Äitirauhaa, kiitos!
Me oltiin A:n kanssa viime viikolla käymässä Ratinassa sillä aikaa, kun meillä oli kaksi kotipalvelun työntekijää hoitamassa vauvoja. Ostettiin tytöille ristiäismekot ja syötiin lounas. Reissuun meni kaiken kaikkiaan tunti ja 13 minuuttia.
Postasin Ratinasta myös instaan ja kuten arvata saattoi, kirvoitti se monen monta viestiä. Sain viestejä siitä, miten rohkea olin, kun uskalsin kertoa, että meillä käy kotipalvelu. Moni kertoi, että haluaisi myös kotipalvelun apua, mutta ei kehtaa, koska pelkää, että tällöin leimattaisiin huonoksi äidiksi. Joku jopa kertoi, että luopui hyvälle tuntuneesta avusta, koska syyllisyys asiasta oli niin kova.
Näiden viestin lisäksi sain viestejä myös siitä, miksi koin tarvetta jättää lapset hoitoon. Miksi haluaisin pois vauvakuplasta ja mikä sai minut jättämään lapset vieraiden hoidettavaksi. Annettiin ymmärtää, että se ei olisi oikein.
Mä itse en ole koskaan, edes F:n vauva-aikaan ymmärtänyt, miksi äidit, jotka lähtökohtaisesti ovat vauvassa kiinni niin raskauden kuin suurimman osan ensimmäisenä vuotena, eivät voisi välillä viettää myös omaa aikaa. Varsinkin, jos oma aika on tunti kauppakeskuksessa tai kaksi kampaajalla. Olipa sitten kotona ”vieras” hoitaja, saati lapsen oma isä (jota en pidä hoitajana lainkaan).
Mä toisaalta en koe tuomittavaksi sitä, jos toiset äidit haluavat toimia toisella tavalla. Äitejä, elämäntilanteita ja vauvoja kun on niin monenlaisia. Mulle pienet irtiotot tuo voimia ( ja ovat toisaalta melko pakollisia töiden vuoksi), mutta jollekin toiselle sellainen voisi olla todella ahdistavaa.
Eniten mua näissä kaikissa viesteissä, joita sain, mietitty taas se, kuinka paljon paineita ja muka-oikeita tapoja äitiyteen liitetään. Keskustelu kävi kevyellä tasolla siinä samassa hengessä, missä netissä jutellaan (kauniisti sanottuna) niin imetyksestä, pulloruokinnasta, alatiesynnytyksessä, sektiosta, perhepedistä, unikoulusta ja kaikesta muusta sellaisesta, joka liittyy kasvatukseen. Tai totta puhuen. Ei edes kasvatukseen, vaan siihen, kuinka hyväksi tai huonoksi kukin äiti (ei isä, tietenkään!) arvotetaan.
Mä tiedän, että kirjoitan paljon siitä (nyt ja jatkossa) millaisia valintoja mä haluan tehdä äitinä ja mitä mä pidän MEILLE oikeana. En kuitenkaan usko, että meidän tavat sopii kaikille. Enkä edes pyri siihen, että muuttaisin vaikkapa blogiteksteilläni jonkin toisen perheen tapoja. Haluan ainoastaan antaa ajateltavaa ja ennen kaikkea yhdenlaisen perheen ja äitiyden mallin monien muiden joukossa. Koska välillä tuntuu sille, että vaikka äitiyttä ja kasvatusta voi hoitaa miljoonilla tavoilla, julkiseen keskusteluun tuodaan yleensä vain yksi absoluuttinen totuus, jota joko kompataan tai sitten sitä vastaan esitetään täysin päinvastainen – absoluuttisesti oikea totuus sekin. Ja kaikki harmaat sävyt, saati ymmärrys itselle vieraita tapoja kohtaan, puuttuu tästä keskustelusta täysin.
Äitien nettiriidoista toisiaan kohtaan on puhuttu jo niin kauan, että toivoisin jo vähän muutosta. Siksi kannustan kaikkia äitejä ryhtymään kapinaan äitiysarvostelua vastaan. Tehdään #äitirauha, jossa kannustetaan ja tuetaan toisiamme, vaikka tapamme ei olisikaan samanlaisia.
