannapuuroa. Minä kirjoitan loppuviikon postauksia ja yritän avata taas yhtä tiliä. Olen tähän asti siirrellyt alvit omalle säästötililleni, mutta koska siellä on nyt sulassa sovussa niin alvit, reissurahat kuin mätkyihinvarustaumismassitkin, on tili vähintäänkin epäselvä. 

14.30 yhtäkkiä  minua alkaa nukuttaa aivan kauheasti. Vedän oikoseksi sohvalle ja herään vasta, kun kello herättää 15.10

15.30 mies saapuu kotiin. 

15.45 lähden uusien tulokkaidemme kummitädin ja tämän tyttärien kanssa vohvelikahvilaan. Ihana iltapäivän piristys, vaikka tuntuukin välillä sille, etten enää jaksa juuri ruhoani nostaa sohvalta ylös. Mutta joka kerta kun menee, on niin kivaa. Vohvelien jälkeen porukka tulee vielä meille hypistelemään pieniä vaatteita. He kuulemma ottavat vauvat hoitoon joka kuukausi niin, että päästään treffeille. ”Eikä mitään paria tuntia, vaan koko päiväksi” , mulle kerrotaan. 

(16.30 mies ja lapset lähtevät ajamaan kohta treenipaikkaa. Mies jättää lapset treeneihin ja menee itse sillä aikaa salilla).

17.45 kummitäti ja tyttäret lähtevät meiltä. Kaivelen kaapista alkuviikon ruokien jämät (bataattikeittoa ja taivaallista lihakastiketta perunoilla). 

18.20 mies ja lapsi saapuvat. Syömme heti, jonka jälkeen molemmat käyvät peräjälkeen suihkussa. Lapsen suihkun aikaan teen hälle iltapalan. Tämä on hassua, mutta lapsi hakuaa syödä aina erikseen iltaruuan ja iltapala. Yhdistäminen ei käy kuuloonkaan missään tilanteessa. 

19.00 mies lähtee moikkaamaan ystäväänsä, joka on tullut kaupunkiin 

19.30 lapsi menee lukemaan kirjaa sänkyyn. 

19.50 käyn harjaamassa ja letittämässä lapsosen tukan. Makoilemme pimeessä huoneessa vierekkäin, kuten ihan aina iltaisin. Iltarukoukset ja suukot.

20.15 kömmin sohvalle. Täydennän kännykällä tämän postauksen illan tapahtumat. Mies laittaa viestin, että hän ja ystävä ovat tulossa meille. Ja tulevatkin. 

20.30 julkaisen tämän postauksen ja jaan sen someen. Tiedän jo etukäteen, ettemme mene aikaisin nukkumaan. Höpistään porukalla, katsotaan Love Island ja sitten hummaillaan kuitenkin vielä lähemmäs yhtätoista. Niin se menee aina. 

-Karoliina-

 

Kommentit (7)

Moikka 🙂
Mielenkiinnolla luen aina postauksiasi. 🙂 Nuo tiukat ruutuajat ovat vaan ihmetyttänyt, 20 minuuttia on aika lyhyt mielestäni. Ite ajattelen, että antaisin lapsen pelata (tai muuta) tunnin ja sitten koneet kiinni. Ite ärsyyntyisin ainakin, jos saisin tehdä yhtä asiaa vain 20 minuuttia. Oisi mielenkiintoista kuulla lisää teidän ruutuajoista. 🙂 Itekin olen niiden kanssa tarkka, mutten mikään ylitiukka.
Hyvää loppuraskautta. 🙂

Heips. Haluaisin kommentoida tuohon rukous-asiaan. On hienoa, että opetat ja näytät lapsellesi esimerkkiä siinä. Itse olen ollut aina uskossa, rukoilen joka päivä, välillä luen lapsille iltarukouksen. Tästä tulikin hyvä muistutus, että skarppaan asiassa! Iltarukous on itselleni päivän päättämistä ja sen jälkeen nukun sikeästi, tavallaan nollaan ajatukset ja jätän murheet taivaan Isälle. Opin sen aikanaan mummoltani ja siksi olen aina iloinen kun luulen, että sitä siirrettäisiin eteenpäin. Siunausta sinulle ja perheellesi! 🙏

Ymmärsinkö oikein, että kaksoset saavat yhteisen kummin? Onko heille luvassa myös muita kummeja? Anteeksi jos heti kuulostan epäilevältä tai syyttelevältä; minulla on itselläni kahdet kaksoset, ja vuosien varrella on tullut huomattua, että monet pieniltäkin tuntuvat omat jutut muodostuvat kaksosille tosi tärkeiksi. Nimipäivät ja omalta kummilta tulleet muistamiset on meillä esimerkiksi olleet tällaisia:)

Meillä myös tyttö, joka treenaa neljä kertaa viikossa.
Meillä harrastuskuskausten lisäksi ohjelmaa rytmittää urheilevan lapsen syöminen. Ei sillä, että yhden harrastus koko perhettä pyörittäisi, mutta ”pinnan alla” olen koko ajan tietoinen, että syö riittävän usein, paljon ja oikeanlaista ravintoa.
Lämmin ruoka syödään ennen treenejä ja treeneihin otetaan mukaan aina eväät. Ja sitten taas ”ruokaympyrä” valmiina kotona treenien jälkeen.
Tältä pohjalta olisikin hienoa kuulla, miten tarkasti suunnittelet(te) aktiivisen lapsen ravintoa?

Rupesin miettiimään iltarukous kohdassa, että oletteko kovin uskonnollisia vai mikä on omasi tai perheen suhde uskontoon? Nyt kun perheenlisäystä on tulossa niin miten sillä saralla aiotte toimia tai miten F:n kanssa olette kasvattaneet uskonnon kanssa?

Mä olen aina uskonut Jumalaan ja yksi mun haaveammatti oli papin ammatti. En oikein tiedä, miten määritellä ”kovin uskonnollinen”. Inhoan sellaista tuputtavaa uskontopuhetta ja kiusaannun liian kovasta julistamisesta. Ja mm. rasismia, syrjintää ja sotaa uskonnon varjolla.

Mutta joo. Uskonto kuuluu meillä elämään ja arvoihin. F:llä on pienestä asti ollut ristikoru (hukannut noin 6 kertaa) ja iltarukous kuuluu asiaan ja ylipäätään se, että näistä asioista jutellaan. Viimeksi eilen F taisi kysyä jonkin Jumala-aiheisen kysymyksen.

Pienet kasvatetaan tässä suhteessa samalla tavalla kuin isosiskokin, koska jaamme A:n kanssa tässä samat näkemykset.

Moikkis! Kiitos sun kommentista 💞 inspiroit tämän päivän (pe) postaukseen. Vastaus ruutuaikaan myös siellä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X