Vauvakupla ei ole pakollinen!
Sunnuntai-iltana se sitten tapahtui. Istuin sohvalla, pienet tuhisivat unipesässä lattialla, A oli treeneissä ja F ystävänsä kanssa Leos leikkimaassa. Huomasin yhtäkkiä, että minulla ei ollut yhtään hommaa, joka olisin sillä hetkellä pitänyt tehdä. Ei syöttää ketään, pestä ainoatakaan pulloa, tyhjentää pesukonetta, hieroa pikkiriikkistä kipristelevää vatsaa, auttaa läksyissä tai vaihtaa lakanaa. Ensi kerran tyttöjen syntymän jälkeen istuin sohvalla niin, että minulla oli hetki aikaa ihan vain olla. Vähän kuin silloin ennen vanhaa, kun kotitöitä ja hoidettavia ei ollut niin montaa. Tuli riemukas olo! Juhlistin tätä hetkeä leikkaamalla rauhassa omat varpaankynteni, maksamalla laskut ja nostamalla molemmat tytöt vuorotellen rauhassa syliini. Monestihan ruokkiminen, pesu ja muut vauvanhoidolliset jutut kun tulee kaksosten kanssa tehdä niin sanotusti liukuhihnalla ja aina on huono omatunto sen pienen puolesta, joka joutuu odottamaan vuoroaan.
Olen saanut kymmeniä, jos en satoja viestejä siitä, miten minun tulisi nyt upota vauvakuplaan. Unohtaa kaikki muu – kampaajat, oma liikunta, lounaat, työt ja aika miehen kanssa – ja uiskennella tässä hetkessä, jota tulisin vielä joskus kaipaamaan. Jollakin tapaa nuo viestit ovat saaneet minussa ristiriitaisen olon.
On ihan totta, että vauvat kasvavat ihan hurjaa vauhtia. Että jo kuukauden päästä katsomme tämän hetken kuvia ja ihmettelemme, kuinka pieniä vauvat ovat olleet. Että ihan totta: Tätä hetkeä ei enää saa koskaan takaisin. Ja kuinka paljon rakastankaan ja arvostankaan sitä, että tytöt ovat nyt täällä. Minä jos kuka tiedän, ettei se ole itsestäänselvyys.
Toisaalta vauvojen kasvu – ehkä ennen kaikkea oma kasvuni aivan uudenlaiseen elämäntilanteeseen – riemastuttaa oloani joka päivä aina vaan enemmän. Vaikka tytöt ovat vasta kuukauden ikäisiä, tuntuu sille, että alun kaaos on alkanut väistyä jo tieltä. Meidän elämästämme heidän kanssa on tullut rutiinia. Sitä aitoa arkea, meidän elämäämme, eikä mitään ihmeellistä kuplaa. Koska eihän elämää voi loputtomiin eristyksen kuplassa elellä.
Mulle vauvakupla – niin paljon kun tyttöjä rakastankin ja miten ihanaa heitä on helliä, hoitaa, pussailua ja oppia tuntemaan – antaa negatiivisa fiboja. Tiedän, että moni pitää tuota ilmaisua ja elämänvaihetta tavoiteltavana unelmatilana, mutta itselleni se edustaa sellaista jämähtyneisyyttä, joka tuntuu ahditavalle. Ehkä syy on siinä, etten ole koskaan erityisesti potenut VAUVAkuumetta. Olen kaivannut isoa perhettä ja useampaa lasta, mutta vauvavaihe on ollut vain yksi, usein aika haparoiva osanen, kohti sitä todellista yhdessä elämistä ja olemista. Siksi en osaa omalla kohdallani nähdä, miksi minun tulisi upota ja rauhoittua lapsivuodeajaksi. Kupla kun kuulostaa omaan korvaani eräänlaiselle anskalle ja kotiloukolle. Tottakai haluan nauttia pienistä, nuuskia päätä, maata sohvalla toimettomana vauva rinnallani ja iloita, mutta sen lisäksi haluan myös tehdä ja olla paljon muutakin. Onneksi tällä kertaa tosin paljon iloisemmissa meiningeissä kun F:n vauva-aikaan.