Jos suakin kyllästyttää äitiyteen liittyä kurjahenkinen keskustelu, jaa omat positiiviset äitikohtaamiset #äitirauha – häsän kanssa someen. Tehdään talvesta 19/20 suvaitsevampi meille kaikille, erilaisille, äideille.
-Karoliina-
Kommentit
Hieno kirjoitus! Komppaan täysin, vaikken instassa olekaan.
Kommentit
Hiton hyvä kirjoitus, KIITOS!!!
Mä en voi käsittää tota äitien arvostelua.
Miksi sun pitäis olla siinä vauvassa tai lapsessa kiinni 24/7?
Mikä siinä tekee äidistä huonon, jos et ole? Millälailla sä oot parempi äiti, jos oot 24/7 kiinni lapsessasi?
Mun mielestä ei mikään.
Ihan varmasti annat sille lapselle kaikkesi, vaikkette oo toisissanne kiinni kokoaikaa.
Miksi olla kateellinen, jos sulla on hoitaja? Miksei, jos siihen on mahdollisuus.
Kateellisuus on niin… Syvältä.
Kaikkea hyvää sulle ja muille!
Siis todellakin juuri noin, että ottaa ja pyytää sitä apua varhaisessa vaiheessa, eikä vasta sitten kun huomaa että ei saakeli olen ihan loppu ja dööd.
Itse olin toisen lapsen kohdalla tosi kiinni hänessä ja hän minussa alussa. Neiti ei suostunut syömään pulloa yhtään, eikä rauhoittunut isänsäkään sylissä. Onneksi vauva-aika ei kestä ikuisesti ja nyt kun Miina on jo yli 2-vuotias niin voi olla yökylässäkin mummonsa luona :).
Tsemppiä arkeen ja teette just niinkuin itse koette parhaaksi :). ps. hyvä haaste ja osallistuin siihen instagramin puolella
Se on justiinsa niin niinku kirjotit! Jokainen tyylillään eikä se tee toisesta sen huonompaa tai parempaa jos ei tee samoin kuin itse.
Se on ehkä kateutta joka tulee ulos ”neuvomisena”? Olet kuitenkin etuoikeutetussa asemassa kun olet alle kaksi viikkoisten vauvojen äitinä käynyt jo hierojalla ja ripsi+kynsihuollossa sekä saanut kahdenkeskistä aikaa puolison kanssa. Uskotko että monista syistä (esim imetys) vauvavuotena äidit eivät pääse tekemään tuollaisia asiota kuukausiin. Kaikki ei tietenkään tahdokaanainakaan ensimmäisten kuukausien aikana.
Miksi edes pitäisi yrittää pärjätä kahden vauvan kanssa ilman kotipalvelun apua, jos semmoista kerta on tarjolla? Itse tuskin selviäisin kahden vauvan kanssa edes kotipalvelun turvin. Ota vain kaikki apu vastaan jota tarjotaan 🙂
Tämä kirjoitus osui naulan kantaan! En ymmärrä, miksi pitää jatkuvasti arvostella ja syyllistää muita äitejä. Ihan kuin sitä painetta ja riittämättömyyden tunnetta ei muutenkaan suolletaisi joka tuutista ulos. Tänään erityisesti harmitti, kun kuulin tänään, että Rita Niemi-Manninen joutui eroamaan imettäjävaikuttaja pestistä korvike-kritiikin takia. Äiti-rauha on todellakin tervetullut!
