Kolmistaan

Vauvatarvikkeilla valmistautuminen ei ole vain pintaa

Teksti: Karoliina Pentikäinen

// *-merkillä merkitty tuote saatu. Ei affilinkkejä tai linkkejä, joiden klikkaaminen tuottaa bloggaajalle etuuksia tai rahaa. //

 

Kun mä odotin F:ää, en valmistautunut vauvan tuloon juuri mitenkään. Kyse ei ollut siitä, etteikö vauva olisi ollut haluttu. Koska oli! Raskauttani varjosti kuitenkin alkumetreiltä lähtien pelko istukan toimimattomuudesta ja osittaisesta istukan repeämisestä, joten tuntui sille, etten uskaltaisi iloita tulevasta lapsesta ennen kun saisin hänet konkreettisesti syliini.

Pelko heijastui – näin jälkikäteen ajateltuna – myös kaikkeen siihen konkreettiseen, joka usein liittyy vauvan odotukseen. En halunnut perhevalmennukseen, en tutustua vauvatuotteisiin, enkä verkostoitua toisten tulevien vanhempien kanssa. En halunnut, että innostuisin jostain, joka minulta voitaisiin viedä helposti pois.

Onnekseni F syntyi lopulta terveenä pienenä tyttönä ja kaikki meni hyvin. Mutta kun tulin sairaalasta kotiin, tajusin, että meillä ei ollut todellakaan riittävästi vauvanvaatteita. Vaunut ja sänky oli, mutta nekin sellaiset, jotka eivät lopulta sopineet elämäntilanteeseemme lainkaan. (Vaunut oli ostettu omakotitalossa asuvilta tutuilta, ja mehän asuimme ilman autoa Helsingin Kalliossa. Kerrostalossa, jonka hissiin vaunut eivät mahtuneet.) En tiennyt, mitä hoitokassiin pakataan, mitä odottaa imetykseltä, millainen äiti oikein halusin olla.

Näin jälkikäteen ajateltuna F:n ensimmäisten kuukausien kaaos ja oma epätietoisuuteni kaikesta olisi ollut helposti vältettävissä, jos olisin ollut paremmin valmistunut niin konkretian kuin henkisenkin puolen kannalta.

Mua on harmittanut monen monta kertaa jälkikäteen, miten F:n elämän ekat kuukaudet menivät ja siksi olen halunnut tehdä tällä kertaa kaiken toisin. Olen halunnut ihan tietoisesti tutustua lastentarvikemereen, pestä tuttipullot etukäteen, ostaa imetysliivit hyvissä ajoin ja oikeasti testata  kaikki mahdolliset tuplarattaat, jotta löytäisimme varmasti ne meille oikeat. Tämä on ollut itselleni sellainen todella tärkeä siirtymäriitti, joka on tuonut varmuutta siihen, että selvitään ihan uudenlaisesta elämäntilanteesta. Ei vaan tavaroita ja tarvikkeita, vaan jotain enemmän. Tietoa siitä, että täällä nyt oikeasti odotetaan pieniä saapuvaksi ja halutaan, että kaikki sellainen, johon ylipäätään voi valmistautua, on tehty. 

Mä olin ennen jopa sellainen vauvantarvikevähättelijä, joka kummasteli kovaan ääneen, kuinka paljon roinaa sitä vauvat oikein tarvitsevatkaan. Pidin tällä tavoin hyvin valmistautuvia ja varustautuvia vanhempia jopa vähän pöhköinä. Totta kai edelleenkin ajattelen niin, että kaikkea kaupassa olevaa vauvantarviketta ei tarvitse ostaa ja monesta tilanteesta selviää edelleen jotenkin soveltamalla. Että eihän sitä pullonlämmitintä tosiaan välttämättä tarvitse, koska maidon voi lämmittää muutenkin. Mutta. On myös niin, että moni tuollainen tarvike helpottaa oletettavasti arkea kauheasti, kun vauvan/vauvojen kanssa sitä puuhaa on varmasti ihan muutenkin.

En tiedä, ajattelisinko asioista eri tavalla, jos meille tulisi yksi vauva, mutta koska hommaa on tuplana, olen kyllä imenyt itseeni kaiken vauvatarviketiedon ja varustanut kodin niin kohdunääninallella kuin muillakin ei-pakollisilla-mutta-ehkä-arkea-helpottavilla-kapineilla. Olen ajatellut niin, että en kyllä ala nähdä lisävaivaa missään, missä ei ole pakko. Tavallaan se on tuntunut aika armollisellekin. Kerran heitä on kaksi, ei mun tarvitse ajatella, että kaikki äitiyspaineet kohdistuvat muhun samalla tavalla, kun olisin ehkä yhden kanssa kokenut. Riittää, kun saadaan homma skulaamaan ja kaikki kolme lasta hoidettua ja pidettyä meidät vanhemmat kohtalaisen selväjärkisinä. 

Me käytiin tänä viikonloppuna testaamassa edellisviikolla postista tulleiden Silver Cross -tuplavaunujen* (saatu yhteistyönä Vaunuaitan kanssa) toimivuus tuossa meidän kerrostalon ulko-ovella. Jumpattiin vaunujen kasaan laittoa ja avaamista, A testasi autoon pakkaamisen ja lopuksi vielä opeteltiin auton turvakaukaloiden kiinnittäminen runkoon adapterien avulla. Nyt luulisi, että tämäkin asia alkaa olla aikalailla hallussa. Olette muuten kyselleet vaunuista ihan kauhean paljon, joten tarkemmat infot ja kuvat ja videot löytyvät Insta Storiesista ja huomisen jälkeen Instan palluroista kohdan ”Silver Cross Wave” alta.

Mä olen tehnyt aika normitahdilla töitä vielä viime viikon, mutta nyt ajattelin, että tästä viikosta eteenpäin alan jo vähän himmailla hommia. (On muuten vaikeaa puuhaa tuo vähentäminen, kun pää raksuttaa edelleen omasta mielestä hyviä uusia ideoita, joita haluaisi laittaa vireille). Toisaalta tajuan kyllä, että niiden toteutukseen ei kohta ole samalla tavalla aikaa, joten on viisasta ainakaan olla heittelemättä uusia verkkoja vesille.Ehkä sellainen puuhaaminen on vaan mun tapa käsitellä tätä piinaavan pitkää odottelua. 

Tänään mä tein vielä yhden to do -listan ennen vauvojen syntymää. Kirjoitin siihen asioita, jotka liittyvät vauvoihin. Pitää hommata paristoja erilaisiin vauvavempaimiin, opetella muutaman laitteen käyttö, pakata sairaalakassi loppuun ja muutenkin ehkä alkaa elellä tätä eloa sillä ajatuksella, että lähtö sairaalalle voi tulla koska vain. Eilen illalla supisteli pari kertaa jopa jo vähän selän puolelta, joten puhuttiin, että ehkä meidän olisi fiksua laittaa sekä A:lle, että mulle jokin vaatesetti valmiiksi, ja F:lle reissukassi, jos lähtö sairaalaan tuleekin keskellä yötä yllättäen.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

 

 

Lue myös

X