Kolmistaan

En mittää jaksanu

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Tänään piti kirjoittaa eräs toinen, isompi postaus. Ja maksaa laskut. Laskuttaa muutama työ.

Oli ihan hyvin aikaakin. Olin kotona sairaalan kontrollista jo puolitapäivin.

Mutta sitten oli taas tämmöinen päivä, kun ei saanut aikaan mittään. Nukutti, mutta ei tullut nukuttua. Tiskitkin jäi pöydälle ja pissalla käyntiäkin piti pantata. Kuka siellä vessassa jaksaa aivan koko ajan rampata?

Keitin riisipuuron. Ja söin sen. Lähetin lapset harrastuksiin sohvalla maaten ja samassa paikassa makasin, kun mies ja lapsi tulivat kotiin.

Joskus odotus on helpompaa, kun tekee asioita ja luo tekemistä. Ja sitten se taas välillä lamaannuttaa. Kun tuntuu, että aika matelee ja viikot etenevät hidastetusti. Tänään tuli sellainen fiilis sairaalareissun jälkeen. Samalla, kun on mahdottoman ihanaa, että vauvat voivat hyvin ja saavat kasvaa kunnolla vatsan uumeissa, tuntuu, kuin tämä raskaus ei loppuisi ikinä. Ja nyt on turha sanoa, että ”ota omaa aikaa kun vielä voit” tai ”nuku varastoon”. Mun oma aika taisi hävitä siinä vaiheessa, kun liikuntarajoitteisuus nousi sille levelille, etten saa enää kenkiä itse jalkaan. Ja ne unet taas…Noh. Kun herää sen 8 kertaa yössä. Ja aina siihen, että pissattaa ja puolet vartalosta ja molemmat kädet on puutunut, on siitä varsinainen lepo kaukana.

Tänään en edes yritä tehdä enää muuta kun olla. Mutta ehkä sitten huomenna taas jotain muuta.

-Karoliina-

Lue myös

X