Mietin ja pohdin paljon tätä tekstiäsi monilta eri kannoilta. En kuitenkaan keksinyt yhtä ainuttakaan syytä miksi kumpikin vanhempi haluaa omaa aikaa vauvojen ensimmäisen kotona olo-viikon aikana ja vielä samaan aikaan… Vauvojen, joita on odotettu vuosia.. Miten se tulee edes mieleen?? En millään ymmärrä tätä ajatusmaailmaa 2-viikkoisten vanhemmilta, eikö heidän kanssaan haluaisi olla jokaikisen hetken näinä ensimmäisinä aikoina?? Ja miksi nykyään halutaan niin kovasti tätä ”omaa aikaa”?? Tulee vielä aika kun toivotte lastenne olevan pieniä ja lähellä.. t. Neljän pojan äiti
Kun päästiin 7 vuotta sitten viikon ikäisten kaksosten kanssa kotiin, lähestulkoon ryntäsin ensimmäisenä Kalevan Prismaan ja jätin pojat isän kanssa kotiin. Se tunnin haahuilu pitkin käytäviä oli se, mitä siinä kohtaa tarvitsin. Tämä onkin muuten yksi harvoista muistikuvista vauvavuoden ajalta 😀 Oma aika siis on todellakin tärkeää, jotta arkea jaksaa pyörittää! Lisäksi meillä kävi myös kotipalvelu ja ne 3h/vko oli ihan best, koska tiesin, että silloin saan takuuvarmasti nukkua 😉
Ei lapset siitä vahingoitu, kun jäävät turvallisen aikuisen hoitoon. Kaikki mahdollinen apu mikä auttaa äitiä/vanhempia jaksamaan, välillä raskaassakin vauva-arjessa, on vain hyväksi. Hyvinvoiva äiti on parasta mitä lapsi voi saada. Ottakaa äidit rohkeasti apua vastaan.
Mun mielestä saa olla eri mieltä ja jupista muiden tavoista miten paljon haluaa, MUTTA mikä pistää ihmisen kirjoittamaan mielipiteensä ja juurikin neuvomis tai loukkaus mielessä nettiin??! Itse jaan aina vain positiivista kommenttia tai sen sävyistä someen. Voin ihan oikeasti rehellisesti sen sanoa, etten kirjoittele mitään pahaa kenellekään, koska sen kirjoittaminenkin saati julkaisu alkaa ahdistamaan. Mut kai nämä ihmiset ovat sitten niitä tietyn tason narsisteja. Ja tarkoitan juuri kiusantekoa. Rakentava kritiikki reilusti ja kohteliaasti sanottuna on eri asia.
Hieno kirjoitus! Komppaan täysin, vaikken instassa olekaan.
Ei liity tähän postaukseen, mutta..
Kuuntelin äskön storytelistä sun kirjan, tee se itse vauva. Oli niin hauskaa kuunneltavaa. Välillä hihittelin itekseni niille kuvauksille, kun oli niin osuvia.😊 kiitos kirjoittajalle vain.
1. Lue, mitä Karoliina kirjoitti äitirauhasta.
2. Sisäistä lukemasi.
Olin raskaana viikkokaupalla vuodelevossa ja lapseni ekat pari viikkoa olivat tosi vaikeita.
Koska en imettänyt, kävin pikkuvauvavaiheessa usein kaupungilla kävelemässä yksin. Se oli ihanaa. Näin vuosienkin jälkeen lapseni rakastaa minua edelleen, vaikka syntyi sektiolla, en imettänyt ja menin töihinkin jo hyvän aikaa ennen 1-vuotispäivää. Eikä edes kaduta.
” Näin vuosienkin jälkeen lapseni rakastaa minua edelleen, vaikka syntyi sektiolla, en imettänyt ja menin töihinkin jo hyvän aikaa ennen 1-vuotispäivää. Eikä edes kaduta.”
En epäile ettei rakastaisi. Mutta ovatko nuo valintasi olleet lapsen kannalta ihanteellisia, on toinen juttu. Imettäminen esimerkiksi ei ole mikään mielipidekysymys (kuten joskus annetaan ymmärtää), vaan sen hyödyt lapselle ovat tutkitusti kiistattomat.
Olen samoilla linjoilla kuin Anni – en pysty ymmärtämään tarvetta saada heti ”omaa aikaa”, kun ensin on vuosia lapsista haaveiltu. Työtkään ei ole ”pakko”, vaikka kuinka olisi yrittäjä. Yelit tappiin raskausaikana, niin on oikeasti varaa pitää äitiyslomaa. On ihanaa, jos lasten isä osallistuu ja on tasavertainen vanhempi. Äidin läsnäoloa se ei kuitenkaan vauvan elämässä korvaa. Isomman lapsen kohdalla on jo aivan toinen juttu.
Kiintymyssuhdeteoria ei myöskään ole mitään hippien huuhaata vaan ihan tieteellistä faktaa.
