Kolmistaan

Saako kaksoset vakuutuksen raskausaikana?

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Kaupallinen yhteistyö: Pohjola Vakuutus

Kun odotin esikoistani 2010, ei minulla ollut montaa asiaa, jotka koin, että minun on ehdottomasti tehtävä ennen lapsen syntymään. Mutta yksi oli: Halusin ottaa F:lle vakuutuksen hyvissä ajoin. Ja hyvä niin, koska vakuutukselle on ollut rutkasti käyttöä aivan alusta asti. 

Ramppasimme F:n vauvavuonna lääkärissä alvariinsa F:n refluksin vuoksi, ja myöhemmin lääkärikäyntejä on tullut mm. keuhkokuumeen, allergioiden ja nielu- ja kitarisaleikkauksen etukäteis- ja jälkimainingeista johtuen. Vakuutuksesta on ollut konkreettista hyötyä erityisesti silloin, kun lääkäriin on ollut hoppu päästä ja silloin maksullinen yksityinen lääkäripalvelu on ollut helpoin ja nopeinvaihtoehto. Esimerkiksi keuhkokuume alkoi F:llä todella nopsasti, kuume nousi tunnissa monta astetta ja lapsi meni aivan lötköksi. Silloin oli helpottavaa, että pystyi antamaan yksityisen lääkäriaseman lääkärille vapaat kädet verikokeiden ja keuhkokuvien ottoon ilman, että täytyi miettiä hintaa. Kunnallinen terveyskeskus kun oli mennyt jo ajat sitten kiinni, huoli oli suuri ja ainoa vauhtiehto olisi ollut mennä jonottamaan puolen kaupungin kanssa samaan päivystykseen ties kuinka pitkäksi aikaa. Tietysti sekin olisi ollut vaihtoehto, ja varmasti olisimme saaneet myös sillä tavoin hoitoa, mutta nopeus antoi äidin laukkaavalle mielikuvitukselle rauhaa.

Tästä ja monista muista kokemuksista johtuen oli aivan selvä, että haemme myös vauvoille vakuutusta heti, kun sen vain pystyi tekemään. Tosin aivan itsestään selväähän vakuutusten saanti ei vauvoille ole, kuten ei tietenkään vakuutuksen saanti ylipäätäänkään.

Tämä valkeni itselleni oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun tutustuin raskausaikana muihin monikkovanhempiin ja sain kuulla, etteivät kaikki heistä olleetkaan saaneet vauvoilleen vakuutusta. Kaksosraskaus – oikein hyvinkin sujuva –  kun sattuu olemaan kaikesta huolimatta aina myös riskiraskaus. Tästä syystä minua vähän jännitti etukäteen, saammeko tytöille vakuutuksen.  Lopulta kaikki meni kuitenkin hyvin – Pohjola Vakuutus myönsi tytöille vakuutuksen. Siitäkin huolimatta, että minulla oli vaikeuksia verensokereiden kanssa ja tytöille kaiken lisäksi yhteinen istukka (suurempi riski raskaudenkulkuun kuin ei-identtisillä, eri-istukkaisilla kaksosilla). Pohjola Vakuutuksesta kerrottiinkin, ettei kaksosraskaus, ainakaan heidän yhtiössään, ole kategorisesti vakuutusta estävä elementti. Jokainen tapaus ja hakemus käsitellään yksilöllisesti, aivan kuten yksösraskauksienkin kohdalla.

Vakuutusta vauvalle voi hakea Pohjola Vakuutukselta heti sen jälkeen, kun rakenneultra on tehty. Aina synnytyksen alkamiseen asti*. Tällainen syntyvän lapsen vakuutus korvaa odotusaikana yllättäviä, normaaliin raskauteen kuulumattomia, mutta vauvan hyvinvoinnin kannalta välttämättömiä, kuluja. Lapsen synnyttyä vakuutus jatkaa voimassaoloaan Terveysvakuutus-nimen alla aina 100-vuotiaaksi saakka. Toisin sanoen, vaikka itsekin puhun arkikielessä aina ”lapsivakuutuksesta”, halutessa kyse on koko elämän mittaisesta vakuutuksesta. Mikä voisikaan olla parempi ensimmäinen lahja vanhemmilta lapsen tulevaisuutta ajatellen?

