Kolmistaan

Miksi ihmeessä sektio?

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Multa on kysytty monta kertaa sitä, miksi tytöt tulivat maailmaan sektiolla. Vastaus on yksinkertainen: Koska minusta se tuntui oikealle ratkaisulle. 

Mä olen synnyttänyt esikoisen alateitse. Ja kuten olen kertonut, se meni oikein hyvin. Koko synnytys kesti kai 4-5 tuntia, sairaalassa ehdin olla vain kaksi, ja F oli jo maailmassa. Toivuin ilmeisen nopeasti (vaikka itsestä ei aina sille tuntunut), kipu oli synnytyksessä oletettua pienempi, eikä asiasta jäänyt traumoja.

Tämän raskauden alussakin ajattelin, että mulle ei ole väliä, miten tytöt tulevat maailmaan. Mutta mitä pidemmälle raskaus kesti, mitä heikommaksi mun fyysinen kunto tuli ja mitä enemmän luin kaksossynnytyksistä, aloin toivoa leikkausta. Asiasta juteltiin tietysti myös sairaalassa, ja periaatteessa alatiesynnytys olisi voinutkin onnistua (koska A-vauva raivotarjonnassa), mutta mulle tuli vahva tunne siitä, että leikkaus olisi hyvä ratkaisu. Eniten siksi, että mä pelkäsin, että lopulta kävisi niin, että synnyttäisin A-vauvan alateitse ja B leikattaisiin. Ja sitten olisin kipeä joka paikasta. Pelkäsin myös sitä, että alatiesynnytys jouduttaisiin käynnistämään lääkkeillä. Siitä olen kuullut niin monta kauhutarinaa, ja koska tyttöjen ei olisi annettu mennä yli 37-38 viikon, oli käynnistys tietysti aika relevantti pelko.

Mä olen aina luottanut mun intuitioon todella vahvasti, ja itse asiassa metsään olen mennyt elämässä vain silloin, kun olen hiljentänyt mun sisäisen ääneen (syystä tai toisesta). Tällä kertaa halusin kuunnella mun omaa fiilistä ja mitä ihaninta, sairaalassa myös kunnioitettiin tätä toivetta. Totta kai juteltiin molempien synnytystapojen riskeistä ja eduista ennen tätä. 

Aivan mutkitta maaliin ei kuitenkaan menty. Koska raskaushepatoosi alkoi nostaa päätään, aikaistui oletettu sektio hieman alkuperäisestä, vaikka  leikkaus oli toki suunniteltu nytkin. Voi siis olla, että vaikka olisi valittu alunperin alatiesynnytyksen, olisi kutinan vuoksi päädytty leikkaamaan.

Moni varoitteli sektiosta, mutta mun on pakko sanoa, että mulla on leikkausta vain positiivista sanottavaa. Olen toipunut leikkauksesta todella nopeasti, en kokenut leikkauksesta johtuvia kipuja oikeastaan lainkaan ja muutenkin olo on ollut paljon kepeämpi ja vähemmän kipeä kuin perinteisen synnytystavan jälkeen. Ei, vaikka ekalla synnytyskerrallakin selvisin varmasti aika helpolla. Minun kohdallani ei siis pitänyt paikkaansa se väite, jonka niin usein kuulee sanottavan: ”leikkauksesta toipuu hitaammin kuin alatiesynnytyksestä”. Vaikka toki toipuminen kestää vielä tästä eteenpäinkin, tuntuu sille, että ratkaisu oli vain ja ainoastaan hyvä juuri meille.  Niin ja hatunnosto kaikille niille monikko-odottajille, jotka alateitse synnyttävät. Olette kyllä rautaa! 

Mukavaa alkavaa viikonloppua! F menee tänään naapuriin Halloween-kemuihin, huomenna toisen vauvan kummitäti perheineen tulee meille kylään, F kyläluutailee taas jälleen huomenna ja sunnuntainakin on vieraita luvassa.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: neuleet, Aarrekid (saatu) // jeggarit, H&M // kengät, Vamsko (saatu) 

Lue myös

X