Imettäminen ei ole mielipidekysymys mutta ei myöskään pelkällä puhtaalla tahdolla onnistuva. imetys ei aina onnistu vaikka noudattaisi kaikkia tehostamiskeinoja. Toivoisinkin, että ihmiset lakkaisivat kivittämästä äitejä, jotka ei imetä. Taustalla voi olla oman tahdon sijaan kipeitä epäonnistumisia.
Niin että kiintymyssuhdeteoriat romuttuu, kun äiti on lapsistaan erossa tunti 13 minuuttia… Hoh hoijaa! Minua henkilökohtaisesti käy sääliksi tuollaiset ihmiset, jotka sinä päivänä kun lapsi syntyy lakkaavat olemasta mitään muita kun äitejä ja kaikki omat tarpeet sammuvat saman tien. Loppupeleissä tuo ei ole lapsenkaan etu. Eikä siinä mitään, kun pitäisivät edes ajatuksensa ominaan, mutta kun pitää vielä parhaimpansa mukaan koittaa syyllistää niitä , joiden elämä on hieman terveemmällä pohjalla. Ikään kuin nykyaikana varsinkin nuoreilla äideillä ei olisi muutenkin ihan tarpeeksi paineita. Saisitte hävetä!
Itse olen koko ikäni ollut yyhoona ja lapsi nyt jo aikuisten kirjoissa. Olosuhteiden pakosta on pakko ollut luopua suurelta osin muusta elämästä ja voin kertoa kuinka hukassa olin, kun lapsi alkoikin olla jo niin iso, että ei äitiä enää kaivannutkaan joka vaiheessa. Eihän mulla ollut siinä vaiheessa enää mitään muuta.
Itsellä onneksi on ollut tukiverkkoa, joka on aina välillä mahdollistanut myös kotiovesta ulos lähtemisen ja välillä tosiaan pieni kävelylenkki yksin, omien ajatusten kanssa, on tehnyt ihmeitä. Ja aivan varmasti ollut myös lapsen edun mukaista. Ihan huoletta olen lapsen jo melko pienenäkin jättänyt esim. isovanhempien hoitoon, jos on ollut tarve päästä tuulettumaan. Tuuletuksen jälkeen on jatkettu elämää taas pitkän aikaa paremmilla mielin.
Ja hyvin täysijärkinen tyttö on lopputuloksena; meidän välisessä kiintymyssuhteessa ei ainakaan koskaan ole ollut mitään ongelmaa.
Hyvin sanottu. Kiitos ennenkaikkea siitä että jaat arkeasi avoimesti, vaikka arvostelevaa keskustelua siitä tuleekin. Mielestäni sinusta huokuu selvästi vauvaonni, eikä se että käyt itseksesi jossain vaiheessa vähän kodin ulkopuolella ota tätä pois. Omalla esimerkilläsi mahdollistat taas yhden äitiyteen liittyvän keskustelun, joka näköjään joudutaan käymään, jotta päästään avaamaan taas näitä äitiyteen liittyviä mielikuviamme. Tämä on tärkeää keskustelua ja ei voi muuta kuin toivoa että isommassa mittakaavassa saadaan taas edistystä aikaan, jotta tämä typerä äitien syyllistäminen edes vähenisi.
Olis mielenkiintoista kuulla miksi kohdallasi päädyttiin sektioon ja miten imetys onnistuu kaksosten kanssa?
Kiitos Karoliina keskustelun avaamisesta. Tällaiselle keskustelulle on yhteiskunnassa tarvetta. Asiat eivät voi muuttua, ellei niitä ensin nosteta esiin. On aika havahtua siihen, että myös äidit ovat yksilöitä, joista toiselle sopii toinen ja toiselle toinen. On vastuullista vanhemmuutta ylläpitää omaa jaksamista ja hyvinvointia. Keinot siihen ovat yksilölliset!
En epäile ettei rakastaisi. Mutta ovatko nuo valintasi olleet lapsen kannalta ihanteellisia, on toinen juttu. Imettäminen esimerkiksi ei ole mikään mielipidekysymys (kuten joskus annetaan ymmärtää), vaan sen hyödyt lapselle ovat tutkitusti kiistattomat.
