
Joulu saa tulla

Vietän ensi kerran aikuiselämässäni jouluaattoa niin, että herään ja menen nukkumaan ihan omassa kodissani. Ajatus Tampere-joulusta muhi A:n ja minun päässä jo viime vuonna, mutta nyt vasta pienten syntymän jälkeen se päätettiin ottaa toteutukseen. Nyt kuusi on kannettu jo torilta parvekkeelle (kohta koristellaan, koska kuusenjalka oli tietysti kateissa ja lainajalka piti hakea naapurista). Koti on päällisin puolin raivattu (voi kun olisin tajunnut ottaa siivoojan täksi päiväksi!) ja kaapissa sen verran ruokaa, kun tarvitaan. Pakettejakin löytyy, vaikkei niitä kauheasti osteltu. Kaikki tuntuu mutkattomalle, stressittömälle ja hyvällä tavalla tavalliselle. Wolt toi juuri pizzat ja toinen pienistä nukkuu. Huomenna sitten riisipuuroaamupala, joulurauhanjulistus, saunaa, laatikoita…tai sitten ei. Tehdään se, mitä ehditään ja jaksetaan. Ihanaa joulua teille kaikille! – Karoliina-
Kommentit
Kiitos samoin! Ihanaa ja mahdollisimman levollista Joulua🎄❤
Kommentit
Hei. Ihana seurata blogiasi. Meillä on 3-viikkoinen vauva, esikoinen, ja olen todennut etten tänä jouluna ehdi tehdä mitään itse, onneksi kaupasta saa valmiina. Ihanaa joulunaikaa teille ❤️
Kiitos samoin! Ihanaa ja mahdollisimman levollista Joulua🎄❤