Itse koen, että kuplan sijaan olen halunnut opetella elämään myös näiden vauvojen kanssa alusta asti sitä elämää, joka meillä on jo ollut. Liittää nämä vauvat osaksi meidän perhettä, rutiineja, arvoja ja kaikkea sitä, joka tekee meidän perheestä meidän perheen. En varsinaisesti halua vauvakuplaan, haluan vauvat meidän kuplaan.
Tiedän, ettei minun ajatukseni ja vauvakupla välttämättä sulje toisiaan pois. Ja kuten sanottu: Jokaisen perheen on tehtävä asiat niin kuin se heistä hyvälle tuntuu. Tiedän kuitenkin, että moni perheestä haaveileva saattaa jopa pelätä ajatusta kuplasta, lapsivuodeajasta ja kaikesta sellaisesta, ja siksi haluan sanoa, ettei sellainen ole pakollista, jos ei niin halua tehdä. Että ei ihanaa vanhemmuutta ja perhettä tarvitse jättää perustamatta siksi, että pelkää, ettei itsestä ole toteuttamaan tätä(kään) tavoiteitta. Eikä se silti kerro mitään rakkauden tai vanhemmuuden laadusta. Vähän sama kun sen vuosi sitten lehdissä puhutun ”Prisma-vanhemmuuden” kanssa. Tämänkin asian kun voi tehdä niin monella tavalla, ja ihan oikein kaikki tavat.
Ja mitä siihen ”tulet vielä kaipaamaan tätä aikaa -puheeseen” tulee. Tottakai historiassa rakkaiden kanssa on tuhansia hetkiä, jotka herättää lämpöä ja rakkautta, joskus jopa haikeutta. Mutta ainakin tällä liki 9 vuoden kokemuksella äitinä ei vanhan perään ehdi edes haikailla, kun lapsen jokaisessa iässä ja vaiheessa on niin monta ihanaa ja ainutlaatuista hetkeä, joista saa nauttia juuri siinä hetkessä, jota eletään. Vauva-aika on ainutlaatuista, mutta niin on kaikki muutkin ajat lasten kanssa! Haluan ajatella niin, että ainoa kupla, jota tarvitaan, on tämä kokonainen perhe, iästä ja ajasta riippumatta.
Ihanaa alkanutta viikkoa!
-Karoliina-
Kuva: Noora Näppilä
Kommentit
Tämä oli täyttä asiaa, joka tulisi julkaista Hesarissa 🙂
Kommentit
Mä voin sydämeni pohjasta sanoa, että en kaipaa vauva-aikaa. Mun mielestä se on vain välttämätön paha, joka pitää hoitaa alta pois ennen kuin pääsee nauttimaam niistä ihanista, isommista lapsista. Toki vauvat on ihania (tai ainakin omat lapset vauvana oli), mutta en haluaisi elää niitä aikoja enää uudelleen 🙂
Aivan mahtavaa, hetken aikaa etsin tykkää – nappia tekstin lopusta. Jokainen perhe tekee omat ratkaisunsa miljoonaan asiaan ja niihin on melkein yhtä monta vaihtoehtoakin. Hienoa uskaltaa elää perhe-elämää omilla ehdoilla ja ajatuksilla. Arvostelijoita löytyy valitettavan paljon tästä maastakin, toivoisi heidänkin hetken pohtivan asioita oman boxin ulkopuolelle.
Kirjoitat todella kauniisti lapsistasi ja perheestäsi. Kypsästi, aikuisen naisen ajatuksia. Kaikkea hyvää teidän perheelle ❤️
Onkohan kukaan noista kuplan suosittelevista ihmisistä itse monikkovanhempia? 🤔 En nyt tiedä muusta kuin monikoista, mutta ainakaan minun ei ollu mahdollista uppoutua mihinkään kuplaan, sillä Fordin linjasto täytyi toimia ensimmäiset kuukaudet taukoamatta. Näin vuotta myöhemmin tulee aina mietittyä että olisiko pitänyt sylitellä enemmän, mutta fakta on, että jos halusi itse syödä tai nukkua, sitä ei pystynyt tekemään. Ja kyllä, tulee katsottua kuvia ja ihmeteltyä onko ne olleet joskus niin pieniä, mutta pikkuvauva-aikaa ei todellakaan ole ikävä. Nää päälle vuoden vanhat rämäpäät on ihan parhaita ja nyt myös kaksosten hyvät puolet tulevat ihan eri tavalla esille.
