Glitteriä elämään

Mä olen arki-ihminen, joka rakastaa kotiruokaa, kotisänkyä, kotona olemista ja kaikkea tavallista. Koti, perhe ja arki ovat asioita, jotka ovat menneet mulla aina ylitse kaiken. Ja ne ovat myös osa-alueita, joihin olen tietoisesti panostanut ajallisesti ja taloudellisesti eniten. Mä satsaan mielummin kotiin kuin reissuihin. Panostan enemmän arkiruokaan kuin hienoihin ravintoloihin. Ostan mielummin lämpimän arkiuntuvatakin kuin juhlamekon.

Mutta. Kun aloin odottaa kaksosia, ja erityisesti heidän syntymän jälkeen tajusin, että elämä kolmen lapsen kanssa on myös glitterin ja glamourin suhteen aika erilaista, kun yhden lapsen kanssa. Ensinnäkin treffien järjestäminen miehen kanssa on nykyisin huomattavasti monimutkaisempaa kuin silloin, kun yksi lapsi piti saada hoitoon. Se, missä kahdenkeskinen ravintolailta, leffareissu tai jopa ulkomaanmatka olivat helppo järjestää, vaatii nykyisin lyhytkin yhteinen hetki pitkäaikaista suunnittelua ja sopimista. Siinä mielessä olenkin tajunnut, että itse asiassa arkiseksi kokemani arki olikin ennen vauvoja monella tapaa myös  juhlavaa. En vaan tajunnut sitä silloin, koska meille sellainen elämä oli luonnollista ja esteetöntä. 

Voikin sanoa, että sana ”arki” on saanut ihan uuden merkityksen. Se ei olekaan enää työpalaverien, työlounaiden ja perheen kanssa iltapäiväneljäksi tehtyjen kotittreffien kenttä, vaan suurin osa elämästä keskittyy kodin – lähinnä olohuoneen sohvan – ympärille. 

Koska huomaan kaipaavani arjen – varsinkin sairastelua täynnä olevan arjen – keskelle jotain muutakin, olen alkanut ihan tietoisesti miettiä, mikä olisi mulle ja meidän perheelle sellaista ”glitteriä”, joka auttaa jaksamaan arjessa. Ja olen tajunnut sen, että tietysti etapit, jota odottaa, on mulle positiivinen keino jaksaa välillä aika rankkaa ja väsyttävääkin arkea. Kun edessä häämöttää treffi-ilta, kampaaja, mökkiyö, minireissu, ravintolailta tai jokin muu peruspäivistä poikkeava ohjelma miehen, esikoisen tai ystävien kanssa, saavat sairaiden lasten kanssa valvotut yöt vierelleen jotain muutakin.

Kuvassa mekko, johon rakastuin Monkissa jo ennen joulua, mutta jota en raaskinut ostaa. Ajattelin, että jos mekko tulee aleen, on se kohtaloni. Ja niinpä, kun joulun jälkeen Monkiin tsekkaamaan tilanteen, mekko majaili – 50%-tangossa. Ja vielä mun koossa! En vielä tiedä, missä sitä pidän, mutta luotan siihen, että tänä vuonna on jokin epäarkinen tilanne, johon mekko sopii. Nyt alan pohtia, koska päästään miehen kanssa taas treffeille ja olisiko meillä mitään järkeä lähteä keväällä koko perheen voimin Espanjaan. Reissu tällä sakilla: Uhka vai mahdollisuus?

-Karoliina-