Vakuutusta on muuten fiksuin hakea nimenomaa heti rakenneultran jälkeen, koska odotusaikana, synnytyksessä tai heti lapsen synnyttyä voi käydä ilmi esimerkiksi jokin synnynnäinen vika, jonka perusteella vakuutusta ei välttämättä myönnetä ollenkaan tai myönnetään rajoitetuin ehdoin. Ennen syntymää otetun vakuutuksen saa lapselle siis usein parhain mahdollisin ehdoin. Esimerkiksi kun olen joskus kilpailuttanut F:n vakuutusta, en ole saanut enää mistään niin hyviä ehtoja, mitä hänen vakuutukseen sain ennen tytön syntymää. Nuo keuhkokuumeet ja muu sairastelu kun ovat tehneet moniin sairasteluihin F:n kohdalla ”sulun”. Ts. uutena otettava vakuutus ei korvaisi hänen kohdallaan, tuolla sairasteluhistorialla, esimerkiksi keuhkoihin tulevaa sairautta. Voi siis sanoa, että mahdollisimman aikaisin otettu vakuutus kattaa yleensä kaikkein parhaiten ja tuo eniten mielenrauhaa läpi elämän. Näin ei tarvitse miettiä, onko iän myötä ehtinyt jo jotain tapahtua ja myönnetäänkö vakuutus parhain mahdollisin ehdoin. .

Vaikka mä olen ottanut kaikille lapsille vakuutusten ennen kaikkea nopean hoitoon pääsyn vuoksi, joka yleensä tarkoittaa yksityisiä hoitopalveluita, on vakuutuksesta toki hyötyä myös kunnallisten lääkäripalveluiden osalta. (Tässä kohtaa kannattaa muistaa, että kunnallisten palveluiden jonot ja palvelut vaihtelevat rutkasti eri puolilla Suomea! Kannattaa siis punnita asioita laajalti: Tullaanko esimerkiksi lapsen lapsuusaikana muuttamaan toiselle paikkakunnalle.)Nimittäin myös julkiselta puolelta voi hyvin nopeasti kertyä vakuutuksen vuosihintaa vastaava lasku esimerkiksi poliklinikka- ja hoitopäivämaksuista. Niin ja totta kai lääkekulut tulevat maksuun aivan samalla tavalla, olipa resepti määrätty mistä lääkäristä hyvänsä. Vakuutus korvaa siis myös lääkärin määräämät reseptilääkkeet siltä osalta, mitä Kela ei korvaa.

Pohjola Vakuutuksen Terveysvakuutuksella on aidosti lapsiperhe-eloa helpottavia elementtejä. Sen avulla on mahdollista saada lääkäri tai sairaanhoitaja kotiin, eli kipeän lapsen kanssa ei ole välttämätöntä lähteä hoitolaitokseen. Vakuutus korvaa tarvittaessa myös tietyissä tapauksissa lastenhoitajan kuluja, kun alle kouluikäinen lapsi sairastaa. Näin aikuinen voi jatkaa työssä käymistä. Terveysvakuutus kattaa myös joidenkin lasten myöhemmissä elämänvaiheissa tarvitsemia terapioita (esimerkiksi puhe- tai toimintaterapiaa).

Yksi erityislaatuinen juttu on Pohjola Sairaalan Terveysmestari-palvelu, joka on maksuton palvelu niille, jotka ovat Pohjola Vakuutuksen kautta itsensä vakuuttaneet. Terveysmestari-palvelusta saa apua puhelimessa maanantaista sunnuntaihin klo 7-23. Terveysmestarit ovat koulutukseltaan terveydenhuollon ammattilaisia. Heiltä saa ammattimaisen hoidontarpeen arvioinnin, avun ja tarvittaessa hoitoonohjauksen lähes kellonajasta riippumatta. Jos sairaus tai vaiva vaatii hoitoa paikan päällä, Terveysmestarin kautta pääsee helposti ja nopeasti oikeanlaatuiseen hoitoon. Samalla tehdään myös vahinkoilmoitus ja korvauspäätös.

Me itse asiassa käytimme joulukuun alussa Terveysmestaria ensimmäisen kerran, kun vauvat sairastuivat flunssaan. Soitimme Terveysmestari-palveluun, juttelin sitä kautta hetken terveydenhoitajan kanssa ja päätimme, että tytöt tulisi viedä lääkäriin. Hän sitten varasi tuon saman puhelinsoiton aikana tytöille lastenlääkärin Pihlajalinnaan ja samalla tuli hoidettua vahinkoilmoitus, joten jouduimme maksamaan ainoastaan omavastuun (koska kyseessä oli vakuutuskauden ensimmäinen lääkärikäynti). Tuohon samaan vakuutukseen menevät myös TAYSissa vietetyt osastohoitoyöt, joten meidän kohdalta vakuutuksesta on ikään kuin kuitattu iso osa jo tässä vaiheessa, vaikka tytöt ovat vasta parin kuukauden ikäisiä. 

Lue Terveysmestarista ja Pohjola Vakuutuksen vakuutuksista lisää täältä ! Ihanaa kolmatta adventtia! 

 

-Karoliina-

*Äidin tulee olla laskettuna aikana alle 46-vuotias ja osallistunut kaikkiin tarjottuihin raskaudenaikaisiin tutkimuksiin ja seulontoihin.

Kuvat: Noora Näppila 

 

Lue myös

X