Hieno kirjoitus, samaistun täysin!
Word. Minulle riitti/riittää että saan vauvan kanssa sylitellä ja halia ne tietyt hetket päivästä, se hetki on minun ja vauvan kupla (myös reilu 2v taaperon kanssa on ihanaa kun saa hetken hassutella vain meidän juttuja!). Mutta perheessä on muitakin, on tosi ihanaa että nyt 6kk vauva on koko ajan enemmän osa meidän arke (esimerkiksi istumassa ruokapöydässä 🙂 ).
Teidän perheen arki kuulostaa ihanalta ja sellaiselta kuin itse näen että on ihan tavoiteltavaakin. Vauhdikasta, realistista, onnellista <3
Joku tuolla yllä kommentoi, että onkohan näistä vauvakuplailijoista kukaan monikkovanhempia. Itse ajattelin myös, että ylipäätään kun perheessä on useampia lapsia, ei vauvakuplaanuppoaminen ole oikeastaan edes mahdollista – itseasiassa seehkä olisi jopa aika julmaa isompia sisaruksia kohtaan..?
Meidän perheeseen on syntymässä nyt talvella kolmas lapsi. Isommat ovat jo koululaisia ja näin etukäteen olen ajatellut että päivisin on se vauvan ja mun spessuaika isojen ollessa koulussa. Illat täyttyy nin iso sisarusten aktiivisista touhuista, että kyllä siinä on vaan otettava vauva vaikka kantoliinaan ja laitettava töppöstä toisen eteen! 😀
Lisäksi opiskelen äitiyslomankin aikana, joten luulen että arjen palapelin järjestely tulee vaatimaan vähän organisointia.
Tasapaino on tässä kaikessa varmasti tärkeintä. 🙂
Kivaa alkutalvea!
Oikein! Tottakai täytyy muistaa, että vauvat kehittyvät ensimmäisen vuoden aikana hurjasti ja kehittävät ydinuskomuksia maailmasta enemmän kuin koskaan myöhemmmin, joten vauva-aikana on tosi tärkeä tiedostaa tämä vanhempana. Ja tottakai pitää huolta omasta jaksamisesta! Itse miellän lapsivuodeajan jotenkin myös armolliseksi asiaksi. On ok hetkeksi aikaa käyttää voimavarat pienokaisiin ja antaa myös oman kehon toipua ja yrittää palautua päivittäin huonoista unista riippumatta. Musta tuntuu järkyttävän kuormittavalle ajatus siitä, että tuoreen äidin pitäis heti miettiä töitä, oma kroppaa, miten saada se takaisin ennalleen ym. kun miljoona muutakin uutta asiaa astuu kerralla kuvaan.. Itse kannatan ajatusta siitä, että on todella ok löysätä tuona aikana siitä muusta ulkosesta suorittamisesta ja ehkäpä tuona aikana myös tutkiskella elämää ja oppia siitä ja itsestään jotain uutta. Se on jollain tapaa mahdollisuus myös hypätä hetkeksi ulos siitä oman elämän entisestä kuplasta ja oravanpyörästä. Jos pysähtyminen ahdistaa, silloin on myös oiva hetki pohtia syvemmin sitä, että miksi näin on. 🙂
Tuskin kovin monessa perheessä, jossa on useampi lapsi, äidillä (vanhemmilla) on aikaa sulkeutua mihinkään kuplaan.Kyllä meillä ainakin vauvat on aina tulleet heti luontevaksi osaksi meidän perhettä ja heidät on alusta saakka ”ohjelmoitu” elämään sitä meidän arkea aikatauluineen.Minä olen aina nauttinut suuresti vauva-ajasta ja vauvoista, suorastaan rakastanut kaikkea sitä siihen kuuluvaa, mutta en siltikään ole koskaan (edes esikoisen vauva-aikana) tuntenut tarvetta kuplautua,ajatus tuntuisi jotenkin tunkkaiselta. Kyllä vauvasta(vauvoista) voi nauttia, heitä voi sylitellä, nuuhkia ja pitää lähellä, vaikkei missään kuplassa eläisikään.
