Viikonloppu sairaalassa ennen vauvojen syntymää

Mulle oli varattu aika äitiyspoliklinikalle perjantaille, jolloin olin raskausviikolla 36+1. Tässä oli tarkoitus käydä läpi sektioasiat (kirjoitan varmaan myöhemmin enemmän sektiosta) ja sen ajankohta.

Olin kuitenkin koko kuluneen viikon kärsinyt jonkin verran kutinasta ja soittanut kaksi kertaakin sairaalan siitä. Kutina ei ollut kuitenkaan kovin pahaa, eikä tyypillisillä raskaushepatoosialueilla, eli kämmenissä ja jalkapohjissa.

Lääkärikäyntiä edeltävänä yönä kutina yltyi kuitenkin aivan karmeaksi. Edelleenkään ei tyypillisillä kohdilla, vaan ennemminkin päänahassa, käsivarsissa ja jaloissa. Raavin raapimistani ja en nukkunut ollenkaan. Vietin suihkussa kaksi tuntia, kun se oli ainoa paikka, jossa kutina vähän hellitti.

Vauvojen liikkeitä oli turha edes yrittää laskea, koska kahden kanssa se oli ainakin omalla kohdallani mahdotonta (en koskaan erottanut toisistaan, kun vaihtoivat paikkoja vikaan mahapäivään asti) ja toisaalta minua supisti monta viikkoa yöt putkeen, joten kova maha juuri kertonut mitään.

Aloin kuitenkin huolestua, kun vielä aamullakaan en tuntenut tyttöjen liikkuvan. En edes mehulasin tai keksin jälkeen. Ei tuntunut todellakaan sille, että voisin odottaa siinä tilassa klo 12 varsinaista lääkäriaikaa. Suosimme A:n kanssa asiat keskenämme ja kun saimme F:n ovesta ulos ennen kahdeksaa, säntäsimme suoraan autoon ja äitipolin päivystykseen. Emme halunneet, että F alkaa huolestua.

Päivystyksessä tyttöt piti ultrara, koska sydänääniä ei löytynyt aivan varmuudella kaksia. Kaksosten kanssa tämä on haaste, kun yksi ääni voi olla toisen kaiku jne. Tytöillä oli kuitenkin kaikki hyvin, mutta koska minä kutisin edelleen ja toinen hepatoosiarvoista oli koholla (toista ei voitu ottaa, koska olin syönyt), päätettiin, että jäisin sairaalaan yöksi tai kahdeksi.

Viikonloppu meni siis sairaalassa.. Otettiin lisää verikokeita, sain kutinalääkettä ja ihanaa: Unilääkettä! En ollut viikkoihin nukkunut kuin pienissä pätkissä. Tyttöjen sydänkäyrää otettiin monta kertaa päivässä ja lopulta sain kuulla, että lääkäri oli päättänyt papereideni perusteella leikkauspäiväksi maanantain, rv 36+4.

Mulle tuli superhyvä fiilis tästä. Enää ei tarvitsisi jännittää, missä ja koska synnytys alkaisi. Koska mun olo koheni ja tytöillä oli asiat hyvin, pääsin kotiin sairaalasta vielä sunnuntain ja maanantain väliseksi yöksi. Oli aivan ihanaa tulle kotiin ja pakata sairaalakassi uudelleen ja käydä kotisuihkussa. A meni illalla pelaamaan kiekkoa, F oli syysloman vietossa ja mulle tuli kaiken lisäksi kylään ystävä ja mun sisko. Syötiin pitsaa ja sitten ystävä lakkasi mun varpaankynnet ja sisko teki läpivetoletit, jotka säilyivät itse asiassa viisi päivää. Todellinen synnytykseen valmistautuminen!

Yöllä ei juuri uni maittanut, koska jännitti niin kovasti. Tuntui hassulle, että synnyttämään lähteminen näin epäsponttaanisti oli kuin olisi lähtenyt jollekin jännälle retkelle: Ihmiset soittelivat ja toivottivat onnea matkaan.

Kuva, joka tässä postauksessa on, on otettu 18 tuntia ennen kuin tytöt syntyivät.

-Karoliina-
Kuva: Noora Näppilä