Olen samoilla linjoilla kuin Anni – en pysty ymmärtämään tarvetta saada heti ”omaa aikaa”, kun ensin on vuosia lapsista haaveiltu. Työtkään ei ole ”pakko”, vaikka kuinka olisi yrittäjä. Yelit tappiin raskausaikana, niin on oikeasti varaa pitää äitiyslomaa. On ihanaa, jos lasten isä osallistuu ja on tasavertainen vanhempi. Äidin läsnäoloa se ei kuitenkaan vauvan elämässä korvaa. Isomman lapsen kohdalla on jo aivan toinen juttu.
Kiintymyssuhdeteoria ei myöskään ole mitään hippien huuhaata vaan ihan tieteellistä faktaa.
Jostain syystä nimenomaan kiintymyssuhdevanhemmiksi itsensä mieltävät ovat usein pahimpia äitirauhan rikkojia.
Lapseni syntyi sektiolla lääketieteellisestä syystä, joka myös vaikutti siihen ettei imetys onnistunut. Menin töihin lapsen ollessa 10 kk, koska muuten olisin menettänyt hyvätuloisen työpaikkani kun taas lapsen matalatuloinen isä jäi kotiin vauvan kanssa. Kirjoituksestasi jäi paha mieli, kuten varmasti halusikin jäävän. En toivo sinulle pahaa, mutta kunpa kuitenkin kokisit jonkun pienen kolhun, joka saisi sinut ymmärtämään asioiden moninaisuuden siellä äitikuplassasi.
Se, jos isä osallistuu vanhemmuuteen ei muuten ole ihanaa, vaan itsestäänselvyys.
”Se, jos isä osallistuu vanhemmuuteen ei muuten ole ihanaa, vaan itsestäänselvyys.”
Näin ei valitettavasti ole – kuten itsekin varmasti tiedät. Toki niin PITÄISI olla, että toivottua yhteistä lasta hoidettaisiin yhdessä. Mutta valitettavan monessa tapauksessa naiset lisääntyvät sellaisten mieslasten kanssa, joilla ei ole mitään ajatustakaan muuttaa elämäänsä lapsen myötä. Joissain tilanteissa mies häipyy kokonaan. Toki äitikin voi häipyä mutta se on sitten eri keskustelu 🙂
Itse olen kahden kuukauden ikäisen vauvan äiti. Ensinnäkin se, että meitä siunattiin lapsella on ihme. Raskaus aika oli vaikea, neljä päivää koitin synnyttää, mutta päädyttiin sektioon. Imetys ei onnistunut aikaisemmin tehdyn rintaleikkauksen takia (terveyssyistä). Kävin mielen kanssa niin pohjilla, koska tunsin epäonnistuneen kaikessa. Mutta en suostu tuntemaan olevani huono äiti, joten jos joku näin ajattelee, niin onnea ajatuksille. Minusta hyvää äitiyttä ei mitata mittareilla: alatie synnytys, imetys tai äidin ”kokoaikainen” läsnäolo. Äitirauhaa kaikille äideille! Kiitos hyvästä tekstistä!
En ole instassa enkä muutenkaan sosiaalisessa mediassa aktiivinen ja hyvä niin. Suunnitellaan perheeseen kolmatta lasta, eikä tulisi mieleenkään mennä fb:n tai instan mukatäydelliseen maailmaan kertomaan asioitani. Nykymaailman mammat ovat ihmissyöjiä, tuomareita ja tuomittuja yhtäaikaa. Sinä olet paras äiti lapsillesi, kaikki muu on turhaa.
Itse olen saanut hirveen määrän kommenttia siitä etten oo vielä laittanut 4kk ikäistä hoitoon. En nää mitään väärää siinä jos laittaisi, mutta kun en ole kokenut tarvetta sille vielä niin tuntuu erikoiselta että pyöritellään silmiä. Ja voi luoja miten saa tutista asiaa. Ei olla annettu tuttia ollenkaan niin on tullut sanomista kun vauva itkee ”no missäs se tutti on”, ”nytkin voisit vaan laittaa tutin suuhun niin se ois tyytyväinen.” Tykkään keskustella muiden äitien kanssa eri tavoista tehdä asiat, mut sit kun on noita töksäyttelijöitä..