Hieno kirjoitus, ja pienten kaksosten äitinä olen ihan samaa mieltä! Johonkin erityiseen vauvakuplaan varmaan voi uppoutua yhden vauvan kanssa (jos haluaa), mutta kaksosvauvat ovat ihan oma juttunsa! On erittäin tärkeää pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan ja tehdä itselle mieluisia juttuja, silloin jaksaakin paremmin. Tämä pätee kyllä kaikkiin äiteihin ja vanhempiin!
Olen omassa äitiydessäni huomannut sen, että mitä paremmin osaan kuunnella omia ja lapseni (sekä muun perheen) tarpeita sekä toteuttaa omanlaistani äitiyttä, sitä sallivammin suhtaudun myös toisten äitien ratkaisuihin. Äitiyteen kuuluu aivan uskomaton määrä vaatimuksia, jotka vielä kaiken lisäksi ovat usein ristiriitaisia ja yksinkertaistavia. Asiat ovat kokonaisuuksia.
Pidän siitä, että tässä blogissa näen jälleen kerran yhden tavan toteuttaa äitiyttä ja samalla rohkaistun olemaan omanaliseni äiti omille lapsilleni. Hyvä äitiys on moninainen asia!
Tämä on mielestäni myös yksi feminismin polttavimmista kysymyksistä. Miksi naisella on vapautta toteuttaa monia asioita itse parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta äitiys sysää selvärajaiseen muottiin? Ja olen kyllä perillä biologisista muutoksista, kiintymyssuhteesta jne. Mutta onko todella niin, että kampaajalla käyminen pilaa kaiken?
Ihana kirjoitus. Tämä on juuri näin. Lapset ovat aina parhaassa iässä ja jokainen hetki on ainutlaatuinen.
”Musta tuntuu järkyttävän kuormittavalle ajatus siitä, että tuoreen äidin pitäis heti miettiä töitä, oma kroppaa, miten saada se takaisin ennalleen ym. kun miljoona muutakin uutta asiaa astuu kerralla kuvaan.. Itse kannatan ajatusta siitä, että on todella ok löysätä tuona aikana siitä muusta ulkosesta suorittamisesta ja ehkäpä tuona aikana myös tutkiskella elämää ja oppia siitä ja itsestään jotain uutta.”
TÄMÄ!
Tätä siis itsekin tarkoitin, kun kommentoin Karoliinalle instassa sitä, etten lähtis mihinkään ”10 kiloa heti pois”-dieetille aivan heti kaksosten synnyttyä. Kroppa ja mieli sen verran kovilla, että suhtautuisin armollisesti. En siis tarkoittanut, että oma liikunta pitäisi unohtaa tms. Vaan enemmän sitä, että vaa’an lukemien sijaan keskittyisi uuteen tilanteeseen sopeutumiseen. Armollisuutta, ei itsensä unohtamista 🙂
Hyvinvoiva äiti = hyvinvoiva perhe
Tämä oli täyttä asiaa, joka tulisi julkaista Hesarissa 🙂
Voi kunpa olisin lukenut tämän 3 vuotta sitten, kun hartaasti toivottu esikoinen sylissäni tunsin vain murskaavaa ahdistusta ”kuplassani”. Äitiydessä kaikki tuntuu olevan niin mustavalkoista – joko olet itsensä uhraava kiintymyyssuhdeäiti tai itsekäs, lapsen tarpeet mitätöivä paskaäiti. Olemmekin aina ottaneet poikamme (lapsen ehdoilla tottakai) mukaan kaikkiin tilanteisiin ja hän onkin onneksi ollut hyvin ”helppo” ja hyväntuulinen tapaus. Nyt ihan naurattaa, kuinka nopeasti se ensimmäinen vuosi sitten menikään, eikä jäätykään lapsen kanssa kuplaan vangeiksi. Mutta eipä tosiaan naurattanut ensimmäisen 3 kk:n aikana ja se tietysti kalvaa nyt ensimmäisiä kuukausia muistellessa. Nyt toivomme hartaasti toista ihmettä elämäämme ja jos se toteutuu, osaan olla viisaampi ja luotan itseeni.
