Kolmistaan

Synnytyspaikkana TAYS – 10 pistettä

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Heippa hei. Me päästiin tänään kotiin! Vielä aamulla ajatus tuntui kaukaiselle, mutta tämä oli niin oikea ratkaisu. Tyttöjen painot ei ole edelleen päätä huimaavat, mutta tasaiset ne on ja he jaksavat syödä hienosti. Samoin keltaisuuskäppyrät ovat nyt hyvällä mallilla, joten lääkäri uskalsi lähettää meidät kotiin. Oli ihana pukea tytöille omat vaatteet päälle ja hurauttaa kotiin. A oli käynyt etukäteen siivoamassa paikat, naapuri oli tuonut shampanjaa ja anoppi teki ruuan ja toi notkuvat kauppakassit. Voisi sanoa, että aika hyviin oloihin palailtiin.

Tässä vaiheessa, kun sairaala-aika on niin hyvin muistissa, on pakko kehua TAYSia. Koska aihetta on.

Ensinnäkin koko raskauden seuranta äitipolilla teki olin tosi turvalliseksi. Vaikka lääkärit ja kätilöt vaihtuivat todella usein, silti tuntui, että ei ollut vain liukuhihnapotilas, vaan jokainen henkilökunnan jäsen  antoi kontrolliajalla ymmärtää, että tässä oltiin meitä ja vauvoja varten. Mun kohdalle sattui koko raskauden aikana oikeastaan vain yksi lääkäri, jonka ulosannista jäi paha mieli (tosin olin itse silloin herkillä ja väsynyt), mutta kaikki muut – varmasti 15 muuta lääkäriä – olivat ihan huikeita.

Synnytysasioiden sopiminen ja niistä keskustelu meni myös todella kunnioittavaan sävyyn. Oli mukava jutella vaihtoehdoista avoimesti ja kunnioittavassa ilmapiirissä.

Itse synnytys sujui myös luottavaisella mielellä. Mua alkoi jännittää leikkaus oikeastaan vasta kävellessäni saliin, ja aloin ihan oikeasti tärisrä kauttaaltani. Kun pääsin leikkauspöydälle, sanoin että mua jännittää kauheasti. Tähän eräs hoitajista totesi hymyssä suin, että se on ihan luonnollista, mutta heitä ei jännitä ollenkaan. Että tämä on heille rutiinia. Siitä oma sykekin alkoi laskea. Muistin taas, että olemme hyvissä käsissä.

Me vietimme maanantaita tähän päivään ajan osastolla 2B. Mua yllätti aivan todella paljon se, miten perheitä kuunnellaan ja miten heille on aikaa. Meille sattui aivan älyttömän ihanat kätilöt,  joiden kanssa tuntui, että voi jutella mistä vaan. Jotenkin esikoisen kanssa koin, että mun on PAKKO tehdä kaikki asiat sairaalan suositusten mukaan. En tiedä, oliko se edes totta, vai johtuiko ajatus vaan mun omasta päästä, mutta tällä kertaa oli hienoa huomata, että lopulta päätösvalta ajatellaan aina olevan perheillä. Että vaikka sairaalassa suositellaan jotain tapaa (esim kaksosia ei suositella nukutettavan samaan sänkyyn), mutta jos perhe haluaa tehdä toisin, ei kukaan tästäkään silti ryhdy taistoon. Todetaan vaan, että tiedättehän suositukset, mutta jätetään asia siihen, jos perhe tästä huolimatta haluaa tehdä toisin.

Eritoten ohjauksen ja opastuksen lisäksi mua ilahdutti se lämmin ja empaattinen henki, joka 2B:llä oli. Ei koskaan tuntunut sille, että kätilöitä ärsyttäisi, kun rimputeltiin hoitaja-kelloa. Näki, että työntekijät tekivät niin paljon enemmän kuin vain sen kliinisen homman, josta maksetaan palkka. Meille jää erityisesti ikävä ihania Hannaa ja Helenaa!

Kiitos TAYS! Suomen kunnallinen sairaalatouhu on aivan ensiluokkaista.

-Karoliina-

P. S. Miksi kukaan ei ole kertonut, että sairaalaruoka on näin laadukasta? Lohta, kanafilepihvejä ja kasvisruokapäivät. Olen vaikuttunut.

Lue myös

X