kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 18.12.2019

Miten käy esikoisen, kun taloon syntyy kaksi vauvaa?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
18 kommenttia

Kun kaksoset syntyivät, henkilö, jonka elämä muuttui eniten, oli esikoinen. Hän, joka oli saanut paistatella liki 9 vuotta ainokaisena, olikin yhtäkkiä kolmepäisen tyttökatraan pää. Esikoinen, isosisko.

Oman lisämausteensa hommaan teki se, että samana vuonna hänen asemansa myös lapsenlapsena muuttui. Minun puolelta sukua kun F oli ollut mummon ja papan ainokainen silmäterä aina tähän vuoteen asti, mutta yhtäkkiä mummolla ja papalla olikin hänen lisäkseen kolme muutakin lapsenlasta. F:n pikkusiskot ja F:n tädin helmikuussa syntynyt tytär. Voi siis sanoa, että aika moni asia hänen elämästään meni yhden puolivuotisen aikana kerralla uusiksi.

Me aloimme valmistaa F:ää uuteen tilanteeseen itse asiassa jo ennen kuin tiesin olevani raskaana. Koska toivoimme A:n kanssa lasta, puhuttiin asiasta myös F:n kanssa. Sillä ajatuksella, että JOS elämä menee, kuten toivomme, F saisi joskus sisaruksia. Käytiin kuitenkin myös sekin vaihtoehto läpi, että lapset ovat lahjoja, joita ei voi tuosta vaan tilata. Että voisi hyvin olla, että F jäisi meidän ainoaksi lapseksemme, ja sekin olisi aivan yhtä hyvä vaihtoehto.

Koska F oli ollut niin kauan ainoa lapsi, totta kai mietimme, että hän voisi olla hyvinkin mustasukkainen uudesta tilanteesta. Mutta ihme ja kumma, hän on ollut yllätykseksemme aivan todella vastaanottavainen ja innostunut isosisko. Totta kai meille tulee välillä vääntöjä – kuten ennenkin on tullut – mutta pidän sitä vain luonnollisena. Olisi enemmänkin pelottavaa, jos perheen uudet tulokkaat eivät herättäisi mitään tuntemuksia hänessä. Tai paremminkin: Ei ihme, jos me emme A:n kanssa ärsyttäisi häntä normaalia enemmän tässä uudessa tilanteessa. Siskojaan kohtaan esikoinen on osoittanut vain ja ainoastaan rakkautta ja hempukkasanoja.

Faktahan on tietysti se, että F on saanut viimeisten kahden kuukauden aikana paljon vähemmän huomiota kuin ennen. Kaksi vauvaa sitoo usein myös kaksi aikuista. Jos ei nyt sataprosenttisesti, niin kuitenkin isolta osalta. Siksi olemmekin yrittäneet kiinnittää tietoisesti huomiota F:ään, koska arjessa hän – osaava, toimiva ja itsenäinen koululainen – kun jäisi helposti sivuun. Ja kun se on kuitenkin muistettava, että myös hän on vielä kaikista taidoistaan ja pitkästä varrestaan huolimatta pieni tyttö. Ei vauva, mutta lapsi.

Me aloimme valmistella F:ää tyttöjen tuloon kesällä niin, että aloimme järjestelmällisesti opettaa häntä itsenäisemmäksi. Kesällä siitä syystä, ettemme halunneet, että kaikki uusi tulisi hänelle kertarysäyksessä siinä vaiheessa, kun vauvat olisivat maailmassa. Nuo taidot markkinoitiin ennemminkin kolmasluokkalaisen taitoina, kun siskoista johtuvina, ja niinpä hän onkin kasvanut aivan kauheasti niin taidoiltaan kuin henkisestikin vuoden aikana. Rohkeus toimia on lisääntynyt ja nyt hän matkaakin itse osan harrastematkoistaan, osaa katsoa oikeat bussit, käydä kaupassa, pakata kassinsa, lukea lukujärjestyksensä, valmistaa eväänä ja saada itsensä oikeaan aikaan, oikeisiin paikkoihin. Minulle meinasi ihan tulla itku silmään eräänä aamuna, kun F tuli herättämään minut tekemään hänelle lettejä kouluun (letit aamuin illoin on meidän juttumme, josta ei jousteta). Siellä hän oli A:n lähdettyä jo töihin tehnyt kaikki aamutoimensa ja pöydällä oli huolellisesti hänen itsetekemänsä, folioon vuoratut voileivät odottamassa koulun retkipäivää. Jopa minä olin unohtanut koko retkipäivän!