Vauvat on hörhelöhameissaan kuin pikkuiset keijuprinsessat😊
”Itse kannatan ajatusta siitä, että on todella ok löysätä tuona aikana siitä muusta ulkosesta suorittamisesta ja ehkäpä tuona aikana myös tutkiskella elämää ja oppia siitä ja itsestään jotain uutta. Se on jollain tapaa mahdollisuus myös hypätä hetkeksi ulos siitä oman elämän entisestä kuplasta ja oravanpyörästä. Jos pysähtyminen ahdistaa, silloin on myös oiva hetki pohtia syvemmin sitä, että miksi näin on. :)”
Ehkä kaikille ”tavallinen elämä/ arki” ei ole mitään suorittamista, vaan sellaisten asioiden parissa puuhailua, mistä nauttii? Itse rakastan töitäni ja harrastuksiani, enkä koe, että ne olisi mikään ikävä oravanpyörä, josta pitäisi paeta vauvakuplaan. Pysähtyminen ei varsinaisesti ahdista, mutta sille ei ole niin tarvetta – ymmärrän tämän, jos esim. omasta työstä tai muusta arjesta ei saa nautintoa. Toki itsetutkiskelu on aina hyvästä.
Tämä oli tosi hyvä postaus kaiken kaikkiaan, kiitos siitä. Itsestäkin on ”vauvakupla” tuntunut aina tosi oudolta ajatukselta. Ymmärrän, että tietenkin suuri osa ajatuksista menee uuteen tulokkaaseen, mut se on jotenkin outoa, et kaikki muu haihtuu – kaikki muu, mikä on ollut tärkeää ja rakasta siihen saakka. Välillä tuntuu, että on suuri synti, jos menee lapsivuodeaikana johonkin harrastukseen tai kampaajalle. Tai et ottaa pienen vauvan mukaan salillle.
Kiitos tästä kirjoituksesta! Vasta omasta perheestä haaveilevana sitä välillä ahdistuu siitä ajatuksesta, että vauvan saamisen myötä pitäisi muuttaa koko elämänsä vauvakuplan mukaiseksi. Ajatus oman ajan täydestä kohdentamisesta vauvan hoitoon jopa vähentää haluja perustaa perhe ja ympärillä olevien väsyneiden perheenäitien kuuntelu ei varsinaisesti auta asiaa. Ihailen teidän perheen tapaa toimia ja ottaa vauvat osaksi jo aiemmin muodostettua yhteiseloa.
Todella hyvä kirjoitus! Itse olen ainakin nauttinut äitiydestä huomattavasti enemmän vähän isompien vauvojen kanssa, jotka jo hymyilevät ja joilla on jo jonkinlainen rytmi, johon sen muun elämän ja muut lapset saa myös sopimaan. Se ensimmäinen kuukausi kaikkien kolmen lapseni kanssa on mielestäni ollut se kaikkein rankin.
Hyvä kirjoitus! Lapset ovat ihan parhaan ikäisiä aina. Sekin on mahtavaa kun se lapsi on jo päätä pidempi äitiään ja antaa halauksen kun parta raapien äidin kasvoja :D. Silloin tietää, että ihan kaikkea ei sittenkään onnistunut pilaamaan vaikka joskus tuntuikin siltä…
Puolustettakoon yhden kommentin verran myös vauvakuplaa. Mikä ikinä se sitten onkin, se ei ehkä ole pakollinen, mutta ihan yhtä sallittu.
Saa jäädä vauvan lumoihin äitinutturassaan. Saa olla ja nauttia vain siitä hetkestä ja uudesta ihmissuhteesta.
Saa ”mammautua”, saa hurahtaa, on lupa olla kaikkea sitä, mitä joskus vannoi, ettei koskaan muuten ole.
Saa olla
-yhtä palkon kuin olla olematta.
Itsestäni ” Vauva kupla”oli siinä mielessä ihana, että sai ihailla vauvaa ja keskittyä tärkeimpään. Oma ulko näkö oli saman tekevää yms.
