Kolmistaan

Miten käy esikoisen, kun taloon syntyy kaksi vauvaa?

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Kun kaksoset syntyivät, henkilö, jonka elämä muuttui eniten, oli esikoinen. Hän, joka oli saanut paistatella liki 9 vuotta ainokaisena, olikin yhtäkkiä kolmepäisen tyttökatraan pää. Esikoinen, isosisko.

Oman lisämausteensa hommaan teki se, että samana vuonna hänen asemansa myös lapsenlapsena muuttui. Minun puolelta sukua kun F oli ollut mummon ja papan ainokainen silmäterä aina tähän vuoteen asti, mutta yhtäkkiä mummolla ja papalla olikin hänen lisäkseen kolme muutakin lapsenlasta. F:n pikkusiskot ja F:n tädin helmikuussa syntynyt tytär. Voi siis sanoa, että aika moni asia hänen elämästään meni yhden puolivuotisen aikana kerralla uusiksi.

Me aloimme valmistaa F:ää uuteen tilanteeseen itse asiassa jo ennen kuin tiesin olevani raskaana. Koska toivoimme A:n kanssa lasta, puhuttiin asiasta myös F:n kanssa. Sillä ajatuksella, että JOS elämä menee, kuten toivomme, F saisi joskus sisaruksia. Käytiin kuitenkin myös sekin vaihtoehto läpi, että lapset ovat lahjoja, joita ei voi tuosta vaan tilata. Että voisi hyvin olla, että F jäisi meidän ainoaksi lapseksemme, ja sekin olisi aivan yhtä hyvä vaihtoehto.

Koska F oli ollut niin kauan ainoa lapsi, totta kai mietimme, että hän voisi olla hyvinkin mustasukkainen uudesta tilanteesta. Mutta ihme ja kumma, hän on ollut yllätykseksemme aivan todella vastaanottavainen ja innostunut isosisko. Totta kai meille tulee välillä vääntöjä – kuten ennenkin on tullut – mutta pidän sitä vain luonnollisena. Olisi enemmänkin pelottavaa, jos perheen uudet tulokkaat eivät herättäisi mitään tuntemuksia hänessä. Tai paremminkin: Ei ihme, jos me emme A:n kanssa ärsyttäisi häntä normaalia enemmän tässä uudessa tilanteessa. Siskojaan kohtaan esikoinen on osoittanut vain ja ainoastaan rakkautta ja hempukkasanoja.

Faktahan on tietysti se, että F on saanut viimeisten kahden kuukauden aikana paljon vähemmän huomiota kuin ennen. Kaksi vauvaa sitoo usein myös kaksi aikuista. Jos ei nyt sataprosenttisesti, niin kuitenkin isolta osalta. Siksi olemmekin yrittäneet kiinnittää tietoisesti huomiota F:ään, koska arjessa hän – osaava, toimiva ja itsenäinen koululainen – kun jäisi helposti sivuun. Ja kun se on kuitenkin muistettava, että myös hän on vielä kaikista taidoistaan ja pitkästä varrestaan huolimatta pieni tyttö. Ei vauva, mutta lapsi.

Me aloimme valmistella F:ää tyttöjen tuloon kesällä niin, että aloimme järjestelmällisesti opettaa häntä itsenäisemmäksi. Kesällä siitä syystä, ettemme halunneet, että kaikki uusi tulisi hänelle kertarysäyksessä siinä vaiheessa, kun vauvat olisivat maailmassa. Nuo taidot markkinoitiin ennemminkin kolmasluokkalaisen taitoina, kun siskoista johtuvina, ja niinpä hän onkin kasvanut aivan kauheasti niin taidoiltaan kuin henkisestikin vuoden aikana. Rohkeus toimia on lisääntynyt ja nyt hän matkaakin itse osan harrastematkoistaan, osaa katsoa oikeat bussit, käydä kaupassa, pakata kassinsa, lukea lukujärjestyksensä, valmistaa eväänä ja saada itsensä oikeaan aikaan, oikeisiin paikkoihin. Minulle meinasi ihan tulla itku silmään eräänä aamuna, kun F tuli herättämään minut tekemään hänelle lettejä kouluun (letit aamuin illoin on meidän juttumme, josta ei jousteta). Siellä hän oli A:n lähdettyä jo töihin tehnyt kaikki aamutoimensa ja pöydällä oli huolellisesti hänen itsetekemänsä, folioon vuoratut voileivät odottamassa koulun retkipäivää. Jopa minä olin unohtanut koko retkipäivän!

Me yritetään pitää kotona kiinni siitä, ettei kuitenkaan liian moni asia F:n elämässä muuttuisi. Kuten vaikkapa se, että minulla (tai A:lla) on aina aikaa laittaa letit ennen koulua ja nukkumaanmenoa. Samoin juttelemme koulukuulumiset iltapäivisin ja kyselemme kaikkea sitä, mitä ennen vauvojakin: Onko tullut läksyjä, koska seuraava koe on jne. A kuskaa F:n autokyytiä vaativiin harrastuksiin kuten ennenkin ja kerran viikossa on F:n toiveruokapäivä. Myös iltarukoukset ja hyvänyöntoivotukset tehdään aina yhdessä, vaikka kotona olisi millainen huutokonsertti vauvojen toimesta. Toisin sanoen ei mitään ihmeellistä, mutta kaikkea sitä, mikä on ollut F:lle tavallista ja osa hänen arkeaan.

Mä olen järjestänyt myös niin, että pidämme kerran kahdessa viikossa F:n kanssa aina yhteisen äiti-tytäriltapäivän koulun jälkeen. Tähän mennessä olemme esimerkiksi istuneet yhdessä kirjaston lukusalissa (molempien lempipaikka), käyneet kahvilassa ja jouluostoksilla, sekä syöneet yhdessä ulkona. Haaveissa olisi, että voisimme mennä keväällä kahdestaan jonnekin päiväreissulle. Niin ja uimaan. Asumme uimahallin vieressä ja käymme silti hävettävän harvoin uimassa.

Sillä tavalla meillä. Vaikka välillä tämä elämä tuntuukin hullunmyllylle, olen ajatellut, että meillä on kuitenkin siinä mielessä hyvä tilanne, että F on jo niin itsenäinen. Paljon tiukemmilla ovat ne, joilla on kaksosvauvojen lisäksi isosisarus vielä vaikkapa taaperoikäinen. Joskus toki meilläkin vedetään oikein kunnollä rähmälleen, ja ryven täällä iltaisin paskaäiti-itkuissani. Mutta sitten taas on kohta uusi aamua ja joskus ylläriksi päivä saattaakin mennä hirmuisen hyvin. Jopa niin, että isosiskolle jää ihan ilman erikoisjärjestelyjä aikaa ja aitoa läsnäoloa. Sellainen ilta oli esimerkiksi eilen, kun pienet olivat poikkeuksellisen vähäitkuisia ja nukkuvivat juuri iltapäikkäreitään sillä hetkellä, kun oli F:n nukkumaanmenon aika. Oli ihanaa, kun ei ollut kiire esikoisen vierestä pois. 

Kuinka teillä on huomioitu isommat sisarukset vauvan/vauvojen tullessa taloon?

-Karoliina-

Kuva: Pixabay

 

 

 

 

 

Lue myös

X