Me yritetään pitää kotona kiinni siitä, ettei kuitenkaan liian moni asia F:n elämässä muuttuisi. Kuten vaikkapa se, että minulla (tai A:lla) on aina aikaa laittaa letit ennen koulua ja nukkumaanmenoa. Samoin juttelemme koulukuulumiset iltapäivisin ja kyselemme kaikkea sitä, mitä ennen vauvojakin: Onko tullut läksyjä, koska seuraava koe on jne. A kuskaa F:n autokyytiä vaativiin harrastuksiin kuten ennenkin ja kerran viikossa on F:n toiveruokapäivä. Myös iltarukoukset ja hyvänyöntoivotukset tehdään aina yhdessä, vaikka kotona olisi millainen huutokonsertti vauvojen toimesta. Toisin sanoen ei mitään ihmeellistä, mutta kaikkea sitä, mikä on ollut F:lle tavallista ja osa hänen arkeaan.

Mä olen järjestänyt myös niin, että pidämme kerran kahdessa viikossa F:n kanssa aina yhteisen äiti-tytäriltapäivän koulun jälkeen. Tähän mennessä olemme esimerkiksi istuneet yhdessä kirjaston lukusalissa (molempien lempipaikka), käyneet kahvilassa ja jouluostoksilla, sekä syöneet yhdessä ulkona. Haaveissa olisi, että voisimme mennä keväällä kahdestaan jonnekin päiväreissulle. Niin ja uimaan. Asumme uimahallin vieressä ja käymme silti hävettävän harvoin uimassa.

Sillä tavalla meillä. Vaikka välillä tämä elämä tuntuukin hullunmyllylle, olen ajatellut, että meillä on kuitenkin siinä mielessä hyvä tilanne, että F on jo niin itsenäinen. Paljon tiukemmilla ovat ne, joilla on kaksosvauvojen lisäksi isosisarus vielä vaikkapa taaperoikäinen. Joskus toki meilläkin vedetään oikein kunnollä rähmälleen, ja ryven täällä iltaisin paskaäiti-itkuissani. Mutta sitten taas on kohta uusi aamua ja joskus ylläriksi päivä saattaakin mennä hirmuisen hyvin. Jopa niin, että isosiskolle jää ihan ilman erikoisjärjestelyjä aikaa ja aitoa läsnäoloa. Sellainen ilta oli esimerkiksi eilen, kun pienet olivat poikkeuksellisen vähäitkuisia ja nukkuvivat juuri iltapäikkäreitään sillä hetkellä, kun oli F:n nukkumaanmenon aika. Oli ihanaa, kun ei ollut kiire esikoisen vierestä pois. 

Kuinka teillä on huomioitu isommat sisarukset vauvan/vauvojen tullessa taloon?

-Karoliina-

Kuva: Pixabay

 

 

 

 

 

Kommentit (18)

Meillä lapsilla on jokaisessa välissä kaksi ja puoli vuotta. Uusi vauva on aina tullut kovin luontevasti osaksi perhettä ja arkea, joten kummempia järjestelyjä ei tulevien isompien sisarusten kanssa ole tehty. Ehkä se vauva on yhden aikuisen taloudessa ollut se, jonka hoitamisessa on ”joustettu” verrattuna esikoisen, silloisen ainoan, vauva-aikaan. Esimerkiksi kuopusta imeytettiin käytännössä aina seisten tai liikkeessä. Sellaiseen sohvan nurkassa istumiseen kun ei ollut yksinkertaisesti aikaa. Tai siinä, missä esikoista nukutettiin päiväunille, kuopus vain kipattiin vaunuihin nukahtamaan. Mutta sellaista se on.
Toki vauva on saapuessaan varmasti aina muovannut perheen päivärytmiä. Mutta yhtä lailla päivärytmiä on muovannut vaikka kerhon, eskarin tai koulunkin aloitus.

”Asumme uimahallin vieressä ja käymme silti hävettävän usein uimassa.”

Mikä on hävettävän usein?

Hävettävän harvoin uimahallissa kenties?

Hei, kivalta kuulostaa nuo sinun ja esikoisen yhteiset jutut. Pieniä asioita, mutta varmasti merkityksellisiä molemmille. 🙂

Meillä on kolme lasta ja he ovat syntyneet noin kahden vuoden välein. Nyt he ovat jo kaikki koululaisia, mutta hämärästi muistelen että aina välillä yritin tehdä jotain erikseen jokaisen kanssa. Ja sama juttu edelleen, silloin tällöin ”laatuaikaa” jokaisen kanssa. Harrastukset vievät tosin nyt niin paljon aikaa, eli säännöllisesti ei voida toteuttaa mutta joskus.

Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi ja rauhallista joulua! 🙂

F:lle varmasti merkitsee paljon myös se että hän saa yhä jakamatonta huomiota isältään kuten aina ennenkin. 🙂

Meillä lähes sama ikäero esikoistytön ja nyt joulukuussa syntyneen tyttövauvan välillä, eli 8-vuotta. Tyttö suhtautuu vauvaan rakastavasti ja hellyydellä, mustasukkaisuutta ei ole, tämä voi johtua paitsi iästä, myös siitä, että on kokenut jo aiemmin isosikoksi tulon ja silloin 4 vuotiaana tullessaan ensimmäistä kertaa isosikoksi kävi läpi koko tunteiden kirjon. Keskimmäinen 3 vuotias poika taas on ollut uhmakas ja hieman mustasukkainen vauvan synnyttyä, mutta se on ymmärrettävää, kun hän on ensimmäistä kertaa isoveli ja kuitenkin itsekin vielä pieni. Vauvaa hän kohtelee todella kauniisti, mutta me vanhemmat saamme kyllä kuulla kunniamme.

Meillä on isot lapset 9- ja 11-vuotiaat ja pian tulee vauva. Ihan erilaista odottaa nyt pikku sisarusta, kuin viime kerralla kaksivuotiaan kanssa! Etenkin 9v odottaa innolla, että myös hänestä tulee isosisarus. 🙂

Nul isot ovat aina olleet kuin paita ja peppu, hyvässä ja pahassa. 😀 Ihan mielenkiintoista, miten tämä pieni muuttaa perhedynamiikkaa.
Aika vähän tulee vietettyä yksilöllistä aikaa lasten kanssa, toinen on aina siellä missä toinen. Se voisi olla asia, mihin jatkossa voisi panostaa paremmin.

Olisi ollut itsekin uusperheeellisenä lukea siitä, miten miehesi ja F:n suhde on muuttunut vauvojen myötä. Vauvathan ovat miehesi ensimmäiset lapset, toisin kuin sinulle.

Meillä esikoinen oli 1v3kk vauvan syntyessä. Alkuun oli suht helppoa, kun vauva nukkui paljon. Silloin oli aikaa olla ja leikkiä isomman kanssa. Haastavinta oli ehkä silloin, kun vauva alkoi olla enemmän hereillä ja vei enemmän aikaa imetyksen ym. Kanssa. Jossain vaiheessa vauvan ollessa alle puolivuotias oli jotain viikkoja kestävä vaihe, jolloin itkin usein riittämättömyyttäni iltaisin. Esikoinen oli selvästi huomannut, että vauva vie äidin aikaa ja uhmaili ja kiukkusi. Tuo vaihe oli onneksi lyhyt. Edelleen pyrin pyhittämään nuorimman päiväuniajan esikoisen kanssa kahdestaan olemiseen. Ja muutenkin miehen kanssa otetaan välillä molempien lasten kanssa erikseenkin sitä kahdenkeskistä aikaa.

Meillä juurikin tuo tilanne että yksi lapsi ennestään kaksosten syntyessä. Esikoinen oli 2v 5kk kun pikkuveljet syntyivät. Todella samoja ajatuksia ja kokemuksia esikoisen huomioimisesta ja aseman muuttumisesta, kyllä se on esikoiselle isompi muutos kuin seuraaville ja vielä tuplasti isompi kun tulee kerralla kaksi. Meidän pelastus ollut myös kun esikoinen tykkää niin kovasti veikoistaan. Nämä tuplat 8kk, eli aika tuoreita kokemuksia ;-D

Hei kaikki te ilkeät muorit täällä! Katsokaa peiliin ja miettikää, voisitteko muuttaa jotenkin elämäänne, ettei tarvitsisi tulla tänne katkerana piikittelemään. Ihan pahaa tekee teidän puolesta ja pikkasen jopa säälittääkin :(. Jos on lääkkeet ottamatta, menkää ihmeessä ottamaan!

En tiedä, kehen kommentoijaan ”Maatuska itsekin” viittasi, mutta vastaan omasta puolestani (olen se, joka peräänkuulutti uusperhenäkökulmaa).

Mun mielestä on hieman erikoista, että teksti oli kirjoitettu aivan kuin Karoliinan esikoinen olisi myös A:n esikoinen. Blogi on vasta siirtynyt MeNaisille ja joukossa on varmasti lukijoita, jotka saivat tekstistä sellaisen käsityksen, että myös F olisi pariskunnan yhteinen lapsi. Tämä ei varmastikaan ollut sattumaa. Uusperhekuvio vaikuttaa perheen dynamiikkaan aika ratkaisevalla tavalla ja siksi siitä olisi ollut mielenkiintoista lukea.

Mielestäni on hieman ristiriitaista, että Karoliina kauhistelee sitä, jos muut äidit antavat somessa jotenkin totuutta vastaamattoman / siloitellun kuvan elämästään. Ja nyt hän tässä tekee itse samaa.