Taas siitä en oikein tykännyt kun sosiaalisesti vauvan synnyttyä päällesi ns. laitetaan kupla. Eli kaikki ystävät eivät enää ota yhteyttä ”kun se on siinä kuplassa”.
Luin tämän sinun kirjoituksesi ja kollegasi Anna Pastakin kirjoituksen ja siinä missä sinun tulkintasi ”vauvakuplasta” (tarkoituksella lainausmerkeissä) herätti minussa hiukan jopa sääliä siitä että et ole löytänyt sitä kuplan rauhaa omien pikkuruistesi kanssa, joka on osin ihan biologiaakin, oli Annan kirjoitus mielestäni tosi hyvä tulkinta tästä pelottavasta ”vauvakuplasta”.
Varmaan molemmat tarkoititte, että jokaisen äidin, lasten ja perheen kuuluu saada toimia niin kuin parhaaksi kokee, mutta monille se myös tarkoittaa sellaista ihanaa hetkellistä muun maailman väistymistä taka-alalle ja monien sellaisten juttujen muuttumista vähäksi aikaa toisarvoisiksi, jotka ovat olleet kovinkin tärkeitä. Vaikkapa nyt monelle se kauneudenhoitopalveluissa käyminen. Kirjoituksessasi valitettavasti annoit negatiivisen kuvan siitä ”vauvakuplasta” ja samalla tulit varmaan tarkoittamattasi arvostelleeksi sellaista vauvaelämää, jossa ne vauvan ensimmäiset viikot tai jopa kuukaudet eletään siinä kuplassa.
Minullakin oli juuri samanlainen tulkinta näistä teksteistä. Lisäisin vielä, että vauvakupla on melkeinpä ”pakollinen” hyvässä vanhemmuudessa; siinä, että vauvan tarpeet asetetaan etusijalle sen pienen hetken, kun ovat vasta tutustumassa kohdun ulkopuoliseen elämään. Muu maailma odottaa kyllä.
Ei kai se, että huolehtii itsestään ja muusta perheestä, tarkoita automaattisesti sitä et työntää vauvojen tarpeet syrjään?
Riippuu tietenkin vauvasta, millaiset hänen tarpeensa ovat. Toiset vauvat tarvitsevat äidin (ja äidin rinnat) lähelleen 24/7, toiset ovat vähemmän vaativia. Joka tapauksessa pieni vauva hahmottaa omaa olemassaoloaan vanhempiensa kautta, joten useiden tuntien erossaolo voi olla hyvinkin stressaava kokemus pienelle vauvalle. Vasta 1-vuotiaana lapsi on riittävän kypsä esimerkiksi olemaan vanhemmistaan erossa yhden kokonaisen yön. Kannattaa lukea https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/10/12/minka-ikainen-lapsi-kestaa-yon-…
”Varmaan molemmat tarkoititte, että jokaisen äidin, lasten ja perheen kuuluu saada toimia niin kuin parhaaksi kokee, mutta monille se myös tarkoittaa sellaista ihanaa hetkellistä muun maailman väistymistä taka-alalle ja monien sellaisten juttujen muuttumista vähäksi aikaa toisarvoisiksi, jotka ovat olleet kovinkin tärkeitä. Vaikkapa nyt monelle se kauneudenhoitopalveluissa käyminen.”
Ei kai kauneudenhoito nyt niin älyttömästi vie aikaa, että se ois jotenki ”vauvakuplasta” pois? Ripsihuolto tai kampaaja vielä ehkä maks 2h kuussa.
Veikkaan, et tää kirjoitus kumpuaa pitkälti siitä, et Karoliina on nyt tuore kaksosten äiti. Kuvittelisin, että on ihan eri asia kuplailla yhden vauvan kanssa kuin kahden. Kahden vauvan hoito on nimenomaan liukuhihnahommaa. Monikkovanhempien ryhmissä on keskusteltu paljon vauvakuplasta ja/tai sen puuttumisesta ja se on itseasiassa aika yleistä. 🙂 t. kaksosmama
mistä tämä ihanuus sinun sormus on