Jos tämä on jonkun mielestä piikittelyä, niin olkoon sitten niin. Itse näen tämän aivan normaalina keskusteluna, jossa tuodaan esille myös toisenlaisia näkökulmia.

Hei mua kiinnostaisi tietää, milloin olen KAUHISTELLUT muiden tapaa olla somessa? Jotenkin en koe sellaista lainkaan mun jutuksi, mutta toki voin olla väärässä ja ”sokeutunut” omalle retoriikalleni. Olisi kiva kuulla esimerkkejä tästä.

Uusperheellisyys on teema, josta tykkään kirjoittaa paljon. Tosin joka ikisessä kääntessä asian alleviivaaminen tosin on minusta myös hassua. Minun esikoisellani on kolme vanhempaa, joista kahden kanssa hän asuu useamman päivän kuusta ja yhden kanssa loput. Ja minulla kun on lupa puhua vain 2/3 vanhemman suulla, joten en voi/halua kommentoida mitään, mikä ei liity Tampereen perheeseemme.

Mä kyllä itse vierastan myös tosi paljon sitä, että joku toinen yrittää määrittää toisen perheen puolesta, miten he asiat kokevat tai millainen suhde heillä on.
Minulla on kaksi lasta: kuopuksen olen synnyttänyt, esikoistani en. Hänellä on kolme vanhempaa ja siis kaksi äitiä. Se ei ole biologiselta äidiltä pois, että lapsi kokee myös meidän suhteen sellaiseksi, että olen hänen sosiaalinen äitinsä, kuten lapsi itse määrittelee. Enkä todellakaan katso hyvällä sitä, että joku toinen kokee voivansa määritellä, että meidän vanhemmuus-lapsi ei ole totta.

Haluan vieläkin vastat (ei kylläkään ole tapaistani), mutta itsekin muutamia blogeja lähes ”alusta asti” seuranneena, minua jaksaa kummastuttaa yksi yhteinen asia; bloggaaja ei ole vastuussa kenellekään lukijalle siitä, mitä hän blogiinsa kirjoittaa. Jos joku kokee, että bloggaajalla on joku vastuu johonkin suuntaan niin mietitäänpäs nyt ihan kunnolla… Onko oikeasti?
Tämä on bloggaajan blogi ja hän saa kirjoittaa ihan miten haluaa tai olla kirjoittamatta. Se, että joku lukee rivien välistä tai jättää jotain lukematta tai saa jostakin jotain tuntemuksia, ei kylläkään ole bloggaajan huoli… vai?
Jokaisella on mahdollisuus valita, mitä lukee ja seuraa. Jos kirjoittelut ei miellytä, kannattaa vaihtaa osoitetta. Mutta se, että alkaa bloggaajaa sättimään ja kertomaan miten asioista kuuluisi milloinkin kirjoittaa, on mielestäni hiukan noloa… Turha alkaa neuvomaan vierasta aikuista kun kukaan ei ole neuvojasi kysellyt. Ja piikittely nyt kertoo vain siitä, ettei itsellään ole kaikki kunnossa.

Maatuskalle:

Toki. Saa kirjoittaa mistä ja miten haluaa. Lukijana ihan yhtä lailla saa esittää toiveita siitä, mistä haluaisi lukea. Blogisti saa sitten päättää, toteuttaako tätä. En ole sättinyt ketään 🙂

Karoliinalle:

Siinä postauksessa, jossa selittelit hotelliyöpymistäsi, sanoit että sinusta on ”kamalaa”, miten jotkut äidit antavat somessa totuutta vastaamattoman kuvan. Siihen viittasin.

Mun mielestä on aika pelottavaa , että luetunymmärtäminen on mennyt ”iltapäivälehtitasolle”. Ts erotetaan yksittäiset lauseet asiayhteydestä ja tulkitaan ne, kuten itse parhaaksi nähdään. Kyllä, kirjoitin, että kamalaa – se, että some luo paineet ja surullista, kun ei uskalleta kertoa väsymyksestä suoraan, vaan sitä pitää piilotella.

Meillä on lapset 5v ja 5kk. Vauva on hyvin tullut meidän arkeen mukaan. Kun vauva nukkuu nii anna silloin esikoiselle kaiken huomion esimerkiksi pihalla leikin esikoisen kanssa ja sisällä katsotaan hetki telkkaa,leivotaan/tehdään ruokaa, pelataan tai jotain muuta mukavaa mitä esikoinen haluaa. ja kin vauva on hereillä nii yritän jakaa parhaani mukaan huomion mitä vauva antaa hereillä olo aikansa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X